torstai 8. helmikuuta 2024

Erling Kagge: Kaikki mitä olen oppinut naparetkilläni

 

Erling Kagge: Kaikki mitä olen oppinut naparetkilläni, alkuteos Alt jeg ikke laerte på skolen: Filosofi för eventyrere 2019, suomentanut Kari Koski, Art House 2021, sivumäärä 149.

Erling Kaggen opus Kaikki mitä olen oppinut naparetkilläni on lyhyt ja oiva, alla joitain nostoja teoksesta.

Norjalainen Erling Kagge (s. 1963) on käynyt maapallon ääripisteissä:
Pohjoisnavalla (vuonna 1990) parinsa kanssa ilman ulkopuolista apua. 
Etelänavalle hän vaelsi yksin 51 päivässä 1992-1993 ilman radioyhteyksiä.
Mount Everestille hän kiipesi vuonna 1994.
Erling Kagge on myös purjehtinut Atlantin yli kahdesti, kiertänyt Kap Hornin, mutta arvostaa paljon kolmen teini-ikäisen tyttärensä kasvattamista. Kagge oli huono koulussa, hänellä oli ulkonevat etuhampaat, hän ei ollut hyvä hiihtämään. 

Kirja puhuu tavoitteiden asettamisesta, unelmista ja niiden toteuttamisesta. Kagge toimi juristina Norsk Hydrossa, mutta lopetti ne työt. 

Kaggen lapsuuden idoli oli Thor Heyerdahl, jonka 80-vuotispäivillä Kagge oli 1994. Hän ihmetteli useiden henkilöiden tekosyitä, mikseivät he lähteneet Heyerdahlin matkaan, ja pohtivat sitä. 
Kagge toteaa, että August Andree oli rohkea kun lähti ilmapallolla 1897 Pohjoisnapaa kohti, mutta varmaan kuolemaan, mutta poisjäänyt Nils Ekholm sai poisjäännistä kuittailua, mutta säästi vaimonsa menetykseltä ja vararikolta. Kagge piti Ekholmia rohkeana. Kagge pohtii monta kertaa rohkeutta. Hänellä ei ollut itse rohkeutta kääntyä retkiltään takaisin ja kohdata naurua. Etelänavalla ei ollut enää rohkeutta, vaan "olin niin turta että jatkoin matkaa". Rohkeutta ei ole purkissa. Rohkeuden ammentaminen on joka kerta uusi haaste.

Vuonna 2010 Kagge oli Islannin Vatnajökull-jäätiköllä, kun tulivuorenpurkauksen vuoksi kaikki lennot peruutettiin. Maapallo 4,54 miljardia vuotta vanha, luonnossa on viisautta, mutta luonnon kuuntelu vaatii läsnäoloa  ja ylipäätään olemista luonnossa.

Elämässä on tärkeintä rutiinit. Kun ulkona on -54 astetta Celsiusta, on tärkeää nousta makuupussista. Tahto tehdä asioita alenee iän myötä, mutta mahdollisuus paranee (keskimäärin). Tuttu ja turvallinen houkuttaa ihmistä. 

Usein asioita pidetään mahdottomina, kunnes joku tekee sen. Ihmisellä on kyky venyä. Kivikautiset geenit herättävät eli vaarat ja haasteet tuovat merkityksen elämään. Kagge perustelee monin tavoin, että onnellisuus ei riipu aineellisista puitteista. Oslossa on (kuten Helsingissä) paljon masentuneita.

Kaikki ei ole kiinni halusta, unelmista, vaan naparetkillä valmistautuminen ratkaisee. Tieto olosuhteista, oikeat varusteet ovat tärkeitä. Joka päivä tulee uusia haasteita, jotka pitää ratkoa. 

Naparetkillä lumi saa monia sävyjä ja hiljaisuus on hienoa, ja minusta tämä kirjakin hieno, helppolukuinen ja hyödyllinen.

12 kommenttia:

  1. Nostan hattua naparetkeilijöille. Minusta ei siihen hommaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkään ei kestävyys eikä kärsivällisyys riittäisi, eikä olisi rahaakaan.

      Poista
  2. Oiva ja lukemaan houkutteleva on avauksesikin, kiitos!

    Elämässä on tärkeää asetta tavoitteita, unelmoida ja toteuttaa niitä eikä rohkeutta todellakaan ole purkissa... Hatunnosto täältäkin sekä Kaggelle että kaikille naparetkeilijöille ynnä heille, jotka rohkeasti unelmiaan toteuttavat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tavoitteita pitää olla ja unelmiakin, mutta myös ripaus realismia.

      Poista
  3. Varmasti ajattelemaan pistävä teos. Karuilla seuduilla on oma viehätyksensä. Ne kiinnostavat minua, vaikka itse en ihan naparetkelle lähtisikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naparetkeily on niin vaarallista, että minusta ei olisi siihen. Hiihtäminen talvellariittää.

      Poista
  4. onpa jännä kirja, poikani nukkunut eilen yön lumiluolassa (snöbivack)

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen postaus itselleni läheisestä aiheesta. Suosittelen lämpimästi Anders Ejen kirjaa "Napaseudun sankari S.A.Andrée" (1930), jossa hienosti kuvataan tuon idealistin visioita ja niiden traagista toteuttamista.
    Viimeksi luin Heyerdahlin kirjan toisen kerran sitten nuoruuden, ja täytyy sanoa, että se oli yhä edelleen vaikuttava. Rohkeat ja hullunrohkeat ihmiset vievät tiedettä eteenpäin.

    VastaaPoista
  6. Minä olen huono lähtemään minnekään ja pelkkä ajatuskin jäästä ja kylmästä saa hytisemään 😎 Mieheni kertoi juuri leffasta jossa astronautti (jota näytteli Matt Damon) jäi yksi selviytymään Marsiin. Pelastuspartio oli tulossa Maasta, mutta sen matka kesti 4 vuotta. Hän sai viljeltyä perunaa Marsissa ja selvisi sen ansiosta. Ruokatavarat eivät muuten olisi riittäneet koko ajaksi. On näitä jännä katsoa ja lukea, mutta itselläni ei halua poistua kauas kotoa. 🏠

    VastaaPoista