keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Robert van Gulik: Temppelin aave

 


Robert van Gulik: Temppelin aave, alkuteos The Phantom of the Temple 1966, suomentaja Leif Forsblom, WSOY 1991 SAPO 82, sivumäärä 230.

Alankomaalaisen Robert van Gulikin dekkarien miljöö on 600-luvun lopun Kiina, jossa murhien ja varkauksien ratkoja on viisas Tuomari Dee

Temppelin aave tapahtuu Lan Fangin kaupungissa, jossa Tuomari hoitaa virkaansa 670. Ennen  Tuomari Deen tuloa edellisenä vuotena, on tapahtunut röyhkeä varkaus, keisarillisen rahastonhoitajan arkusta on varastettu  50 kultaharkkoa ja korvatttu lyijyllä. Varkaus on selvittämättä. Tuomarille tuodaan lisäksi ratkaistavaksi murha. Veriteko on tehty viranomaisten sulkemalla Purppurapilven temppelin alueella. Merkillinen yksityiskohta on se, että uhrin pää on irti. Tuomari Dee löytää nuoren naisen avunpyynnön jaderasiasta, jonka ostaa paikalliselta kultasepältä.

Robert van Gulikin dekkarit ovat yllätyksellisiä. Pienistä tapahtumista tulee isoja, kulisseissa on intohimoa, ahneutta ja vihaa, jotka purkautuvat murhina. Juttujen ratkaisut ovat yllättäviä, paljon kuljetaan myös sivupolkuja, on vääriä luuloja ja todisteita puuttuu. Tässä dekkarissa tuomari Dee asuu alueella, missä on tataareja ja uiguureja. Tuomari on 40-vuotias ja ensimmäinen vaimo on 39-vuotias, muut nuorempia, sillä Deellä on kolme vaimoa. Vaimot asuvat omissa asunnoissaan. Tuomari Dee pitää kolmatta vaimoa älykkäänä. Hän on avioliitolla pelastanut naisen huonolta kohtalolta, tytön vanhemmat ovat olleet pahoja, ja jättäneet tytön heitteille. Tuomarilla on kolme lasta, vanhimmalla vaimolla on kaksi lasta, ja toisella yksi. Tuomari Deen kodissa vallitsee sopu ja harmonia. Työpaikalla Deellä on oma henkilöstö, joka etsii todisteita ja tutkii asioita. Liikkuessaan Dee käyttää kantotuolia. 

Tuomari Deen apulaiset etsivät todisteita, kuvioon tulee koko ajan lisää rönsyjä, ja kaikki on sumeaa. Kulta on kateissa, mutta tuomari on tajunnut, että temppelissä ei ole tehty yhtä murhaa, vaan kaksi, sillä pää ei kuulu ruumiille. Miksi toinen ruumis ja toinen pää on piilotettu? Etsivien kimppuun hyökätään, ja yksi poliisi tapetaan. Tuomari selvittää kaikki vuoden aikana kadonneet henkilöt, ja alkaa hahmotella tapahtumien kulkua. Hän tekee aikajanan, ja sijoittaa kaikki henkilöt ja tapahtumat, ja selvittää rikoksen. 

Takakannessa puhutaan kuunvalossa temppelin alueella liikkuvasta verenhimoisesta valkoisesta naisesta. Tämäkin arvoitus ratkeaa, ja miten se liittyy rikosvyyhtiin.

Van Gulikin dekkareiden lumo on erilaisessa miljöössä, ja yllättävissä loppuratkaisuissa. Ne eivät tarjoa brittidekkareiden tapaista, kuka sen teki, ja miksi -asetelmaa. Van Gulik oli diplomaattina Kiinassa, ja käänsi ensin Tuomari Deestä kertovia kirjoja ja kirjoitti sen jälkeen itse "näitä dekkareita". Se, kuinka hyvin miljöö on kuvattu oikein historiallisessa mielessä, en tiedä, mutta suomalainen bloggari huomauttaa, että nämä eivät ole historian kirjoja.

Robert van Gulikin Temppelin aave jatkaa tuomari Dee-sarjaa ja dekkari pitää lukijaa pinteessä loppuun asti.

*****

Hollantilainen Robert van Gulik (1910 - 1967) kirjoitti yhteensä 20 dekkaria Tuomari Deestä, joka on historiallinen henkilö. Tuomari Dee eli vuosina 630 - 700. Hän palveli maaseututuomarina ja vaikutti myös Tang-keisarikunnan sisä- ja ulkopolitiikkaan. Tang-Dynastia oli jakanut maan piirikuntiin. Lainkäyttö perustui kahteen lakikirjaan eli rikoslakiin ja hallintolakiin. Robert van  Gulik toimi diplomaattina Kauko-Idässä, ja käänsi teoksen Tuomari Deen tapauksista. Myöhemmin hän kirjoitti Tuomari Deestä dekkareita, joissa siis tuomari Dee oli päähenkilönä. Olen aiemmin blogannut kahdesta dekkarista Kiinalaisista naulamurhista ja  Kummitusluostarista

13 kommenttia:

  1. vaikuttaa mielenkiintoiselt kirjaailijalta, ei taida olla ruattiks

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bonniers on julkaissut ruotsiksi (katsoin googlesta, ei ehkä saa uutena)

      Poista
  2. Kiinalaiset kellomurhat löytyy suameks kirjastosta 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Antikvariaatista löysin ruotsiksi
      De kinesiska klockmorden OU 1960
      av Robert van Gulik
      Häftad bok. Bonniers .

      Mycket gott skick. Mycket fin , toppskick . Osprättad och alltså oläst . Små skavanker i kanter och hörn . Med domare Dee som problemlösare

      Säljare: ALIBI ANTIKVARIAT (företag)

      Poista
  3. Minulla jää lukematta nämä kirjat, missä on käärmeen kuva kannessa. Inhoan niitä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Jokke! Tämän avauksesi myötä tunnistin tämän teoksen van Gulikilta lukemakseni, jota aiemman naulamurhien yhteydessä en saanut hahmotetuksi.
    Erilainen miljöö ja ytimekkäät loppuratkaisut = aito kunnon dekkari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin toissapäivänä Deen ensimmäisen seikkailun (Kultamurhat) ja se oli minusta oikein viihdyttävä (parempi kuin tämä). Bloggaan siitä
      ehkä vasta ensi kesänä, tai ohjelmoin sen bloggauksen sinne, kun on taas dekkariviikko :)

      Poista
  5. Miljöö kuulostaa mukavan erilaiselta verrattuna länsimaisiin dekkareihin.

    VastaaPoista
  6. Nämä Van Gulikit ovat kyllä erinomaisia teoksia, ja vaikka eivät varsinaisesti historiakirjoja olekaan, niin kyllä näitä on ilmeisesti suositeltu luettavaksi ihan Kiinan historian ja kulttuurin opiskelijoillekin...

    Vahvan miljöön ohella näiden klassisesta kiinalaisesta dekkarista lainattu rakenne on kyllä jännä, yhtaikaa on auki useita rikoksia jotka saattavat liittyä toisiinsa tai saattavat olla ihan erillisiä, ja jutuilla on tosiaan tapana rönsyillä ja taustalla piillä kaikenlaisia juonitteluja ja intohimoja. Ja toisaalta pysytään napakassa arvoitusdekkarissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti summattu. Tässä on tosiaan aina arvoituksia, ja ehkä luennehdinta "kuka sen teki ja miksi" on väärä, sillä tässä on arvoitus. Tarkoitin tuolla lähinnä sitä, että tässä ei ole brittidekkarien staattista asetelmaa, jossa yhdessä tilassa on ihmisiä, ja joiden joukosta pohtimalla saadaan syyllinen selville. llmeisesti nämä tapaukset perustuvat kiinalaiseen traditioon, tai siihen miten van Gulik sen koki. Luin toissapäivänä Kultamurhat ja siinä on arvoituksia kerrakseensa :)

      Poista