Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva, The Picture of Dorian Gray 1891, suomentanut Jaana Kapari-Jatta, Seven 2016, sivumäärä 363.

Teos alkaa kohtauksella, jossa lordi Henry eli Harry Wotton ihailee Basil Hallwordin maalaamaa muotokuvaa nuoresta kauniista miehestä. Basil Hallword ei halua teosta esille, siinä on jotain hänestä itsestään, lisäksi hän haluaa suojata maalauksen mallia, joka on Dorian Gray. Basil kuvaa Dorian Grayta haltioissaan, Basil on uudistunut tavattuaan tämän ihastuttavan nuorukaisen Dorianin ja maalaaminen maittaa. Lordi Henry kuuntelee Basilin vuodatusta, kun Dorian Gray saapuu malliksi. Dorian poseeraa ja välillä käy nuuskimassa syreenin kukintoja, katsoo mehiläisen pörräystä kukissa, ja tutustuu siinä ohessa lordi Henryyn.
Dorian Gray on nuori, vielä alaikäinen ja orpona holhouksessa, mutta rahamies. Dorian on ihastunut pikku teatterin näyttelijättäreen Sibyl Vaneen, joka esittää Romeossa ja Juliassa vaihtelevia osia. Sibyl on avioton lapsi, ja jonka veli James on mustasukkainen Sibylistä ja häipyy Australiaan rikastuakseen. James on luultavasti oopiumin orja. Dorian Gray kiehnää teatterissa ihastuksen pilvessä, kunnes huomaa kuinka huono näyttelijätär Sibyl Vane oikeasti on, ja Dorian Gray raivostuu tälle ja katkaisee suhteen, ja hautaa salakihlat. Tässä vaiheessa lukija tajuaa, että  Dorian on narsisti, hän on jo lapsena peilaillut itseään kuvastimesta. Dorian Gray on kaunis, hän on vimmastunut ajatuksesta, että hän vanhenisi, mutta Basilin maalaama muotokuva ei, hän toivookin, että hän pysyisi nuorena, mutta maalaus vanhenisi.
Koska Sybil on huono näyttelijä, Dorian antaa kenkää Sybilille, ja Dorian huomaa kovat juonteet maalauksen kasvoilla. Dorian pelästyy ja kätkee teoksen. Samaan aikaan Sybil on tappanut itsensä myrkyllä. Dorian on ollut narsistina poissa tolaltaan maalauksen rypyistä, mutta psykopaattina suhtautuu kevyesti Sybilin itsemurhaan ja Dorian juhlii lordi Henryn kanssa. Basil ei olisi halunnut, että lordi Henry ja Dorian ystävystyisivät, Basil pitää lordi Henryä huonona seurana. Lordi Henry on kyyninen ja kuivan huumorin ystävä, ja suhtautuu naisiin alentuvasti, hän on itse tosin naimisissa. Dorian viettää kirjan mukaan huonoa elämää, mitä se on, jäi minulta ymmärtämättä, sillä mahdollisia irstailuja ei avata. Sen sijaan Dorian kerää kaikenlaista tavaraa, kuten koru-ompeluksia, tekstiilikirjoiluja sekä tislailee parfyymejä.
Kirjan todellinen loppukäänne tai mielenväänne tapahtuu, kun 38-vuotispäivän aattona Dorian tapaa Basilin, joka on kuullut villejä huhuja Dorianin tunteettomasta porsastelusta. Dorian näyttää Basilille maalauksen, joka on kulahtaneen elähtänyt, ja Dorian tappaa veitsellä Basilin ainoan ihmisen, joka enää välittää Dorianista. Basil Hallword on minusta kirjan miehistä ainoa kunnon ihminen. Hän tuntee, Dorianiin rakastuessa, että  että joku on heidän välissään, mutta välit eivät enää koskaan korjaannu, vai onko lordi Henry välissä. Dorian tappaa Basilin halveksunnasta kirjan mukaan.
Loppuosa kirjasta on ruumiin hävitystä, ja alamäen kuvailua, Dorian kieroilee eroon Sibylin veljestäkin Jamesista mutta pelkää tätä, mutta onnekkaan sattuman kautta metsästäjä ampuu James Vanen, mikä ilahduttaa Doriania, joka on samassa jahdissa anellut jäniksen hengen säästämistä..
Loppu, joka jonkun mielestä on hieno, äläkä lue enempää, sillä se tulee tässä, Dorian porsastelujensa jälkeen katsoo irvokasta omakuvaansa, ja silpoo sen, ja kuolee itse.
Kirja on klassikkomaineessa. Se on minusta varsin hosuva, turhaa pölinää sisältävä yksipuolinen kuvaus. Se on julkaistu jatkokertomuksena, ja se näkyy juonen poukkoiluna, ja joutavanpäiväisessä dialogissa. Dorianilla on tyhjä elämä, ja aukko omatunnossa täytetään humalalla, huumeilla, hummailulla ja halveksunnalla. Dorianin alamäki on hänen luonteensa syytä, ei lordi Henryn tai hänen antama kirjan. Jo lapsena Dorian on suudellut kuvajaistaan. Dorian ei liikuta, muiden päätyminen katuojaan, tai hautausmaalle, tunnonvaivoihin otetaan opiaatteja, ja päivitellään että mennyt on mennyttä. Dorian tavoittelee vain mielihyvää, mistä hän sitä saa, jäi minulle epäselväksi, koska aikakauden kirjailijoilla on ongelma, että todellista toimintaa ei kuvata. Kiinnostaa, mikä on ollut niin irstasta, että se on joutilaita aateliskuhnureita hätkähdyttänyt. Minusta Sybilin ajaminen itsemurhaan, ystävänsä murha, ja ruumiin hävitys ovat rikoksia, jotka ovat raskaita sielua silpovia syntejä. Viinan vetäminen, ja vapaaehtoisessa kanssakäymisessä miehen tai naisen kanssa oleminen, ei minusta ole synti.

Muutama lisäviilto muotokuvan tekstiin
Kirja parjaa tahallaan ilkeästi Sibyl Vanen palkannutta teatterin omistajaa, jonka etninen tausta eli juutalaisuus nostetaan toistuvasti esiin. Lisäksi minusta sekä lordi Henry että Dorian Gray inhoavat naisia, se tulee monta kertaa ilmi.
Sanat soljuvat muutenkin minusta kummallisesti: "Hän leikitteli ajatuksellaan, ja ryhtyi omapäiseksi, viskasi sen ilmaan ja muunteli sitä, päästi sen karkuun ja nappasi uudestaan kiinni, sai sen hohtelemaan mielikuvituksen helmiäistä ja antoi sille paradoksin siivet".Tässä tyhjässä pölinässä on kysymys lordi Henryn ajatuksesta: "Nykyään ihmiset nääntyvät eräänlaiseen selkäpiitä karmivaan terveeseen järkeen ja tajuavat liian myöhään, että vain virheitään ihminen ei milloinkaan kadu". Molemmat lainaukset ovat sivulta 71.

Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva on omituinen kertalukukirja, en suosittele.

****
Oscar Wilde syntyi Dublinissa 1854 ja kuoli Pariisissa 1900. Andre Gide viittaa Oscar Wildeen teoksessaan Ellei vehnänjyvä kuole.
Oscar Wilden Ihanneaviomies (An ideal husband, 1895) on mestarillisen tiivis näytelmä. Sen keveyttä edustaa kuitenkin kiemuroiden oikeneminen ja brittiläinen happy end. Dorian Grayn muotokuva on Wilden ainoa puhdas romaani.

Osallistun tällä Tarukirjan järjestämään Klassikkohaaste 8:aan ja Kirjasähkökäyrän Kirjahyllyn aarteisiin.