maanantai 11. tammikuuta 2016

William Faulkner: Kun tein kuolemaa



William Faulkner: Kun tein kuolemaa, As I Lay Dying 1930, Tammi Keltainen Kirjasto 1995, suomentanut Alex. Matson, sivimäärä 203.

William Faulknerin Kun tein kuolemaa on kerronnaltaan hyvin moderni. Siinä tarkastellaan Addie Bundrenin kuolemaa eri ihmisten näkökulmista, lähinnä aviomiehen ja lasten. Teosta ei ole jaettu lukuihin vaan toistuvasti vaihdetaan näkökulmia viidentoista eri kokijan kesken.

Teoksen tapahtumapaikka on pikku kylä New Hope Mississipissä, jossa pienviljelijä Anse Bundrenin vaimo Addie tekee kuolemaa. Cash Addien esikoispoika tekee ruumisarkkua, arkku on kirjan kansikuvassa. Muutama pojista on isänsä kanssa tienaamassa rahaa. Kaikki, paitsi ehkä pojista Jewel, tietävät, että äiti kuolee. Äidin kuoltua hänet on määrä haudata sukuhautaan Jeffersoniin, minne lähdetään vainajaa viemään. Cash nikkaroi arkun ja naulaa sen huolellisesti kiinni, mutta ruumista ei käsitellä mitenkään, seikkaan johon saattuetta seuraavat ihmiset kiinnittävät huomiota. Ruumis nimittäin alkaa haista pitkän ja mutkikkaan matkan aikana.

Perheen viidestä lapsesta vain Dewey Dell on tyttö. Äidin lemmikki on ollut keskimmäinen eli Jewel. Kukaan lapsista ei ole kerronnasta päätellen ruudinkeksijä, ja Darl on täysi kahjo, joka toimitetaan saattomatkan jälkeen lataamoon. Eikä kukaan muukaan nero ole. Matkalla on muita tarkoituksia. Dewey Dell haluaa kaupunkiin tai pohjimmaltaan abortin, jota varten Lafe on antanut 10 dollaria. Dewey Dell käy rohdoskaupassa, jossa ketku kolli  antaa talkkipillereita, ja sitä samaa hoitoa, millä Lafe sai lapsen Dewey Delliin. Dewey Dellkin ymmärtää, että "se ei tule auttamaan". Isä käy parturissa, hommaa itselleen hampaat ja haluaa vaimon. Ruumissaatto on absurdi ja minusta ahdistava ja pitkittynyt näytelmä, jossa Cashin työkalut vaipuvat pohjaan (ja niitä naarataan ylös), hänen jalkansa murtuu ja luultavasti joudutaan amputoimaan, hölmöt veljet valavat sen sementtiin. Tulipalokin syttyy tai sytytetään, ja arkku kärsii palovaurioita, niin kuin osa pojista. Ruumiskin saadaan lopulta haudan lepoon.

Näkökulmista ja henkilöistä
Kun tein kuolemaa on kirjoitettu huolella, ehkä liiankin huolella, sillä näkökulmien vaihto on ollut varmasti vaativaa. Vainaja saa itse puheenvuoron kerronnan keskivaiheilla. Addie on ollut opettajana koulussa, jossa hän on vihannut oppilaita ja hakannut heitä. Hän on avioitunut Ansen kanssa omasta halustaan, mutta kokee että hänen yksityisyytensä on raiskattu. Hän on kylmä äiti paitsi Jewelille, joka on hedelmä suhteesta saarnaaja Whitfieldin kanssa. Addie kertoo vihaavansa isäänsä, koska on siittänyt tämän. Hän katselee kaihoten villihanhia. Hän lisäksi luulee tappavansa Ansen, puhuu että Anse on kuollut, mutta luulee, että Anse ei huomaa sitä. Perheenäiti oli siis todella erikoinen, eikä siten ihmetytä, että lapset ovat todella omituisia. Ruumiin viennissä, joka on ollut vainajan toive, ei ole mitään järkeä, kuten ei koko kirjassakaan, eikä perheen elämässä. Väki ei ymmärrä todellisuutta, sillä Bundrenien tajunta tapahtuu fantasiamaailmassa.

Näkökulmat ja henkilöt
Darl saa 19 puheenvuoroa, ja on eniten äänessä, vielä silloinkin, kun viedään raudoissa lataamoon.
Vardaman saa 10 puheenvuoroa, on perheen kuopus, kaveri on suhteellisen pihalla kuuluisin tokaisu "äitini on kala", hän viittaa tähän ruumisarkun jouduttua tulvassa veden varaan.
Tull saa 6 puheenvuoroa. Tull on Bundrenien naapuri ja uskonnollisen Coran mies.
Cash saa 5 puheenvuoroa, perheen esikoinen joka rakensi ruumisarkun
Dewey Dell saa 4 puheenvuoroa, hän on perheen ainoa tytär ja 17-vuotias ja raskaana
Anse saa 3 puheenvuoroa, perheen isä
Cora saa  3 puheenvuoroa. Cora on Vernon Tullin eli Tullin aviovaimo
Peabody käyttää 2 puheenvuoroa, lääkäri.
Seuraavat saavat yhden puheenvuoron
Addie saa yhden puheenvuoron, jossa avaa ajatuksiaan, hän siis kuolee ja ruumista viedään Jeffersoniin.
Whitfield saa yhden puheenvuoron, hän on Jewelin isä, mies uskottelee puhuvansa Jumalan kanssa ja toteuttavansa Jumalan tahtoa. Kivesten kiimaa luultavasti on vain pantu toimeksi.
Jewel saa yhden puheenvuoron, kaveri on omituinen, ylpeä, ja äidin lemmikki ja Whitfieldin aikaansaannos.
Samson, maanviljelijä matkalta
Armstid, maanviljelijä matkalta
Moseley, rohdoskaupasta
MacGowan, rohdoskaupasta pahimman laatuinen hyväksikäyttäjä.
Tarinassa on siis 15 eri kertojaa ja 59 puheenvuoroa. Ilman ääntä esiintyvät Lafe, joka on Dewey Dellin vatsassa olevan lapsen isä.

Esimerkkejä Bundrenin perheen ajatuksenjuoksusta:
Äiti-Addie: "Odotin hetkiä jolloin he tekisivät jotain väärää ja pääsisin piiskaamaan heitä".  s.133. Henkilö toimi opettajana!
Isä-Anse: "Mutta nyt voin hankkia hampaat". s.87
Cash "... ikävää oli ettei Darl ollut mukana kuulemassa. Mutta näin oli parempi hänelle. Tämä ei ollut hänen maailmansa;" Tämä on päättöpuheenvuoro, minusta koko porukka olisi pitänyt laittaa kalibroitavaksi, kuten alla olevastakin ilmenee.
Darl: "Eteiseen astuessani on kuin ne puhuisivat ilmasta pääni yläpuolella" s.25
Jewel: "Olisin minä ollut kun Cash putosi katolta ja olisinpa minä ollut kuin isä kun isä makasi sairaana jäätyään puukuorman alle ... Olisi vain minä ja äiti korkealla mäellä ja vierittelisi kiviä niiden päälle" s.21
Dewey Dell: "Nousin ja vedin veitsen ulos verta vuotavasta kalasta joka vielä sihisi ja tapoin sillä Darlin". Kukaan ei siis tappanut ketään, eli tämä tapahtuu fantasiamaailmassa.
Vardaman : "Äitini on kala" -puheenvuoroa syvennetään sivulla 81: "Mutta äitihän on kala. Vernon näki sen. Hän oli siinä
Jewelin äiti on hevonen, Darl sanoo".
Veljekset aavistavat matkalla, että Jewelin isä ei ole Anse, vaan joku oiva ori.

Romaanissa on paljon traagisia tapahtumia, joista kahden kohtalot minua koskettivat.
Traagisin oli Dewey Dellin kohtalo. Ensin käytetään hyväksi, lähetetään aborttiin ja sitten käytetään hyväksi lisää. Kaikki on seurausta hänen äitinsä omituisuudesta ja henkisen läsnäolon puutteesta. Addie on henkilö, jonka olisi kannattanut elellä naimattomana, mutta pidättäytyä opettajan ammatista. Ehkä järkevä Cashkin olisi saanut pitää jalkansa.

William Faulknerin Kun tein kuolemaa kirja on karmea kuvaus omituisen perheen pettäjä-äidin ruumissaatosta. Vaihtuvat absurdit ja irvokkaat näkökulmat toistuessaan muodostavat mosaiikkisen todellisuutta vääristävän mestariteoksen.

****
William Faulkner (1897 - 1962) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1949. Alex. Matson kirjan suomentaja on kirjoittanut Faulknerista muutamia sivuja ja avannut myös romaania, ja Addieta. Poimin irralleen luonnehdinnan Addie Bundrenista. "Hän on sankarityyppi, antiikkisen sankarittaren perillinen, ihminen jossa tietty inhimillinen pyrkimys esiintyy puhtaana ja suurennettuna ja joka sortuu kykenemättömyyteensä tyytyä järkevästi kompromissiin. Hän on kuin ilmetty luonnotar, luonnonvoimien hallitsema" s.8. Tämä on hieno tulkinta, josta en tosin ymmärrä mitään. Minusta Addie Bundren neiti-ihmisenä oli kyllästynyt opettaja, joka halusi hakata ja hakkasi oppilaitaan pelkkien tekosyiden nojalla. Rouva-ihmisenä hän näki aviomiehensä kuolleena, ja tarjosi tavaraansa saarnaajalle, tullen siitä raskaaksi. Hän myöskin laiminlöi kaikennäköisen kasvatustyön kotona, ja halusi haudattavaksi kaupunkiin. Tätäkö tarkoittaa luonnotar, minusta hieno nimi perheen mustalle aukolle, joka vaatii kaikkea, imee kaiken, mutta mistä ei mitään hyvää ulospäin säteile.

Juuri tämä oli Ompun bloggauksen mukaan yksi David Bowien lempikirjoista. 

2 kommenttia:

  1. Tämä on epäilemättä yksi ärsyttävimmistä kirjoista jonka olen lukenut.
    Periaatteessa pidin monista yksittäisistä pätkistä tässä, henkilöissä oli kiinnostavia (eksentrisiä) tapauksia ja näiden ajatukset olivat kiinnostavia, mutta tuo jatkuva näkökulman vaihtaminen ja jatkuva uusien näkökulmahenkilöiden mukaantuominen millään tavalla selvittämättä keitä nämä henkilöt olivat kävi hyvin rasittavaksi. Ärsyynnyn kirjoista joiden lukuvaatimuksena on että ne pitää lukea moneen kertaan samalla muistiinpanoja tehden, kyllä vaikutus pitää tehdä jo ensimmäisellä kerralla vaikka se myöhemmin syvenisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tähän viittasin kommentilla, että tätä on kirjoitettu "liiankin huolella". Enemmän ihmettelin kirjan saate sanpja ja "luonnotar" -luonnehdintaa :)

      Poista