maanantai 7. marraskuuta 2011

Solveigin laulu, Lassi Sinkkonen

Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu, Suuri Kirjakerho 1974, alun perin WSOY, 1970, 248 s


Lassi Sinkkosen, oman käden kuolleen kirjailijan romaani Solveigin laulu on saanut varsin myönteisiä arvioita. Kirjan nimi on eeppinen ja mahtipohtinen, ja kirjan takakansitekstin tiivistelmä antoi odottaa ”uljasta romaania, heikkojen puolesta puhujaa, protestia arkipäivän väkivallalle”, tekstiosa taas kertoi juonen lyhykäisyydessään. Teoksen etusivuilla lukee: ”Perhe on pyhä, viisas ja kaunis”. Tämä viimeksi mainittu on ironiaa, ja tiivistelmän lupaus jäi suutariksi, mutta kiinnostava ja lukemisen arvoinen teos ehdottomasti on.

Solveigin laulu -teos on jaettu neljään säkeistöön, säkeistöt roomalaisin numeroin jaettuina. Säkeet alkavat lauseella jossa subjektina ””, mutta säkeistöt eivät ole loogisesti jaettuja, eivätkä sisällä selkeää sävelmää tai rytmiä. Itse asiassa teos on mahdollisimman kaukana uljaasta ja eeppisestä ja laulusta, kuten postauksesta tai teoksen lukemisesta selviää.

Kyse on työläisromaanista, jossa käsitellään Solveig Nummisen syntymää, karmeaa lapsuutta, seestyvää nuoruutta. Sinkkosen teoksen päähenkilö on Solveig, joka syntyy noin vuonna 1933 ei-toivottuna lapsena kuitenkin avioliittoon. Äiti manaa lapsen, ja toivoo sen vietävän pois tai annettavan mustalaisille. Ilmari-eno toimittaa lapsen ja äidin anoppilaan, isä kun on ryyppy- ja pelireissuillaan, eikä heillä edes ole omaa asuntoa. Isä-Börje palaa kotiin ja opettelee isyyttä, äiti sen sijaan karkailee, ja karkaakin kolmeksi vuodeksi pois Sulon tyköön.  Itse asiassa romaanin toinen keskeinen teema on äiti-tytär –suhde. Solveig ei käytä äidistään muuta nimeä kuin Saara, paitsi kerran ironisesti "äiti rakas". Börjestä käytetään termiä isä, ja tärkeästä isän äidistä termiä Famu (farmor, ovat Fafan kanssa ruotsinkielisiä). Saara on äiti, joita toivottavasti ei ole, eikä tule. Romaanin aikana hän tekee kaikki ne temput, joita ei saisi tehdä tyttärelleen, miehelleen eikä kenellekään tehdä. Hän pettää, piikittelee, haukkuu, juonittelee, hän on hyvin väkivaltainen ja miltei tappaa tyttärensä. Isä kutsutaan sotaan, ja sodan aikana Saaralla on suhde ainakin yhden saksalaisen upseerin kanssa, ja yhden suomalaisen kanssa. Lapsi lukitaan öiksi keittiöön, ja kerran …

Kirjassa on naseva alku  ”mä synnyin vähän ennen sotia” ja ensimmäinen säkeistön alkupuoli, mutta kirjoitustyyli menettää tehonsa. Luulen sen johtuvan siitä, että tekstiä ei ole hiottu tarpeeksi. Perheriitojen dialogi tosin oli nasevaa ja osuvaa, niin, että melkein itseenkin sattuu.

Kirjassa ärsyttivät eräät pikkuasiat, jotka olisi saatu helposti pois. Stadin slangia käytetään silloin ja tällöin, eli miksi sitten ollenkaan. Välillä mennään skoleen tai himaan, useimmin kouluun tai kotiin, kerran käydään duunissa, kerran jobissa, muuten töissä. Olisiko sattunut lipsahdus, eli olisi pitänyt karsia vielä snadisti lisää. Lisäksi tarinassa kuvataan lapsuuden Inkoon reissu ja mihin se päättyi (”lääkärileikki”),  mutta Solveig käy kolmena kesänä Inkoossa, mutta niiden kuvaus jää mainintojen tasolle ulkokohtaiseksi, samoin kuin koko koulun käymisen kuvaus. Useat asiat jäävät käsittelemättä törröttämään tarinassa, ja tekstin pintaa tarkasteltaessa jää tikkuja sormiin. Tarinan syvin olemus jää osin hahmottumatta, koska avainsanat, toistot, syyt ja seuraukset, taustat ja motiivit jäävät puuttumaan. Saaran ja Börjen, Fafan ja Famon taustat jäävät pääosin avaamatta.

Moni asia kerrotaan ikään kuin ranskalaisella viivalla, mutta se jää siihen, kuten eräiden suomalaisnaisten kohtalo sodan jälkeen saksalaisten lähtiessä, sotalapsien "houkuttelu" ja kohtalo. Helsingin kuvauskin jää pintapuoliseksi.

Aikataso sen sijaan on looginen ja lineaarinen. Tarina vierii eteenpäin ja koetaan sotauhot, talvisodan ja jatkosodan pommituhot ja Lapin sota sekä yleislakko, mutta ei esimerkiksi Helsingin olympiakisoja, eikä vaaleja, eikä Mannerheimin hautajaisia mainita.

Solveig varttuu vain äidin tuhoisien ja järjestelmällisten raivokohtausten, ivapuheiden ja kovien lyöntien ja potkujen tahdittamina. Isä puolestaan hakkaa äitiä, ja äiti sitten tytärtä kostoksi. Saara pääsee lopulta niskan päälle ja nakkaa tyttären asunnosta, joka muuttaa Famun luo.

Romaanissa on paljon hyvääkin. Risaisen elämän kuvauksena se on oiva. Mitä tapahtuu, kun köyhyys kuristaa, rohkeus puuttuu ja viina vie rahojen lisäksi tolkun. Isä on tuurijuoppo, jonka henkinen selkäranka notkahtaa lopullisesti yli viiden rintamavuoden jälkeen. Juoppohulluuskauden jälkeen pääsee rintamamiehenä nokkamieheksi ja alkaa veneillä. Tätäkään ajatusta ei viedä mainintaa pidemmälle, vaikka isällä on matkalla toinen nainenkin. Sen sijaan Saaran ilkeys, irvokkuus ja itsekkyys on tuotu ilmi loistavasti ja jatkuvasti. Teosta ja Solveigia kantaa kuitenkin se pääteema  isoäidin ja lapsenlapsen rakastava ja arvostava suhde, joka "lauluna" sujuu normaalien nuottien mukaan ja viimeinen lause sinetöi suhteen. Solveig on muutenkin ongelmaton lapsi, ja jopa esimerkillinen siihen nähden, mitkä kortit hänelle on jaettu.

Teos kertoo köyhyydestä, vähäosaisuudesta ja juoppoudesta. Tavallaan se kertoo myös yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Esimerkiksi Solveigin työpaikan naisten suhteet ja pomojen päättämättömyydestä vihjaillaan, mutta nämäkin langat jäävät keräämättä ja yhteen solmimatta. Näin maailmassa on, usea asia jää ilman selvitystä, ja sen kanssa on elettävä-

Teoksen eräs ansio on hyvä aikalaiskuvaus.

Solveigin laulu on on tytön kasvutarina, jota kannattelee suhde isänsä äitiin. Köyhyys, katkeruus ja ivapuheet yhdessä nyrkkien kanssa pyrkivät moukaroimaan kasvun murskaksi. Teos sisältää pieninä ja isoina annoksina perheväkivallan kuvausta, jossa nyrkki ja silitysrauta vuoronperään heiluvat, ja osuvat maaliin ja heiluu parabellumkin, mutta onneksi osuma on huti. Lisäksi teoksessa on avoimia kuvauksia seksistä, joten en voi suositella teosta alle 16-vuotiaalle, ehkä teos sopii vasta täysikäiselle. Toisaalta teos käsittelee myös teemoina nuoruuden muuttumista aikuisuuden kynnyksellä, kodista muuttamista ja suhteita vastakkaiseen sukupuoleen. Huomattavaa, että naisen kasvusta on kirjoittanut mieskirjailija.

--
ps1.anni.M on postannut Solveigin laulusta enemmin ja se löytyy täältä.

ps2. Kirja jonka luin oli täysin lukematon, ja lienen teoksen kolmas tai neljäs omistaja, mutta tämäkin kirja oli lukemisen ja postauksen arvoinen.
--
ps3. 3.4.2012 alkoi Solveigin laulu Yle Teemalta, ja kovin oli kirjan oloinen ensimmäinen osa, ja myös toinen osa, joka alkaa sillä kun äiti pahoinpitelee Solveigia, kirjassa kohtaus oli vielä etovampi, minusta sarja on kyllä loistavasti siirretty tv:seen, myös viimeinen osa. Viimeinen kohtaus näyttää Solveigin äidin pohjattoman ahneuden ja omaan napaan tuijottamisen. Minusta todella hyvin toteutettu sarja, jonka näin kirjan lukemisen jälkeen.

4 kommenttia:

  1. Omasta puolestani pidän sekä kirjasta että tv-toteutuksesta. Eihän se ehkä rakenteellisesti ja taiteellisesti täydellinen ole, mutta sisältö on tässä tapauksessa tärkeämpi kuin muoto.
    Karheaa, karmeaa, mutta kuitenkin todellisuutta jossain muodossa vielä tänäkin päivänä. Maailma ei ole aina kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minusta sarja oli erityisen hyvin siirretty, tässä on sota-ajat vielä edessä, joten ..

      Katson ilman muuta seuraavat osat, näyttelijät ovat erityisen hyviä.

      Poista
    2. Yksi lempikirjailijoistani on Arto Salminen ja tämän kirjan luettuani heräsi kysymys: onko Sinkkosen tuotanto mahdollisesti inspiroinut jossakin määrin Salmista kirjojen tekoon? :)

      Poista
    3. Tähän en osaa vastata, katsotaan, jos blogin lukja tietää :)

      Poista