sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Enid Blyton: Salaisuus-sarja

Enid Blytonin Salaisuussarjaa kirjoitettiin wikipedian tietojen mukaan 1943-1961. Luin teokset
Kadonneen kaulakorun salaisuus (1947), joka on viides kirja, sekä Kummallisen nyytin salaisuus (1952), joka on kymmenes kirja.

Murrosikää lähestyvät lapset Fredrik Trotteville alias Pulla (14 vuotta), joka on naamioitumisen mestari, Larry, Bes, Riki ja Kris eli Viisi Etsivää ratkovat rikoksia apunaan skotlannin terrieri Nono Peterwoodissa konstaapeli Goonin harmiksi. Lapset tuntevat tarkastaja Jenksin. Ensimmäisen tarinan mitta on 120 sivua, mutta toinen on jo 180 sivun mittainen. Tammen painokset ovat vuodelta 1972, ja ne on merkitty kirjoiksi 3 ja 13 (ilmestymisjärjestys Suomessa).

Ensimmäinen tarina alkaa tyypillisesti, lomalla on tylsää, rikoskopla on vapaana. Pulla hassuttaa valepuvuillaan lapsia, ja yht’äkkiä he ovat rikollisten kannoilla. Rikoksen selviämispaikka on läheinen vahakabinetti, johon Pulla piiloutuu naamiotumalla Napoleoniksi. Rosvot saadaan kiinni ja helmikaulakoru löytyy Kuningatar Elisabethin (siis ykkösen!) kaulasta, totta kai lapset saavat olla löytäjinä. Lasten vanhempia tarinassa ei esitellä.

Toisessa tarinassa Kummallisen nyytin salaisuus Nono-koiralla on suurempi rooli, ja Goonin lihavuutta naureskellaan, joskin on Pullakin lihava.Vatsasta puhutaan, ja vakolijoiden jäljillä ollaan, ja arvokkain "tavara" on kadonnut lista, joissa on nimi- ja kontaktitietoja. Viisi Etsivää löytävät listan, mutta eivät ota tarjottua palkkiota vastaan. Varsin perinteistä, mutta todennäköisesti toimivaa. Luultavasti tarinat sopivat ala-asteikäisille. Molemmat tarinat alkavat siitä, että lomalla ei tapahdu mitään, sen jälkeen Pulla naamioi itsensä, Goonin kanssa on "hankaluuksia", jotain rikollista tapahtuu, lapset nuuskivat johtolangat selville ja sitten homma on pulkassa.

Mukavia tarinoita, jossa syödään suklaata, ja juodaan limonadia, ja nuuskitaan loppuaika.

4 kommenttia:

  1. Oi että, onnistuit esittelemään muutamia lapsuuteni ehdottomista suosikeista <3

    Salaisuus -sarja oli heti Kalle Mestarietsivän jälkeen parasta, mitä saatoin kuvitella. Rakastin sarjaa niin syvästi, että olen kerännyt kirjoja aikuisenakin - ja lukenut myös :D

    Tietenkin minulla on hyllyssä myös Kalle Mestarietsivät ja muutamia Sivar Arhlundin (miten tuo kirjoitetaan?) Etsiväkaksosia, siinä kolmen top-ryhmä minulle nuorempana.

    En itse asiassa tykännyt lainkaan Viisikoista, luin ne kyllä, mutta en tykännyt, siinä oli jotain tosi ärsyttäviä tyyppejä kuten Paul, sen sijaan samastuin ihan täysillä Pullaan. Tai en ehkä samastunut, mutta olisin halunnut olla hänen kaltaisensa :D

    Neiti Etsiväkin oli niin ärsyttävän tunnollinen, samsta syystä tykkään enemmän Touhosta kuin Mikistä. En kykene samastumaan liian tunnollisiin hahmoihin :)

    Salaisuus-kirjat ovat niin ihania, lapsi saa seikkailla, mutta turvallisesti. Itse asiassa Kalle mestarietsivässäkin on välillä suorastaan ahdistava tunnelma, koska murha on niin vakava rikos lastenkirjassa, ei oikeastaan kuulu sinne, vaikka Lindgren käsitteleekin asiaa hyvin, hänhän ei ole koskaan kaihtanut kuolemaa kirjoissaan.

    Mutta Salaisuus-sarja on hyvin turvallinen pako arjesta, dekkareita siis parhaimmillaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisikoita luin viime kesänä kaksi, ja tässä on minusta tosiaan erilainen tunnelma, ei ole tätä Pauli/Paula -juttua.

      Allekirjoitan näkemyksesi kahden luetun Salaisuussran kirjan tuomalla "kokemuksella" :)

      Poista
  2. Luin juuri tämä Kadonneen kaulakorun salaisuuden. Nämä on ihan rentoa luettavaa ja tuovat paljon muistoja mieleen menneiltä ajoilta.

    VastaaPoista