sunnuntai 29. syyskuuta 2013

J M G le Clésio: Kaupunki nimeltä Onitsha



J M G le Clésio: Kaupunki nimeltä Onitsha, neljä osaa  sivumäärä 191, alkuteos Onitsha, 1991, suomentanut Annikki Suni, Sevenpokkari, 2008, toinen painos. Kirjassa neljä osaa: Pitkä matka, Onitsha, Aro Chuku sekä Kaukana Onitshasta.

Teos alkaa, kun toisella kymmenellä oleva poika Fintan lähtee 14.3.1948 Surabaya-laivalla äitinsä Maoun kanssa Ranskasta Afrikkaan Onitshan kaupunkiin isänsä luo. Pitkää matkaa kohti tuntematonta kuvataan kauniisti. Fintanin ensikosketus Afrikan mantereeseen on Dakarin öljyn ja maapähkinän löyhkän kyllästämä kaupunki, romanttiset haaveet rapautuvat lopullisesti perillä joen rannalla Onitshassa isänsä ventovieraan Geoffroy Allenin vuotavassa kodissa, täti oli jo Ranskassa kutsunut herraa "porco inglese -lempinimellä".  Mies ei ole ympäristössään sen enempää hullu kuin muutkaan, mutta pieksää valitettavasti poikaansa.

Sota on erottanut avioparin toisistaan miltei vuosikymmeneksi, eivätkä Fintan ja Maou sopeudu brittiläiseen siirtomaaetikettiin, jossa valkoiset seurustelevat vain keskenään, pelaavat bridgeä ja vakoilevat toisiaan. Maou "irtisanoutuu" seuraelämästä, ja kohtelee kunnioittavasti paikallisia, Fintan liikkuu paljasjaloin paljasjalkaisten mustien kanssa. Kerronta on kaihoisaa, luontoa sen ilmiöitä ja ihmisten suhteita kuvataan  Fintanin silmin. Onitsha on luonnoltaan upeaa. Paikalliset puhuvat omia kieliään tai "pidgin-englantia" eli pidginiä. Kerronta ensimmäisessä osassa varsinkin on hyvin kevyttä, ilmavaa ja kaihoisaa. Kirjan kansi kuvaa kerronnan tyyliä, katse on muistoissa, joita verhoaa kuuman kesäpäivän sateen jättämä usva, jonka läpi katsotaan valoa kohti. Muistoissa näkyy lapsen usko, unelmat ja kaiken uuden kokeminen.

ss 54-55
Fintan lähti kulkemaan polkuja, joita tuskin näki. Ennen Omerunjokea oli aukio ja siitä laskeuduttiin hiekkarantaan. Siellä lähiseudun naiset kävivät uimassa ja pesemässä pyykkiä. Bony oli näyttänyt paikan Fintanille. Se oli salainen paikka täynnä naurua ja laulua, missä pojat eivät voineet näyttäytyä tai saivat toruja tai selkäänsä....

Aamuisin keltainen ruohotasanko näytti äänettömältä. Polkuja ei näkynyt. Bony tunsi reitit ...

Bonyn kautta Fintan saa kokea siirtomaan luonnon ja siirtomaan luonne tulee koetuksi englantilaisen yhteisön kautta. Tässä on kirjan kahdenlainen rakenne. Fintan ja Maou kokevat sateen, tuulen, ukkosen, joen, ja paikallisen elämän, he heräävät rummutukseen, toisaalta he kuuluvat brittiyhteisöön, jonka järjestelmän mukaan eletään. Brittihallinto ei suvaitse siirtomaaetiketin rikkojia, se horjuttaa heidän mukaansa tasapainoa. Yhteisöön kuuluu Gerald Simpson, mies joka kaivauttaa uima-allastaan vankien avulla. Vangit ovat kahleissa  Maou protestoi kohtelua, joka ei muutu. Vangit alkavat kapinoida ja ammutaan, allas ei tule koskaan valmiiksi.
Kaikki on päättymässä, kuten omituinen talonsa leopardinnahoilla, valtaistuimilla ja muulla "sotasaaliilla" vuorannut poikamies Sabine Rodes (oikealta nimeltään Roderick Matthews, 42v) ennustaa. Sabine Rodes on myös sangen hyljeksitty, ja mainitaan hyvin kyyniseksi. Sabine Rodes aikoo jäädä maahan, kun Imperiumi on lopussa, ja hän haluaa nähdä, kun laiva uppoaa. Fintanin isä Geoffroy Allen kuten muutkin britit ovat töissä United Africa -nimisessä yrityksessä, joka vie tavaroita emämaahan. Geoffroy Allen irtisanotaan toimesta. Syyksi paljastuu Sabine Rodesin raportit. Hän on myös tiedustelu-upseeri. Rodesin perusteet ovat se, että Allenit eivät sovi siirtomaihin, käytöksellään he aikaansaavat liikehdintää, joiden ensimmäisiä uhreja he itse tulisivat olemaan.  Sabinen mukaan heidän "pitäisi nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat, eikä sellaisina kuin tahtoisi niiden olevan. Me olemme siirtomaaherroja emme ihmiskunnan hyväntekijöitä".

Fintan, Geoffroy Allen ja Maou lähtevät Eurooppaan, Fintan asui Afrikassa vain runsaan vuoden ajan, mutta muistelee sitä vielä kahden vuosikymmenen jälkeen käytyään ankean sisäoppilaitoksen Englannissa ja toimii opettajana siellä ja kertoo lapsuudestaan pikkusiskolle, joka "syntyi" Onitshassa. Fintan palaa Onitshaan vuonna 1968, kun Nigeria on itsenäistynyt ja Biafraa yritetään synnyttää, mutta kaikki on murskaantumassa pommien alle.

Teoksessa mainitaan öljyetsijät, yritykset BP ja Gulf, mutta suurempi paino teoksessa on asioiden tuntemisella, myyteillä ja taikuudella. Bony, joka on alkuun Fintanin ystävä on "käärmemies" ja jonka veli ammuttiin Simpsonin altaaseen. Joella olevassa hylyssä asuu kuuromykkä arvoituksellinen nainen Oya, jota verrataan entisaikojen myyttiseen mustaan kuningattareen ja oraakkeliin, vaikka hän on tullut joelle Lagosista, missä on ollut yleisenä naisena. Aya on kaikkien hyljeksimä huolimatta kauneudestaan.  Hän "avioituu" Sabinen palvelijan Okawhon kanssa ja synnyttää pojan hylyssä Fintanin ollessa paikalla. Oya liittyy Geoffroy Allenin levottomiin ja toistuviin uniin. Allen on tutkinut myyttiä faraon aikaisen mustan kuningattaren valtakunnasta, joka on nyt aavikon keskellä. Luulen, että tämä on sama paikka, mitä Englantilainen potilas Almásy etsi, Allenin unissa vilistävät autiomaassa musta kuningatar, Ra, Horus ja Aton, kuten konsanaan Sinuhella. Allen lähtee etsimään myyttistä lähdettäkin, ja oraakkelin valtakuntaa, mutta kaikki päättyy horkkakohtauksiin.

Fintanin sieluun Onitsha jäi ikuisesti, hän muistelee varsinkin virtaa, myös Maou oppii Onitshasta hitauden.

***
Jean-Marie Gustavo Le Clésio voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2008.  Le Clésio on syntynyt 1940 Nizzassa, ja asunut Nigeriassa. Teoksen Fintan oli syntynyt 1936 Nizzassa, he (Maou ja Fintan) ovat paenneet Italiasta Ranskaan Marseilleen sota-aikana, josta he maaliskuussa 1948 lähtivät nykyiseen Nigeriaan. Englantilaisen wikipedian mukaan le Clesio olisi asunut Nigeriassa ja opiskellut Bristolissa, missä Fintan kirjassa asuu. Vertailtuani elämänkertaa vielä tarkemmin,  Kaupunki nimeltä Onitsha -teos  on vain omaelämäkerrallinen, vaikka yhtymäkohtia löytyykin.

Nigeria oli ennen brittiläinen siirtomaa, joka itsenäistyi 1.10.1960. Itä-Nigeriassa ollut Biafra julistautui itsenäiseksi, saarto ym. sisällissota tapahtui 1960-luvun lopulla (1967-1970).

Tämä on minun nobelistipostauksiani. Tätä kirjaa lienee avattu viisaampien voimin, joten pidättäydyn monilta huonoilta huomioiltani, ja kehotan itse lukemaan ja kokemaan.

Teoksissa siirtomaa-aihe taustalla 
Atlasperhonen
Myrskyn varjossa
Siintää Sargassomeri


Orjien vapautuminen on esillä teoksessa
Tuulen viemää

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa erittäin kiinnostavalta. Aloin heti miettiä, mistä saisin tämän käsiini! Onitsha nimenä oli tuttu kuulun torinsa ja pidginiksi kirjoitetun torikirjallisuuden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin blogiselostettasi ja luulen, että saat irti tästä paljon, minusta tämä oli hyvä kirja.

      Poista