sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Anssi Kela: Kesä Kalevi Sorsan kanssa



Anssi Kela: Kesä Kalevi Sorsan kanssa, Teos 2008, sivumäärä 283.

Anssi Kelan "nummelalaisen" muusikon esikoisromaani oli Kesä Kalevi Sorsan kanssa. Nummelalainen on lainausmerkeissä, koska Anssi ei ole syntynyt Nummelassa, eikä asu siellä enää.

Kirjan päähenkilö on 31-vuotias onnettomuudessa ollut Johannes Palorinne, jonka kaveri Markus Häkkinen on toinen päähenkilö. Vahvojen lääkkeiden ja niska- ja päävamman vuoksi Johannes näkee edesmennyttä valtiomiestä Kalevi Sorsaa (1930 - 2004) ja käy kiintoisaa dialogia hänen kanssaan, muisti on mennyt ja välillä Johanneksen jutut ovat hieman sekavia.

Anssi Kelan muiden fanien harmiksi totean, että tämä ei ole suuri romaani, eikä kokonaisuutenakaan kovin hyvä, vaikka omalla tavalla pidin siitä paljon. Kalevi Sorsa -dialogin lisäksi Johanneksen ja Markuksen tarina nivoo ja sitoo kirjaa. Juoni on sarja tapahtumia Hangossa, Johanneksen tyttöystävystymistä, sekavaa sekoilua kännissä, pankkiryöstön selvittelyä, ja Markuksen kummia kuvioita. Henkilötkin on aika huonosti pohjustettu. Kuitenkin kirja on sympaattinen ja kesäisen kevyt ja lopputulemaltaan sangen yllättävä, ja traagisuuden lisäksi kirja on hyvinkin lohdullinen.

Kirjaa lukiessa aloin miettiä Anssi Kelan biisien sanoja.

Faijan haamu -biisissä lauletaan:
Mut mä tiesin et jotain on pielessä
Faija nimittäin seisoi mun vieressä
...

Mä olen mennyt kai sekaisin
Mut äijä tullut on takaisin
En koskaan uskonut aaveisiin
Ei niitä ole
Kaikki tietää sen...


Kirjassa parasta on tämä Kalevi Sorsan hahmo, ja rakentavat keskustelut hänen kanssaan. Johannes on intin käynyt lakimies, jolla on onnettomuuden vuoksi niskakauluri. Kalevi Sorsa ilmestyy paikalle, piiputtelee ja puhuu hyvin valtiomiesmäisesti ja on Johanneksen mentori. Tämä osa on toteutettu oivasti.

Kirjassa tapahtumapaikkoina on Helsingin puistoja. Biisissä Rakkaus on murhaa, eräs paikka on Ruttopuisto, joka tässä kirjassa on useimmin mainittu puisto. Muita mainittuja puistoja on Koffin puisto, Tehtaanpuisto ja Keskuspuisto.

Anssi Kelan kappaleessa Rouva Ruusunen ollaan hississä, ja kuvaillaan Ruususen äijää. Tässä hissillä ajelee Uitto, pieni mies hänkin, kuten rouva Ruususen mies. Biisissä kustaan hissiin, tässä kirjassa lorotellaan sentään ulko-oveen.
Markuksen äidin nimi on Aino, nimi joka esiintyy Anssin biisissä Rock unelma:

Kuulijoista toinen on kaunis Aino, hän näkee Jayn
Jay hymyilee
Ja Ainon sukat pyörii
Vielä puoli vuotta eteenpäin
Jay kulkee Ainon kanssa käsikkäin
Ainon vatsa pyöristynyt on
Jay tuntee olevansa onneton


Kirjan hahmoista minusta Johanneksen rakastettu Heidi Nurminen muistuttaa Anssi Kelan julkista hahmoa, eli on kasvissyöjä, järkevä ja pukeutuu mustaan, "musta tuntuu multa"

Kirjassa on lisäksi Tom Selleckin, Magnum-tv-sarjan ja Havaijin ystäville monta ekstraa.

Kalevi Sorsa laukaisee pahuudesta varmasti oivan viisauden: "Pahuus on kuin pyörremyrsky: sen silmässä voi olla täysin tyyntä, vaikka ympärillä kaikki tuhoutuu" s.130

Anssi Kelan esikoisromaani Kesä Kalevi Sorsan kanssa on kevyttä kesälukemista vaikka Karhusaareen.
****
Anssi Kela (s.1972) on tunnetumpi laurulyriikoistaan ja levyistään. Mutta olen blogannut Anssi Kelan Matkamuistoja kirjasta TÄÄLLÄ. Jean Ramsayn ja  Kalle Björklidin teoksesta Anssi Kela -Kosketusetäisyydellä on bloggaus TÄÄLLÄ. Anssi Kelalta tulee uusi levy syksyllä, ja konserttikiertue. Liput on jo varattu yhteen keikkaan.

4 kommenttia:

  1. Tämä on juuri sopiva kesäkirja, hauska, mutta kuitenkin mulana on jotaim synkempää virettä. Tykkäsin siis.

    Löysit kiinnostavia linkityksiä Kelan biiseihin. Arvostan!

    VastaaPoista
  2. Minäkin tykkäsin. Luin tämän melkein heti ilmestymisen jälkeen. Oli mieluista lukemista myös miehelleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä oli sympaattinen kirja, ja kannesta pidän myös.

      Poista