Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1, Swannin tie Combray, alkuteos Du côté de chez Swann, julkaistiin 1913, suomentaneet Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen, Ex Libris -erikoispainos, sivumäärä 233.

Jokaisen varteenotettavan ja reippaan kirjabloggarin pitää lukea vähintään yksi osa Marcel Proustin romaanisarjasta À la recherche du temps perdu eli  Kadonnutta aikaa etsimässä, koska kyseessä on kuuluisimpia 1900-luvun teossarjoja.

Kirjan ensimmäinen osa alkaa lapsuusmuistoista ja nukahtamisesta, yöheräilystä, unista ja kuvitelmista. Erityisesti mieleen on jäänyt aika isovanhempien luona "Combrayssa oli huone, jossa minun oli mentävä vuoteeseen ja maattava unta saamatta kaukana äidistä ja isoäidistä, paikka johon ajatukseni joka päivä illan suussa tuskaisesti keskittyivät. Niiksi illoiksi, jolloin olin erityisen surkean näköinen, minulle oli keksitty antaa taikalyhty, joka ruokaa odotellessaan asetettiin lamppuni päälle ja niinkuin paraskin gotikan arkkitehti tai lasimestari se lävisti umpiseinät aineettoman värin hohtelulla...." ss 11-12, virke jatkuu vielä pitkään, ja kertoo nukkumaanmenon piinan lievennyksestä.

Yllä oleva lainaus kertoo hyvin paljon sekä kirjailijan hienovaraisesta kerronnasta, ja kuvatun pikkupojan peloista. Äiti ja isoäiti ovat kyllä samassa asunnossa, mutta seurustelevat toisinaan vieraansa herra Swannin kanssa, Muulloin äiti peittelee pojan ja antaa hyvänyönsuukon, ja Swannin vierailut ovat siksi piinallisia. Piinallisia ne voivat olla Swannillekin, vaikka hän on perhetuttu ja naapuri, ja Swannin isä on ollut myös perheystävä, herra Swann joutuu tulemaan ilman vaimoaan ja tytärtään. Swannin isä on ollut pörssimeklari, ja poika lienee menestynyt pörssissä, mutta hän seurustelee hertuattarien, kreivien ja prinssien kanssa, ja se on punainen vaate, koska pitää pysyä omassa kastissaan (kirjan termi), perhe pitää vaimoa miltei kokottina (siis nykysuomeksi huorana), miellyttävä nimitys ystävän vaimolle, ystävän, joka tuntee Ranskan lähettilään ja on monessa mukana. Pikku Marcel on siis isovanhempien , iso-täti Celinen, Flora-tädin, äidin ja Francoise-palvelijoiden hoidossa. Tunnelmat iltasuukon puuttumisesta käsitellään perinpohjaisesti, kunnes siirrytään Madeleine-leivoksen maun aiheuttamiin tuntemuksiin.
Tärkeämpää kuin nukahtaminen tai Madeleine-leivos  on muistojen palautuminen varhaislapsuudesta. Marcel kirjoittaa tätä aikuisena, unettomuus laukaisee muistot, leivoksen maku tai haju tuo mieleen toisenlaisia muistoja. Ensimmäinen osa itse asiassa päättyy muistojen analysointiin, tuoksuja, mutta myös sitä, että omat ja kerrotut muistot sekoittuvat. "muistot - vanhimmat ja uudemmat, tuoksusta syntyneet, ja sitten  ne jotka olivat vain toisen henkilön muistoja, minun häneltä kuulemiani saattoi kuitenkin erottaa toisistaan: välillä ei ollut ehkä rakoja, todellisia halkeamia, mutta kuitenkin juoviin, erilaisia värejä, jotka joissakin kallioissa, joissakin marmorilajeissa paljastavat erot alkuerän, iän ja 'muodostuksen' välillä".s. 229.

Romaanin toisen osan tapahtumia on vielä vaikeampi kuvata kuin ensimmäisen osan. Kuvailu kohdistuu Swanniin ja yhdentekeviin henkilöihin paljolti. Kerronnan lomassa ilmenee, että iso-täti  Celine on hyvin sairas, Francoise palvelijatar on ongelmallinen. Swann on avioitunut kokottinsa kanssa. Kertoja näkee tämän hienostohutsun ensimmäistä kertaa ylättäen setänsä Adolfen kanssa. Kyseinen Kokotti avioituu siis Swannin kanssa. Kertoja tunteilee nuoren Gilberten olemuksesta ja näkemisestä. Gilberte on kokotti-Odeten ja kaiketi Swannin tytär. Romaanin alkuosassa mainittua Charlusia en juuri havaitse, eikä hän ainakaan Odeten kanssa touhua.

En oikeastaan halua lähteä tätä analysoimaan, sillä tämä lienee lähes loppuun asti koluttu. Alla on linkattu minusta kiinnostava bloggaus.

Sitä ennen otan vielä pienen lainauksen: "Näihin aikoihin minä rakastin teatteria, platonisesti sillä vanhempani eivät vielä koskaan olleet  antaneet minun mennä teatteriin ... " ss. 89 - 90.
Platonisuus voi siis olla tällaista?  Marcelilla intohimo kasvoi teatterin puutteesta.

Sabinan knallissa on tästä kirjasta hieno bloggaus TÄÄLLÄ.
*****
Marcel Proust (10.7.1871 - 18.11.1922) syntyi Pariisissa, kärsi jo lapsuudessa astmasta, mutta hän suorittaa asepalveluksen, ja aloittaa oikeustieteen opinnot 1890. Proust avioitui ja alkoi kirjoitella, ja vuonna 1895 hän meni kirjastoon töihin. Proust alkoi kirjoittaa 1909 lapsuusmuistoja, mutta Proustilla oli vaikeuksia julkaista tätä yllä arvioitua romaania ja romaanisarjaa, ja se onnistuu vasta omalla kustannuksella 1913. Anne Carson on tehnyt tutkielman romaanisarjan keskeisimmästä hahmosta (kertojan lisäksi) eli Arbertinesta, bloggaus löytyy linkistä  Albertine-harjoitus