perjantai 18. maaliskuuta 2016

Herge: Seitsemän kristallipalloa ja Auringon temppeli


Herge: Seitsemän kristallipalloa, Les Sept Boules de Cristal 1948, suomentanut Jukka Kemppinen, sivuumäärä 62.

Tämä julkaistiin jatkokertomuksena toisen maailmansodan aikana Le Soirissa 1943 -1944 ja albumina 1948. Suomessa Otavan sarjassa tämän julkaisunumero oli 3.

Tintti tulee käymään Moulinsartin linnassa. Kapteeni sai hallintaansa tämän sukutilan Rakham Punaisen aarteessa. Kapteeni harjoittelee kartanoherran elämää, ratsastusta ja monokkelin pitoa. Haddock harjoittelee myös näkemäänsä taikatemppua, jota ei tietenkään osaa. Kapteeni ja Tintti menevät näytökseen, jossa laulaa Bianca Castafiore ja kenraali Alacaraz on syösty vallasta ja hän on veitsenheittäjänä. Veitsenheittäjän apulaisena on intiaani Chiquito. Kapteeni saa aikaan sekasortoa, ja juoksee härän pää olkapäillään soittajien sekaan.

Sanders-Hardmuthin kansatieteellinen retkikunta on palannut Etelä-Amerikasta mukanaan Rascar Capacin muumio ja diadeemi. Ennustaja (äsken kuvatussa näytöksessä) povaa vaikeuksia erään retkikunnan jäsenen vaimolle. Retkikunnan jäsenet vaipuvatkin horrokseen ja he saavat kohtauksia. Jokaiseen tapaukseen liittyy mystisiä lasinsiruja. Yksitellen kaikki retkikunnan jäsenet vaivutetaan horrokseen, myös viimeinen, jota ystävykset koittavat suojella. Myös Rascar Capacin muumio katoaa. Myös professori Tuhatkauno on kaapattu, hän on kävellyt muumion  rannekoru mukanaan, jonka on löytänyt puistosta. Minusta Tuhatkaunon toiminta ja kaappaus on varsin huonosti perusteltuja.

Joka tapauksessa Tintti ja Kapteeni lähtevät Tuhatkaunon perään, ja hänet on viety laivaan. Tintti ja Kapteeni aikovat lentää etukäteen Etelä-Amerikkaan.

Albumi on todella hyvin piirretty ja sisältää yllättäviä juonenkäänteitä ja on aito jännittävä seikkailu. Tunnelma on hyvin painostava ja jopa pelottava. Loppu sisältää kuitenkin toivon pilkahduksen.



Herge: Auringon temppeli, Le Temple du Soleil 1949, suomentanut Jukka Kemppinen, sivumäärä 62

Tämä julkaistiin jatkokertomuksena toisen maailmansodan jälkeen Tintin -lehdessä ja albumina 1949. Suomessa Otavan sarjassa tämän julkaisunumero oli 4.

Tintti ja Kapteeni odottavat Callaossa Perussa laivaa. Dupondit ovat satamassa ja saavat guanoa kuonoonsa  tai hattuihinsa. Laiva on saapumassa, mutta siellä julistetaan karanteeni paiseruton vuoksi (kyseessä on tietenkin hämäys). Tintti menee salaa laivaan, hän näkee nukkuvan Tuhatkaunon ja joutuu taistelemaan omasta hengestään ykkösosan  intiaani Chiquiton kanssa. Tuhatkauno onnistutaan siirtämään maihin ja Tintti lähtee perään.

Dupondit eksyvät jäljiltä ja tätä Herge käyttää kerronnallisesti hyväksi. Dupondit tonttuilevat välillä omituisissa paikoissa.

Tintin ja Kapteenin matka on pitkä, vaarallinen ja vaivalloinen. Tinttiä yritetään suistaa junavaunussa jokeen. Eräässä kaupungissa Tintti puolustaa sorrettua intiaania Zorrinoa ja ja saa inkalta talismaanin, jonka Tintti antaa myöhemmin suojaamaan Zorrinoa. Vuoristossa Zorrino kaapataan ja kondorikotka vie Miloun. Kaikista vastoinkäymisistä selvitään. He löytävät vesiputouksen takaa sattumalta sisäänkäynnin Auringon temppeliin, jossa muinaisten inkojen jälkeläiset palvovat Aurinkoa jumalanaan.

Intiaanit pitävät Tinttiä, Kapteenia, ja Zorrinoa pyhäinhäpäisijöinä. Zorrinoa suojaa talismaani, mutta Tintti ja Kapteeni aiotaan polttaa roviolla yhdessä Tuhatkaunon kanssa. Aurinko on sytyttävä rovion. Kapteeni vyöryttää sanaryöppyjä inkojen päälle "takaisin anakronismit, tiehenne riivatun karnevaali-intiaanit, retkut, zapoteekkilaumat, lettupannut, hominidit  ...". Jukka Kemppinen on virtuoosi.

Vankeudessa Tintti sytyttää enteellisesti suurennuslasilla kapteenin piipun. Sanomalehdestä Tintti keksii pelastuskeinon, hän pyytää teloituspäivän 18 päivän päähän kello 11:ksi. Kun he ovat rovioilla, Tintti alkaa manata aurinkoa, joka peittyy kuun taakse. Tintti manaa Auringon takaisin, ja he pääsevät vapaaksi, myös tiedemiehet herätetään ja mustamagianuket poltetaan tulessa.

Kapteeni on saanut seikkailussa laamalta monet sylkisuihkut, lopuksi hän kostaa yhdelle laamalle.

Tämä albumi on erittäin hyvin piirretty. Matkalla on kuvattu erilaisia miljöitä joiden värimaailmat ovat monesti toistensa vastakohtia, on värikkyyttä, synkkyyttä, erilaisia kontrasteja värikompositioita, myös valkoista eli lunta. Itse asiassa albumissa on paljon samoja ideoita, joita Herge jalosti albumiin Tintti Tiibetissä, eli lumivyöryjä, sekä Tintin pyytetön hyvyys sorrettuja kohtaan.

Pikkupoikana pidin näistä molemmista albumeista. Edelleen minusta juoni toimii seikkailuna ja albumeissa on varsin erilaisia kohtauksia kuin muissa tarinoissa, esim. pallosalaman isku Seitsemässä kristallipallossa.

2 kommenttia:

  1. Minäkin pidin kummastakin albumista jo pikkutyttönä, vaikka jo tuolloin pidin epäuskottavana ajatusta, etteivät aurinkoa palvoneet inkat olisi itsekin osanneet ennustaa auringonpimennystä. Oli kuitenkin kiehtovaa pohtia piilossa maailmalta omien perinnetapojensa mukaan elävää yhteisöä. Ehkä kaikkea ei vielä tunneta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olin tietenkin innoissani Tintin keksinnöstä, mutta vanhempana ihmetytti se, että vuosisatojen kuluessa auringonpimennys ei ole harvinainen tapahtuma, eli vähän samaa kuin sinä, mutta en ehkä ihan ensimmäisellä lukukerralla :)

      Poista