keskiviikko 26. elokuuta 2020

Margaret Atwood: Testamentit


Margaret Atwood: Testamentit, alkuteos, The Testaments 2019, suomentanut  Hilkka Pekkanen, Otava, Bon-pokkari  2017, sivumäärä 496.

Tämä on jatko- ja täydennysosa Atwoodin teokselle Orjattaresi jossa romaanissa kuvataan erään orjatar-naisen kokemuksia dystooppisessa vanhan testamentin oppeihin perustuvassa Gileadin diktatuurissa, joka on syntynyt USA:n sydänmailla verisen vallankumouksen jälkeen. Orjattaren tehtävä Gileadissa on synnyttää lapsi komentajalleen. Naisten hedelmällisyys on saasteiden ja säteilyn vuoksi alentunut ja lisäksi syntyy epälapsia joiden ei anneta varttua. Gileadin valtaa vastustaa Mayday-liike. Orjattaren tavoite on paeta maasta.

Testamentit kertoo kolmen naisen näkökulmasta patriarkaalisen epädemokratian Gileadin synnystä, arjesta ja romahduksesta:
Lydia-täti on vaikutusvaltaisin nainen Gileadissa ja esiintyi jo Orjattaressa. Lydia kirjoittaa Ardue Hallissa muistelmiaan salaa. Lydia on ollut tuomari ennen kiihkouskovaisten miesten veristä vallankumousta, jonka vallankumouksen seurauksena Gileadissa on naisten maailma erotettu miesten maailmasta, Lydia on noussut Gileadissa naisten täti-yhteisön johtoon. Täti ei avioidu, ja hän  kouluttautuu ja kontrolloi osaltaan naisten yhteisöä ja tyttöjen kasvatusta, joka naisten kohdalla on ompelua ja talouden hoitoa. Tyttöjä ei opeteta lukemaan. Vaikka miehillä on valta, niin tädeillä on valta naisten yhteisön sisällä ja vaikutusvaltaa miehiin. Lydia omaa vaikutusvaltaa komentaja Juddiin, joka Orjattaressa aiheutti Presidentinpäivän verilöylyn ja on patriarkaatin nokkamies.
Agnes on nuori orjattaren synnyttämä lapsi, joka naitetaan Gileadin vanhalle johtajalle komentaja Juddille, joka pitää nuorista tytöistä. Juddin ottamat vaimot kuolevat nopeasti. Lydia pelastaa Agnesin avioliitosta, ja Agnesista koulutetaan Victoria-täti. Nuoret tädit voidaan lähettää ympärysvaltioihin lähetyssaarnaajiksi värväämään nuoria naisia orjattariksi Gileadiin synnyttämään lapsia.
Daisy asuu vaatekauppiaspariskunnan kanssa Kanadassa. Pariskunta murhataan, ja 16-vuotiaana Daisy saa tietää todellisuudessa olevansa Nicole, lapsi joka salakuljetettiin turvaan Gileadista. Seikka jota Gilead ei hyväksy, he haluavat Nicole-vauvan takaisin keinolla millä hyvänsä. Kasvattivanhempien murhan jälkeen Mayday-vastarintaliike aikoo soluttaa Nicolen takaisin Gileadiin kanadalaisena käännynnäisenä Helmi-tyttöjen mukana. Helmitytöt ovat nuoria tätejä Gileadista, jotka toimivat lähetyssaarnaajina. Nicole matkaa helmityttöjen kanssa Gileadiin nimellä Jade. Jadea aletaan kouluttaa tädiksi, mutta hänen on vaikea olla kuuliainen, nöyrä ja gileadilainen.

Tarinat on limitetty toisiinsa, kerronta on minä-muodossa. Kyse on voimakkaasta välien selvittelystä ja Gileadin tulevaisuudesta, vaikka ulkopinta ei juurikaan väreile. Gileadissa joku maydaylainen järjestelee asioita, ja on yhteydessä sekä helmityttöihin että Kanadan maydaylaisiin. Tätien yhteisössä on kova mutta näkymätön valtataistelu. Gileadin teloitukset jatkuvat. Miehet edelleen käyttävät nuoria tyttöjä hyväkseen. Johtavat miehet elävät omien naisia alistavien sääntöjen mukaan.

Juonesta: 
Lydian tarinasta ilmenee vallankumous ja yhteiskunnan synty. Lydia on päässyt asemaansa uhrausten kautta mutta vanhan Lydian elämän tarkoitus on uudistaa ja parantaa Gilead. Hänellä on laajat verkostot ja saa toiset toteuttamaan suunnitelmat. Hänellä on kärsivällisyyttä, viisautta, kykyä vaikuttaa ihmisiin. Lydia on kova ja periksi antamaton. Tätikoulutuksessa Agnes kuten Daisy saavat pieniä vinkkejä, kun lukevat Raamattua. Juoni on koukuttava, sillä koulutettaville ujutetaan myös tietoja heidän oikeista vanhemmista. Kuka on kaiken takana???

Kirjan on kiinnostava ja jännite kasvaa lähes sietämättömäksi, onnistuuko maydaylaisten suunnitelma ja jääkö joku kiinni. Miten käy Agnesin, Nicolen, ja Lydian? Saavatko Agnes ja Nicole nähdä äitinsä? Ensimmäisen kirjan Orjattaren?

Arvio:
Margaret Atwoodin teos Testamentit on jännittävä ja herättävä teos, toivoa ei saa menettää, mutta voiton eteen pitää uhrautua. Mainio jatko-osa Orjattaren tarinaan.

*****
Kanadalainen Margaret Atwood (s. 1939) on kanadalainen kirjailija, joka on pitkän uransa aikana kirjoittanut yli 40 teosta ja saanut useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja. Tästä on tehty tv-sarja, joka on lisännyt kirjan suosiota. Itse en ole sarjaa katsonut.

Margaret Atwoodin MaddaAddam-trilogia on myös hyytävän hyvä:
Oryx ja Crake
Herran tarhurit
Uusi maa

6 kommenttia:

  1. Hienoa, että sinäkin pidit tästä kirjasta. Minusta tämä kirja oli käännöskirjallisuuden ykkönen viime vuonna. Tv-sarjaa en ole jaksanut katsoa montaa osaa. Minusta kirjat olivat huomattavasti parempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TV-sarja ei kiinnostanut mutta kirjat hyviä. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Tosi hyvän arvion annoit tälle kirjalle. Olen lukenut Orjattaresi, josta pidin paljon, mutta jostakin syystä olen epäröinyt tämän jatko-osan aloittamista. Ehkä jonakin päivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilin itsekin onko tämä vain kirjoitettu esim tv-sarjan vuoksi mutta kyllä tässä oli paljon uutta ja olisi voinut lukea itsenäisenäkin teoksena.

      Poista
  3. hurja kirja, jotkut sanoo et melkein todellista, joskus jossain

    VastaaPoista