Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase, Seven 2008, ensimmäinen painos Otava 1984. Sivumäärä 316 ja lukuja 26.

Anna-Leena Härkönen (s. 1965)  on kirjoittanut esikoisteoksensa Häräntappoaseen 17-vuotiaana vuonna 1984. Se voitti esikoiskirjasta myönnetyn J.H Erkon -palkinnon.

Juonitiivistelmä
Kirja Häräntappoase on nuorisokirja ja siinä on ”puhekieltä”, esimerkiksi teos alkaa näin:

”Me istuttiin juuri matikan tunnilla ja ulkona oli kevät. Sisällä ei ollu. Mä vilkasin kelloa ja hikoilin”.

Minäkertoja Allu eli Alpo Korva on vaasalaiskoululainen, joka joutuu kesäksi sukulaisten maatilalle Torvenkylään. Allu on eräänlainen kovis ja minusta kiusaa esimerkiksi Pietarsaaresta Torvenkylään saapunutta sukulaispoikaansa Pasi Rutasta. Maalla nimittäin tarvitaan apua Takkisten tilalla, koska isäntä Svantella on ”syväntauti”. Svanten vaimo Lahja on mukava duracell-mummo, mutta poika Touko on hieman -”omituinen”.

Vaasassa henkilöinä esitellään kaveri Taala ja luonnonsuojelija, jota Alpo kutsuu Pulunkesyttäjäksi. Äiti ja äidin uusi mies Pekka, josta Allu ei tietenkään pidä. Allu joutuu sopeutumaan ensin pakkoreissuun Torvenkylään ja sopeuduttuaan myös pakkoreissuun takaisin, kun äiti lähtee Mallorcalle*.

Allu on sekä tupakoitsija että myös viinanjuoja. Hänen viinapäänsä on heikko. Lisäksi Allu on kännissä väkivaltainen, lyö Rutaselta nenän niskaan, kun on ensin ärsyttänyt hänet käymään kimppuun. Allulla tuntuu olevan joka ihmisestä joku ihme lempinimi tai muuten kaveri vain kiusaa, eli sankariksi ei ihan puhtoinen, nuoret ovat tällaisia. Torvenkylässä Allulla on Kertun (Kerttu Hurme) kanssa vispilänkauppaa, joita Kertun äiti Anni parhaansa mukaan yrittää estää. Kerttu minusta vaikuttaa myös hieman tasapainottomalta, kaikkine ihmekysymyksineen.

Torvenkylän muut nuoret vaikuttavat ihan tervehenkisiltä kuten esimerkiksi Kertun kaveri Vuokko. Minusta Rutanen on pohjimmiltaan ihan ok-tyyppi, vaikka se peitetään Allun kettuilun alle.

Juoni kiitää eteenpäin, ja lopulta "se" tapahtuu Allun ja Kertun välillä, mutta tarina ei lopukaan siihen, vaan Kertun tulevaisuus jää täysin auki, Allun matka käy kohti kaupunkia, äiti kutsuu poikansa kotiin. Allu on äitinsä oikkujen orja.

Kerronta on minäkerrontaa Allun ”kynästä”. Tarinassa on sekä Allun muistelua että unia, mutta pääosin asiat etenevät Allun kertomana tapahtumajärjestyksessä. Henkilöt on minusta hyvin kuvattu, tervehenkisiä maalaisia kuten Svante ja Lahja, osin kylän väki kyttää nuorisoa, mutta niihän se aina on. Tapahtumia ei paljon ole, vaan tekstissä on "dialogia" siis jengi puhuu keskenään, myös väkijuomia maistellaan, ja nitroa haetaan ja ambulanssia soitetaan.

Miljöö on kaupunki ja maaseutu. Tapahtumapaikka on Vaasa ja Torvenkylä. Saunassa on muutama avaintapahtuma, ja siellä taidettiin kirjan nimikin ensimmäisen kerran mainita. Häräntappoase muutaman kerran mainittiin Heinäpellolla ja navetassa ahkeroidaan, ja kylän raitilla ollaan. Aikaa vietetään myös ”aitassa”. Voi miettiä, että ei ollut Allulla helppoa, mutta Kertulla vasta vaikeaa olikin. Se, mitä Allun ja Kertun välillä tapahtuu vaikuttaa varmasti enemmän vielä tyttöön. Sitten kun Allu lähti pois, miten kävi Kertun. Allu sen sijaan tuntuu selviytyjältä.

Teema tai teemoina on nuoruus, ihastuminen, eka kerta, nuoruuden ahdistus, itsensä etsiminen, kasvaminen

Luulin kirjan olevan laimea 1980-luvun (tapahtuma-aika!) kuvaus maitolaiturilta, ennen kännykkää ja internettiä. Kuitenkin teoksessa on elämänmaku ja nuoruuden angstit pinnassa. En tiedä keneen Anna-Leena Härkönen on omia ajatuksiaan kirjoittanut Alluun vai Kerttuun vai ei kehenkään. Eikä Rutasellakaan helppoa ole, ei Allu erityisen helppo kaveri ollut, eikä myöskään reilu. Rutanen on loppupelissä reilumpi kuin Allu. Haluatko itse kaverin, joka kettuilee koko ajan, ja vetää turpaan?

Minusta kirjan kansikuva on niin outo, että se kääntyi eduksi. Kirjan sisällön tuntien olisi vaikeaa tehdä muunlaista kantta, voihan kanteen ajatella nimittäin Alpon ja Kertun. Alpon maskuliinisuus kuvastuu härkänä ja Kertulla naisella pienet enkelin siivet.

Hyvä kirja.

***
Häräntappoase on esitetty Yle-TV2:lla sarjana ja ion Areenassa täällä..

Kirjan alku ja loppu oli siirrettu Turkuun, siis Vaasasta Turkuun! Legendaarista lemmenparia näyttelee Santeri Kinnunen ja Outi Alanen, mutta myös Antti Majanlahti (Rutanen) oli mukana, kuten Maija-Liisa Majanlahti (Lahja), Risto Salmi (Svante), kaiken kaikkiaan hyvä sarja.

***21.1.2013***
2007 Ylioppilaskirjoituksissa Härkösen Häräntappoase-kirjasta on ollut katkelma, missä on Pulunkesyttäjä (lempinimi on Allun keksintöä ja kaveri on vaihtoehtoihminen ja luonnonsuojelija), ja pitää verrata hänen asennettaan luonnonsuojelussa Kai Lehtisen (näyttelijä esim. Raid ...) asenteeseen (romaanissa muuten mainitaan, että yks Lehtisen Kai laitettiin tonttuveljeksi Alpolle tuskin oli "Raid" Lehtinen)). 

Lisäksi eräässä tehtävässä pitää analysoida Anna-Leena Härkösen  keinoja luoda puhekielisyyttä. 
Tämä on varsin helppo: mä, tonne, sanoista puuttuu lopusta kirjaimia, kirosanoja kuten jumalauta ...
Vaikein kysymys on eittämättä kysymys siitä, minkälaisen käsityksen saa Alpo Korvasta romaani-katkelman perusteella.

Lainaus tai katkelma kokeessa alkaa kolmannen luvun alusta, mutta yo-tehtävässä on vain tämä kohta
"Mä törmäsin pulunkesyttäjään ku vispasin keskustassa koulun jälkeen. Mä olin melkein ajaa sen yli eikä siitä kyllä maailma ois murtunu vaikka niin ois käynykki. Renkaat vaan vikis ku mä suistuin sivuun .... Ahaa Alpo Korva! se mölähti -Ahaa itse pulunkesyttäjä! mä huusin  
lainaus alkaa sivulta 33 ja päättyy sivulle 37 sanoihin tukehduttaa sinut lätkillään, Alpo Korvalle on kerrottu että maailma tuhoutuu, jota Alpo ei jaksa.

Lätkät liittyvät poliittisten nuorten painamiin lätkiin. Katkelma on siksi vaikea, että jos on lukenut teoksen, katkelma on irrallinen, mutta kuvaa Alpon herkkää puolta. Pinnaltaan Alpo on kova, polttaa tupakkaa, ei välitä Pulunkesyttäjän rauhan pyöräilystä ja luontohommista, on ajaa Pulunkesyttäjän päälle ja vähättelee tapahtumaa. Mutta analysoi, ahdistuuko Alpo tupakoinnin lomassa? Alpon sukunimi on Korva, ja hän on pelkkänä korvana, muuten leuat louskuvat, ja Alpo kuvittelee olevansa hyvinkin vitsikäs. Toisaalta Alpo tuntuu kadehtivan Pulunkesyttäjän suhdetta Anjaan tässä katkelmassa. Koko teoksen kannalta Pulunkesyttäjällä ei ole liiemmin merkitystä, mutta katkelman avaamisessa on vaikeutensa, minkälainen Alpo on tai kuvataan olevan tämän perusteella. Minusta Korva on pinnalta kova, tupakoiva, näsäviisas nuori, mutta Korvan sisin on höllyvän epävarmaa, hän halajaa parisuhdetta, kiinnikettä naiseen, tai ainakin, sitä mitä hän luulee parisuhteessa saavansa ja on telkkä-irvailustaan huolimatta kiinnostunut myös luonnosta.

Häräntappoaseen uuden pokkaripainoksen kansi. Talikko ja sydän ja viittaus Alluun ja Kerttuun.

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstotähti wsoy, sivumäärä 156 sivua. Alkuteos on  Kometjakten 1946.

Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti  on julkaistu toisen maailman sodan jälkeen ja siinä seikkaillaan katastrofien varjossa. Pitkistä muumikirjoista Muumipeikko ja pyrstötähti on ensimmäinen. Kirjassa lokakuun aikana komeetta uhkaa iskeytyä maahan. Kolmantena lokakuuta he käyvät tähtitornissa ja 7.10. on Muumipeikon syntymäpäivä. Olin katsovinani, että Toven veljen syntymäpäivä osuu lokakuun alkuun, mutta se on 8. päivä, jotenkin lokakuun alku tuntuu tärkeältä ajalta, koska myös Muumipappa ja meri teoksen Majakanvartijan syntymäpäivä on 3.10.

Muumipeikko ja pyrstotähti on vanha kunnon seikkailuromaani. Tarina alkaa siitä kun Muumipappa tekee sillan virran yli. Piisamirotta valittava filosofi, jonka olemassaolo on yhtä dilemmaa, tulee muumitaloon saivartelemaan, kun sillan takia ankean ajattelijan asumus on tuhoutunut. Nipsu ja Muumipeiiko löytävät polun, jonka varrelta touhuaa silkkiapina, ja Nipsu löytää hienon luolan. Piisamirotta turha tuumija on tietävinään kaiken pyrstötähdestä, joka on tulossa. Muumipeikko ja Nipsu menevät tähtitorniin selvittämään asioita.Matkalla ensin Nuuskamuikkunen ja myöhemmin Niisku ja Niiskuneiti liittyvät joukkoon. Matka on täynnä tapahtumia, vaaroja, pelastumisia ja pelastamista. Menomatkalla Nipsukin juoksee, kun lisko on perässä, Nipsulta jäävät granaatit matkalle, mutta henkiriepunsa hän pelastaa :)

Teoksen alussa maailma on esitetty kauniina ja säilytettävänä. Komeetta uhkaa koko olemassaoloa. Kun Nuuskamuikkunen tavataan, ja Nipsu kysyy häneltä, "et kai vain kirjoita runoja".  Ei kirjoita, mutta tarinoita Nuuskamuikkunen kertoo ja soittaa huuliharppuaan. Menomatkalla he tapaavat vielä perhosia keräävän Hemulin, joka on kiinnostunut  Filicnarcus Snufsigalonica- suvusta. Kiipeillään, tavataan korppikotka, löydetään nilkkarengas ... Nilkkarenkaan omistaja pitää pelastaa. Kiire on kova, ja vaikka talonpeikko pyöräilee Muumilaaksosta pois, menevät ystävykset sinne perheensä luo. Pelotta menevät sinne, mistä muut tulevat pelokkaina. kauppareissu on mainio. (Kuuntelin tätä lukua Lasse Pöystin lukemana yle-areenasta, ja se on todella hienoa :)
Ennen komeetan iskeytymistä vedet lähtevät, ja tuuli käy, ja Hemulin postimerkkikansio lentää, ja riemastuttava turhuuksien turhuus eli filosofi Piisamirotta istuu Muumipeikon syntymäpäiväkakun päälle. Nuuskamuikkusen eliksiiriä tarvitaan huopaan, jonka tahrautumista, yleensä höveli Muumimamma paljon suree, mikä on minusta merkille pantavaa. Maailma säilyy ja rohkeus voittaa.
Teoksen teemoja ovat seikkailu, pelastuminen, pelastaminen ja perhe.

Erona piirrettyyn filmin (VHS-kansi yllä) on ainakin: silkkiapina, filmissä kissa, alkuosa on hieman pidempi, kirjassa käydään kaupassa ja tanssiaisissa, filmissä ei. Pikku Myy ei esiinny kirjassa, filmissä on. Pidin kuitenkin filmistä.

***
Taikurin hattu on postaus on täällä


,

Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia

Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia. alkuteos Les trois mousquetaires vuodelta 1844.

Yläkuvan teos, jonka olen lukenut Kide Oy, vuodelta 1947 kuvitettu painos tekstikuvat Tapio Vilpponen ja lyhennellen suomentanut Yrjö Korhonen 491 sivua, joista kuvia noin 10 sivua. Kansikuvan mittasuhteet eivät ole oikein, liitin sivuselkämyksen mukaan, joka oli revennyt joten suhde ei ole oikea, mutta on tyylikäs kansi luonnossa.

Kirjan nimi viittaa siis kolmeen muskettisoturiin, joskin d'Artagnan nuori ylimielinen huimapää on neljäs soturi.

Kolme muskettisoturia -romaanin alussa kertoja mainitsee, että tarinan pohjan hän on saanut D'Artagnanin muistelmista ja kuinka d'Artagnan kohtasi ja liittyi muskettisotureihin, joita olivat Athos, Porthos ja Aramis.

Tapahtumat alkavat vuodesta 1625, D'Artagnan menee muskettisoturien kapteeni Trevillen luo kirje taskussaan. Kirje varastetaan, koska se on Trevillelle ja varas on kaunis nainen. Nainen ja salaperäinen mies sopivat, että nainen matkustaa Englantiin ja ilmoittaa, jos herttua lähtee Lontoosta. Ranskassa on Ludvig XIII kuninkaana ja Richelieu kardinaalina, molemmilla on omat joukot, ja de Treville on kuninkaan muskettisoturien päällikkö. Kuninkaan ja kardinaalin miehet ottavat yhteen. Kuninkaalla on aviohuolia kuningattaren Anna Itävaltalaisen kanssa, joka on espanjalainen. Lisäksi Ranskan ja Englannin välillä juonitellaan ja soditaan, ja myös molemmissa maissa, ja katolisuuden ja protestanttien välillä on kiistaa. Tarina päättyy vuonna 1628.

D'Artagnanista nuoresta ylimielisestä huimapäästä tulee neljäs soturi, hän pääsee koeajalle muskettisoturiksi. Häntä verrataan teoksen alussa Don Quijoteen. Samalla lailla hän rohkeasti mutta päättömästi hyökkää kaikkien kimppuun, joskin D'Artagnan elää kiihkeästi yhteisössä eikä haaveillen kuin Don Quijote.

Hänen kumppaneinaan ovat jo aiemmin muskettisotureina palvellut trio Athos, Aramis ja Porthos. 
Porthos on rahanahne, itsekeskeinen narsistinen porho, jonka aseenkantaja on Mousqueton. Hän ei ole noin paha, mutta taipumusta näihin on. Aramis on hengellinen, aseenkantaja on Bazin ja Athos sangen järkevä, Grimaud aseenkantajana. Hänen oikea nimensä on kreivi de Fere, ja hän on ollut Mylady Winterin mies. D'Artagnanin aseenkantajana on Planchet

Tarinan kuluessa d'Artagnan rakastuu sekä vuokraisäntänäsä kauppias Bonacieuxin (51 v) vaimoon Contanceen (25 v) että paheelliseen Myladyyn Winteriin, joka on kirjassa pääpaholainen ja kardinaali Richeliuen kätyri. Myladylla on neitseellinen kamaripalvelija Ketty, joka puolestaan rakastuu d'Artagnaniin.

Juoneen kytkeytyy muita henkilöitä. Buckinghamin herttualla on tunteita kuningatarta kohtaan. Kuninkaalliset Anna Itävaltalainen ja Ludvig XIII omistavat erilliset tilat ja Ranskan vahva mies kardinaali Richelieu juonittelee. Hän saa tietää kuningattaren lahjoittaneen kuninkaan antaman timanttikorun Buckinghamin herttualle, hän usuttaa Myladyn varastamaan kaksi timanttia tusinasta timantteja. Muskettisoturien ansiosta Buckingham ehtii työstämään uudet timantit ennen Richelieun ehdottamia tanssiaisia. Rouva Bonacieux on kuningattaren luotettu ja katoilee aviomieheltään. Aviomiehelle ei lopulta käy hyvin. Richelieun miehet vakoilevat heidän taloaan, missä asuu myös D'Artagnan. Kaikista kirjeistä ollaan erityisen kiinnostuneita.

Athos kertoo petollisesta vaimostaan. Athos on kreivi de la Fere, ja vaimo ollut huijari, jolla on ollut liljankukka poltettuna olkapäähän. Toisaalla D'Artagnan hullaantuu lordi Winterin siskoon Mylady Winteriin eli "lady Clarickiin". Mylady on Athoksen vaimo ja huijari ja Winterin lankona hänen poikansa on perijä, jos lordi Winterille käy jotakin. Hän usuttaa D'Artagnania haastamaan lordia.. Mylady on siis paheellinen nainen, joka imartelee D'Artagnia. Ketty pelastaa D'Artagnanin tuholta. He kuuntelevat Myladyn kostosuunnitelmia. D'Artagnan saa haltuunsa Myladyn sormuksen tekeytyen pimeässä kreivi de Wardesiksi. Athos tuntee sen sukusormuksekseen. D'Artagnan paljastaa kamalan kantturan olkapään ja siellä se on pyövelin liljan merkki. Mylady kieroilee jatkossakin, mutta joutuu pyövelin käsittelyyn, mutta hurmaako tämä hänetkin?

Juoni etenee valtakuntien välistä sotaa kohti. Muskettisoturit varustautuvat kuka milläkin tapaa Porthos lypsää varusterahat rikkaan vanhan miehen rouvalta ja levottomuuksia on paljonkin.

Henrik IV on aikoinaan antanut kaupunkeja hugenottien suojaksi, ja La Rochelle on viimeinen niistä. Juonitteluja on paljon, ja kuka on petturi, riippuu näin jälkeenpäin katsoen, millä puolella sattuu itse olemaan. Richelieu on antanut kätyrilleen kirjeen, jossa lukee "Mitä tämän omistaja in tehnyt, sen on hän tehnyt minun käskystäni ja valtion hyväksi", ja kirje on päivätty 3.12.1627.

Viimeiset sata sivua teoksesta ovat erittäin jännittäviä ja viihteellistä: juonitteluja, taistelua ja loppuselvittelyä. Viimeinen luku kruunaa koko hienon teoksen ja kertoo, miten muskettisotureille kävi tulevaisuudessa ja siitä on jatko-osiakin.

Kirjan tunnuslause on tuttu puheissa, mutta tulee ilmi vain toiminnassa, ei puheen tasolla

“Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”.

Virkistävä kirja, jossa kirjeillä ja kirjekuriireilla on myös merkittävä osa.

*****
Kirjan kuvat ovat upeita ja kirjamerkki huonohko valokuva alla

Kirjaa mainostetaan ”romanttiseksi” ja intohimoiseksi, mutta tässä käännöksessä on korsetti kiinni ja vain kädestä pidetään, joskin d'Artagnan saa muutaman suudelman sekä Kettyltä että itse pääpahis Myladylta. Toiminta pitää päätellä tai katsoa naisten tenhoa hienoista mustavalkokuvista, alla kuva, missä D'Artagnan pelastaa Constancen. Kuvaa rajasin ja pienensin.

Suosittelen tätä kuten Alexandre Dumasin hienoa Mustaa tulppaania.

Alexandre Dumas (vanhempi) eli vuosina 1802 - 1870, hän kirjoitti monia jatko-osia tähän tarinaan, mm. Myladyn poika.

Sofi Oksanen: Stalinin lehmät

Sofi Oksanen: Stalinin lehmät  2003, Bazaar 2011,  kolme osaa, sivumäärä 478.

Stalinin lehmät on Sofi Oksasen esikoiskirja.  Kirjan päähenkilö on syömisen ammattilainen Anna, joka näyttää olevan ruuasta pääsemisen suurempi ammattilainen. Kilorajat eivät saa ylittyä.

Virolaisen äidin ja suomalaisen isän tytär Anna on älykkyydestään huolimatta tuuliajolla, hän on myös rauhoittavien nappien napostelemisen ammattilainen, sekä sitoutumisen amatööri. 

Luulen, että kirjassa on monta teemaa, ja joista päällimmäisisiä ovat ruoka ja kalorit. Ruuasta, sen nimityksistä puhutaan paljon (laskekaa). On olemassa turvaruokaa, jota termiä en ymmärtänyt, onko kyse ruuasta, jota voi syödä lihomatta, vai ruokaa, jota voi syödä niin, että ei tule himoa muuhun ruokaan. Annalla lienee anoreksian lisäksi myös bulimia. Aikatasot limittyvät ja kertomuksessa käydään myös Annan äidin tarinaa, sekä Annan nuoruutta neuvosto-Eestissä.

Kirjan kerronnassa on useita eri näkökulmia ja aikatasoja.
Annan taso:
" Minun 
ensimmäinen
 kertani oli erilainen. Olin luullut että se olisi kamalaa, sotkuista, likaista ja limaista  ...." Kyse on ruuan oksentamisesta.
Käyn 
vain 
vessassa
   Ja lantion ympärys on 93 cm. Vaaleanpunainen mittanauha painaa vain muutaman gramman....
Minäkerrontaa siis.

Katariinan taso:
1971
Katariina tulee ensimmäisille treffeille yli puoli tuntia myöhässä....
1971
Toinen Katariina oppima suomenkielinen sana oli keskiviikko, koska

Kaikkitietävä kertoja siis

Tuntuu, että Annan ongelmat olisivat lähtöisin kotoa, liian monta kulissia kannateltavana kuin myös Annan äidinkin, isän ongelmat johtuvat ilmeisesti ainakin osittain ei-ruuasta vaan siitä mitä ja miten juo.

Teemat tai motiivit lienevät: ruoka, syöminen, ruuasta pääseminen, miehet ja sitoutuminen, kaksinaiseläminen, kulttuurierot, "vanhassa vara parempi, vaikka luulisi maailman muuttumisen parantavan asioita", lääkeriippuvuus, vieraantuminen, kotoutuminen, näistä kun keksii jotain, päässee analyysin alkuun.

Kirjan kannessa, (siinä versiossa, minkä minä luin kansia on ainakin kahdenlaista katso yläkuva) on suklaakonvehti tai suklaaleivos. Kirjassa niitä syötiin tai yritettiin olemaan syömättä. Teos oli hyvin paljon ruoka-, anoreksia- bulimiateemainen, joten kansi kuvastaa kirjan sisältöä.

Annan miessuhteita voisi myös tarkastella, se on osittain alisteista syömiselle, koska syöminen todella hallitsee Annaa, hän puhuu Herrasta.

Kirja sisältää varsin samanlaisia miesjuttuja kuin Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä.

Ruoka-asiassa on yhtymäkohtia Marianne Kackön Tapa minut äiti -kirjaan.

*****

Sofi Oksanen (s.1977)  voitti vuoden 2007 kaunokirjallisuuspalkinnon teoksellaan: Puhdistus, 

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt, WSOY 2001, alkuteos Muumipappans bravader 1950, suomennettu vuonna 1963 kääntäjä Laila Järvinen (1895 - 1969), sivumäärä 134.

Muumipapan urotyöt on muumikirja, josta olen pitänyt kaikkein eniten. Muumipapan urotyöt -teoksessa Muumipappa on vedossa, hän itse kertoo ja kirjoittaa tarinaa, ja osoittautuu muuta kuin puisevaksi papaksi. Toinen ääripää nähdään kirjassa Muumipappa ja meri , joka antaa Muumipapasta masentuneen kuvan, kaikki on tuttua ja turvallista. Tässä Muumipappa on nuori ja "notkea" ja esipuheessa Pappa toteaakin, että vaikka luulet, että isäsi on arvokas ja vakava henkilö, ei kuva ole oikea.

Henkilöt
Muumipapan ohella kirjassa on Nuuskamuikkusen isä Juksu, Hosuli, joka on Nipsun isä. Fredrikson on keksijä ja Hosulin isä, lisäksi tarinassa ovat Hemli, orpokodin innokas johtaja, joukko tahmatassuja, drontti Edvard, Mymmelin pieni tytär sekä Mymmeli, itsevaltias, Kummitus, ja Muumipeikon äiti sekä Sosuli, joka on Nipsun äiti

Juoni
Teos alkaa Muumipapan elokuussa kirjoittamalla Johdannolla. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan, että tuulisena syysiltana löydettiin sanomalehtipaperista tehty paketti muumien löytölastenkodin portailta. Kodin johtaja on Hemuli (piirretyssä Vilijonkka). Häntään laitettiin leima (piirretyssä muistaakseni numero 13). Muumipappa ei kauaa lahoa vaan lähtee lipettiin, ja yön kauhujen jälkeen rakentaa asumuksen. Hän asustelee talossa ja tuntee olonsa tylsäksi. Hän tutkii ympäristöä ja kohtaa Fredriksonin ja Hosulin. Fredrikson tekee laivaa, ja laivan hytiksi otetaan Muumipapan rakentama talo. Mrenhuiske kastetaan, laivan nimi piti olla Merenkuiske, mutta Hosuli ei ole kovin hyvä tavaamaan. Hosuli kerää pikkutavaraa nappeja, hammasrattaita ja roinaa. Hänellä on Maxwell House kahvikuppi, jonka kuten paljon maata maalaa punaiseksi. Hosulikin jää vaalean punertavaksi.

Drontti Edvardin avustuksella päästään matkalle, hänet housutellaan kylpemään joessa ja nostamaan vettä. Juksu lähtee myös matkaan. Hän on laiska ja inhoaa erityisesti kieltoja ja poliisia. Eräässä synkässä lahdessa Muumipappa pelastaa jonkun Mörön kynsistä. Joku on orpokodin johtaja, joka kieltää tupakoinnin, vaihtaa kahvin puuroksi ja ohjelmoi päivät. Tahmatassulauma tulee laivalle ja vie mennessään huutavan Hemulin. Yksi pieni Tahmatassu jää laivaan ja nakertaa kiinnitysköyden poikki ja laiva ajautuu valtamerelle, josta heidät pelastaa purjeeksi muuttuva pilvi. Pilvellä lepytetään drontti Edvard, jonka jalat ovat kipeät joen kivistä.

Matka jatkuu Itsevaltiaan satavuotisjuhliin. Itsevaltias pitää yllätyksistä, ja tulijat pelästyvät mekaanista hämähäkkiä, kastuvat ja pelästyvät sonnia. Perillä saa lahjoja löytämistää munista. Muumipappa voittaa merenvahasta ja korallista tehty raitiovaumu, joka on kuvattu myös teoksessa Taikatalvi. Keksijä Fredrikson pestataan Itsevaltiaalle töihin. Perustetaan siirtokunta sydämenmuotoiselle saarelle. Juksu haluaa laittomien siirtokunnan. Vilustunut kummitus tulee kalistelemaan kahleita ja aivastelemaan. Fredrikson saa valmiiksi amfibin, joka lentää ja sukeltaa. Syvyyksien Merikoirasta on haittaa kunnes drontti Edvard talloo sen litteäksi. Muumipappa kertoo tarinaa Muumitalossa, ja myös Pikkumyyn syntymä kerrotaan. Pikku Myyn äidillä on paljon lapsia, mutta jostain syystä Pikku Myy lopetti kasvamisen. Amfibimatkan aikana Hosuli ja Sosuli menevät pikaisesti naimisiin ja saavat häälahjoja ja kirjeen Hemulin tädiltä, jolla on kädet täynnä Tahmatassujen paimentamisessa, lopussa edessä on suurin urotyö eli Muumipeikon isä pelastaa Muumipeikon äidin. Jälkinäytös on huikein, Juksu, Fredrikson, Hosuli, Sosuli ja Pikku Myyn äiti ovat oven takana ja loppujuhlat voivat alkaa, kun Fredrikson lupaa lennättää kaikkia Merenhuiskeella.

Arviointia
Kirja oli minusta hyvä ja viihdyttävä, varmasti lastenkirja, mutta myös kirja lapsenmielensä säilyttäneille aikuisille. Janssonin kirjoista nostan sen aika korkealle. Kirjassa on seikkailu-ulottovuuden lisäksi ystävyys-teema ja Janssonin viisauksia, joista nostan vain yhden. Juksi toteaa, että kuuluisuus on ikävää, hän vertaa sitä karusellissä olemiseen, ensin se voi olla hauskaa, sitten siihen tottuu, ja sitten tulee huono olo. Tämän kirjan lukemisesta sen tulee hyvä olo.

S.E Hinton:Me kolme ja jengi

S.E Hinton: Me kolme ja jengi, Otava 1977 viides painos, alkuteos The Outsiders 1967, suomentanut Marja Leskinen, sivumäärä 196.

"Kun mä tulin pimeestä leffasta ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen, mulla ei ollu mielessä kuin kaksi asiaa, Paul Newman ja kyyti himaan". Näin alkaa teos Me kolme ja jengi  ja myös päättyy. Sivujen välissä on tarina jengisotineen ja kuolemantapauksineen.

Teoksen päähenkilöt: Ponyboy Curtis, kirjan alussa 14-vuotias, hänellä on 17-vuotias isoveli Sodapop ja vielä vanhempi eli 20-vuotias veli Darrel eli Darry Curtis.
Yllämainittu orpotrio on Rasvis-jengissä yhdessä Steve Randlen, Dallas "Dally" Winstonin,  Two-Bit Matthewsin ja Johnny Caden kanssa. Toinen päähenkilö on Johnny, joka on heiveröinen ja pieni poika, vaikka on jo kuusitoista.  Tim ja Curly Shepard ovat rasvisten puolella  Snobijengissä dallaa ainakin Randy Anderson ja Robert "Bob" Sheldon.

Juoni lyhyesti tiivistelmä
Tarinan alussa snobbarit hyökkäävät leffasta tulevan Ponyboyn kimppuun ja yrittävät veitsillä leikata tämän tukkaa, mutta nirhaisevat kasvoja. Darry tulee apuun. Samalla Ponyboy, joka on teoksen minäkertoja esittelee jenginsä. Rasvikset ovat köyhempiä kuin snobijengi, joka kulkee hienoilla autoilla. Sodapop ja Steve ovat töissä huoltoasemalla. Sodapop on lätkässä Sandyyn, tyttöjä mainitaan muitakin  Sylvia ja Evie. Ponyboy on lukumiehiä ja lukee koulussa Dickensin Loistavaa tulevaisuutta. Kovinkaan loistava tulevaisuus ei hänelle ole, sillä Rasvis-jengi harvenee kirjan edetessä, ja maalle tulee asiaa, ei siksi, että maalla olisi mukavaa, mutta turvallisempaa.
Johnny ja Ponyboy ovat jälleen leffassa, kun tutustuvat Cherryyn ja Marciaan... kuluu neljä kuukautta, niin snobbarit hakkaavat Johnnyn henkihieveriin, ja mikä raukkamaisinta taas porukalla. Erään leffareissun jälkeen Cherry ja Marcia hengaavat rasvisten kanssa. Ponyboy joutuu riitaan Darrelin kanssa, ja he menevät puistoon Johnnyn kanssa. Snobbarit yllättävät kaksikon ja painavat Ponyboyn pään suihkulähteeseen. Johnny puukottaa Bobin. On tätä ennen sanonut jo, ettei kestä enempää ja vihjaillut itsemurhasta. Johnny ja Ponyboy karkaavat maaseudulle Vindrixvilleen ja siellä kirkkoon Dallasin ohjeiden mukaan. Kun Dallas tulee kirkkoon ja lähtevät Jay Mountainille, kirkko syttyy palamaan. Kolmikko pelastaa kirkossa olevia lapsia. Johnny loukkaantuu pahoin hänen selkänsä katkeaa. Ponyboy palaa kotiin, mutta lehtijuttujen vuoksi on pelkoa heidän laittamisesta poikakotiin. Ponyboy ja Two-Bit puhuvat Randy Andersonin kanssa, joka kehuu Ponyboyta lasten pelastamisesta, ja sanoo, ettei tule tappelemaan, hän on ollut Johnnyn tappaman Bobin paras kaveri. Randyn mukaan Bobin vanhemmat eivät koskaan sanoneet Bobille EI. He siis olivat rajattoman vapauden kannalla, joka Bobin kohdalla oli rasvisten hakkaamista. Johnny puolestaan viruu sairaalassa selkä murskana, hän ei koskaan pysty kävelemään ja kuolee. Dallas hajoaa ja lähtee sairaalasta.
Seuraa snobbareiden ja rasvisten tappelu, Rasvikset voittavat ja veljekset, myös Darry on ollut tappelemassa, menevät kotiin. Ponyboyn painajainen sen sijaan jatkuu. Dallas Winston ryöstää sekatavarakaupan ja pakenee. Ponyboy näkee, kun poliisit ampuvat hänet.
Bobin kuolemantapauksen johdosta Ponyboy joutuu oikeudenkäyntiin, (pojilla on tv, sillä katsonut Perry Masonia, on tosin myös kirjoina) jonka jälkeen saa jäädä kotiin ei joudu poikakotiin. Kodissa on riitaa, mutta Ponyboy huomaa, että Sandy jätti Sodapopin, joten muillakin on vaikeaa ja Ponyboy tokenee ja yrittää tsempata itseään. Sodapopille tärkeä Mikkihiiri-hevonen myytiin, tätä ja rodeovaihetta selostetaan myös.

Johnny on lähettänyt jäähyväiskirjeen Ponyboylle, jonka Ponyboy saa lopussa. Johnny ei selvinnyt, eikä Dally, mitä Johnny ei tiennyt. Ponyboy selviää kirjoittamalla (muka englannin aine) tämän tarinan, siksi loppu on tarinan alku.

Minusta tämä oli hyvä kirja. Juoni on koskettava ja ennalta arvaamaton, tässä on monia opettavia teemoja. Köyhän orvon osa on Amerikassa ankea. Minusta kirjan teemat ovat yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus, joka altistaa nuoret ongelmakäytökseen, toisaalta köyhyys joka kärjistää, rasvikset nimittävät tätä "säälikää - olosuhteiden - uhreja -skeidaksi".  Toisaalta kirjassa tuomitaan vanhempien rajaton kasvatus. Tärkeä teema on myös nuoruuden hauras kasvu, ja sen kipeät ongelmat ja jengitappelut, kaveruus, sankaruus  ja kuolema ja vaikeuksien kautta voittoon -asenne, vaikka sen skeidan läpi.

Kirjan kieli sen puhekielisyydestä huolimatta on vanhahtavaa, puhutaan parkkeerauspaikasta esimerkiksi, 1960-luvulla "landeel ovat voinee funtsii sanaa rööki, jota Ponyboy polttaa paljo sekä sanoi hima, skeida, fatsi, mutsi ja faija, mut nehän delas jo aiemmi"

Me kolme ja jengi -teos on monesti uudelleen painettu, ja kansikuva on nykyisin tämän näköinen, siinä meistä kolmesta näkyy varjot, kun yläkuvassa kaikki kolme ovat saman keltaisen paidan sisällä, ja pojilla päässä liina, jonka välistä roikkuu tukka, se rasvainen.

Teos tapahtuu USA:n länsirannikolla 1960-luvulla. Kovinkaan realistisena en toimintaa pidä. On tämä kuitenkin paljon parempi kuin samaisen S.E Hintonin Olimme kuin veljet -keitos,  jossa Curly Shepard ja Ponyboy Curtis ovat sivuhahmoina.

S.E Hinton on Susan Eloise Hinton. Kirjailija on siis nainen, joka on syntynyt vuonna 1948.

Hintonin Taistelukalan bloggaus on TÄÄLLÄ.

*****

Johnny ja Ponyboy lukevat kirkossa Tuulen viemää -kirjaa ja pelaavat pokeria.
Tuulen viemää on Hintonin kirjassa tärkeä, koska Johnny ja Ponyboy lukevat Tuulen viemää ensin Vindrixvillessä, sitten molemmat erikseen. Two Bit ostaa uuden painoksen kirkossa palaneen tilalle Johnnylle sairaalaan. Johnny "testamenttaa" sen Ponyboylle. Ponyboy tuntuu ihailevan etelän miehiä. Tämä on todella outoa ja kummallista, sillä sisällissodassa juuri rikkaat plantaasin omistajat olivat etelän puolella, miksi Ponyboy ja Johnny samastuvat etelän miesten elämäntapaan ja arvoihin, eikä pohjoisen vapauteen ja orjuuden kieltämiseen. Tuulen viemää -teoksen sankaritar on Scarlett O'Hara, joka halveksii eniten valkoista roskaväkeä, siis juuri kuin snobit halveksivat valkoiseksi roskaväeksi kutsumiaan rasviksia.
Todella outoa!!!

*****
2014: Katsoin Me kolme ja jengi -elokuvan eli Outsiders, jonka on ohjannut Francis Ford Coppola, joka on ohjannut myös Kummisedän ja Ilmestyskirja Nyt elokuvat.

Elokuva meni pitkälti kirjan juonen mukaan, myös Tuulen viemää oli lukusessa. Merkittäväksi elokuvan tekee näyttelijäkaarti eli rasviksia näyttelevät C. Thomas Howell Ponyboyta, Sodapopia Rob Lowe, Matt Dillon Dallasia, Patrick Swayze Darrelia, Emilio Estevaz Two-Bitia sekä Tom Cruise näyttelee Steveä. Jopa kirjailija itse eli S.E Hinton on mukana, hän on näyttelijälistaan mukaan sairaanhoitajana. IMDb:n mukaan hän on syntynyt 1948 Tulsassa Oklahomassa ja on ollut mukana näyttelijänä myös Taistelukalassa, joka perustuu myös hänen romaaniinsa ja filmi on niin ikään Francis Ford Coppolan ohjaama.

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin, WSOY 2007, The Secret History 1992, kääntänyt Eva Sikarla, sivumäärä 551.
Minäkertoja: Richard Papen, hieman erikoinen opiskelija, hänen seuransa on vielä omituisempaa
Laji: Rikosromaani?
Lukijaprofiili: yli 16-vuotiaat
Lyhyt arvio: Tarttin Jumalat juhlivat öisin on bestsellerkirja amerikkalaisista opiskelijoista. Hyvä kuvaus omituisista opiskelijoista omituisine ongelmineen.

Kirjan prologissa kerrotaan Bunnyn löytyneen kuolleena vuorilta Vermontista. "Lumi alkoi sulaa vuorilla ja Bunny oli ollut kuolleena monta viikkoa ennen kuin aloimme ymmärtää .... On vaikea uskoa, että Henryn vaatimaton suunnitelma toimi niin hyvin ... kohu syntyi teosta, josta minäkin olin osaltani vastuussa ...".

Tämän jälkeen kirjan minäkertoja esittäytyy, hän on Kaliforniasta kotoisin oleva Richard Papen. Richard Papenilla on monia mielenterveysongelmia, ilmenee monessa tilanteessa. Vähintään hän on masentunut. Hän ei ankeasta ahdingostaan huolimatta kaipaa kotiin vanhempiensa tyköön. Richard on kirjoitushetkellä 28-vuotias, mutta tapahtumat alkoivat noin 10 vuotta aiemmin, kun hän vaihtoi Hampden Collegeen. Hän päätyy lukemaan muinaiskreikkaa yhdessä omituisten otusten kanssa. Seurueen johtaja on Henry Winter tumma pitkä poika sateenvarjoineen, seurueeseen kuuluvat lisäksi kaksoset Camilla ja Charles Macaulay, suulas Bunny Corcoran, ja Francis Abernathy ja opettajana on Julian Morrow, jonka mainitaan olleen T.S Eliotin (1888-1965) ystävä. (Onko uskottavaa, kun tapahtumat sattuvat ehkä 1980-luvun alussa?)

Opiskelijat ovat rikkaita, mutta Richard joutuu köyhänä olemaan töissä.

Richard vaikka onkin samassa opetusryhmässä on ulkopuolinen. Muu ryhmä harrastaa psykologisia kokeiluja ja  suljetun salaseuran kokeilu menee liian pitkälle, mopo keulii ja myös karkaa käsistä. Kirjassa opiskelijat jumaloivat opettajaansa Juliania, mutta hän on lopulta ulkopuolinen, muut ihannoivat myös Henryä. "Onnettomuuden" jälkeen Bunny alkaa kiristää joukkoa tai lähinnä Henryä. Bunny kaveeraa Richardin kanssa, ja sitten Richard pääsee mukaan joukkoon ja Bunnysta täytyy päästä eroon ... Loppuosa teoksesta kertoo, miten tapahtumat etenivät tiettyyn pisteeseen ja mitä sitten tapahtui.

Amerikassa tuntuu olevan ainakin kaksi vakio-ongelmaa, on liikaa rahaa tai on liian vähän rahaa. Kirjan päähenkilöllä Richardilla on liian vähän rahaa ja pääkonnalla, jonka nimi on Henry, on sitä liikaa. Pahentava ongelma on se, että rahat eivät ole omia, vaan vanhempien. Kolmas ongelma, joka usein esiintyy amerikkalaisissa kirjoissa, on pilleri- tai lääkeongelma, ja se on hyvin vahvasti myös monien tämänkin teoksen henkilöhahmojen ongelma, myös Richardin. Neljäs ongelma on kaksinaismoralismi ja teennäinen käytös ja nekin esiintyvät kirjassa, joten käsittelyssä on moniongelmaisia nuoria. Ehkä olisi parempi, että kaikki olisivat vain keskittyneet opiskelemaan tai urheilemaan Collegessa, nyt liikaa murheiltiin ja jopa murhailtiin.

Netissä on arvosteltu käännöstä, koska siinä on käännetty sanatarkasti Happy Meal -ateriasta alkaen kaikki sanat. Minusta kirja on hyvä, mutta omituinen, joten siinä Onnellisten ateria on hyvä syödä Seitsemän ylös limonaadilla ja rauhoittavilla huuhdottuna, joskaan juuri tätä väännöstä siinä ei ollut. Itse asiassa Onnellisesta ateriasta puhutaan Bunnyn hautajaisissa, joka osoittaa koko toiminnan absurdiksi. Bunnyn isä ja äidin käytös on omituista ja tämä käännöskukkanen sopii hyvin tähän...
"Söitkö sen kokonaan, hän kysyi lapselta, "Koko Onnellisen aterian?" Sano kyllä" lapsen isä leperteli, "Kyllä vaali", "Roskaa" Ted  sanoi nauraen "Ei hän syönyt palaakaan"  .. myöhemmin puhutaan palkinnosta, kun tarkoitetaan Happy Meal -lelua. Kyse oli Bunnyn hautajaispäivästä, ja Bunnyn isä tarjoilee olutta vainajan, oman poikansa opiskelukavereille, jotka ovat sysänneet kaverin rotkoon (tämä ilmenee heti ensimmäisellä sivulla, joten ei juonipaljastus, juoni on miksi ja mitä siitä seuraa...). Hautajaisissa on Bunnyn veljiä, veljien vaimoa, lapsia ja Bunnyn "opiskelutoverit" häipyvät tupakoimaan autotalliin ja harrastavat viinan juontia ja lääkekaapin etsintää. Löytävä saa ja syö, lääkkeiden syönnistä todettua "ota mitä haluat. Hän vain luulee, että se oli joku hänen miniöistään ...

Suomennos on minusta hyvä ja sopii teoksen tyyliin tämä käännös vain lisää omituista tunnelmaa. Suomentajanahan  on ollut  Eva Siikarla, runojen suomentajia ovat olleet Yrjö Jylhä, Otto Manninen, Eino Palola, Elina Vaara sekä Lauri Viljanen. Hehän ovat huippurunoilijoita, jotka ovat suomentaneet runot jo aiemmin.

Suomenkielinen teoksenkin nimi on minusta myös osuva, joskin englanninkielinen nimi on parempi, mutta sopisiko suomennettuna Salainen Historia. Jumalat juhlivat öisin on varsin huono nimi kuvaamaan, mitä kirjassa tapahtuu, mutta sopii siihen erikoiseen porukkaan, joka intoutuu teoreettisisista ongelmista ja muinaiskreikkalaisista kielioppikysymyksistä ja ovat laittomien kemikaalien käyttäjiä. Todellinen kuvaava kirjan nimi voisi olla luokkaa Ambrosiaa, Valiumia ja Ikuista unohdusta.

Tämä on kulttikirja ja klassikko.

*****
Valiumista ja lääkkeistä muuten kirjoitetaan laveammin Donna Tarttin kirjassa Tikli, josta olen blogannut täällä.