Ivo Andric: Konsulit, Travnikin kronikka, alkuteos Travnicka hronika, 1947, suomentanut Elvi Sinervo, Tammi 1976, sivumäärä 437.
Konsulit, Travnikin kronikka on jugoslavialaisen nobelistin Ivo Andricin kerronnaltaan rikas romaani. Se tarkastelee bosnialaisen kaupungin Travnikin valtakuvioita vuosina 1807-1814. Napoleonin valta oli tuolloin suurimmillaan mutta Bosniaa hallitsivat turkkilaiset. (Osmanien valtakausi Balkanilla). Teos alkaa siitä, kun ensin Ranska ja sitten Itävalta päättävät lähettää hallintokaupunkiin oman konsulinsa.
Romaanin päähenkilö Jean Babtiste-Etienne Daville on Napoleonin Ranskan konsuli. Mies on pestin alussa 39-vuotias. Hän saapuu yksin virkapaikalleen ja kaikki on hyvin vaikeaa takapajulassa, jossa paikalliset inhoavat ranskalaisia (ja kaikkia muitakin). Daville saa tuotua paikalle perheensä vaimon ja perheen kolme pientä poikaa.
Visiirinä toimii Mehmed-Pasha, johon Daville saa luotua hyvät suhteet. Davillen apurina ja tulkkina on alkuun viekas d'Avenat ennenkuin tulkiksi tulee tarmokas, innokas ja aikaansaava 23-vuotias des Fosses. joka tosin lähtee muutaman vuoden päästä uusiin haasteisiin.
Itävallan konsuli Josef von Mitterer saapuu myöhemmin ja edelleen kaikki on vaikeaa. Mittererin tulkki on Triesten slummeista noussut kymmentä kieltä taitava Niccolo Rotta. (Sukunimi on alkuteoksessakin Rotta). Mitterer on kohonnut sotilasuran ansiosta. Hänen vaimonsa Anna-Maria on todellinen ruikuttaja. Hän hurahtaa asioihin, pettyy, haukkuu miehensä ja murjottaa ja hurahtaa uudestaan. Pariskunnalla on teini-ikäinen tytär Agathe.
Travnikin visiirinä toimii Husref Mehmed-Pasha, jonka asema riippuu siitä, kuka on vallassa Turkissa ja onnistuuko serbialaisten kapinan kukistaminen. Tarinan kuluessa Mehmed-Pashaa yritetään murhata ja sitten syrjäyttää, hän välttää molemmat, mutta lähtee vapaaehtoisesti. Ranskan konsuli Daville saa paikallisten raivon päälleen. Hän oli Mehmed-Pashan ystävä ja saattoi miehen pois hallintokaupungista.
Teos tarkastelee kaupungin valtapeliä vuoteen 1814 asti, jolloin Napoleon kukistuu ja Ranskan konsuli lähtee, myös Itävalta vetää konsulinsa pois.
Ivo Andricin romaani Konsulit antaa loistavan ja aika oudon kuvion diplomatiasta 1800-luvulla. Maailman valtioiden suhteet ovat edelleenkin varsin solmussa, ja sotia ja kostoiskujen sarjoja putkahtelee esiin jatkuvasti.
Yritin etsiä Travnikin asukaslukua nyt. Suomenkielisiltä sivujen mukaan se olisi 53 000, ulkomaan kielisten sivujen luvut ovat haarukassa 13 000-30 000. Travnik toimi hallintokeskuksena, kun se siirrettiin pois Sarajevosta, nettihakujen perusteella kaupungin asukasluku oli haarukassa 5000-7000. Kaupungissa oli Stambulista lähetetty visiiri, ja hän oli alkuun Mehmed Pašša tai niin kuin englanninkielisillä sivuilla lukee Mehmed Pasha. Visiiri vaihtuu kaksi kertaa eikä vaihto ole vapaaehtoinen. Sitten valta siirretään Ibrahim-Pashalle, tähänkin Daville saa muodostettua hyvät välit, mutta kolmanteen Ali-Pashaan ei. Kolmas visiiri laittaa kaupungin "kuriin", vangitsee kaupungin sefardijuutalaiset, mestauttaa serbialaisia.
Travnikissa valtaa pitävät turkkilaiset, joita asuu kaupungissa paljon. Kristittyjä on arvioilta 1500 ja heistä osa on ortodokseja, osa katolisia. Kaupungissa on 300 vuotta sitten Espanjasta karkoitettuja sefardi-juutalaisia.
Teoksessa on ns. kaikkitietävä kertoja, mutta Daville on päähenkilö. Hänen uransa on riippuvainen Napoleonin sotamenestyksestä. Daville on konsulina vuosina 1807 - 1814. Alkuvuosina Napoleonin sotamenestys on huomattava, ja Itävalta on yksi vastustajista. Venäjän sotaretkeen osallistui myös Itävalta. Napoleon meni naimisiin itävaltalaisen Marie Louisen kanssa, hän oli Itävallan keisarin Frans I:n tytär. Alkuun Travnikissa Itävallan konsulina oli von Mitterer, jonka vaimo aiheutti ongelmia miehelleen, ja tämä anoi siirtoa Wieniin, tilalle tuli jämäkkä von Paulich, joka pitää myös liittoutumisvaiheessa etäisyyttä Ranskan konsuliin. Tulkki Niccolo Rotta ei tule toimeen von Paulichin kanssa, eikä uusi konsuli tarvitse juurikaan tulkkia eikä apuria, herrat ottavat yhteen, jolloin von Paulich antaa Rotalle lähtöpassit. Rotta rottailee ja yrittää kostaa. Tulkki on nilkki.
Kirja on henkilökuvaukseltaan hyvin rikas. Von Mittererin vaimon hurahtamisia selitetään paljonkin. Anna Maria hurahtaa myös miehiin, ja rouvalla on todellinen juoksuaika. Petiin asti ei koskaan päädytä, mutta kaikki hurahtamiset johtavat pettymykseen, ja sitten Anna Maria ripittää miestään, haukkuu miestään Robespierreksi, ja pian kaikki alkaa uudestaan. Myös Davillen tulkki des Fosses rakastuu pariinkin kertaan, mutta jää ilman palkintoa, ja mies pettyy, mutta optimismi kantaa. Von Mittererin tytär Agathe haluaisi jäädä Travnikiin, vaikka se on takapajula. Agathe rakastaa puutarhaa ja sen ihailua, yksin.
Konsuli Daville kantaa huolta maailman tapahtumista ja on taipuvainen pessimismiin. Perheen arkea pyörittää vaimo, joka on työteliäs, vaatimaton, urhea ja optimistinen. Hänen toinen poikansa kuolee (jolloin Andric esittelee erilaisia seudun lääkäreitä). Suruajan jälkeen vaimo synnyttää kaksi lasta. Paikalliset arvostavat rouva Davillea. Myös miestä arvostetaan etenkin sefardijuutalaisten joukossa, sillä Daville kohtelee heitä kuin muitakin ja pitää ihmisinä.
Teoksen pääpaino on ihmisten suhteiden kuvauksessa, ja teos oli minusta hyvä. Teos kuitenkin antaa ihmisistä hyvinkin raadollisen kuvan. Bosnialaisia ei erityisemmin kehuta, ja turkkilaisten hallinto perustuu visiirin näkemyksiin ja on välillä hyvinkin raakaa. Teoksessa esitetään eräiden uskontojen laajentumisesta sodan avulla näkemyksiä, mutta en kirjaa niitä tähän.
Teoksen aikana vallitsi Napoleonon julistama Mannermaan sulkemus, joka johtaa tiettyjen kauppareittien uudelleen hakemista. Tuolloin maakuljetukset ovat olleet vaivalloisia, epävarmoja ja kalliita.
Teosta on kehuttu "diplomaattien toimien" kuvauksena. Ivo Andrić toimi diplomaattina vuosina 1924 - 1941, ja oli toisen maailmansodan alkaessa Berliinissä
Kaiken kaikkiaan hyvin avartava ja luettava teos.
*****
Ivo Andric (1892 - 1975) sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1961, Ivo Andric syntyi nykyisen Bosnian alueella, joka oli Itävalta-Unkaria ennen ensimmäistä maailmansotaa. Jugoslavian kuningaskunta perustettiin 1918 ja monarkia loppui 1943, jolloin perustettiin Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta. (1991 Jugoslaviasta itsenäistyivät Slovenia ja Kroatia, Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta "lakkasi olemasta" 1992, jolloin Bosnia Herzegovina julistautui itsenäiseksi. Jugoslavian tasavallassa oli Serbia ja Montenegro, joka itsenäistyi 2006. Prosessi ei ollut Slovenian ja Kroatian jälkeen rauhanomainen, vaan Bosnia-Herzegovinassa ja Kosovossa oli hyvinkin raakoja taisteluita. Pohjois-Makedonia julistautui myös itsenäiseksi 1991.
Olen blogannut Ivo Andrićin romaanista Neiti
hyvä vihje, Ivo Andric jäänyt lukematta
VastaaPoistalöytyy kirjastos ruattiks, joskus saan menna yliopiston kirjastoon jos vanhoja
VastaaPoista