sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin


Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin, 2009 Otava,  alkuteos Gå inte ensam ut i natten, suomentanut Katriina Huttunen. 602 s ja kaksi kiitos- ja jälkikirjoitussivua. Teos on jaettu osiin, jossa on eri aikajaksoja ja henkilöitä.

Teos on tyypillistä Kjell Westötä, toisaalta tarkkaa henkilö- ja miljöökuvausta historian tapahtumia mukaillen, toisaalta eri henkilöiden näkökulmia ja traagisia juonen käänteitä.

Tarina alkaa "päähenkilöiden" vanhempien nuoruudesta Helsingin Kalliosta 1940-luvulta ja päättyy 2000-luvun alun EU:hun. Perinpohjaisuus on samanlaista kuin Westön Missä kuljimme kerran -teoksessa, josta postaus on täällä.

Teoksen "kirjoittaja" kokoaa palapeliä kolmesta ihmiskohtalosta Jouni Mannerista, Adrianna Mansneruksesta sekä Ariel Wahlista. Kerronta alkaa 1940-luvulla Wahlin ja Mannerin vanhempien esittelyllä, Mansneruksen vanhemmista kerrotaan myöhemmin, pian ollaan 1960-luvulla, jossa kevytmusiikki lyö läpi ja trio Jone, Adriana ja Ariel laulavat ja pääsevät levyttämään yhden sinkun, jossa a-puolella on Älä käy yöhön yksin, b-puolella Hiljaisuuden äänet eli käännös Paul Simonin (ja Art Garfunkelin) Sound of Silencesta. Kuuntelin lukiessa Simon-Garfunkelin kokoelman, ja pitää sanoa, että monta hienoa biisiä Simon oli tehnyt, josta amatöörikorva piti eniten biisistä The Boxer. Olen epämusikaalinen musiikin kuuntelija, joten minulta meni ohi teoksen laveasti selitetyt musiikin tekemiset, eri kokoonpanot, enkä oikeastaan ymmärrä bailaamistakaan, en pillerien ottamista enkä kaikenlaisten aineiden polttamista, niitä joka tapauksessa liian useasti teoksessa tapahtuu. Tämä on lopulta täysin epäolennaista kirjan juonen ja teeman kannalta.

Teoksessa käydään läpi eri aikatasoissa läpi Arielin, Adriannan (Addi)  ja Jounin kohtaloita jälkeen päin, kun trio on hajonnut. Addi-Jouni -asetelmassa on minusta hieman samaa kuin Missä kuljimme kerran duossa Eccu-Lucie, Addi on hauras mieli, kuten Eccu. Jouni on taas eteenpäin tarpoja vioistaan huolimatta. Itseasiassa mainittu Lucie puhuu teoksessa Addin kanssa, juuri Eccusta ja muista ystävistään. Lucie muutti pysyvästi Suomeen 1952, ja on Addin kanssa puhuessaan 69-vuotias. Velipoika Cedric Lilliehjelm ärisee Espanjassa vanhoine "oikeistolaisine" mielipiteineen, ja uusine vaimoineen ja Ylen palkkalistoilla tavataan Allu Kajanderin lapsi maisteri Tuomas Koskelo-Kajander.

Kolmen ihmisen Arielin, Adriannan ja Jounin välillä on vahvoja ja näkymättämiä siteitä. Ariel ja Jouni tuntevat itsensä kaduilta ja kouluista, Ariel ja Addi taas ovat pikkuserkkuja. Addi on kiinnostunut molemmista, mutta ei ole rakastunut, vaikka Arielin kanssa onkin sängyssä. Jounin sänkyhommat ovat taas eräs loppumattomien selityksien kohde, ja ne johtavat lopussa Jounin uran tuhoutumiseen. Tämä sänkyily ja eräät yksityiskohdat sotivat ulkopuolista kertojaa vastaan, kertoja joka jälkeen päin selvittää mitä oli tapahtunut. Sänkyvehkeen pituus ei ehkä ole se kaikkein kiinnostavin asia, joka jälkeenpäin ensi selviää, muutenkin liian monet yksityiskohdat ovat kuin puut, jotka estävät metsän näkemisen, ja kasvamisen, tarinan tähden tuikkeen eteen kasvoi merkityksettömien sanojen seitti, joka pyrki takkuunnuttamaan koko lukuprosessin.

Tarina on myös snadisti Stadista. Helsingin Kalliosta, ja Helsingistä luetellaan lukuisia paikkoja, itselle keskustan paikat ovat tuttuja. Mutta lähiö Männistö Helsingissä ei soita kelloja, olen asunut vain Helsingin Tapulikaupungissa ja Vantaan Koivukylässä, mutta missä on Männistö, ei ehkä missään.

Westö ymppää paljon henkilöitä romaaniin, myös todellisia esimerkiksi Kekkonen, ja miehuullinen Jimi Hendrix, ja mainitaan Lenita, Jörnkin ja joitain muita. Minusta fiktio on parhaimillaan silloin kun eletään sen säännöin. Dokumentissa puhutaan oikeista ihmisistä niiden oikeilla nimillä esitetään tosiasiat, fiktiossa henkilöt ovat fiktiivisiä, eikä sekoiteta todellisia henkilöitä kuviteltuihin, voi tulla ikäviä väärinkäsityksiä.

Romaanin ensimmäinen osa päättyy kolmion Jouni, Ariel ja Adriana "hajoamiseen".

Frank Loman on seuraavan osan kertoja. Hän on syntynyt vuonna 1961. Hän asuu Männistössä Vantaan ja Helsingin rajalla olevassa lähiössä. Kakkososa alkaa jauhaa Frank Lomanin ja Pete Everin tarinoita pikkupoikien leikeistä alkaen, ja niihin kytkeytyy Eva Mansnerus, Addin pikkusysteri, joka hengaa ensin Peten kainalossa. Nämä ovat muistoja Kekkoshyndalta, pikkupöhnässä, sen aikaisia musasuosikkeja kuunnellen, samaan fiilikseen pääsee nykyisin "entisten nuorten sävellahjan" kautta.

Tämä osa on jo elämänmakuista. Johtuukohan se siitä, että Frank Loman on syntynyt samana vuonna kuin kirjailija Kjell Westö eli vuonna 1961? Vaikka tapahtumat ovat tyypillisiä, ne tuntuvat oikeasti eletyiltä, merkityksellisiltä. Toisen osan tapahtumia tarkastellaan myös kolmion Pete-Eva ja Frank näkökulmasta. Eva on Addin sisko, joten Frank tutustuu jonkin verran Addiin. Juoni etenee ja eräiden käänteiden jälkeen Frank ja Jouni tapaavat, ja Jouni Manner on ajautunut politiikasta äänikadon myötä KYVYT-lehden päätoimittajaksi odottamaan uusia vaaleja, ja uutta potkua uralleen uudessa puolueessa. Jounilla on kolme tytärtä ja kolme vaimoa, kaikki exiä. Frank Loman tutustuu myös Ariel Wahliin.

Kirjan tapahtumat vyöryvät aalloittain, sattuu mahalaskuja, viinassa rypemistä, nousuja, ja katastrofeja, monia huikeita käänteitä sattuu, kun loppuun asti päästään ja ratkaisuun päästään.

Älä käy yöhön yksin -teos on samanlainen kuin tämä bloggaus joko hyvä tai huono tai tämä bloggaus on huono ja sekava, mutta niin minusta myös kirja. Teos jauhaa yksityiskohtia ladellen eteenpäin luetellen tapahtumia, historian merkkipaaluja ja lukemattoman liudan henkilöitä. Etupäässä se on Helsingin ja 1960-luvun kuvaamista, tai sen sukupolven kuvaamista, jotka olivat rakentamassa Suomea, ja joille avautui uusia mahdollisuuksia tv:n myötä, joka kuunteli tai soitti rock and rollia, joille e-pilleri mahdollisti parin vaihdon ja vapautumisen. Mitä enemmän luetellaan asioita sen vaikeammaksi tulee havaita punainen lanka, sen ohuemmaksi se muodostuu, mutta se ei katoa, lopussa se soljuu vahvana, ja sitä en paljasta, eikä siitä ole yhtään viitettä kirjassa eikä tässä bloggauksessa.
Älä käy yöhön yksin -romaanissa monien henkilöiden urat kyntävät syvällä ja päätyvät saveen. Romaanissa on myös samoja elementtejä kuin Leijat Helsingin yllä ja Lang -teoksissa. Tässä on minusta enemmän Langia ja Leijoja kuin Finlandiapalkittua Missä kuljimme kerran -teosta.

Älä käy yöhön yksin on viime kädessä salaisuus-romaani. Monta salaisuutta ja arvoitusta selviää, esimerkiksi missä olosuhteissa nimikappale kirjoitettiin ja monta muuta. Kjell Westöllä on tunnistettava tyyli, ja jotenkin tuntuu, että tietyt avaintapahtumat sattuvat aina kipeästi. Viikatemies vierailee, ja hengiinjääneet kituvat ja pyristelevät kunnes jäävät loukkuun, loppuun saadaan aina kuitenkin lohtuakin. "...jokainen ihminen on ihme."


*****
Minusta jotain hämärää on seuraavissa teoksen kohdissaa

"Inflaatio söi kiltisti hänen pankkilainansa korot".s. 241 varmasti söi, mutta suurempi merkitys oli siinä, että se söi lainan nimellisen arvon, korkokin oli inflaatiota pienempi luulisin.


"..pienet madot maksoivat kolme penniä kappale ...lisäsi, että elokuu -61 oli ... "s.273

Tämä on mielenkiintoista. rahanuudistus oli vasta vuonna 1963, eli olisiko maksanut kolme markkaa, eli vuoden 1963 rahassa kolme penniä kolikot.com sivuston mukaan vuonna 1961 ei ollut pennin, ikä viiden pennin arvoisia kolikoita, joten tämä lienee lapsus. Näitä muutaman pennin kolikoita oli vain 1940-luvulla.


Lapsus lienee seuraavakin

s.381 "Seteleitä alkoi saada talojen seiniin asetetuista automaateista".

Juppivuosien analyysissä selviää, että alkuun pankkiautomaatit olivat sisällä pankin tuulikaappien yhteydessä, johon pääsi ovesta. Seinään automaatit tulivat vasta kun pankeilla ei mennyt enää niin hyvin. Ruotsissa automaatit olivat jo varhain seinissä.

Huomio

s.500 Muistan jopa mitä kirjoja luin Ulla-Lena Lundbergin LEOn ...

Oivaltavaa Westön oivalluksena ihmisten sinisilmäisyydestä seuraavaa:
"Kai sä oot lukenut, että muuan eversti Bokassa on ottanut vallan Keski-Afrikan tasavallassa"
... Eversti Bokassa on lakkauttanut paikallisen porvariston ja julistanut uuden tasa-arvon aikakauden koko maassa. Ja tässä me istutaan ja tehdään ilmaista duunia Stenkalle, vaikka se olisi voinut palkata Viktor Ekiltä muuttomiehiä. Me tarvittaisiin oma Bokassa."

Ei tarvittu, eikä tarvita bokassoita, nykyinen järjestys on kyllä hyvä. En avaa Bokassan "tasa-arvon aikakautta", jokainen voi tutustua siihen wikipediassa. Kuten aiemmin olen sanonut uskon vallan kolmijakoon, ihmisoikeuksiin ja aitoon demokratiaan, ja hallitusta kampittavaan oppositioon.

2 kommenttia:

  1. Miksi kemikaaleja sensuroisi, jos ne ovat osa päähenkilöiden elämää? Minusta ei tulisi liikaa takertua siihen mikä edistää juonta.

    Sama pätee fiktiivisen ja toden sekoittamiseen. En pidä säännöistä, jotka kahlitsevat lukijan tai kirjoittajan tulkitsemaan tarinaa tyyliin joko-tai. Eihän se ole koskaan kumpaakaan.

    Samaa mieltä olen tuosta yksityiskohtien vyörytyksestä. Toisaalta ne tukevat sitä tarkkaa ajankuvan maalausta, jota Westö harrastaa, toisaalta kirjan henkilöt tavoitteineen uhkaavat hautautua niiden alle.

    En ole lukenut Westöltä kuin tämän ja Finlandia-teoksen. Missä kuljimme kerran on näistä kahdesta mielestäni paljon hallitumpi ja kiinnostavampi kirja. Pitää lukea lisää, koska Westö on jo näiden teosten perusteella mielestäni Suomen parhaimmistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista, olin odotellut tämäntyyppistä kommenttia, ja olet varsin nasevasti oikeassa, mutta pieniä selityksiä.
      ***
      Minulla on tässä olettamus, että jos kaverit olivat mättäneet nämä kemikaalit naamaansa, elo olisi ollut ehkä vieläkin lyhyempi.
      ***
      Fiktion sekottaminen faktoihin tässä on olennainen pohdinnan paikka

      Jouni Manner, onko hän oikeasti vain fiktiivinen hahmo, vai onko hänellä joku esikuva (tai esikuvia). Tässä tapauksessa mielestäni ei, koska hän loikkasi SDP:stä Kokoomukseen, ja pääsi EU-parlamenttiin ja kutsui eskorttia talolle. Muuten hänen elämänvaiheensa olisivat voineet olla (en ole tutustunut tuonaikaisiin elämänkertoihin) kopio joidenkin 1970 tai 1972 eduskuntaan päässeistä nuorista, myös 1975 oli eduskuntavaalit, toimittajia oli myös paljon politikassa. Sitten on eräät muut hahmot esim muusikot ja managerit ..., joidenkin jotkut elämänvaiheet tuntuivat jotenkin tutuilta, joten miksi sekoittaa Kekkonen (=oikea presidentti) kuvioihin fiktiivisten romaanihahmojen joukkoon...

      Tästä olen postannut monestikin: onko eettisesti oikein kirjoittaa fiktio niin, että joku voi kuvitella sen olevan kuitenkin totta ja näin aiheuttaa oikealle ihmiselle tai hänen sukulaisilleen joko miellyttäviä tai epämiellyttäviä tuntemuksia. Tämä voi toimia minusta molempiin suuuntiin, onko Kekkonen toiminut näin tai onko Manner, jonka joku olettaa olevan joku tunnettu persoona, toiminut näin.

      Poista