keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Astrid Lindgren: Vaahteramäen Eemeli


Astrid Lindgrenin: Vaahteramäen Eemeli, kuvittanut Björn Berg (ei Borg :), ja suomentanut Aila Meriluoto! Alkuteos Emil i Lonneberga, 1963, lukemani wsoy 1970, 108 sivua. Teos on vaimoni omaisuutta.

Vaahteramäen Eemeli on "kiltinnäköinen", muttei erityisen kiltti, vaan villi jukuripää, joka asuu Kissankulman talossa Vaahteramäen kylässä.

Eemeli on hyvin astridlindgreniläinen hahmo. Hän on suunnilleen Marikin ikäinen, eli aloittamassa ensimmäisen kirjan lopussa koulua. ”Eemeli oli väkevä kuin pieni härkä”, eli pojassa on hieman samaa kuin Pepissä. Kissankulma tuo mieleen Huvikummun. Eemelillä on äiti Alma Nieminen, isä Anttoni Nieminen, pikkusisko Iida, perheyhteisöön kuuluvat myös Liina-piika ja Aatu-renki, perhe asuu Vaahteramäen kylässä, talossa on karjaa: kahdeksan lehmää, kolme porsasta, kymmenen lammasta, viisitoista kanaa, hevosia ja härkiä sekä kissa ja koira.


Eemelillä on aina metkut mielessä, ensimmäisen kirjan mukaan vaikka”ei Eemeli häijy ollutkaan” , ”Eläköön Eemeli” (suomentanut Kerttu Piskonen) –kirjan mukaan Eemeli on Kissankulman kamala vekara, joka keksii enemmän metkuja kuin kukaan maailmassa. Avausosassa tähdennetään sekä alussa että lopussa, että Eemelistä tuli isona kunnanvaltuuston puheenjohtaja, ja asia mainitaan myös muissa kirjoissa. Eemeli joutuu kepposten jälkeen jäähylle verstaaseen, missä hän puu-ukkoja veistelee, ensimmäisessä osassa on jo viideskymmenesviides on työn alla.

Eemelin metkut ovat vakavia, Iidan noston lipputankoon on vaarallista, mutta tehtiin kyllä täysin Iidan hyväksynnällä, sieltä on hyvät näköalat, aikusten silmät eivät ole tarkkoja, eräskin viera luulee Iidaa Tanskan punavalkoiseksi lipuksi. 

Luvut Eemelissä on kirjattu päivämäärin ”Tiistai, toukokuun kahdeskymmenes, jolloin Eemeli työnsi päänsä keittokulhoon”, ensimmäisellä kerralla mentiin muuten lääkäriin, ja kulho korjattiin poiston jälkeen ehjäksi, teko tapahtui vielä toistamiseen, silloin äiti särki sen hellakoukulla. Nykyajan vanhemmat olisivat olleet tyytyväisiä syyhyn, miksi Eemelin pää juuttui kulhoon: Eemeli piti lihakeitosta. Nykypiltit eivät ehkä pitäisi porkkanasta, persiljasta, joku ei söisi lainkaan lihaa, karppari kammoksuisi perunaa, mutta Eemelille maistuu ja lääkäriin hän meni sovinnolla. Itse en pitänyt pienenä porkkanoista, nykyään kyllä.

Eemeli -kirjan tekee hyväksi aito välittäminen lapsista, soljuva teksti, sekä upeat mustavalkokuvat. Olen nähnyt sarjan tv:stä ainakin osittain, ja siinä Eemeli on hieman tuhmempi, isä hieman kiivaampi. Tässä ensimmäisessä osassa Eemeli vielä karkaa verstashuoneesta, syö makkarat ja on kadoksissa, Hulttakorven kankaan sotaharjoituksessa laittaa ranttaliksi ja lopuksi peppimäisen tapaan hoitaa sirkuksessa varkaan kiinni yhdessä partanaisen kanssa.

Eemelin uusissa metkuissa, jonka Aila Meriluoto on suomentanut, vaahteramäkiset ovat keränneet rahaa Eemelin Amerikkaan lähettämistä varten. …
Eemelin sanoma on minusta monitahoinen. Lapselle sanoma on luultavasti siinä, että tekevälle sattuu, ja hölmöilyistä huolimatta pojasta kasvaa kelpo mies ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Äidille ja isälle ydin on siinä, että lapsena sattuu ja tapahtuu, mutta yhteisössä kaikki kasvavat aikuisiksi ja ottavat aikanaan vastuun omista ja toisten asioista. Oman piltin pulmat on ehkä helpompi pureskella.

Minusta Eemeli on jopa astridlindgreniläisessä maailmassa ihan kärkipäätä, heti Pepin jälkeen kakkosena, ehkä siksi, että pikkupoikana itsekin on tullut hölmöiltyä, ja jäähylle on monesti laitettu. Kunnanvaltuustossa en ole, mutta kunnalla töissä kuitenkin.
***
Olen blogannut
Peppi Pitkätossusta
Marikista
Lotasta
ja
Aila Meriluodon teoksista täällä ja tuolla

14 kommenttia:

  1. Loistava tuo viimeinen lauseesi :D

    Eemeli on kaikessa vilkkaudessaan ja keppostelijamaisuudessaan mahtava! Tähän voisi lisätä vielä ", varsinkin kun kyseessä ei ole oma lapsi!" mutta en lisää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, teokset, joita luin kolme olivat mainioita.

      Vilkkaille lapsille sattuu ja tapahtuu :)

      Poista
  2. Kiitos tästä monia muistikuvia herättäneestä kirjoituksestasi! Eemeli-kirjat olivat nimittäin mulle ja sisaruksilleni tosi tärkeitä kirjoja ja Eemeli oli Pepin ohella ensimmäisiä lindgreniläisiä hahmoja, joihin sain tutustua lapsuudessani. Edelleenkin Eemeli on Lindgrenin hahmoista rakkaimpia, ehkä siksikin, kun oman pikkuveljeni tekemiset olivat aikoinaan vähän samaa luokkaa....

    Muistaakseni toinen isoveljistäni sai juuri tämän kirjan joululahjaksi, kun olin itse vielä alle kouluikäinen ja oli todella mukava tutustua Eemeliin ja kuunnella isän lukemana hänen kepposistaan. Minun mielestäni Eemeliä rangaistiin välillä ihan turhastakin ja lapsenmielessäni olin ilahtunut siitä, kun verstashuoneessa syntyneet puu-ukot herättivät ihastusta aikuisissakin.

    Koska meille tuli kotiin telkkari vasta 1970-luvun puolivälissä kävimme katsomassa niin Eemeliä ja Peppiäkin naapurissa setämme luona. Oi niitä aikoja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavista muistoistasi.

      Katsoin sarjaa muutama vuosi sitten, ku tuli uusintana luultavasti FST:ltä tai SVT:ltä.

      Katson näitä Astrid Lindgren sarjoja aluksi kielen takia, mutta myöhemmin siksi, että ne ovat hyviä. Esim. alkuperäinen Peppi-sarja on minusta onnistunut ja kieli on suhteellisen murteetonta ja ymmärrettävää.

      Poista
  3. Eemelin metkut ovat hyvin jääneet mieleeni lapsena, kun niitä on luettu! Aikamoinen viikari minäkin olin :) Oletko Jokke käynyt Junibackenissa Astrid Lingrenin satujunassa? Suosittelen lämpimästi matkakohteeksi seuraavalla Tukholman reissulla. Ihana kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grönalundetissa olen pari kertaa käynyt, eikö Junibacken ole siinä lähellä, pitää ehkä käydä.
      Tätä en ole lapsena lukenut, mutta onneksi aikuisena :)

      Poista
  4. Eemeli on niin mainio! Meillä tästä tykätään, sillä mun pojat ovat yhdenlaisia eemeleitä hekin :-)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku pojissa pitää olla ripaus Eemeliä :)
      Useimmiten ripaus riittää =D

      Poista
  5. En tiennytkään että Meriluoto on suomentanut Eemeliä! Luulen että meillä on kotona muita versioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en tienyt minäkään.

      Sen tiesin, että Meriluoto oli yksinhuoltajuudessaan kääntänyt kirjallisuutta suomeksi. Minusta käännöstyö oli hyvää, ja kaksi oli Meriluodon ja yksi Piskosen, mutta Piskonen oli onnistunut myös hyvin.

      Poista
  6. Oi että, mulla on itselläni juuri tuo painos ja se on luettu kyllä ihan kappaleiksi pienenä :) Nostalgiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kirjat oli hieman kuluneita, mutta ei repaleina :)

      Poista
  7. Minulta on se ensimmäinen Eemeli-kirja tainnut jäädä lukematta, joku myöhempi Eemeli taas oli ensikosketus Lindgreniin (siinä oltiin huutokaupassa ja kiskottiin siltä Liinalta hammasta ja viimeisessä tarinassa renki Aapo oli saanut verenmyrkytyksen ja Eemeli vei tätä reellä sairaalaan läpi öisen lumimyrskyn...en ole kirjaa lukenut varmaan 25 vuoteen mutta jäänyt kyllä mieleen)

    Sävyllisesti minusta Kissankulma ja Huvikumpu ovat tavallaan vastakkaisia, Kissankulmassa on kuitenkin se perhe jatkuvasti läsnä ja lämpöä ja välittämistä riitti (Pepit sen sijaan ovat minusta aika surullisia koska tuo Huvikummusta puuttui).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terävä huomio Pepistä ja Eemelistä, Peppi on tyttö, ja asuu yksin ja on käytännössä siis orpo ja jota koetetaan saada "huostaan otetuksi".

      Eemeli on poika, asuu maalaistalossa, ja on kepposineen ottavana osapuolena.

      Peppi puolestaan "järjestelee" asioita esim. lopettaa kiusaamisen, ostaa tavaroita kaupasta. Sirkuksessakin Peppi on aktiivinen toimija, kun Eemeli vain auttoi partanaista, joka pokkasi kunnian...

      Poista