sunnuntai 7. elokuuta 2022

Annie Ernaux: Min far & Kvinnan



Annie Ernaux: Min far & Kvinnan alkuteokset La place 1983 ja Une femme 1987, översättning Katja Waldén, Norstedts, 220 s.

Annie Ernaux (s. 1940) on ranskalainen kirjailija, joka on innoittanut monia muita kirjailijoita ja on voittanut monia palkintoja. Annie Ernaux on 1980-luvulla kirjoittanut vanhemmistaan ensin isästään ja sitten äidistään. Esipuheessa painotetaan että Ernauxin teoksissa hän on tunteissaan rehellinen.

Molemmat osat alkavat kuolemasta. Isä kuolee vuonna 1967 sydänkohtaukseen, kun kertoja on valmistunut yliopistosta. Hautajaiset vietetään suvun kesken. Äiti suree, mutta pääsee elämään kiinni. Romaanin toinen osa alkaa "Min mor är död". Äiti on ollut hoitokodissa muistisairaana ja kuolee. Tytär suree, ja purskahtelee itkuun. Hän hyvästelee äidin ruumiin, yhdessä poikiensa ja ex-miehensä kanssa. Sitten pidetään hautajaiset ja taas elämä jatkuu.

Isän ja äidin tarinat ovat erillisiä, mutta sisältävät paljon yhteistä. Isovanhemmat ja vanhemmat asuivat Normandiassa, isä ja äiti olivat  monilapsisista perheistä. Sekä isä että äiti saivat käydä koulua (ainoastaan) kaksitoistavuotiaiksi ja sitten mentiin töihin, isä ensin maatilalle ja sitten tehtaaseen. Isä, joka oli vanhempi (syntynyt 1899), oli ensimmäisen maailmansodan aikana "kotirintamalla". Vanhemmat isä ja äiti tapasivat köysitehtaalla, ja menivät naimisiin. Hääkuvassa äidillä oli "niin lyhyt hame, että polvet näkyivät". Vanhemmat ostivat luotolla sekatavarakaupan ja kahvilan Yvetotista. Työ liikkeessä on miltei ympärivuorokautista, mutta ei elätä perhettä, jolloin isä jatkaa työtä tehtaassa, joten äiti joutuu neuvottelemaan kaikki sopimukset, palvelemaan asiakkaita, ja pitämään kirjaa, ja hoitamaan viranomaisasiat. Tällöin kertoja ei ole vielä syntynytkään, mutta syntyy toisen maailmansodan aikana, jolloin lähdetään ensin evakkoon, mutta sodan aikana liiketoiminta jatkuu, sodan jälkeen on säännöstelyn takia vaikeaa, ja toiminta aloitetaankin uudestaan toisessa paikassa.

Äiti vie tytärtään museoon ja kirjastoon, myöhemmin ilmenee, että äiti ei ole sivistynyt, mutta tuntee nimeltä maalareita ja kirjailijoita, ei heidän teoksiaan. Isä pitää sirkusmusiikista, ja saattaa tytärtään kouluun. Isästä puhutaan vähemmän ja isän ajatuksista. Isä myöhemmällä iällä nikkaroi paljon ja puuhaa puutarhassa. Isä on hävennyt ranskankieltään tai ilmeisesti Normandian murrettaan, mutta hän puhuu sunnuntaisin kahvila-asiasta, ja on vapautunut sunnuntaisin, ja hänen ranskansa on ranskaa.

Äidillä on kahdet kasvot, asiakaspalvelijana hän on kärsivällinen ja ystävällinen, mutta kotiminä on erilainen. Äiti ei tee kotona mitään ja tiuskii. Pahimmat kiukunpuuskat tulevat, kun tyttären puberteetti alkaa, mitään järkevää keskustelua seksuaalisuudesta ei pystytä käymään. Äiti on huolissaan, että tytär tulee raskaaksi. Äidin pituutta ei kerrota, mutta paino on 89 kiloa. Äiti juo iltaisin muutaman lasillisen, ja syö sokeria. Äiti on aina pingottunut, ja asiakaspalvelijana on "naamio päällä".

Isä, joka oli äitiä kymmenisen vuotta vanhempi, kuolee 1967, kun kertoja valmistui yliopistosta. Äiti kuoli geriatrisella osastolla 1980-luvulla. Hautajaisjärjestelyt olivat sangen identtiset ja surusta toipuminen. Äidin kuolema kuitenkin nostaa mieleen enemmän omaan kasvamiseen liittyviä ajatuksia. Äiti luopui kahvilasta, ja asuu tyttärensä luona, lopulta Pariisissa. Äiti ei kuitenkaan sopeudu isoäidin harmaaseen arkeen, vaan muuttaa takaisin Yvetotiin. Hän joutuu auton yliajamaksi, mutta selviää, mutta se kenties jouduttaa Alzheimerin tautia, jota Annie Ernaux kuvaa pelottavan tarkasti. Taudissa mennään vain alaspäin, potilas on lisäksi varsin ilkeä eikä lopulta tunne läheisiään.

Annie Ernaux kysyy Kvinnan-osion alussa "Äiti, Mitä hänestä tiedän?" 

Mitä tiedämme vanhemmistamme? He ovat olleet eri sukupolvea? Annie Ernaux kertoo opiskeluajastaan, hän omaksui toisenlaisen elämänkatsomuksen ja "tavat" kuin äiti, ja suhtautumisen uskonnollisuuteen. Tuntuu, että jonkunlainen pysyvä juopa on äidin ja tyttären välillä, tai vähintään kommunikaatio-ongelma.

Miksi luin kirjan? Annie Ernaux oli Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja veikkailussa 2021 mukana, joten luin tämän. Annie Ernauxilta on ilmestynyt hiljattain teos Tunnit suomeksi, siitä on moni blogannut.

Helmet-kohta 2022 kohta 37, kerrotaan kolmesta sukupolvesta

8 kommenttia:

  1. Kiitos Jokke jälleen kerran itselle uuden kirjailijan esille nostosta ja teoksen antoisasta avauksesta, jonka perusteella varasin "Vuodet".

    Sukututkimukseen ryhtyessään, jota aloittaessaan on syytä varautua yllätyksiin, löytää kyllä tietoa ja faktaa, mutta hyviä kysymyksiä ovat: mitä me itse asiassa tiedämme vanhemmistamme ja kuinka se, mitä tiedämme on vaikuttanut omiin valintoihimme ja elämäntapaamme??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tämä oli uusi itsellenikin.
      Sukututkimusta en ole harrastanut mutta antanut tietoja siihen ja on nyt tietoa omasta suvusta. Kaikkien elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista.

      Poista
  2. Kirjan nimi on mielenkiintoinen ja herättää kysymyksen, miksi se on se mikä on, miksi ei kirjan nimi ole min far & mor? Viittaisi ehkä äitisuhteeseen jollakin tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa on kaksi teosta, alkukieliset nimet on käännetty ruotsiksi eli La place ja Une femme, joskin tässäkin outo yhteensopimattomuus.

      Poista
  3. Minulla jäi Vuodet kesken, koin sen aika tylsänä. Ehkä olisi pitänyt vielä lukea eteenpäin ja tarina olisi ehkä lähtenyt lentoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ajatellut lukea tuota Vuodet (jonka kirjasin tunneiksi ;). Ajattelin, että kirjailijasta tämä oli riittävää.

      Poista