sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Joel Haahtela: Traumbach


Joel Haahtela: Traumbach, Otava 2012, sivumäärä 112.

Joel Haahtelaa (s.1972) on kutsuttu Suomen Modianoksi, sillä Haahtelakin tarkastelee muistamisen ja unohtamisen yhteyksiä. Halusin lukea yhden Haahtelan kirjan, ostin Akateemisesta kirjakaupasta Traumbachin.

Traumbach kertoo Frankfurt Allgemeinen toimittajan Jochenin yrityksistä löytää Traumbachia, joka asuu Johannes-Dick -Strasse 13:ssa ja on töissä Rakennusvalvontavirastossa. Kaupunkia ei kerrota, mutta Traumbach asuu ilmeisesti entisessä Itä-Saksassa, josta kaikki muuttavat länteen, joten rakennuslupia ei juurikaan haeta. Aikansa haahuiltuaan Jochen käy Traumbachin tyhjällä asunnolla, myöskään virastosta ei Traumbachia löydy.

Kirjan luettuaan ei enää voi näin kirjoittaa koska selviää ketä Jochen etsii ja kuka hän on tai ei ole. Täytyy sanoa, että oli lyhykäisyydestään huolimatta Traumbach  oli minusta yksi pitkäpiimäisimmästä ja puuduttavimmista kirjoista, joita olen blogiurani aikana lukenut, mutta Sara (P.S Rakastan kirjoja) on pitänyt NÄIN  paljon kuin muutkin bloggarit eli hieno kirjailija, huono bloggari,

Modianon kirjoja en ole pitänyt puuduttavina enkä pitkäpiimäisinä. Niissä tunnelma tiivistyy, autereesta tiivistyy jotain ja sitten sisäinen paine laskee. Tässä oli minusta jännite, kuka Traumbach on. Jännitettä ei juuri ollut ja sen poisti jankuttava kerronta. Juonipaljastuksena - älä siis välttämättä lue enempää - Jochen ei ole aivan tässä maailmassa, rinnakkaistodellisuudessa on hyvä haahuilla ajassa.

Kerronnassa on paljon kaikenlaista puuhailua ja käytetään liikaa passiivia. Myydään lehtiä, nautitaan varhaista lounasta ... s.34.  Kerronta on minusta monin paikoin liian toteavaa ja "runollista" ollakseen modianolaista "Tirisee rasva, tärisee katu, kun raitiovaunu ohittaa elämän äänet!" s.35

Varsin rasittava tehokeino minusta se, että  eloton luonto "tekee" jotain,
Sivulla 8: ... aurinko porottaa, jakaa ihmisille almujaan.
sivulla 9: ... puut oikovat oksiaan, antavat linnuille levähdyspaikan.
Omena punastuu, ..
Torni kohoaa taivaalle, kutittaa pilveä.
Sivulla 24 on yksi kummista kielikuvista: Valo työntelee pimeää edessään.

Aika on tehnyt tehtävänsä, ottanut omansa, syönyt lapsensa. Tämä on sivulla 15. Totuus on erään sanonnan mukaan ajan tytär, eli haetaanko tällä rasittavuudella unohdusta.

Oli kirjassa minusta kirjassa hyviä nostoja eli sivutaan DDR:n suurjuoksijoista Marita Koch (syntynyt 1957, juoksi 200 metriä alle 22 sekunnin eli 21,71 ja 400 metriä alle 48 sekunnin eli 47,60) sekä Marlies Göhr (syntynyt 1958, juoksi 100 metriä alle 11 sekuntia eli 10,88). Kirjassa on mainio termi "Marita Kochin ikihikinen paita".
Myös termi "Sammuneiden kuvaruutujen hautausmaa" voisi olla Modianon kirjan nimikin.

Joel Haahtelan Traumbach aiheutti minulle ennemminkin traumaattisen kuin autereisen lukukokemuksen. Modianon kirjasta tämä myös eroaa siten, että muistan tätä kirjoittaessani kaikkien henkilöiden nimet ja paljon yksityiskohtia. Tässä seikkailivat Jochen, Elsa,  Silke Zuckmayer, Hanna ja melkein jopa Traumbach.

Ullan piti kirjasta, mutta antaa varauksen täällä: "älä aloita tällä kirjalla matkaa kirjailijan tuotantoon. En tiedä, miksi sanon näin, mutta tämä hieno kirja tarvitsee elämänpölyä, kirjailijan kanssa kuljettua matkaa". Tämä kommentti varmasti osuu naulan kantaan.

8 kommenttia:

  1. Tämä vain vahvisti olettamustani tämän sopivuudesta Haahtelan tuotannon aloitukseen. Lue Katoamispiste, Tähtikirkas, lumivalkea, Naiset katsovat vasta valoon tai Perhoskerääjä. Älä ainakaan tartu kirjaan Tule risteykseen seitsemältä. Lumipäiväkirjakin voisi olla ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on muutkin Hahtelafanit suosittaneet Katoamispistettä ja joku Perhostenkerääjää, luen jos tulee kohdille.

      Poista
  2. Nauroin ääneen tuolle "hieno kirjailija, huono bloggari"! =D Ethän sinä suinkaan ole huono, mielipiteitä on monia!

    Haahtelasta olen pitänyt, hänen kielestään, se puhuttelee minua. Mielenkiintoinen tyyppi ja harvinainen kotimainen minulle. Tätä kirjaa en ole lukenut, nyt onkin vierähtänyt aikaa edellisestä Haahtelasta. Ehkä vähän kyllästyin, kun luin useamman lyhyen ajan sisällä, ja hänen kirjansa ovat hyvin samankaltaisia. Ehkä pitäisi taas lukea jotain... =D Olen eri mieltä, luontohan on hyvin elävä ja minä pidän juuri tuollaisista kuvauksista! =D =D =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D
      Tässä kontekstissä Haahtela on hieno, ja Jokke on huono.
      Itse asiassa nämä lainaukst ovat aika hyviä yksittäin turisee ja tärisee. Pötkönä ne olivat minusta liikaa. Luullakseni Ulla on oikeassa tästä ei kannata aloittaa.
      Itä-Saksa juttu oli minusta sangen kiinnostava.

      Poista
  3. Minusta kuulostaa kyllä 'köyhän miehen Modianolta' - ihan noiden sitaattien perusteella. Tulee mieleen, että on kovasti pyrkinyt samaan.

    Minä pidin Modianossa eniten hienosta kielestä. Kestin ne haahuilut ihan sen takia, että kieli on runollisen kaunista ja havainnot hienoja - mutta se itse 'juoni', jonkin loputon ja tuskaisa etsiminen. Modiano ehkä kolkuttaa sitä sisäisen ärtymyksen ydintä, joka on nuoruudesta saakka minulla koteloituneena ja syntynyt ranskalaisista 60-luvun Godard-leffoista. Mutta siis Haahtela tämän perusteella pitänee tämän lukijan jättää väliin. Onhan hänellä jo ihan riittävästi faneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HYvä analyysi Modianosta, eli jotenkin kestää "juonen", kielen takia. Tässä tosiaan oli liikaa teennäistä keksimistä.

      Modianon tausta ja vanhempien taustat saattavat selittää osan Modianon aihevalinnoista. Vaikka Modiano on syntynyt toisen maailmansodan jälkeen, hänen alkupäänteokset sijoittuvat toisen maailmansodan aikaaan.

      Poista
  4. Minä pidin paljon Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkeasta, mutta muuta en ole vielä lukenut. Traumbach ja krijailijan esikoinen tosin odottelevat hyllyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet pitänyt parista niin etköhän tästäkin.

      Poista