keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Giovanni Boccacio: Decamerone



Giovanni Boccacio: Decamerone,  suomennos Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen, Tammi 1984, sivumäärä 560.

Bocaccion novellikokoelma Decamerone on uraauurtava, siinä kymmenen kertojaa, seitsemän naista ja kolme miestä.  He ovat suojautuneet kartanoon ruttoepidemialta, joka riehuu Firenzessä, ja kuluttavat aikaa, tämä osittain selittää tarinoiden sävyä. Aamuisin pelataan shakkia, vaelletaan puutarhassa ja syödään, sitten kerrotaan tarinoita iltaan asti. Iltaisin lauletaan ja tanssitaan.

Kymmenen päivän aikana kerrotaan yhteensä sata tarinaa, niitä kertovat Panfilo, Neifile, Filomena, Dioneo, Fiametta, Pampinea, Emilia, Filostrato, Lauretta, Elisa. Gentile, ja Talano. Joukkiossa on kuningas ja kuningatar, mutta minusta niin, että olisiko tämä kiertänyt, eli päivän päätähti, jos on mies on kuningas, ja jos on nainen on kuningatar? Laitan alle huomioita eri päivien novelleista, mutta yritän välttää toistoa, teoksessa on peräti sata novellia, jotka on jaettu päivien ja järjestysnumeroiden mukaan.

Panfilo kertoo ensimmäisen päivän ensimmäisen tarinan. Siinä seikkailee epärehellinen notaari Ciapelletto, joka on ollut jumalanpilkkaaja, varas ja jopa murhamies, mies tekee kuolemansa lähestyessä valheellisia, mutta tunteellisia tunnustuksia munkille. Kaiken tämän valehtelun jälkeen, hänet julistetaan pyhimykseksi. Jo tässä tarinassa viitataan moniin synteihin, mässäilyihin, porttoihin ja ilopoikiin. Ensimmäisen päivän toisessa tarinassa samoja syntejä harrastetaan myös Roomassa. Kolmannessa jutussa kysytään kenen uskontoa viisas mies pitää totena. Mies kertoo tarinan isästä, jonka sormusta hänen kolme poikansa haluavat. Mies teettää sormuksesta kaksi kopiota, eivätkä pojat erota enää oikeaa. Ensimmäisenä päivänä paneudutaan hyvien vastauksien tärkeyteen, jos haluaa kiipelistä. Vain markiisitar pysyy tarinoissa siveänä. Ensimmäisenä päivänä kerrotaan myös munkin touhuiluista naisen kanssa, jonka apotti huomaa ja aikoo rankaista munkkia, mutta lankeaa saman naisen kanssa keholliseen karkeloon, jota munkki kurkkii ja välttää huomioidensa vuoksi rangaistuksen.

Toisen päivän teema on 'lopussa kiitos seisoo', eli vaikeuksien kanssa päästään voittoon. Ensiksi kiertävä näyttelijä Martellino leikkii ihmeparantumista pyhimyksen kosketuksesta, Martellino huomataan huijariksi, mutta kuin ihmeen kaupalla hän välttää tuomion. Sitten Rinaldo d'Asti  joutuu ryöstön uhriksi, mutta hänen pyhimyksensä Julianus ei käännä selkää vaan Rinaldo pääsee lesken luo yöksi, pääsee lämpimään kylpyyn, ja kauniin lesken tulikuumaan syliin. Aamulla konnat jäävät kiinni, ja Rinaldo saa hevosensa ja omaisuutensa takaisin. Toisessa tarinassa Alessandro palaa Englannista ja joutuu apotin kanssa samaan huoneeseen tuntee fyysistä vetoa tähän. Kuitenkaan ei ole huolta sellaisesta haureudesta, sillä apotin vaatteiden alta kuoriutuukin nainen ja hän on peräti Englannin kuninkaan tytär. Kehollisuus -teema jatkuu. Ylhäisen tytär naitetaan. Naittomatka kuitenkin keskeytyy ja morsian on vapaaehtoisesti eri aikaan kahdeksan eri miehen kanssa kymmenen tuhatta kertaa karkelossa. Mutta isä onnistuu naittamaan hänet vielä kuninkaalle neitsyeenä. Tarinan motto on suu ei suudellessa kulu (eikä p11u panema11a). Toisena päivänä kerrotaan vielä miten synnit oikaistaan, eli vaimo käy mieheksi pukeutuneena oikaisemassa syntejä. Mustasukkainen tuomarimies vartioi nuorta vaimoaan, joka kuitenkin kaapataan. Kun tuomari sitten kuolee, kaapattu menee kaappaajansa kanssa naimisiin. Tämä ei varmaankaan tapahtunut Tukholmassa (ks. Tukholma-syndroma)

Tarinoita kerrotaan, lyhimmät tarinat ovat yhden tai kahden sivun mittaisia, pisimmät ovat kymmenen jopa kaksikymmentä sivua.

Kolmannen  päivän tarinat alkavat Masetton seikkailuilla nunnaluostarissa.  Masetto on puutarhuri. Hän tekeytyy kuuromykäksi ja pääsee nunnaluostariin. Masetton luona käy nunnia karkeloimassa, Masetto leikki tylsämielistä. Lopulta abbedissa alkaa kummastella, Masetto selittää saaneensa puhekykynsä takaisin ja poistuu. Luostariin tulee yhdeksän kuukauden kuluttua yhdeksän pienokaista. Tarina minusta kuvaa varsin vapaamielistä näkemystä maailmaan.

Kolmannen päivän kolmannessa kertomuksessa lemmen tuskassaan riutuva aatelisnainen käyttää munkkia hyväkseen saadakseen aatelismiehen rakastajakseen. Nainen on naimisissa rikkaan kankurin kanssa. Miestä kiinnostaa vain villa, eikä vaimo. Munkin rippisalaisuus vuotaa ja lopussa aatelismies on aatelisnaisen sylissä karkeloimassa. Sangen moraaliton tarina tämäkin.

Neljännen päivän alustuksessa Boccacio puolustaa novellitaidettaan ja kertomuksia. Päivän ensimmäisessä kertomuksessa ruhtinas Tankred surmauttaa tyttärensä Ghismondan alhaissyntyisen rakastajan Guisgardon. Isä lähettää vainajan sydämen tyttärelleen. Tytär kostuttaa sydämen kyynelvirrallaan ja kaataa päälle vielä myrkkyä, juo sen ja kuolee.

Decameronesta on olemassa myös lyhennettyjä versioita, jossa on vain osa tarinoista, ja niistä puuttuu kertojien välinen keskustelu. Ghismondan ja Guisgardon kohtalo surettaa joukkoa, joten tarina veli Albertosta ei johda kenenkään kuolemaan. Tarina on hyvinkin tyypillinen, eli veli Albertino on paha ihminen ja huijari, joka käyttää naista hyväkseen. Tässä tarinassa hän kuitenkin jää kiinni. Bert del Massa -niminen mies asuu Imolassa, herran konnailut pakottaa muuttamaan Venetsiaan "minne kaikki roskaväki kertyy" s.215. Hän tekeytyy munkiksi, veli Albertinona hän ripittää naisia. Hän höynäyttää Lisettaa enkeli Gabrielilla. Hän saa Lisetan sänkyynsä. Menemättä irvokkaan jutun yksityiskohtiin, tässä tarinassa konna jää kiinni, ja saa julkista paheksuntaa. Tätä seuraavat tarinat päättyvät rakastavaisten kuolemaan. Kuudennessa kertomuksessa vasta  kuningas Federigon kiinnisaamat rakastavaiset pääsevät kiipelistä. Yhdeksäs kertomus on hyvin tunnettu Metsästyshaukka -novelli, jossa Federigo Firenzestä rakastuu tulisesti kauniiseen firenzeläiseen Monna Giovannaan, joka on jo naimisissa. Federigo uhraa omaisuutensa, mutta Monna ei jätä miestään. Mies kuolee ja jättää omaisuutensa pojalleen. Poika on hemmoteltu. Hän haluaa köyhtyneen Federigon metsästyshaukan, joka on Federigolle kaikki kaikessa. Monna Giovanna menee vierailulle Federigon tyköön, jolla ei ole mitään tarjottavaa. Hän tappaa haukan ja tekee siitä juhla-aterian. Nainen haluaisi haukan elävänä pojalleen. Federigo tunnustaa tappaneensa haukan. Poika kuolee pettymykseen tai tautiin. Federigo ja Monna Giovanna menivät kuitenkin naimisiin, koska Federigo on näyttänyt pystyvänsä uhraamaan jotakin arvokasta ja toisaalta elämään köyhänä. Avioliitosta tuleekin onnellinen.

Kuudennen päivän tarinat ovat pääosin hyvin lyhyitä, ja kertovat terävistä sanoista ja vielä napakammista vastauksista.

Seitsemännen päivän tarinat kertovat vaimojen kepposista miehiään kohtaan. Avaustarinassa naimisissa oleva Monna Tessa viihdyttää salarakastaaan, heillä on salainen merkki. Kun Monnan mies onkin paikalla, keksii Monna hätävalheen kummituksista, jolla saa selitettyä kummat koputtelut. Muissakin tarinoissa vaimoilla on rakastajia, joille villit vaimot antavat pesää. Naiset ovat näissä aviomiehiään ovelampia.

Kahdeksas päivä on kepposkertomuksia. Parissa ensimmäisessä vaimo jakaa pesää vieraalle ja materia vaihtaa omistajaa. Eräässä tarinassa tuomarilta riisutaan housut. Pappi janoaa vaimon pesää, mutta hänet houkutellaan palvelijattaren vuoteeseen, ja  piispa hommataan paikalle. Täytyy sanoa, että yhdeksäs päivä alkaa jo tympiä (niin kuin tämä bloggauskin  lukijaa).  Yhdeksäntenä päivänä abbedissa ei voi puuttua nunnan rakasteluun, kun itselläkin on pappi luonaan ja sisällään.

Viimein koittaa se kymmenes päivä, ja kuullaan kymmenes eli viimeinen tarina, joka kertoo Saluzzon maakreivistä Gualterista. Gualter olisi halunnut elellä poikamiehenä ja metsästellä. Alustalaiset haluaisivat suvun jatkuvan, ja painostivat Gualteria avioitumaan. Gualteri halusi ottaa vaimon, joka miellytti, ja valinta kohdistui köyhään Griseldaan. Tarinan opetus on lopulta se, että köyhästä kansasta tulee järkeviä, ja älykkäitä ihmisiä, ja aateliset ovat kummallisia. Tarinassa Gualteri ja Griselda saavat ensin tytön, ja sitten pojan. Gualter lähettää lapset kaupunkiin kasvatettavaksi, ja huijaa Griseldaa, että lapset ovat kuolleet. Sitten hän huijaa Griseldaa, että paavi on käskenyt ottaa eron, ja Gualterin pitää avioitua uudestaan. Griselda kestää kaikki narsisti-miehensä kepposet, ja avioliitto lopulta kestää, vaikka minusta Gualter niinkuin tarinan opetuskin on, on henkisesti sadisti.

Kuningas ilmoittaa viimeisen tarinan jälkeen, että kahden viikon aika (kymmenen päiväähän tarinoita kerrottiin?) oli idyllistä, mutta nyt on aika palata Firenzeen, joten myös Jokkellakin on aika pistää novellikokoelman kannet kiinni.

Decamerone on loistava novellikokoelma, jota kannattaa lukea hiljalleen eteenpäin, itse luin joinain päivinä monta novellia, toisinaan en yhtään. Liian nopeasti luettuna novellit alkavat muistuttaa liikaa toisiaan.

*****
Giovanni Boccaccio (1313 - 1375) oli italialainen renessanssiajan kirjailija ja runoilija. Boccacio asui lapsuudessa isänsä tykönä, hänen pariisilainen äitinsä kuoli varhain. Isä olisi halunnut hänestä kauppiasta, mutta kuten tiedetään Boccacio oli kynämiehiä. Hän kirjoitti nämä sata novellia vuosina 1350 - 1353.

Osallistun Kirjabloggaajien kuudenteen klassikkohaasteeseen TÄÄLLÄ, sitä emännöi reipas Heidi P.

12 kommenttia:

  1. Metsästyshaukka-tarinan olen lukenut, sillä se kuului iltalukion äidinkielen opetukseen. Tämä voisi olla kiintoisa kirja lukea kokonaisuudessaankin. Kehyskertomus, jonka sisällä on kertomuksia tuo mieleeni tuhannen ja yhden yön sadut, mutta satuihin näitä kertomuksia tuskin voi verrata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tosiaan hieman sama idea kuin Tuhannen ja yhden yön tarinoissa, vaikka on erilainen. Metsästyshaukka lienee ehkä tunnetuin novelli, mutta Decameronessa se on nimetön tarina, eli nimi on liitetty siihen myöhemmin.

      Poista
  2. Voi ihanuus, miten upeaa oli lukea postaustasi tästä upeasta kirjasta, jonka olen lukenut vuosia, vuosia sitten. Lukemisesta on varmaankin parikymmentä vuotta. Silloin meillä ei vielä ollut lukupiirejä, mutta luin tämän ystäväni kanssa ja sen jälkeen olikin mukavaa vaihtaa ajatuksia tästä upeasta kirjasta.

    VastaaPoista
  3. Näin Decamerone-elokuvan lukioaikana ja luin kirjan myöhemmin. Muistan leffasta noita nunnaluostaritapahtumia. Erotiikkaa ja huumoria, aika kuumaa uskallettua kamaa. Taisin löytää tämän siten että hakeuduin katsomaan kaikkia italialaisia elokuvia mitä teattereissa oli tarjolla, sen jälkeen kun aloin lukea italiaa koulussa lukion ekalla. 🇮🇹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OLen joskus opetellut italiankielen alkeet, mutta kuunrtelen enää sujuvasti.Tämä on hyvin uskalias, ja paikoin hauskakin. Onko tästä leffakin?

      Poista
  4. Olet oikeassa siinä, että jos näitä lukee liian monta peräkkäin, alkaa kyllästyttää. Siitä huolimatta monet Decameronen novellit ovat erinomaisia. Äitini kertoi, että hänen lapsuudessaan Decamerone kuului ehdottomasti nuorilta kiellettyihin kirjoihin, ja sehän vasta kiinnostusta herättikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli pidemmän ajan projekti, ja se kannatti. Kyllä ymmärrän, että tämä on ollut ennen "kielletty".

      Poista
  5. Jokke: hersyvästä postauksesta kiitos! Uraauurtava - kyllä vaan. Tämä oli aikansa teini-ikäisversio "Tuhannen ja yhdenyön saduista", ja teosta luettiin, jos ei nyt ihan peiton alla fikkarin kanssa, niin puolisalaa punehtuinen poskin hämillään naureskellen, ihmetellen ja ihastellen. Pannaanpä vakaavaan harkintaan uudelleenluku näin enemmän elämää nähneenä;)

    VastaaPoista
  6. Tämä oli kirjasto-opintojen kirjallisuuden kurssin lukulistalla, mutta en sitten sitä silloin lukenut. Pidän kuitenkin sen siellä lukemista odottavien klassikkojen listallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan klassikko, ja hiljalleen nautittuna antoisa.

      Poista