R.F Delderfield: Päivien kultainen ketju, To Serve Them All My Days, 1972, Suomeksi Aili Hurme, Karisto 1982, 527 sivua. Isokokoiset sivut, tarina jaettu yhdeksään osaan, osat on jaettu lukuihin.
Päivien kultainen ketju kertoo David Powlett-Jonesin ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa alkaneesta opettajan urasta, Bamfylde Bridgen koulusta, kouluelämästä, oppilaista, Davidin perhe-elämästä ja rehtorina olosta. Teos on monella tavalla lukemisen ja bloggaamisen arvoinen.
1. Esipuheen mukaan kirjailija on ollut ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä useassa koulussa töissä, ja vaikka kirja ei ole dokumentti mistään, siinä on sulatettua ajankuvaa. Teos kattaa ajanjakson maailmansotien välillä, niin että alussa ensimmäinen maailmansota ei ole vielä loppunut ja ennen loppua toinen maailmansota on jo alkanut.
2. Kirja on hyvä kuvaus englantilaisesta koulusta, sisäoppilaitoksesta, sen toimintatavoista ja asuntoloista, "tupakilpailuista" opetuksesta, eri opettajista, rehtoreista sekä johtokunnista ja jopa koulun hallinnosta ja opetuksen rahoituksesta. Teoksen luettuaan ymmärtää kuinka vahva koheesio syntyy englantilaisessa koulussa ja miksi. Lapset ovat kotoa poissa, ja "tuvissa", asuntoloissa on valvojaoppilaat ja -opettajat. Lapset samastuvat voimakkaasti kouluun, asuntolaan ja tupaan. Monet pojat käyvät samaa koulua kuin isät ja isoisoisät. Koulun päättöluokilta valmistaudutaan yliopistojen pääsykokeisiin. Kuvaus on hyvin englantilainen tai brittiläinen. Monissa tilanteissa tulee englantilaisten "jäykkä ylähuuli"- "positiosta pidetään kiinni" -taito ilmi, ja ne periaatteet, jotka kuningaskunnassa on perinteenä. Pojat ottavat rangaistukset vastaan tyynesti ja toteavat, että se oli sen arvoista. Koulun johtokunnassa on prikaatinkomentaja Cooper, joka on ollut monissa tulisissa liemissä, mutta pitää koulua "kotinaan", hän on viettänyt siellä onnellisimmat vuotensa. Riippuen kouluun tuloajasta ja lähdöstä, koulussa ollaan viidestä vuodesta jopa kymmeneen vuoteen.
3. Kirja sisältää edellä mainittujen elementtien lisäksi paljon traagisia juonen känteitä, mutta se on silti pohjimmaltaan humaani kuvaus poikakoulusta. Itse asiassa käänteet tuntuvat vartavasten rakennetuilta, ja minusta vievät tehoa teoksen muulta sanomalta. Tästä on tehty tv-sarjakin, sen tarpeita ajatellen traagiset käänteet voivat olla hyvinkin suotavia. Tässä on tulipaloa, kuolemaa, ja salaisuuksien paljastumista, oppilaiden vaiheita ...
Kirjan päähenkilö David Powlett-Jones on ollut kolmisen
vuotta ensimmäisen maailmansodan Flanderin rintamalla, missä hän haavoittui
vänrikkinä toisen kerran niin vakavasti, että häntä hoidetaan miltei vuoden
sairaalassa. Sairaalan johtaja lähettää hänet Devoniin Bamfylde Bridgen
kouluun, jossa vaikuttaa humaani rehtori Algoth Herries. Ensimmäinen lukuvuosi
on hankala, haavoittuminen on ollut paha, kranaattikeskitys on silponut koko joukkueen
ja David on ollut ainoa henkiinjäänyt. Se oli hänelle toinen haavoittuminen. Kirjassa mainitaan ensimmäisen maailmansodan miestappioiksi kolme miljoonaa miestä. Tämä ei ole kuitenkaan englantilaisten miestappiot vaan toisen puolen, brittejä kaatui ilmeisesti noin 800 000 miestä, eli onko loput sitten haavoittuineita, kaatuneita sodassa lienee ollut kaiken kaikkiaan 8,6 miljonaa.
Kirjan alussa ensimmäinen maailmansota riehuu vailla ratkaisua aina marraskuuhun 1918 asti, kun David alkaa opettaa jo vuoden 1917 puolella. Sota-aikana kaikki eivät ole rintamalla. Sotakeinottelijat rikastuvat toisten hädällä, jalkapallovammat pelastavat eräänkin nuoren opettajan Carterin rintamalle menosta. Teema on aluksi keskeinen, sillä rintamalla olleiden kokemukset ja mielipiteet sodasta ja isänmaallisuudesta eivät ole niin fanaattisia kuin keinottelijoiden ja "käpykaartin". David on walesilainen kaivosmiehen poika, ja häntä kutsutaan koulussa aluksi bolsevikiksi. Carterin mielipiteet sodasta, muistomerkeistä ja poikien sotaharjoituksista ovat varsin sotaisia ottaen huomioon hänen olemattoman sotakokemuksensa, sodan raadollisuuden nähnyt upseeri Powlett-Jones vastustaa kategorisesti kaikkea ylimääräistä äksiisiä. Punaisen vänrikin Powlett-Jonesin ja valkoisen käpykaartilaisen Carterin asemasota leimahtaa hillittömäksi välienselvittelyksi. P-J polttaa proppunsa, kun Carter nimittää Davidin asuntolaa Kremliksi, David tivaa selvitystä, ja Carter pitää kaivosmiehen pojan puheita epälojaleina ja isänmaan vastaisena ja että johtokunta ja poikien vanhemmat haluavat erottaa Davidin, johon David piikittää ja kysyy, oliko se epälojaalia, että hän oli kolme vuotta rintamalla juoksuhaudoissa polvivaivaisten pinnarien puolesta. Rehtori hieroo sopua, ja laiha sopu saadaan aikaiseksi. Tilannehan muistuttaa Tylypahkan eri opettajien nokkapokkaa, vanhempien arvostelua opettajista, ja johtokuntaan valituksia. Tässäkin on pohjimmiltaan kyse siitä, mikä on sisäoppilaitoksen ihmiskäsitys, onko kaivostyöläisellä ylipäätään ollenkaan oikeuksia. Takana on yleislakko, josta jo Carter piikitteli Davidia, että omat koirat purivat. David taas puhuu oppilaille, että hänen isänsä ja veljensä ovat kuolleet kaivoskäytävän romahdettua. Lisäksi hän kertoo, että englantilaiset tulevat ja kaivavat hiiltä, ja pilaavat luonnon. Arvata saattaa, että työväenluokan edustajien jälkeläisiä koulussa ei juurikaan ole. Joskin 1920-luvun lopulla oli Labourin valtakautta, joka muuttui piankin.
Siirtomaista oppilaita on jonkin verran ja myös etnisesti eri taustoista. Kun vanha rehtori on jäämässä eläkkeelle, ovat Carter ja Powlett-Jones vastakkain rehtorin "vaalissa", jonka johtokunta ratkaisee. Etelä-Afrikassa vaikuttanut britti Alcock tuleekin nahkapäätösrehtoriksi. Kaveri on vaikuttaa viileältä virkamieheltä, mutta osoittautuu todella kamalaksi kontrollifriikiksi, jonka pakkomielteenä on antaa kollektiivisia rangaistuksia. Tunnustaminen pikku rikkeistä palkitaan erottamisella. Carterin ja Powlett-Jonesin välit lämpenevät yhteisen uhkan edessä. Carter lähtee pois koulusta, mutta David jää, kunnes koittaa viimeinen yhteenotto Alcockin kanssa ...
Jätän loput juonenkäänteet selvittämättä, mutta David on jonkin ajan kuluttua koulun rehtori, ja saa pohtia, miten rahoittaa koulurakennusten saneerauksen ja uudistukset 1930-luvun laman aikana. Opettajien rekrytointia, rakennussuunitelmia myös pohditaan, kunnes toinen maailmasota on ovella, Saksan tilannetta murehditaan jo vuodesta 1932 alkaen, eli mitenkään yht'äkkiä sota ei tullut ja lopussa sota on jo alkanut, ja koulusta pestaudutaan armeijaan ja liian usein tulee suruviestejä.
***
Davidissa on paljon muutakin kuin "vasemmistolaisuutta", lempinimi muuttuu Bolshevikista pian Poppamieheksi johtuen mullistavista historian opetusmenetelmistä, joka alaluokilla on loruja kuten
Kirjan alussa ensimmäinen maailmansota riehuu vailla ratkaisua aina marraskuuhun 1918 asti, kun David alkaa opettaa jo vuoden 1917 puolella. Sota-aikana kaikki eivät ole rintamalla. Sotakeinottelijat rikastuvat toisten hädällä, jalkapallovammat pelastavat eräänkin nuoren opettajan Carterin rintamalle menosta. Teema on aluksi keskeinen, sillä rintamalla olleiden kokemukset ja mielipiteet sodasta ja isänmaallisuudesta eivät ole niin fanaattisia kuin keinottelijoiden ja "käpykaartin". David on walesilainen kaivosmiehen poika, ja häntä kutsutaan koulussa aluksi bolsevikiksi. Carterin mielipiteet sodasta, muistomerkeistä ja poikien sotaharjoituksista ovat varsin sotaisia ottaen huomioon hänen olemattoman sotakokemuksensa, sodan raadollisuuden nähnyt upseeri Powlett-Jones vastustaa kategorisesti kaikkea ylimääräistä äksiisiä. Punaisen vänrikin Powlett-Jonesin ja valkoisen käpykaartilaisen Carterin asemasota leimahtaa hillittömäksi välienselvittelyksi. P-J polttaa proppunsa, kun Carter nimittää Davidin asuntolaa Kremliksi, David tivaa selvitystä, ja Carter pitää kaivosmiehen pojan puheita epälojaleina ja isänmaan vastaisena ja että johtokunta ja poikien vanhemmat haluavat erottaa Davidin, johon David piikittää ja kysyy, oliko se epälojaalia, että hän oli kolme vuotta rintamalla juoksuhaudoissa polvivaivaisten pinnarien puolesta. Rehtori hieroo sopua, ja laiha sopu saadaan aikaiseksi. Tilannehan muistuttaa Tylypahkan eri opettajien nokkapokkaa, vanhempien arvostelua opettajista, ja johtokuntaan valituksia. Tässäkin on pohjimmiltaan kyse siitä, mikä on sisäoppilaitoksen ihmiskäsitys, onko kaivostyöläisellä ylipäätään ollenkaan oikeuksia. Takana on yleislakko, josta jo Carter piikitteli Davidia, että omat koirat purivat. David taas puhuu oppilaille, että hänen isänsä ja veljensä ovat kuolleet kaivoskäytävän romahdettua. Lisäksi hän kertoo, että englantilaiset tulevat ja kaivavat hiiltä, ja pilaavat luonnon. Arvata saattaa, että työväenluokan edustajien jälkeläisiä koulussa ei juurikaan ole. Joskin 1920-luvun lopulla oli Labourin valtakautta, joka muuttui piankin.
Siirtomaista oppilaita on jonkin verran ja myös etnisesti eri taustoista. Kun vanha rehtori on jäämässä eläkkeelle, ovat Carter ja Powlett-Jones vastakkain rehtorin "vaalissa", jonka johtokunta ratkaisee. Etelä-Afrikassa vaikuttanut britti Alcock tuleekin nahkapäätösrehtoriksi. Kaveri on vaikuttaa viileältä virkamieheltä, mutta osoittautuu todella kamalaksi kontrollifriikiksi, jonka pakkomielteenä on antaa kollektiivisia rangaistuksia. Tunnustaminen pikku rikkeistä palkitaan erottamisella. Carterin ja Powlett-Jonesin välit lämpenevät yhteisen uhkan edessä. Carter lähtee pois koulusta, mutta David jää, kunnes koittaa viimeinen yhteenotto Alcockin kanssa ...
Jätän loput juonenkäänteet selvittämättä, mutta David on jonkin ajan kuluttua koulun rehtori, ja saa pohtia, miten rahoittaa koulurakennusten saneerauksen ja uudistukset 1930-luvun laman aikana. Opettajien rekrytointia, rakennussuunitelmia myös pohditaan, kunnes toinen maailmasota on ovella, Saksan tilannetta murehditaan jo vuodesta 1932 alkaen, eli mitenkään yht'äkkiä sota ei tullut ja lopussa sota on jo alkanut, ja koulusta pestaudutaan armeijaan ja liian usein tulee suruviestejä.
***
Davidissa on paljon muutakin kuin "vasemmistolaisuutta", lempinimi muuttuu Bolshevikista pian Poppamieheksi johtuen mullistavista historian opetusmenetelmistä, joka alaluokilla on loruja kuten
Henrik VIII :n vaimoista
Erosi, mestattiin, kuoli
Erosi, mestattiin, jäi henkiin
Voi siis päätellä vaimoja olleen kuusi.
Voi siis päätellä vaimoja olleen kuusi.
Alaluokkien loruilun jälkeen opetus perustuu faktoihin ja motivointiin, ja yläluokilla keskusteluihin. Kirjan anti on pitkälti sisäoppilaitoksen sosiaalisten suhteiden analyysi, ja eri opetusmenetelmien, urheilun ja luonteiden tarkastelu. Miten valvojaoppilaisiin luotetaan, ja kuinka luottamus ja vastuu kasvattavat lapsista "aikuisia". Davidin ensimmäisellä tunnilla Boyer niminen poika leikkii epilepsiakohtausta, jossa ilveilyssä on koko luokka mukana. David hoitaa tilanteen oikein, eikä suutu eikä rankaise, vaan ottaa tilanteen haltuun. Boyerista tulee myöhemmin Davidin luotto-oppilas ja valvoja, jonka käytöksellä eräässä tulipalossa pelastettiin ihmishenkiä, myöhemmin Boyer tulee kouluun opettajaksi. Kuuluisasta näyttelijättärestä on skandaalimainen lehtijuttu, tämän jälkeen jälkeen hänen poikansa Spats Winterbourne karkaa. David löytää sattumalta pojan ja he ystävystyvät, ja myöhemmin Spats Winterbourne on luottamuksen arvoinen...
Kirja on fiktiota, mutta kirjailija on ollut eri kouluissa maailmansotien välissä, ja tähän hän on minusta kirjoittanut kasvatus- ja elämänfilosofiansa. Luottamus, tasa-arvo, vastuun anto ja kanto sekä selvät rajat kasvattavat ehjemmäksi kuin liian kova kuri, mielivalta ja epätasa-arvo. Kasvatuksessa on tärkeintä olla läsnä, ja olla oma itsensä. Tärkeää on toisen hyväksyminen, moni koulun oppilaista on kovia konservatiiveja, mutta he hyväksyvät sosialisti-opettajansa ja päinvastoin. Itse asiassa kirjassa on eräs irlantilainen, jota kiusataan rankastikin. Tämän seurauksena hän uhkailee Smith&Wessonilla pahimpia kiusaajiaan. David hoitaa tilanteen, ja ase on vanha kaatopaikalta löytynyt, jossa ei ole edes iskuria, ja jonka poika on tuonut kotoa Irlannista pois kotitarkastusten pelossa. Lisäksi on yökastelijaa ja kaikkien kanssa päästään tuloksiin. Rehtorin mukaan on kaksi erityisen pahaa rikettä: jatkuva valehtelu ja jatkuva kiusaaminen, josta kuuluu rangaista, ei välttämättä muista rikkeistä.
***
Kirja on fiktiota, mutta kirjailija on ollut eri kouluissa maailmansotien välissä, ja tähän hän on minusta kirjoittanut kasvatus- ja elämänfilosofiansa. Luottamus, tasa-arvo, vastuun anto ja kanto sekä selvät rajat kasvattavat ehjemmäksi kuin liian kova kuri, mielivalta ja epätasa-arvo. Kasvatuksessa on tärkeintä olla läsnä, ja olla oma itsensä. Tärkeää on toisen hyväksyminen, moni koulun oppilaista on kovia konservatiiveja, mutta he hyväksyvät sosialisti-opettajansa ja päinvastoin. Itse asiassa kirjassa on eräs irlantilainen, jota kiusataan rankastikin. Tämän seurauksena hän uhkailee Smith&Wessonilla pahimpia kiusaajiaan. David hoitaa tilanteen, ja ase on vanha kaatopaikalta löytynyt, jossa ei ole edes iskuria, ja jonka poika on tuonut kotoa Irlannista pois kotitarkastusten pelossa. Lisäksi on yökastelijaa ja kaikkien kanssa päästään tuloksiin. Rehtorin mukaan on kaksi erityisen pahaa rikettä: jatkuva valehtelu ja jatkuva kiusaaminen, josta kuuluu rangaista, ei välttämättä muista rikkeistä.
***
Toisaalla David tapaa ihanan elämänsä naisen Elizabethin eli Bethin, jonka kanssa hän avioituu ja saa kaksoset. Beth muuttaa koulun lähelle. Opettajan työ on huonosti palkattua, mitään luksusta David ei pysty järjestämään, mutta Beth on mutkaton ja reipas, ja avioliitto on puhdas rakkausavioliitto. Bethin välitön optimismi parantaa sotatraumat ja rakkaus saa Davidin eheäksi yhdessä koulun ilmapiirin ansiosta, yhdessä omalaatuisen rehtori Algy Herriesin ansiosta. Aviosuhteissa tapahtuu jonkun verran muutakin ja siitä on blogattu täällä.
***
Koulu on suljettu yhteisö, missä erilaiset luonteet hankaavat toisiaan, ja aikaansaavat kipinöitä. Carteria David ei voi sietää, ja vaikka hän yrittää elää sovussa, yhteentörmäyksiä tulee. Opettajat ovat jakautuneet kuppikunniksi ja se heijastuu työilmapiiriin. Tärkein panos on kuitenkin rehtorilla ja sillä hengellä, jonka hän kouluun tuo. Kun Algy Herries jää eläkkeelle, ja kun uudeksi valitaan "nihilisti" Alcock, muuttuu moni asia, Carter ja David lähentyvät, koska Carter on pohjimmiltaan koulun puolella eli tavallaan on kuin Kalkaros, lopulta hyvä.
Alcock on liian pedantti, ja harrastaa simputtavaa kurinpitoa, jota englantilaiset eivät niele yhtä helposti kuin iltapäiväteetään. Simputtavaan kurinpitoon kuuluu kummalliset säännöt ja kaiken järkevän toiminnan kieltäminen, jokaisen pikku asian tarpeeton esiin kaivaminen, ja mielivaltaiset koulusta erottamiset. Alcockin rehtorius jää lyhytaikaiseksi, ja David saa kokeilla siipien kantokykyä rehtorin toimessa. Peribrittityyliin Alcockia siedetään ylähuuli jäykkänä, ja jos ylähuuli kramppaa, vaihdetaan työpaikkaa. Alcockia ei vastusteta avoimesti, mutta pinnan alla kytee haluttomuus soutaa samaan suuntaan. Kun David saa rehtorin manttelin, kaikki soutavat samaan suuntaan. David ei komenna vaan suostuttelee, hän saa entiset opiskelijat mukaan uudistusten rahoittajaksi, oppilaspako pitää tyrehdyttää kannattavuuden raja on 350 oppilasta. Taloudellisia vaikeuksia siis on, mutta vanhojen oppilaiden lahjoituksin selvitään.
David on paikan rehtori, johtaja, mutta monelle siirtomaan lapselle myös "isä". Jotkut lapset eivät heti sopeudu seuraan, mutta oikean harrastuksen kautta päästään osaksi yhteisöä. Koulu pyörii rattaillaan, opiskelijat uppovat suohon, mutta kiskotaan kuiville sekä reaalisesti että kuvainnollisesti.
David toimii koulussa, ja vaikuttaa siihen, mutta koulukin vaikuttaa Davidiin, josta radikaalisuus alkaa kadota hyväntahtoisen konservatismin tietä. Toisaalta työttömyyden aikana David tekee minusta hyvin radikaalin ratkaisun, koulussa aletaan opettaa kaupallisia aineita kuten pikakirjoitusta, konekirjoitusta ja kirjanpitoa, hyödyllisiä taitoja, mutta jos pääpaino on ollut aiemmin historialla, latinalla, muinaiskreikalla, Englannin kirjallisuudella ja ranskalla, ja jonkin verran luonnontieteillä on muutos radikaali, ja johtui syvästä lamasta, joka tarkoitti sitä, että myös koulutetut miehet joutuivat aloittamaan konttoreista. Useat oppilaat pääsivät menestyviin asemiin, ja rahakkaimmat paikat saivat ekstrovertit, jotka pärjäävät "suhdetyössä" ja mainosalalla, mitä tuolloin pidetään "tyhjän puhumisena".
Ympyrä sulkeutuu monessakin mielessä. David palkkaa Chad Boyerin "epilepsia"-oppilaan opettajaksi, joka tuo nuoren vaimonsa, ja he asettuvat asumaan Bethin ja Davidin asuntoon, ja David antaa heille häälahjaksi sisävessan. Boyerille työ on terapiaa, kuten Davidille, Boyer pääsee raiteilleen, ja vaimo tukee ja ymmärtää. Davidin toinen vaimo Chris, jota maailma kovin koitteli, otti vastuuta pienimmistä oppilaista, ja pääsi masennustensa yli. Eli "työ tekijäänsä kiittää, ja mielekkääksi elämän tekee ja terapiaa on" siinä yksi kirja motoista.
David toteuttaa oppilaiden haaveet ja pasifisti väistyy 1930-luvun tapahtumien vuoksi "koulunjoukkojen komentamiseen". Mussolinin uhoilut, Saksan juutalaisvastaisuudet, Espanjan sisällissota ja sodan syttyminen koetaan koulusta käsin uhkana, joka raapii pasifismin pois.
Teos loppuu uusiin uhreihin vapaan demokraattisen maailman puolesta, ympyrä niinkin sulkeutuu...
***
Päivien kultainen ketju -kirjassa parasta antia on koulun arjen kuvaaminen, rehtorin toimet, opettajien suhteet, ja varsinkin koulun oppilaiden selviytyminen, kepposet ja haaverit. Niistä olisi lukenut enemmänkin. Teoksen heikkoutena pidän päähenkilön rakkauselämän kuvaamista ja traagisia käänteitä. Tämä tuntuu liian dramaattiselta ja liian laskelmoivalta ja vie minusta tehoa pois teokselta. Tosin dramaattisten käänteiden tarkoitus on osoittaa koulun yhteishengen voima.
Päivien kultainen ketju saa monta rosoista lenkkiä, ketju kuvastaa rakkautta kouluun ja sen oppilaisiin. David kokee monia menetyksiä elämässään, syttyy toinen maailmansota, mutta koulu edustaa hänelle, opettajalle ja pojille muuttumattomuuden turvallista saareketta, mikä monelle merkitsee yhdessä kuninkaan, isänmaan, kodin ja perheen ohella asiaa, jonka säilyttämisen puolesta kannattaa taistella. Tästä postauksesta tein samanlaisen kuin kokemukseni kirjasta, samat asiat jahnataan uudestaan, uudestaan, ja vielä uudestaan.
***
Tästä kirjasta tulee mieleen
Ensinnäkin Tylypahkan opinahjo, niin iso koheesio tupiin ja kouluun syntyy. Poikamiehiä opettajissa on enemmän kuin väestössä keskimäärin. Bamfyldessä puhutaan myös hyväksymisestä, ja koetaan kaksi sotaa, ja koulu on silloin turvan saareke epävarmassa maailmassa.
Toisekseen Harrisin Herrasmiehiä ja huijareita. Davidin tytär Grace varttuu yli kolmensadan pojan keskuudessa tuntien oppilaita. Grace tosin on järkevä pikkuvanha tyttö, eikä mikään eksentrikko kuin Harrisin "sankaritar".
***
Aili Hurmeen käännöstyö on minusta hyvää. Aika on tosin muuttunut, enää ei puhuta päästötodistuksesta muuta kuin autojen pakokaasutestien yhteydessä, koulusta saa tiettävästi päättötodistuksen.
***
Koulu on suljettu yhteisö, missä erilaiset luonteet hankaavat toisiaan, ja aikaansaavat kipinöitä. Carteria David ei voi sietää, ja vaikka hän yrittää elää sovussa, yhteentörmäyksiä tulee. Opettajat ovat jakautuneet kuppikunniksi ja se heijastuu työilmapiiriin. Tärkein panos on kuitenkin rehtorilla ja sillä hengellä, jonka hän kouluun tuo. Kun Algy Herries jää eläkkeelle, ja kun uudeksi valitaan "nihilisti" Alcock, muuttuu moni asia, Carter ja David lähentyvät, koska Carter on pohjimmiltaan koulun puolella eli tavallaan on kuin Kalkaros, lopulta hyvä.
Alcock on liian pedantti, ja harrastaa simputtavaa kurinpitoa, jota englantilaiset eivät niele yhtä helposti kuin iltapäiväteetään. Simputtavaan kurinpitoon kuuluu kummalliset säännöt ja kaiken järkevän toiminnan kieltäminen, jokaisen pikku asian tarpeeton esiin kaivaminen, ja mielivaltaiset koulusta erottamiset. Alcockin rehtorius jää lyhytaikaiseksi, ja David saa kokeilla siipien kantokykyä rehtorin toimessa. Peribrittityyliin Alcockia siedetään ylähuuli jäykkänä, ja jos ylähuuli kramppaa, vaihdetaan työpaikkaa. Alcockia ei vastusteta avoimesti, mutta pinnan alla kytee haluttomuus soutaa samaan suuntaan. Kun David saa rehtorin manttelin, kaikki soutavat samaan suuntaan. David ei komenna vaan suostuttelee, hän saa entiset opiskelijat mukaan uudistusten rahoittajaksi, oppilaspako pitää tyrehdyttää kannattavuuden raja on 350 oppilasta. Taloudellisia vaikeuksia siis on, mutta vanhojen oppilaiden lahjoituksin selvitään.
David on paikan rehtori, johtaja, mutta monelle siirtomaan lapselle myös "isä". Jotkut lapset eivät heti sopeudu seuraan, mutta oikean harrastuksen kautta päästään osaksi yhteisöä. Koulu pyörii rattaillaan, opiskelijat uppovat suohon, mutta kiskotaan kuiville sekä reaalisesti että kuvainnollisesti.
David toimii koulussa, ja vaikuttaa siihen, mutta koulukin vaikuttaa Davidiin, josta radikaalisuus alkaa kadota hyväntahtoisen konservatismin tietä. Toisaalta työttömyyden aikana David tekee minusta hyvin radikaalin ratkaisun, koulussa aletaan opettaa kaupallisia aineita kuten pikakirjoitusta, konekirjoitusta ja kirjanpitoa, hyödyllisiä taitoja, mutta jos pääpaino on ollut aiemmin historialla, latinalla, muinaiskreikalla, Englannin kirjallisuudella ja ranskalla, ja jonkin verran luonnontieteillä on muutos radikaali, ja johtui syvästä lamasta, joka tarkoitti sitä, että myös koulutetut miehet joutuivat aloittamaan konttoreista. Useat oppilaat pääsivät menestyviin asemiin, ja rahakkaimmat paikat saivat ekstrovertit, jotka pärjäävät "suhdetyössä" ja mainosalalla, mitä tuolloin pidetään "tyhjän puhumisena".
Ympyrä sulkeutuu monessakin mielessä. David palkkaa Chad Boyerin "epilepsia"-oppilaan opettajaksi, joka tuo nuoren vaimonsa, ja he asettuvat asumaan Bethin ja Davidin asuntoon, ja David antaa heille häälahjaksi sisävessan. Boyerille työ on terapiaa, kuten Davidille, Boyer pääsee raiteilleen, ja vaimo tukee ja ymmärtää. Davidin toinen vaimo Chris, jota maailma kovin koitteli, otti vastuuta pienimmistä oppilaista, ja pääsi masennustensa yli. Eli "työ tekijäänsä kiittää, ja mielekkääksi elämän tekee ja terapiaa on" siinä yksi kirja motoista.
David toteuttaa oppilaiden haaveet ja pasifisti väistyy 1930-luvun tapahtumien vuoksi "koulunjoukkojen komentamiseen". Mussolinin uhoilut, Saksan juutalaisvastaisuudet, Espanjan sisällissota ja sodan syttyminen koetaan koulusta käsin uhkana, joka raapii pasifismin pois.
Teos loppuu uusiin uhreihin vapaan demokraattisen maailman puolesta, ympyrä niinkin sulkeutuu...
***
Päivien kultainen ketju -kirjassa parasta antia on koulun arjen kuvaaminen, rehtorin toimet, opettajien suhteet, ja varsinkin koulun oppilaiden selviytyminen, kepposet ja haaverit. Niistä olisi lukenut enemmänkin. Teoksen heikkoutena pidän päähenkilön rakkauselämän kuvaamista ja traagisia käänteitä. Tämä tuntuu liian dramaattiselta ja liian laskelmoivalta ja vie minusta tehoa pois teokselta. Tosin dramaattisten käänteiden tarkoitus on osoittaa koulun yhteishengen voima.
Päivien kultainen ketju saa monta rosoista lenkkiä, ketju kuvastaa rakkautta kouluun ja sen oppilaisiin. David kokee monia menetyksiä elämässään, syttyy toinen maailmansota, mutta koulu edustaa hänelle, opettajalle ja pojille muuttumattomuuden turvallista saareketta, mikä monelle merkitsee yhdessä kuninkaan, isänmaan, kodin ja perheen ohella asiaa, jonka säilyttämisen puolesta kannattaa taistella. Tästä postauksesta tein samanlaisen kuin kokemukseni kirjasta, samat asiat jahnataan uudestaan, uudestaan, ja vielä uudestaan.
***
Tästä kirjasta tulee mieleen
Ensinnäkin Tylypahkan opinahjo, niin iso koheesio tupiin ja kouluun syntyy. Poikamiehiä opettajissa on enemmän kuin väestössä keskimäärin. Bamfyldessä puhutaan myös hyväksymisestä, ja koetaan kaksi sotaa, ja koulu on silloin turvan saareke epävarmassa maailmassa.
Toisekseen Harrisin Herrasmiehiä ja huijareita. Davidin tytär Grace varttuu yli kolmensadan pojan keskuudessa tuntien oppilaita. Grace tosin on järkevä pikkuvanha tyttö, eikä mikään eksentrikko kuin Harrisin "sankaritar".
***
Aili Hurmeen käännöstyö on minusta hyvää. Aika on tosin muuttunut, enää ei puhuta päästötodistuksesta muuta kuin autojen pakokaasutestien yhteydessä, koulusta saa tiettävästi päättötodistuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti