sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Jansson Tove: Taikatalvi


Jansson Tove: Taikatalvi, suomentanut Laila Järvinen, 1958 Trollvinter, viidestoista painos, 132 sivua ja sisällys. Kansikuvaa on analysoitu täällä.

Tove Janssonin Taikatalvi on muumikirjoista monen suosikki ja se on todella laadukas myös kuvituksen suhteen. Teoksessa on kansikuvan ja kartan lisäksi 71 mustavalkoista kuvaa, osa sivun kokoisia. Kuvat ovat itsessään upeita taideteoksia ja tukevat tarinaa.

Taikatalvi on jaettu kuuteen lukuun eli juoni lyhykäisyydessään on seuraava:

Lumen peittämä salonki -luku kertoo kuinka turve palaa kellarissa, ja Muumipeikko herää ensimmäisenä muumina talveen. Kaikki on kuollutta, valkoista, kylmää, ja kasvaa lunta, mutta lumi myös pyöreyttää maisemaa.

Noiduttu uimahuone -luku kertoo, kuinka Muumipeikko tapaa Tuu-tikin (kirjoitusasu teoksessa väliviivalla kirjoitan eteenpäin Tuutikki) lumilyhdyn äärellä laulamassa, ja miettimässä ovatko revontulet olemassa vai näkyvätkö ne vain.
Pikku Myy herää Vauvaravinto osakeyhtiön pahvilaatikosta (nukkuvatko ihmisetkin talviunta). Pikku Myy alkaa heitellä lumipalloja ja laskea mäkeä. Tuutikki vie Muumipeikon uimahuonelle, jossa hän asuu kahdeksan näkymättömän päästäisen kanssa ja monta arvoitusta on, yksi kielletty on kaapissa.

Suuri pakkanen. Muumipeikko havahtuu tavaroiden katoamiseen muumitalosta. Hopeatarjotin, kahvimyssy ja Pikku Myy löytyvät, tavaroista osa on siis Pikku Myyllä. Tuutikki tekee lumihevosen Jäärouvaa varten, ovat sisällä, Orava kohtaa Jäärouvan ja jäätyy.

Ne salaperäiset
Turvetta ja puutarhasohva pinottu keoksi. Nuotio (=kokko) tehdään, koska huomenna tulee aurinko takaisin.
Tuutikki onkii kalasopan aineksia. Muumipeikko talviahdistuksessaan avaa kaapin ja päästää pienen pitkäkarvaisen ja harmaan otuksen pois kaapista, "rotta" on muumipeikon esi-isä, joka muuttaa muumitalon lamppuun, ja kaakeliuuniin ja kalustaa talon uudestaan.

Yksinäiset vieraat
Vilijonkan ruuat on syöty, Surku-koira nälissään, molemmat tulevat laaksoon. Laaksoon tulee myös reippailija-Hemuli torvineen ja urheiluharrastuksineen. Kysyy slalomia, mutta muumitalon pienessä raitiovaunussa asuu vain Salome. Hemuli urheilee, muut haluavat olla omissa oloissaan. Muumipeikko yrittää laskea mäkeä painostuksesta. Tuutikki ja Muumipeikko huiputtavat Hemulia lähtemään, alkaa suuri lumipyry. Hemuli hakee vanhat tennismailat ja tekee lumikengät, ja etsii kadonneen ötökän Salomen. Seestyy, kaikki ovat lumisotaa. Surku toteuttaa haaveensa liittyä susilaumaan, mutta Hemuli pelastaa hänet, ja Surku saa isännän.

Ensimmäinen kevät
Tuutikki kääntää lakkinsa (lakkinsa, ei takkinsa), kevät on tulossa, Tuutikki siivoaa uimahuonetta, sen sijaan muumitalo siivoton, ja tavaroita puuttuu. Jäät lähtevät, Muumipeikko pelastaa jäistä Pikku Myyn ja näkevät oravan. Muumipeikko vilustuu, ja äiti hoitaa viinimarjamehulla, ja käryttää suurennuslasilla filmirullaa. Kevät tulee, Tuutikki soittaa posetiivia, ja Nuuskamuikkusta odotetaan.
***
Juoni on eheä, mutta kirjan teho on kuitenkin tunnelman luomisessa, Muumipeikon tunteissa kylmässä autiossa lumimaailmassa, ja talvisen autiuden kuvauksessa. Siitä, miten otetaan haltuun epävarmuuden ja yksinäisyyden tunteet, miten elää ajassa, joka on muilta muumeilta kokematta, miten elää vastakohtamaailmassa.

Lisäksi teoksessa on monta psykologista aspektia: 
Muumipeikko herää talveen outoon, pimeään ja kylmään, hän joutuu sopeutumaan ja pärjäämään yksin. Muumipeikko selviää. Hän hakee kontaktia moneen otukseen, mutta yhteyttä ei synny, sillä Muumipeikko on liian kärsimätön.Muumipeikko ei pysty nukkumaan, ei voi kontrolloida unirytmiään, ei saa muita hereille. Hän ei ymmärrä talvea, eikä hyväksy sen ilmiöitä, mutta hän on oppimisen tiellä.

Tuutikin viisaus on hiljaista ja syvää. Hän myötäilee vuodenaikojen muutosta, ja on hieman taikauskoinen: keskitalven kokko, ja Lumihevonen. Tuutikin käsitys omistusoikeudesta on hieman erikoinen. Tuutikki edustaa talvella Muumipeikolle sitä, mitä Nuuskamuikkunen on kesällä. Tuutikin suhde talven eläimiin on sama kuin Nuuskamuikkusen kesän ilmiöihin. Muumipeikko on rauhattomampi ja vastuuntuntoinen, ja vastuun otto näyttäytyy kontrollin haluna, kun taas Tuutikki ja Nuuskamuikkunen ovat zeninsä sisäistäneet, mukautuvat maailmaan, eivätkä murehdi turhasta. Muumimammakin heittäytyy hetkeen, ja polttaa filminauhaa suurennuslasilla.

Reippailija-hemuli, Surku, Salome ovat ulkopuolisia. Niin viisas kuin Tuutikki onkin, hän ei voi sietää liian reipasta Hemulia, ja usuttaa Muumipeikon karkottamaan tämän narraamalla huimempiin mäkiin. Salome puolestaan ei hyväksy Hemulin mollaamista. Surku puolestaan halajaa epärealistisesti susien luo. Vyyhti päättyy onnellisesti, sillä Surku saa Hemulista isännän ja Hemuli pelastaa Salomen ja sittemmin Surkun. Hemulin hyvänä puolena on suora luonne, eikä Hemuli ole pitkävihainen.

Omistusoikeus on muillakin vierailla kyseenalaista, muumitaloon kokoonnutaan ja ruuat syödään ja tavarat pihistetään. Kesän aallot tuovat sitten tämän ideologian mukaan uutta tavaraa. Muumien omistamisfilosofiaa olen käsitellyt täällä.


***
Uusia otuksia Muumipeikon, Muumiperheen, Pikku Myyn, Tuutikin, ja Mörkön lisäksi ovat teoksessa ainakin: Tiskipöydän alla otus, jolla harjaksiset kulmakarvat, orava, kahdeksan näkymätöntä päästäistä, susia, evakkosiili, Jäärouva, esi-isä, Surku-koira, Vilijonkka, Kampsu, Salome, ja ja reippaileva ja avannossa käyvä Hemuli.

Ruokia on mainittu ainakin seuraavat: kuusenneulasia, käynyttä puolukkamehua, tomuisia näkkileipiä, jauhoa, sokeria, kalaa, karpalohilloa (ei käy kaupaksi), mansikkahilloa (käy kaupaksi), ja viinimarjamehua (=lääkettä vilustumiseen). Taikurin hatussa eli kesällä syödään pannukakkuja ja vaapukkamehua, ja kalaa sekä voita.
***
Tästä kirjasta todella pidän.
***
Omituinen käännös:
"Hän laittoi heti lumipallon ja heitti sillä osuvasti oravaa". Yleensä lumipallo tehdään, mutta heittää osuvasti, on sangen osuva oivallus hosuvassa virkkeessä.
***
Englanninkielisen kannen kuva on tälläinen. Luin tämän englanniksikin

Muumilaakson pelistä otin talvikartan printscreenillä ja pienensin sitä


Lyhennelmä kirjasta on alemman kuvan näköinen. Siinä on "vain" Oravan ja Jäärouvan seikkailut tekstinä ja kirjan kuvin

******

14 kommenttia:

  1. Luin omat Muumini (en kovin montaa) lapsena, jolloin en kiinnittänyt huomiota psykologisiin aspekteihin tai pohtinut omistamisfilosofioita, ja siksipä onkin mielenkiintoista lukea aikuisten tulkintoja näistä seikoista nyt myöhemmin. Aivan kuin kyse olisi eri kirjoista. Tekisi mieli itsekin lukea ne uudelleen nähdäkseen mitä kaikkia tasoja voi löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä ajattelin lukea näitä uudestaan. Luin Taikurin hatun, ja seuraavaksi ajattelin perehtyä Vaaralliseen Juhannukseen (lähempänä Juhannusta tosia =)

      Poista
  2. Tämä oli kyllä todella antoisa kirja ja tunnelma oli jotenkin tosi lumoava, kun sen viime vuoden loppupuolla luin.

    Hyvin olet avannut noita psykologisia aspekteja. Itse lähinnä lukiessani kiinnitin huomiota tuohon Muumipeikon psykologiaan. Tämä oli vähän kuin tällainen muumipeikon selviytymistarina. Pienet vastoinkäymiset vain vahvistavat :)

    Onpas sulla hieno lavastuskuva, muuten! Ei olisi itselleni tullut mieleen mennä tärvelemään kirjaa märkään lumeen, mutta mitäpä sitä ei kunnon valokuvaaja hienon otoksen eteen tekisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymmenen pistettä.

      Ostin kirjan kirjaston poistopisteestä lukemista varten (minulla on kirja englanniksi ja vaimolla suomeksi). Kirjaston kirjan sivuja oli rikki ja niissä oli tahroja. Laitoin tosiaan kirjan lumeen valokuvan takia, ja kuivatin sen kun olin puhaltanut lumen pois. Kirjan vasemman alakulman väritin punaisella, jotta kirjaston tarra peittyy. Yläkulmaan lisäsin "lunta", ja pienensin kuvaa 4 MT:sta noin 20 kt:hen, eli paljon informaatiota menetettiin, mutta alkuperäinen on muistikortilla.
      ***
      Minusta tämä oli hyvä kirja, missä on juuri psykologisia aspekteja, ja sitä että kaikkea ei voi eikä kannata kontrolloida. Muumipeikkohan ei pysty nukkumaan, ei se on ensimmäinen kontrollin menetys.

      Poista
  3. Muiden analysoinnit ovat aina mukavaa luettavaa, en juuri itse lue mitään analysoiden, joten koen aina valtavasti ahaa-elämyksiä, kun luen muiden kirjoituksia juuri lukemastani kirjasta. En tiedä mitä olisin saanut irti kirjan kansikuvastakaan, jos joku olisi pakottanut katsomaan hieman tarkemmin ja kertomaan mietteitä siitä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että muiden arvioita on mukava lukea, mukavampi kuin omaa, jota ei niin mielellään lue uudestaan.
      ***
      Tove oli ehkä enemmän kuvataiteilija, joten ajattelin, että kansikuvalla on merkitystä, muutenkin kuvien määrä teoksessa on suuri, ja kuvat ovat minusta tässä teoksessa kaikkein parhaimmat kaikki muumikirjat huomioiden, (toisaalta makuasioista ei voi kiistellä :)

      Sitä onko analyysi "oikea", en tiedä, mutta Tuutikki istuu sillankaiteella, missä Nuuskamuikkunen istuu kesällä ja soittaa huuliharppua, kuu on suuri, kuvassa on paljon valkeaa, uimahuoneen ikkunat ovat valoisat...

      Poista
  4. Minusta muumeissa on juurikin parasta filosofointi ja se, mitä kaikkea tarinoista voi lukea "enemmän". Oli siis vallan hauska lukea sinun analyysisi tästä! Itse en ihan samalla tavalla lukenut kirjaa, mutta tunnistan ja tunnustan kyllä kaiken mitä olet kirjasta pongannut : )

    Ja hei, blogissani on sinulle jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filosofointi on tosiaan parasta. Keskiviikkona vastauksia.

      Poista
  5. Mukava arvio, samoin tuo linkittämäsi kansikuva-arvio! Taikatalvi on yksi minun(kin) suosikkejani muumikirjoista.

    Pikku Myyhän ei ole ihminen vaan mymmeli. Mymmeli on siis (Pikku Myyn Mymmeli -nimisen siskon ja heidän Mymmeli -nimisen äitinsä lisäksi) näiden otusten lajinimi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eli laji on siis mymmeli. Luulin (en siis tiennyt, että Myy on ihminen, luulen Nuuskamuikkusenkin olevan ihminen, mutta nukkuu talviunta Taikurin hatussa). Muumipapan urotyöt kirjassa vihjataan Juksun ja Pikku Myyn äidin jonkin asteisella suhteella.

      Poista
    2. Suosittelen Sirke Happosen Muumiopasta, sieltä oppii vaikka minkälaista knoppitietoa niin muumeista kuin muistakin Muumilaakson asukkaista/vieraista :)

      Poista
    3. Olet blogannut tästä, ja kommentoinkin, Pitää lukea teos.

      Osaatko kertoa, mistä Happonen on tietonsa saanut, sillä esim. Sarjakuvassa missä muumit sijoitetaan eläintarhaan virtahepoina, Pikku Myyllä on rooli.

      Muumit toisin kuin -esim. Taru Sormusten herrasta ei ole minusta hahmoiltaan vakaa-, eli tiedot muuttuvat, ja myös esim. Pikku Myyn koko on erilainen eri kirjoissa.

      Poista
    4. Happonen on ilmeisesti tutkinut enemmänkin Muumeja ja on mm. tehnyt niihin liittyvän väitöskirjan. Tässä pari linkkiä:

      http://savotta.helsinki.fi/halvi/tiedotus/lehti.nsf/e1e392ad852e72f5c225680000404fa8/221061aad0121a76c225737f0031205a?OpenDocument

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Sirke_Happonen

      Muumihahmojen ulkonäkö on tosiaan elänyt aikojen saatossa, Muumioppaassa oli vertailua eri vuosikymmenten piirrostyylien välillä. Jansson(it) ei(vät) ole tainneet suhtautua kovin ryppyotsaisesti hahmojen ulkomuodon mittasuhteisiin :)

      Poista
    5. Kiitos, itse asiassa vaimollani on sekä bloggaamasi Happosen Muumiopas ja väikkäri, tosin varmaan hieman muokattuna, paksu hieno teos.

      Olen lukenut selaillen jo Muumiopasta, ja selaillut myös väikkäriä. Tulen bloggaamaan asiasta aikaisintaan pääsiäisen jälkeen viimeistään heinäkuussa.

      Minusta mykistävintä molemmissa teoksissa on ollut nimeenomaan kuvat ja niiden sommittelu ja tieto niiden ympärillä, minulle sarjakuvat ovat olleet vieraampi kenttä.

      Kiitos vinkistä. Kirjat löytyi vielä lähempää kuin luulinkaan.

      Poista