Zdenék Miler ja Hana Doskoćilóva: Myyrä ja Kotka

Zdenék Miler ja Hana Doskoćilóva: Myyrä ja Kotka, Tammi, sivumäärä 81.

Myyrä ja Kotka on pitkä Myyrä (Krtek) -seikkailu, joka on ilmestynyt mainiona animaationakin.

Myyrä pelastaa kotkan pojan, syöttää ja kasvattaa sen aikuiseksi. Myyrä syöttää ruuaksi porkkanaa, makkaraa ja munia. Kasvatus on monesti vaivalloista, mutta lopulta Kotka oppii lentämään. Myyrä joutuu häkkiin, josta Kotka sen pelastaa. Ihminen ampuu Kotkaa. Myyrä hoitaa kotkan siiven kuntoon.
Kotka lähtee omille teilleen toisen kotkan kanssa ja Myyrä on kovin surullinen. Kaiho muuttuu taas onneksi, kun Myyrä pääsee lastenhoitajaksi, kun pariskunta tuo kotkakolmoset Myyrälle hoitoon.

Tämä albumi ylläolevasta selostuksesta huolimatta on hauska ja opettavainen seikkailu ja varsin jännittäväkin. Jännitehän syntyy siitä, että yleensä Kotka on Myyrän vihollinen, mutta Myyrä hoivaa avutonta Kotkan poikasta ja näistä tulee ystäviä. Lisäksi Kotkan ruokahalu on pohjaton, Myyrä joutuu lappamaan suunnattomasti ruokaa Kotkan suuhun. Myös lastenvaunuilla ja lastenhoidolla on saatu tunnelma vapautumaan ja tämä on minusta hyvä Myyrä-kirja.

Myyrän autosta, raketista, ja housuista olen blogannut täällä.

Myyrä on kestosuosikkini.

Tämä on kirjabingon lastenkirja.

Fitz ratkaisee

Fitz ratkaisee oli englantilainen poliisisarja, jonka pääosaa näytteli  Robbie Coltrane, tuttu myös Pierce Brosnanin Bond-filmeistä Zukovskyn osasta, hän näytteli myös Hagridia Harry Pottereissa. Fitz-sarjaa tehtiin vuosina 1993-1995 ja erikoisjaksot vuosina 1996 ja 2006. Sarjan englanninkielinen nimi oli Cracker. Fitz eli Edward Fidzegerald on sarjassa psykologian tohtori. Hän työskentelee yliopistolla, mutta auttaa Manchesterin poliisia ratkaisemaan rikoksia. Poliisiasemaa johtaa David Bilborough, henkilökunnasta näytetään eniten naisrikoskonstaapeli Jane Penhaligionia ja rikoskonstaapeli James Beckia. Heidänkin välillä sattuu ikäviä asioita. Minulla on joitain sarjan DVD:itä, tarinat ovat usean jakson mittaisia. Niissä on itse rikos, yleensä varsin raaka kuvottava murha tai murhia sekä rikollisten ajojahti ja kiinniotto, johon kuuluu tekijän profilointia. Fitzillä on hyvin tarkkoja ja nerokkaita oivalluksia rikollisen persoonasta ja pehmittämisestä. Toisaalta Fitz on erilainen sankari, hän on vahvasti ylipainoinen, ketjupolttaja, alkoholisti ja uhkapeluri, lisäksi hänellä on ruohoa polttava poika sekä hyvästä ja monesta syystä eroa hakeva vaimo. Fitz solmii fyysisenkin suhteen nätin poliisin Jane Penhaligionin kanssa. Fitz tajuaa ihmisen käyttäytymisen motiiveja, analysoi ja ratkoo ongelmia, mutta on täysin kyvytön hoitamaan omia ihmissuhteitaan.
Sarjan käsikirjoitus ja idea ovat loistavia. Päävastuu käsikirjoituksesta oli Jimmy McGovernin harteilla.

Molly Brown: Fitz ratkaisee: Kun taas sua kaipaan, Gummerus, 1996, To Say I Love You suomentanut Heikki  Salojärvi, sivumäärä 269.

Kirja perustuu Cracker-sarjan toiseen tarinaan, joka on Jimmy McGovernin käsikirjoittama ja näytettiin lokakuussa 1993 tarinan kesto oli kolme jaksoa. Kirja oli minusta varsin hyvä, vaikka en juuri tätä jaksoa ole DVD:ltä nähnytkään.
Fitzillä on anorektikkopotilas Sarah terapiaistunnoissa. Sarah haluaa hallita kaikkea syömistäänkin. Hän luulee onnistuvansa hyvin, vaikka on alle neljäkymmentäkiloinen. Fitzin vaimo on jättänyt tämän ja asuu vanhempiensa tykönä. Fitz käy ovella, kun appiukko soittaa poliisit ja Fitz joutuu putkaan.
Toisaalla on katutyttö Tina, joka on rikkaasta mutta ongelmallisesta perheestä. Tina joutuu myymään itseään, jotta voisi maksaa velkansa koronkiskuri Cormackille. Koronkoronkoron korkojen vuoksi Tina on jatkuvassa ja kasvavassa velassa Cormackille. Tina tapaa karaokekilpailuissa Seanin. Sean on ujo ja arka änkyttävä poika, joka vain laulaessaan ja suuttuessaan puhuu sujuvasti. He varastavat bussin ja Sean joutuu samaan putkaan kuin Fitz.
Tina ja Sean ovat yhdessä vaarallinen pari. Seanin vapauduttua he tappavat ensin Cormackin ja sitten kyselemään tulleen poliisin. Alkaa ajojahti.
Fitz tutkimusten ohella käy nimettömissä uhkapelureissa, uhkapelaa, mässäilee, juo ja hengaa Jane Penhaligionin kanssa. Hän yrittää saada myös vaimoaan takaisin, vaimolla puolestaan on suhde omaan terapeuttiinsa, jota terapeuttia Fitz pahoin piikittelee.
Loppuratkaisu on hurja ja liittyy osin myös Tinan perheeseen.

Tällä saanee rastin kesäbingossa kohtaan filmi + kirja.

Herge: Tintti ja Picarot

Tintti ja Picarot, Otava 1976, alkuteos Tintin et les Picaros, 1974
Tintti ja Picarot -albumi on viimeinen Hergén (1907 - 1983) loppuunsaattama Tintti-albumi, myöhemmin on ilmestynyt luonnosasteelle jäänyt albumi Tintti ja Aakkostaide.

Hergen Tintti ja Picarotia on pidetty kyynisenä kuvauksena maailman muuttumattomuudesta. Luin albumin uudestaan ja minusta se ei ole kyyninen, vaan monilta osin nerokas, vaihteleva, mutta maailma tai tapahtumapaikka San Theodoras on joskus paha ja hitaasti muuttuva, sen albumi nasevasti osoittaa.
*****
Toisaalta tätä albumia ei ymmärrä, jos ei ole lukenut useimpia muita Tintti-albumeja

Särkynyt korva (ilmestynyt 1937) on albumi, jossa Tintti saapuu ensimmäisen kerran San Theodorasiin, jossa kaksi kenraalia taistelevat vallasta. Häntä luullaan sabotööriksi ja vangitaan. Kenraali Tapioca tuomitsee sabotöörit kuolemaan. Kenraali Alcazarin joukot pelastavat Tintin. Alcazar ylentää Tintin everstiksi, joita ennestään on Alcazarin armeijassa 3487 ja korpraaleja on vain 49. Juoni etenee: San Theodorasin ja Nuevo Ricon raja-alueelta löytyy öljyä. Sodan lietsojia löytyy. Myöhemmin Tintti tapaa tutkimusmatkailija Ridgewellin.

Kuningas Ottokarin valtikassa (ilmestynyt 1939) tapahtuu Syldavian kuninkaan valtikan ryöstö. Borduria yrittää liittää Syldavian itseensä anastamalla valtikan itselleen ja valtaamalla sen. Bordurian juoni ei onnistu Tintin ja Miloun ansiosta. Oopperalaulaja Bianca Castafiore esiintyy sarjassa ensimmäisen kerran antaen Tintille kyydin. Bianca Castafioren personaa avataan albumissa Castafioren korut (1963). Castafiore on kiinnostunut Haddockista, ja Tuhatkauno on pihkassa oopperalaulajaan, jonka laulua tuskin kuulee.

Seitsemässä kristallipallossa (1948) kenraali Alcazar on sivuosassa ja hänet syösty vallasta ja on sirkuksen veitsenheittäjänä. Seikkailu Punaisella merellä (1958) albumissa kenraali Alcazar vilahtaa, kun  hän on tekemässä hämäräperäisiä asekauppoja, joiden syyn jokainen arvaa.

Albumeissa Päämääränä kuu (1953)  ja Tintti kuun kamaralla (1954) Borduria yrittää kaapata professori Tuhatkaunon kuualuksen. Bordurian armeijan eversti Boris yrittää jättää koko miehistön Kuuhun.

Borduria tavoittelee Tuhatkaunon ultraääniasetta albumissa Tuhatkaunon tapaus (1956). Tintti ja Haddock onnistuvat piiloutumaan bordurialaiselta everstiltä Sponszilta Bianca Castafioren pukuhuoneeseen. He varastavat Sponszin taskusta vapautusmääräyksen ja pääsevät pakoon. Bordurian johdossa on tällöin kenraali Plekszy-Gladz.
****
Tintti ja Picarot alkaa, kun Bianca Castafiore saapuu kiertueelle San Theodorasiin. Kenraali Tapioca on vallassa Plekszy-Gladzin Bordurian avulla. Salaista poliisia kehittää eversti Sponsz, joka vangitsee Castafioren ja yrittää houkutella Tintin maahan. Tintti joogaa ja vain kapteeni Haddock ja professori Tuhatkauno saapuvat maahan. Käytännössä kapteeni ja professori ovat kultaisessa vankilassa. Heitä salakuunnellaan ja turistikadulla on enemmän sotilaita kun turisteja. Lopulta Tintti saapuu maahan. Kolmikkoa yritetään saada ansaan, mutta he pääsevät Alcazarin luo viidakkoon. Alcazarin sissit eli picarot ovat täydellisiä juoppoja ja Alcazar on vaimonsa Peggyn tossun alla. Tapioca pudottaa alkoholilasteja säännöllisesti viidakkoon. Myös Ridgewell tavataan viidakossa.
Alcazarin vallankumous onnistuu kahdesta syystä. Tuhatkauno on kehittänyt pillerin, joka saa alkoholin maistumaan pahalta. Kapteeni on ollut keksinnön koekaniinina Moulinsartissa. Ikuinen maanvaiva Seraphin Lampion on tullut San Theodorasin karnevaaleihin Hurjien Harlekiinien bussissa. Picarot pukeutuvat Hurjiksi Harlekiineiksi ja menevät bussilla pääkaupunkiin ja valta saadaan vaihtumaan verettömästi eli Tapioca jää henkiin ja Spontz saa lentolipun Borduriaan.
Muuttumattomuutta edustavat slummit, jossa vain Viva Tapioca kyltti on vaihtunut Viva Alcazar -kylttiin.

Tintti ja Picarot -albumissa käsitellään Bordurian ulkopolitiikkaa, sotilasjuntan johtaman maan San Theodorasin sisäpolitiikkaa ja retoriikkaa. Minusta tämä on vieläkin varsin oikea kuva. Vaikka valta vaihtui Tapiocalta Alcazarille, tuskin suurempaa muutosta tapahtui kansan oloissa. Karnevaalit osoittavat, että turismi on tärkeä useimmille maille.

Tarinan suurin sankari on minusta vangittu oopperalaulaja Bianca Castafiore, jonka peräänantamattomuus ja suoraselkäisyys ovat ihailtavia. Tintti on paljolti taustalla. Tuhatkauno, joka on rakastunut Castafioreen ja Haddock, joka välittää Castafioresta, ovat hyvinkin toimeliaita. Tuhatkaunon antabusmaisella keksinnöllä saadaan miehet taistelukuntoon.

Peggy Alcazarin hahmossa näytetään, että miehellä ja myös kenraalillakin on pomo.

Vladimir Arsenjev: Dersu Uzala

Vladimir Arsenjev: Dersu Uzala, metsästäjä ja erakko, Tammi ensimmäinen painos 1946 nimellä Lumen ja palmujen ihmemaassa, alkuteos Dersu Uzala, suomentanut E.K.O Wuorela. Sivumäärä 250.

Dersu Uzala -kirja tapahtuu Itä-Siperiassa 1902 - 1910, missä minäkertoja kapteeni Vladimir Arsenjev johtaa kartoitusretkikuntaa. Alue, joka on itse asiassa varsin suuri jopa valtava, rajoittuu nykyisen Kiinan, Pohjois-Korean ja Venäjän rajamaastoon Vladivostokin ja Habarovskin lähelle. Hankajärvellä käydään ja Ussurinlahti mainitaan. Kirjassa kuvataan luontoa ja elämiä paljonkin. Metsästyksestä puhutaan, sillä retkikunta metsästää syödäkseen. Lisäksi soopelin metsästyksestä puhutaan.
Aloin bongata kirjasta jossakin vaiheissa puita ja nisäkkäitä seuraavat on mainittu:
Puita: Sembramänty, "havumetsä", "lehtipuut", kuusi, poppeli, tammi, lehmus, paju ja mustakoivu, luultavasti on palmujakin, sillä se on alkuperäisessä suomalaisessa nimessä.
Nisäkkäät: Karhu, peura, myskihirvi, hirvi, peura, soopeli, ilves, villikissa, villisika, villivuohi, ahma, ja merileijona. Sään vaihtelut on huomattavia retket ajoittuvat kesään, jolloin on paahtavan kuumaa, sataa, mutta jo syksyllä sataa lunta. Paljon kuvataan ukkosta ja muita luonnoilmiöitä.

Luonnonhavaintojen lisäksi kirjan teema on ystävyys. Vladimir Arsenjev tapaa ensimmäisellä retkellään Dersu Uzalan, metsästäjän, jonka muun perheen äidin tyttären ja pojan  isorokko on tappanut. Dersu, joka kertoo iäkseen 53 vuotta, metsästää ja kulkee luonnossa. Upseerin ja metsämiehen välille syntyy lämmin ystävyys, Dersu toimii retkikunnan oppaana. Dersu pystyy metsässä olevista jäljistä päättelemään mikä tai kuka ja koska siellä on kulkenut. Hän pystyy myös ennustamaan luonnonmerkeistä sään. Dersu on hyvin taikauskoinen ja tiikeriä eli ambaa hän pelkää. Amban näkeminen tuottaa huonoa onnea. Ensimmäisen matkan jälkeen Vladimirin ja Dersun jäähyväiset ovat haikeat

Vladimir Arsenjev oli Venäjän armeijan palveluksessa. Hänen matkojensa tarkoituksen oletan olleen alueen kartoittaminen ja tiedustelu laajassa mielessä. Hän kuvaa kolmea matkaansa vuosina 1902-1907. Toisella  matkalla hän tapaa uudestaan Dersun. Kolmatta matkaa varten hän etsityttää Dersun oppaaksi.

Dersu on taigalla syntynyt, hän on yhtä luonnon kanssa. Hänen käsityksensä luonnosta ja maailmasta ovat animistisia. Hän puhuu eläimistä "ihmisinä". Hän ottaa huomioon luonnon muurahaisia myöten. Dersu on ollut korvaamaton ja epäitsekäs opas Vladimirille, ja pelastanut hänen henkensä lukemattomia kertoja. Dersu on kuitenkin vanhenemassa, varsinkin näkö heikkenee nopeasti. Vladimir ottaa Dersun kotiinsa, mutta metsien mies ei sopeudu kaupunkiin, jossa vesi ja polttopuutkin ostetaan ja kaikki päättyy Dersun kannalta huonosti. Hän lähtee kaupungista, mutta joutuu ryöstömurhaajien uhriksi. Dersu haudataan ja jo muutaman vuoden päästä eli vuonna 1910 haudankin päälle on rakennettu taloja.

Kirja on loistava luontokuvaus, miehinen tosiystävyys on  aivan keskeinen teema.
Kirjan ostin huuto.netistä.
*****

Dersu Uzalasta on tehty neuvostoliittolainen-japanilainen elokuva vuonna 1975, ohjaajana legendaarinen Akira Kurosawa, ja elokuva voitti Oscar-patsaan parhaana ulkomaisena elokuvana. Kannen ja takakannen kuva, jotka ovat bloggauksessa ovat peräisin filmistä, kuten mustavalkoiset kuvat kirjan välissä. Filmiä en ole nähnyt.

Kirjassa Dersun puhetta tallennetaan laitteeseen, joka on mainittu dekkareissa eli parlografiin. Parlografi perustuu Edisonin keksintöihin.
*****

Halldór Laxness: Salka Valka

Halldór Laxness: Salka Valka, Wsoy 2008, suomentanut Jyrki Mäntylä. Sivumäärä 477.


Halldór Laxnessin Salka Valka on kirja islantilainen kirja Islannista. Kirja käsittää kaksi osaa ja neljä kirjaa. Päähenkilö on Salvor Valgerdur eli Salka Valka, joka jää pois laivasta Axlarvuonon Óseyrissa tarinan alussa yhdessä äitinsä kanssa.

Saagassa on kaksi selvää linjaa Salka Valka, hänen elämänsä, ihmissuhteet ja kylän elämä kaikki tapahtuu tiettyjen päähenkilöiden kautta. Toisaalla on maailman aatteet, itsenäisyys ja bolshevismi, talouden lait ja yllättäen myös pankkikriisi, jotka vievät tapahtumia eteenpäin. Kirja on kirjoitettu vuonna 1931 ja 1932, mutta se käsittelee 1900-luvun alkua. Pitkästä analyysista huolimatta en paljasta juonta oikeastaan lainkaan eikä tämä kuvaa Laxnessin islantilaisuutta vaan käsittelen tapahtumien merkitystä ja ajanjaksoa ylipäätään.

Lukija pääsee tarinaan sisälle hiljalleen, koska alkuun havainnot ovat lapsenomaisia. Salka jää äitinsä Sigurlina Jonsdottirin kanssa pois laivasta jossakin päin Islantia. Äiti etsii yösijaa ja töitä eri paikoista kylällä olevasta Pelastusarmeijasta, kylän lääkäriltä ja rovastilta. Ainoa, joka huolii yh-äidin kotiinsa, on suuripuheinen ja vastenmielinen juoppo Steinhór Steinson, joka asuu Rantatöllissä iäkkäiden vanhempien kanssa. Ensimmäisenä yönä Steinhór kömpii Sigurlinan päälle. Salka herää ja Steinhór häipyy, mutta Sigurlina seuraa. Salkalle ja lukijalle selviää (jonka kyllä heti arvasin), minkälainen nainen Sigurlina on. Salka on avioton lapsi, jonka isää Sigurlina ei paljasta edes pauhatessaan herätyskokouksissa. Salka tajuaa äitinsä Sigurlinan dualistisuuden: päivisin hurskas, öisin irstas. Steinhór kuitenkin on iskenyt silmänsä yksitoistavuotiaaseen Salkaan ja yrittää maata tätäkin. Rangaistuksen pelossa mies pakenee paikkakunnalta. Salkaan jää häpeänkaltainen kahle, joka sitoo häntä Steinhóriin. Steinhór on yksi päähenkilöistä. Hän saapuu säännöllisesti paikalle, yleensä sotkemaan asioita Salkan asioita. Salkan asema on muutenkin olla hyljeksitty. Kylässä asuu herkkä älykköpoika Arnaldur Björnsson, jonka sisimmässä on tarinoita ja kuva kauniista maasta. Hän opettaa Salkaa lukemaan. Arnaldurin isä tulee paikkakunnalle ja lähettää pojan oppikouluun sivistymään. Salka on yhä enemmän yksin. Häntä kiusataan edelleen rankasti, mutta hän ei murru.

Vuosia kuluu ja  Arnaldur kääntyy bolshevismiin ja saapuu agitoimaan kalastajakylän väkeä. Arnaldurin ja Salkan välillä on kiintymystä, mutta myös epäluuloa ja vihaakin. Henkilötasolla jännite muodostuu kolmivaihekytkennästä Arnaldur - Salka - Steinhór, kytkennöistä sinkoaa kipinöitä.

Kylän eittämätön napamies on kauppias Johann Bogensen. Hänen kauppansa pyörittää taloutta. Ihmisillä on tili kaupassa. Bogesen omistaa kaiken, ja jokainen työskentelee Bogesenille. Työt merkitään ylös ja sillä saa tavaraa, rahaa ei tarvita, kaikki on vihossa. Bogesen itse on tanskalainen. Hänen tyttärensä ja poikansa oleskelevat välin Tanskassa välillä Islannissa. Bogesen tienaa hyvin, mutta tili toimii myös suhdanteiden tasaajana. Islannissa "elämä on kalaa, kala on elämää", kala tuo elannon kaikille. Sitä myös viedään ja tämän mukaan Espanjaan, jossa on myös huonot ajat. Aika on muuttumassa. Islanti haluaa itsenäisyyttä, mutta osa kansasta ovat bolshevikkeja. Syntyy voimakkaita vastakkainasetteluja ja taloudellista taistelua. Taloudellinen taistelu linkittyy myös politiikkaan ja vastakkainasettelut ovat henkilökohtaisiakin, eivätkä pelkästään poliittisia.

Arnaldur yrittää perustaa ja perustaakin työväenyhdistyksen. Salka taas on pienyrittäjä, jolla on veneosuus. Arnaldur on hintelä mies, kun taas Salka on roteva, rintava ja vahva. Hän on itsenäinen nainen, joka on pienestä pitäen ansainnut elantonsa tai hänellä on ollut tili Bogesenilla, hänen äitinsä, pelastusarmeijan vakiopuhuja, tosin osti Salkan tililtä vaatteita ja Salkan tilin rahoin hänet myös haudattiin. Salka pukeutuu miesten vaatteisiin, myös housuihin. Tähän vaikuttaa ehkä Steinhórin temppu, mutta enemmän vielä häpeä äidin käytöksestä. Salka on myös erinomainen työläinen, hän pystyy käsittelemään 150 turskaa tunnissa. Kalastus ja kalankäsittely ovat olleet rankkaa työtä. Eräässä vaiheessa Salka tunnustaakin "olen proletaari". (Minusta Salka ei ole proletaari, minusta hän on hyvä ihminen ja hyvä työntekijä, mutta ei mikään laumasieluinen proletaari).

Työväenyhdistys haluaa palkat ylös lakkoilemalla, venekunnat haluavat saada osansa kalarahoista. Bogesen taas haluaa palkat alas ja kaikki muut kilpailijat pois. Taistelu on armotonta ja köyhä kärsii. Bogesen ostaa kaikki kalat, mutta Espanjan markkinat ovat epävakaat. Tähän kauppasotaan ja lakkoiluun liittyy erittäin kiinnostava juonne: pankkikriisi. Koska pienyrittäjät eivät saa rahaa kalastaan, he eivät voi maksaa lainojaan ja menettävät kaiken. Koska kansa lakkoilee, se näkee nälkää, joskin merestä saa sentään pieniä kaloja syödäkseen. Bogesen rikastuu, mutta koska pankit eivät saa lainojaan, ne keikkuvat vararikon partaalla, miten silloin käy Bogesenin.

Puujalkahuumori kukkii kirjassa. Mutkalan Beinteinin proteesin vaiheita selvitellään. Tekojalka on tilattu Saksasta. Bogesen menee ruuvaamaan jalan takaisin poliittisen kuohunnan aikana, jos ei ole tiliä, ei ole jalkaakaan. Tilanteen muuttuessa jalka palautetaan herralle. Kun Beinteinn kuolee ,jalka ruuvataan irti ja lähetetään Saksaan, se on maksamatta. Minusta varsin mautonta höystää tämänkaltaisella huumorilla, joskin poliittisen kuohunnan ja valtataistelun keskellä kaikki on lopulta näin raadollista. Bogesen puhuu Salka Valkan kanssa. Bogesen paheksuu Salkaa, kun Salka -nainen- pukeutuu housuihin ja on polkkatukkainen, hän ymppää samaan moraalisaarnaan boshevikit ja influenssan. Salka sanoo, että muistinsa mukaan ensimmäinen kylän polkkatukka oli kauppiaan omalla tyttärellä. Bogesenin oma tytär tosiaan oli oikea hempukka, joka lähetettiin Tanskasta Islantiin rauhoittumaan, ja tytär toi tuulahduksen Kööpenhaminan seurapiireistä polkkatukkineen.

Islanti on Suomen kaltainen pieni maa. Islanti on ollut asutettuna yli tuhat vuotta. Sen historiaan on vaikuttanut myös pieni jääkausi. Islanti on ollut ensin Norjan ja sitten Tanskan alaisuudessa, mutta kansakunnalla on aina pyrkimys itsenäiseksi. Islanti on nyt tasavalta, toisen maailmansodan aikana se irrottautui Tanskan kuninkaastakin ja on nyt siiis tasavalta. Vigdis Finnbogadottir oli naispresidenttinä vuosina 1980 - 1996. Islantilaisten liikkuvuus ilmenee hyvin kirjassa. Usea haluaa lähteä "etelään" eli Reykjavikiin. Paljon matkustetaan Tanskaan, Färsaarille ja Amerikkaan.  Pienenä viennistä riippuvaisena maana talous on suhdanteille herkkä. Pankkisektori on ollut tärkeä, mutta pankkikriisi koettiin viimeksi ajanjaksona 2007-2009. Bogesenin tili tekee käteisen rahan tarpeettomaksi, mutta ei hintamekanismia, luultavasti kysynnän ja tarjonnan suhde ei vaikuta palkkoihin eikä hintoihin. Toisaalta markkinakapitalismi ei onnistu yhteiskunnassa ilman kattavaa julkisen sektorin säätelemää sosiaaliturvaa, tai onnistuu, mutta osa ihmisistä jää nälkärajan alle. Bogesenin tili, vaikka lisäarvo koituu herralle, pitää ihmiset säällisessä toimentulossa. Paljas kapitalismi suuntaa pääomat yksille, mutta sosialistien ja kalastusyhdistyksen puuhailut vain pahentavat tilannetta. Myös kapitalismi keikuttaa voittajia.

Salka Valka on nobelistin teos, mutta ehkä Laxnessiä ei juuri tästä teoksesta palkittu. Kerronta on lyyristä ja tarkastelee itsenäistyvän naisen silmin pienen maan ristiriitoja ja matkaa kohti itsenäisyyttä kaiken köyhyyden, epäoikeudenmukaisuuden ja kaaoksen keskellä. Laxness oli hyvin uskonnollinen, joka tihkuu riveistä lukijan silmille. Hän myöskin ihaili sosialismia. Tässä Laxness kuitenkin esittää molemmista varauksia, varsinkin Pelastusarmeijan ja rovastin hän esittää ivallisessa valossa. Bolshevismihan ei lopulta toiminut missään, Laxness esittää myös aatteen raadollisen puolen, lopulta kyse on vallasta ja vain vallasta. Kannessa on vesilintuja, luultavasti kaksi kuikkaa. Maalaus on vuodelta 1929 Jon Stefanssonin maalaama nimeltään "Kesäyö". Islanti on paikka, jossa on paljon vesilintuja. Salkakin vertaa itseään lintuihin, hän on yksin, mutta haluaisi olla parvessa. Arnalduria verrataan sukupuolikäyttäytymisessä lintuihin. Kaveri on "moniavioinen", vaikkei naimisissa olekaan. Miehet tuntuvat lehahtavan muuttolintujen tavoin lentoon, mutta minusta lintumaailmassa myös naaraat lentävät. Laxness yhdistää linnut ja luonnon kapitalismiin ja kommunismiin neljännen osan sivulla 408:
"Ensi silmäyksellä lintumaailmassa vallitsi ihana sopusointu huolimatta moninaisista petkutusyrityksistä sen jäsenten välillä ja kapitalisesta värikoreudesta taivaalla ja meressä ... Ruoho kasvoi nuorena ja kukoistavana valkoisiksi huuhtoutuneitten kivien ja tyrskyjen rantaan heittämien levien keskellä, jokainen levä antoi ravintoa maaperälle, sekin tapahtui kommunismin hengessä. ...." Tässä kohtauksessa on myös Salka ja Arnaldur ja koko teoksen eräs ydin on sivuilla 408 - 409. Olen kovasti eri mieltä kohtauksen kommentista "jok'ikisessä pikkuseikassa on maailmankaikkeuden suuren bolshevikin kädenjälki", minusta tämä osuu harhaan.
Myös islantilaisuudesta puhutaan. Islantilaiset ovat itsenäisiä ihmisiä, jotka joukkona eivät häviä, mutta eivät aina tohdi kerätä voiton hedelmiä. Laxness viittaa monesti islantilaiseen runoperinteeseen ja kieleen.

Laxness on osannut kuvata universaalisti myös talouden mekanismien raadollisen toiminnan, myös aatteiden taistelu yksilötasolla tulee hyvin ilmi, mutta turha sitä on yleistää kuikkaparveen, ruohoon ja leviin.

Salka Valka on loistava islantilainen eepos.

*****
Halldór Laxness (1902 - 1998) sai Nobelin kirjallisuuspalkintonsa vuonna 1955 ensimmäisenä (ja toistaiseksi ainoana) islantilaisena.
Laxnessin kerrontatyylissä tai Salka Vallan tarinassa on minusta paljon samaa kuin pohjoismaisten Nobel-voittajien Selma Lagerlöfin, Bjørnstjerne Bjørnsonin, Sigrid Undsetin ja jopa Frans Emil Sillanpään.
Islanti valtiona itsenäistyi 1.12 1918, mutta irtautui lopullisesti Tanskasta toisen maailmansodan seurauksena vuonna 1944. Pohjola-Nordenin www-sivujen mukaan Islannin kansallispäivää vietetään 17.6 eli tänään " Jón Sigurðssonin syntymäpäivänä". Jón Sigurðsson oli Islannin itsenäisyysliikkeen johtajia 1800-luvulla, hän eli 17.6.1811 - 7.12.1879, teoksessa viitataan tärkeään vuoteen 1851, joka oli tärkeä askel Islannin itsenäisyyteen. Laxness on kirjoittanut Islannin yhteistyöstä amerikkalaisten kanssa teoksen Atomiasema.

*****

Anni Kytömäki: Kultarinta

Anni Kytömäki: Kultarinta 2014 Gummerus, 644 sivua.

Anni Kytömäen kirjoittamaa Kultarintaa on arvioitu blogeissa erinomaiseksi esikoisteokseksi ja kiitelty kerronnan hentoja siveltimen vetoja ja värejä. Yläkuvassa olen laittanut kirjan mustiin raameihin, sillä kirja on varsin raskas aiheeltaan ja teemoiltaan ja lopulta myös lukea. Ensimmäiset 250 sivua olivat kiinnostavia, mutta lopulta romaanin punainen lanka hajosi kuin päähenkilöiden mielet. Ehkä tämä on juuri teoksen hienoutta, en yleensä pidä tämäntyyppisistä teoksista, enkä nytkään, pieni ennakkoilmoitus.

Ensimmäinen osa kertoo Erik Stenforsista rikkaan perheen lapsesta, jonka äidillä on alkoholiongelma ja isä tekee puukauppoja. Pojalla ei rahasta ole puutetta, mutta opinnot jäävät vaiheeseen ja Erik jämähtää Helsingin yliopiston luonnontieteellisen museon kokoelman apulaishoitajaksi. Kaveri ihailee luontoa ja kirjassa luonnon kuvaus on varsin perinpohjaista, mutta samat teemat sammalet ja palokärjet toistuvat ja lopulta minnekään ei päästä. Kirja on jaettu eri vuosiin. Luontoretkillä Helsingissä Erik törmää pyykkäri Lydiaan, joka on kotoisin perheen kesäpaikasta Aspholmista. Tapahtumat vyöryvät varsin epäuskottavasti. Lydian terävä punakynä pakinoi pamflettia  nimimerkillä Palokärki Vallankumous-lehteen. Enempää juonta avaamatta Lydia saa lapsen Mallan, joka jää Erikin hoitoon. Erik tuhoaa omaisuutensa, työpaikkansa ja paljon muuta. Romaanin toinen osa kertoo Mallan selviytymisestä varsin vauraissa oloissa ja epäuskottava loppu on käsillä, kun runsaat kuusisataa si(i)vua kerrossammalta on läpikäyty. Romaanin käännekohdat on alleviivattu, muttei pohjustettu, esimerkkinä rauhoituspäätöksen jälkeinen viinan juonti tai kolari. Kummastuttaa myös pitkät parantolajaksot syvän laman aikana (1929 tapahtui pörssiromahdus, jota seurasi lama), jopa rutiköyhiä ihmisiä makuutettiin yksityishoidossa vuosikymmeniä.

Kielikuvat ovat vaihtuvia, kaikkia en pitänyt kuvaavina
s. 131 Sora kurluttaa saappaiden alla, ...
s.236 pikkulinnut tihisevät, tiukuttavat ja ryystävät säkeitään ...

Turun Sanomien 12.6 tekstin nostossakin lukee "talitiainen lopettaa säksätyksensä", talitiainen on kirjan tapahtuma-aikana laulanut titi-tyy nykyisin jo lyhemmin ti-tyy tai joku lyhyt muunnelma, mutta minusta ei säksätellyt.

Anni Kytömäen Kultarinta on kiinnostava esikoiskirja ja kieli on sangen eläväistä, mutta alun tuoreus muuttuu lopun sammaltamiseksi. Tämä johtuu päähenkilöiden valinnoista, jotka Kytömäki vie päätökseen loistavasti.
*****
Ajatuksia romaanin teemoista ja romaanin henkilöiden toiminnasta
Liikun varsin paljon luonnossa. Tunnen yleisimmät Suomessa esiintyvät puut, pensaat, kasvit, sienet, en juurikaan sammaleita, joita on satoja eri lajeja. Seuraan luonnossa enemmän nisäkkäitä ja lintuja ja näen vuosittain myös palokärkiä, joka oli yksi eniten mainituista linnuista satakielen lisäksi. Kun kuljen metsässä, en -kuten romaanin henkilöt katsele- sammalta lähietäisyydeltä.

"Kultarinta hehkuu sammalten tuhansia värejä", lukee kirjan takakannessa. Sammallajeja on monia, niitä on varmasti erivärisiä, usein ne ovat vihreän tai ruskean eri sävyjä. Minusta takakannen kielikuva on huono, sillä sammal ei erityisemmin hehku eikä minusta tuhansin värein. En myöskään halaa puita. Enkä myöskään elele luksuselämää ja kippaile viinaa kuten Erik. Niiltä osin kuvaus oli loistavaa, halaileva hörppijä oli hyvin kuvattu. Itse en ole koskaan nähnyt kenenkään halaavan puuta, eli Erik ja Malla ovat ehkä kuitenkin poikkeuksia oikeassa maailmassa. Kirjassa puhutaan sepelkyyhkyn kujerruksesta keväällä. Yleisempää on minusta tuolloin soidinhuhuilu. Sepelkyyhkyn pesä voi olla tiheässä kuusessa, jossa se on varsin huomaamaton, jos se ei "kujertele" kuten kirjassa eikä talitintti minusta säksätä.

Tarinaan on ympätty Kiannon Punaisen viivan tapaan karhu. Karhun seikkailuja on osien alussa ja lopussa. Karhun ajatukset on minusta turhaan inhimillistetty tai ihmistetty, termit kuin ihmisellä ja ovat minusta hapuilevia.  Kirjassa karhut menevät niitylle ja syövät karpaloita. Karpaloita on minun näköhavaintojeni mukaan yleensä suolla, ei niinkään niityillä. Maassa on lunta, mutta pentu ajaa takaa sudenkorentoja. Sudenkorentoja on monia lajeja, mutta oman näköhavaintoni mukaan useimmat ovat aikuisia loppukesällä.

Ovatko lehmät laitumella lumen aikaan? Yleensä eivät lypsylehmät, vasikat ehkä? Pöllön pesää voi toki katsella öisin, mutta muut havainnot voivat olla pimeyden takia varmasti varsin niukkoja.

Yleisesti pidän vastuuttomana ajatusta totuttaa karhu ihmisen hajuun ja antaa sen oleskella asutuksen keskellä peltojen vieressä. Jos rauhoitetaan metsää, se voisi  minusta olla rauhoitettua, eikä siellä sitten ole mitään "taloudellista" toimintaa tai edes ihmistä, mutta villieläimiä saa olla. Minusta ihmisellä on oma reviirinsä ja petoeläimillä omansa.

Se, että myrsky kaataa puuta tai metsään tulee kirjanpainajia, jotka tuhoavat kuusia, on luonnon omaa luonnollista toimintaa. En näe järkevää metsänhoitoa ja maltillisia hakkuita haitallisina.

Täysin ulkopuolinen Joel on teipattu tarinaan ja keksitty hänelle siviilipalvelutausta, jota ei kuitenkaan ole uskottavasti kuvattu tutkintalautakuntineen ja muineen. Vapaussodan tai kansalaissodan käsittely näin esitettynä oli minusta tarpeetonta, eikä asiaan paneuduttu. Parempi ja perinpohjaisempi esitys on Väinö Linnan trilogiassa Täällä Pohjantähden alla,

Kultarinta on minusta kuitenkin loistava kirja, ei tällaista ole ennen kirjoitetu, hyvä haihattelijoiden historia. Minusta sekä Erik että Malla olivat haihattelijoita, he ovat myös omien osiensa minäkertojia. Mallan kohtalo kosketti, lapsi on aina viaton. Karhu sai tyytyä olla kerronnan kohteena, kuten Kiannollakin. Erik eleli isänsä rahoin ja palokärki kiinnosti enemmän kuin omat tai läheisten asiat. Haihattelijan haaveet oli loistavasti kuvattu. Romaanin osat eivät minusta kuitenkaan olleet yhteismitallisia ja alun hienous karisi jo kolmasosan jälkeen, eli minusta romaania vaivasivat toisto ja turhat sivupolut. Toisaalta useimmat pitävät sivupoluista ja kontion möyrimisestä ihmisen liepeillä. Makuja on monia, muut ovat pitäneet jopa ylistäneet.

Lainaus s. 93
"Vaikka saari ei ole iso, metsä näyttää läpitunkemattomalta".
Totta yleensä aukean, niityn tai hakkuuaukion reunassa tai jopa tien vieressä metsä on kaikkein tiheintä. Syvemmällä metsässä usein puut ovat harvemmassa, sillä ne varjostavat toisiaan. Minusta kummastutti "metsänhoitajan" jatkorepliikki valtavasta puumäärästä.

Kaksi kuvaa osoittaa tämän, ylempi on niityn vieressä, alempi on tien pientareen jälkeen, kallion rinnettä vastaan, itse asiassa jälkimmäisessä ei ole edes kyse metsästä vaan puiden muodostamasta alle kymmenen metrin  kaistaleesta. Sen sijaan kirjassa höpistään valtavasta puumäärästä.
Myöskin Erikin riippuvuus pitkospuista kovasti kummastutti. Hän ei tainnut sittenkään olla kovinkaan villien maastojen mies, jos hän käppäili pitkospuita pisin puita katsomaan. Tämä pitkospuu-riippuvuus oli hyvin kuvattu.

Vladimir Arsenjevin Dersu Uzala -teoksessakin luonnon kuvaus on lumoavaa, mutta minusta realistista. Vladimir Arsenjev on elänyt ja kokenut kaiken ja päähenkilö Dersu kokee luonnon kokonaisvaltaisesti ja taikauskoisesti. Dersu kuitenkin pystyy ennustamaan säätä ja selviää itäisessä Siperiassa jopa ilman pitkospuita, polkuja, polkupyörää eikä isän rahojakaan ole tuhlattavana. Dersun vaimo ja lapset kuolivat isorokkoon. Parantolassa Dersu ei ollut vuosikymmentä, ei edes päivääkään. Dersun tosi tarina tapahtuu myös 1900-luvun alussa, kuten myös tämän kirjan alkuosa. Arsenjev kertoi siis kokemastaan todellisuudesta ilman kirjallisia hienouksia tai höperöjen haihatteluja.

Mitä tulee sijaisvanhempiin tai kasvattivanhempiin? Niin ulkoisesti Mallan sijaiskoti oli varsin hyvin hoidettu. Paremmat eväät Malla sai minusta Luhtajoella kuin Erik pystyi antamaan. Se, että kasvattivanhemmat eivät osaa aina tehdä oikeita ratkaisuja, ei ole kovinkaan yksiselitteinen asia. Nimen vaihtamista en pitänyt kuitenkaan sopivana. Nimi peritään. Erik peri äitinsä heikkouden ja viinanhimon, isältään vain nimen ja rahat. Muuten hän toimi vastoin isän tahtoa, käytti rahaa, ei tehnyt tai säästänyt sitä. Erik ei tehnyt mitään muutakaan tuottavaa toimintaa eikä hoitanut edes virkaansa hyvin vaan joi yliopiston spriit ja sai ansaitusti kenkää.

*****
Muualla tämä Kultarinta on saanut silkkaa suitsutusta ja kultapölyä päälleen. Itse lainasin tämän sen vuoksi kirjastosta, mutta en vain innostu muiden tavoin ylisanoihin. Kitinästä huolimatta suosittelen avoimella mielellä lukemista ja kirjan kokonaisvaltaista kokemista.  Ärsytys johtuu pitkälti juonesta ja henkilöiden saamattomuudesta, ei itse tyylistä, jossa oli piilohuumoriakin, Erikin tyttöystävän nimi Kottarainen oli minusta humoristinen oivallus. Erik oli tässäkin toisen viulun soittaja, saamaton kun on.

*****
15.12.2014 Kultarinta oli ehdokkaana Finlandia-palkinnon saajaksi. Valinta ei kohdistunut Kytömäkeen johtuen ehkä siitä, että tässä on hieman samanlainen tarkastelutapa kuin toisella ehdokkaalla eli Kinnusen Neljäntienristeyksellä, Valtonen sai palkinnon.

28.8.2017 Tämä kirja sai seuraajan, eli Anni Kytömäen toinen romaani Kivitasku on arvioitu TÄÄLLÄ.

2020 Anni Kytömäen Margarita voitti ansaitusti Finlandia-palkinnon.

Giuseppe Tomasi di Lampedusa: Tiikerikissa

Giuseppe Tomasi di Lampedusa: Tiikerikissa, WSOY, Kolibri-kirjasto, 1963, Il Gattopardo, 1958, suomentanut Tyyni Tuulio. Sivumäärä 271, lisäksi teoksen alussa on Roberto Wisin 13-sivuinen analyysi Tiikerikissasta.

Tiikerikissa -romaani on tarina Sisiliasta, sen ikiaikaisista perinteistä ja muuttumattomuudesta, joka on ominaista tälle karulle ja kauniille saarelle, joka on ollut kaksi ja puolituhatta vuotta muiden hallittavana, mutta jossa muuttumaton elämänmeno ei näy päälle. Tekstistäkään ei selviä tämä seikka, vaan tämän loistavan romaanin rivien välistä välittyy suurin osa sen taianomaisesta tenhosta.

Tiikerikissa -teoksen päähenkilö on ruhtinas Fabrizio Salina, Tiikerikissa, joka on upporikas ja arvostettu ylimys, joka muista ylimyksistä poiketen on kiinnostunut muustakin kuin ruhtinaana olosta. Fabrizion etsii pakopaikkaa matematiikasta ja tähtitieteestä. Fabrizio haluaa naittaa tyttärensä Concettan sisarenpojalleen Tancredille, joka on tuhlannut omaisuutensa ja on valloittava persoona mutta uhkapeluri. Tancredi Falconer on liittymässä Garibaldin joukkoihin, jotka nousevat Sisiliaan. Tancredi mukautuu uusiin olosuhteisiin ja hän rakastuu upporikkaan pormestarin Calogero Sedaran kauniiseen tyttäreeseen Angelicaan. Tancredi ja Angelica kihlautuvat. Myöhemmin don Fabrizzio kuolee pohtien elämäänsä, ja hän toteaa eläneensä vain muutaman vuoden, osan siitä tähtitornissa, hän on löytänyt joitain pikkuplaneettoja ja tutkinut pyrstötähtiä, myös Tancredi on tuottanut hänelle iloa. Kirjan lopussa happamat Don Fabrizzion naimattomat seitsemänkymppiset tyttäret vastaanottavat kuurian tarkastuksen kappeliinsa koskien pyhäinjäännösten aitoutta.

Tiikerikissa on loistava romaani. Se jakaantuu kahdeksaan eri osaan, jotka kuvaavat eri ajanhetkiä, pääosa tapahtumista ajoittuu Italian yhdistymisen aikaan 1860, mutta don Fabrizzion kuolema tapahtuu vuonna 1883 ja loppunäytös tapahtuu vuonna 1910, puolivuosisataa alun jälkeen. Kirjan alkaessa Sisilia, koostui  kahdesta kuningaskunnasta. Giuseppe Garibaldi nousee saarelle ja Italian yhdistyminen alkaa. Viktor Emanuel Sardinian kuningas nousee (koko) Italian kuninkaaksi.

Eri luvuissa on kuvattu jäykkiä ikiaikaisia tapoja, juhlia, muuttumatonta sisustusta, pukuloistoa, jota rahdataan Napolista Palermoon ja loputtomia puheita. Mikään ei tunnu muuttuvan. Kirkon valta ei ainakaan ole vähenemässä, vaikka muita muutoksia on tapahtumassa, mutta muuttuuko oikeasti jotain saarella, sillä ne, jotka muuttuvat, muuttavat sieltä pois, don Fabrizion poika Englantiin, Tancredi ensin kansanedustajaksi ja sitten Lissaboniin,

Saarella on omat tapansa. Donit antavat läänityksiä ja keräävät tuloja tai tavaraa alamaisiltaan. Keskusvallan koura ei yllä tähän perinteeseen. Avioliitot pyritään pitämään suvussa. Neuvottelu ja kaupanhieronta ovat omia taiteenlajejaan. Edes jesuiittapappi isä Pirrone ei ole vapaa perinteestä. Hän joutuu sovittelemaan sisarensa tyttären naima-aikeet ja paketoimaan myötäjäisinä mantelilaakson, jotta naimakaupat serkun välillä tapahtuvat ennen kuin serkusten irstaus tulee ilmi. Calogero Sedarakin joutui tappamaan vaimonsa Donna Bastionan isän naidakseen Donnan. Vaimo synnyttikin kauniin Angelica Sedaran, mutta vanhoilla päivillään vaimo keksii jatkuvasti uusia sairauksia itselleen. Vanhat donit tuntevat kateutta Calogeroa kohtaan, mies ei edes aja partaansa huolellisesti. Sisiliaiselle donille puitteet ja ulkonäkö ovat tärkeitä ja koira on kaikki kaikessa. Fabrizionkin Bendicó-koira balsamoidaan ja se lentää vertauskuvallisesti ja oikeastikin pois yhdessä valepyhäinjäännösten kanssa viisikymmentä vuotta Italian yhdistymisen jälkeen.

Ympäristön tapojen ja miljöön kuvaus on mestarillista. Sisilialaista ei ehkä ymmärrä edes italialainen (saati suomalainen harrastelijaboggari). Chevalley de Monterzuolo byrokraatti ei usko Tancredin puheita saaren väkivaltaperinteestä ja pyytää Fabrizziota senaattorikksi, joka kieltäytyy. Byrokraatti ei ole uskoa korviaan, vaikka lukijallekin kieltäytyminen on jo ennakolta täysin selvää. Moni kirjan tapahtuma ei johda mihinkään, eikä sen jälkeisiä tapahtumia kerrota, mutta rakastavaiset Tancredi ja Angelica toimivat "aistihurman" keskuksena ja käyvät kihlautuneina Donnafugatan palatsin huoneita läpi, kyse on eroottisesta latauksesta, joka ei voi laueta ennen häitä. Kirja tosin vihjaa, että heidän liittonsa ei ole täyttänyt lupauksia, ja molemmilla on ollut avioliiton aikana muita suhteita.

Kaikki on muuttumatonta, kun yläluokka häviää, tulee toinen samanlainen tilalle. Muutamia lainauksia muuttumattomuudesta ja totuudesta, joita olisi tukku enemmänkin

... ja päästiin paimenidyllien Sisilian ikimuistoiseen hiljaisuuteen. Oltiin äkkiä kaukana kaikesta sekä paikassa että vielä enemmän ajasta. s.86

Toukokuu 1910 osiosta
Missään totuuden elämä ei ole niin lyhyt kuin Sisiliassa: asia on tapahtunut viisi minuuttia sitten ja sen aito ydin on jo hävinnyt, mielikuvitus ja etunäkökohdat ovat sen naamioineet, kaunistaneet, tehneet muodottomaksi, painaneet alas, tuhonneet: kainous, pelko, jalomielisyys, pahansuopuus, opportunismi, armeliaisuus, kaikki intohimot, niin hyvät kuin huonot, hyökkäävät tapahtuneen asian kimppuun ja pirstovat sen, eikä sitä enää kohta ole. s.266

Concetta kuten kaksi muutakin Fabrizion tyttärestä jäi naimattomaksi. Concetta syyttää tapahtuneesta mielessään Angelicaa ja vuonna 1910 tapahtuu seuraavaa:
"Concetta rakas! Angelica kulta! Kuinka pitkään aikaan emme ole tavanneet. Viime käynnistä oli kulunut tarkalleen viisi päivää, mutta serkusten välinen ystävyys (jota naapuruuden ja tunteiden puolesta muistutti sitä, joka vain harvojen vuosien jälkeen oli pakottava italialaiset ja itävaltaiset samoihin juoksuhautoihin) oli sitä laatua, että viisi päivää voi tuntua todella paljolta". 279
Tämä lainaus todistaa di Lampedusan kyynisyyttä. Italia kuului ensimmäisen maailman sodan edeltävissä vaiheissa keskusvaltoihin , mutta oli sodan ulkopuolella, kunnes liittyi ympärysvaltoihin, eli oli Itävallan vastapuoli. Kyynistä kuvailua esittää tämäkin.
...noina vuosina olivat tiheät, seksuaalisen laiskuuden ja  maanomistuslaskelmain sanelemat serkusavioliitot, munanvalkuaisaineen niukkuus ja tärkkelyksen liikarunsaus ravinnossa, täydellisen raittiin ilman ja liikunnan puute täyttäneet salongit tyttölapsilla, jotka olivat uskomattoman lyhyitä, luonnottoman oliivinvärisiä, sietämättömän leperteleviä. ss.213-214

Giuseppe Tomasi di Lampedusan: Tiikerikissan tanssiaiskuvauksia voi verrata Tuulen viemän vastaaviin. Etelän plantaaseilla oli sama kauhtunut loisto ja ajaton muuttumattomuus, tässä tosin kyynisyydellä ryyditettynä. Etelävaltioiden plantaasit pyyhkäistiin sisällissodassa kuten elämäntapakin. Sisiliaankin tulee joukkoja, mutta joita vastaan ei ponnekkaasti taistella eikä elämäntapakaan muutu. Don Fabrizion kommunikaatiota ja kaupankäyntiä voi verrata Don Corleonen vastaavaan Puzon teoksessa Kummisetä.
*****
Giuseppe Tomasi di Lampedusa (1896 - 1957) oli ruhtinas, jonka kirjat ilmestyivät postuumisti, tämä Tiikerikissa jo vuonna 1958. Nettilähteiden mukaan kirjailija aloitti kirjoittamisen vuonna 1955 ja tarjosi sitä nimettömänä kustantajalle, joka ei julkaissut teosta.
*****
Hdcanis on Tiikerikissasta blogannut näin. Hdcanis on maininnut pommijutusta, joka osoittaa muutosten aiheuttajat. Isä Pirronen hahmon näen itse kirkon edustajana, lisäksi hänen kauttaan kytkeytyy perheen merkitys henkilölle, jolla ei "pitäisi olla perhettä".

Lukemisen arvoinen teos, jonka kansikuvasta myös pidän. Tämä on filmattu, ja kuva on upea. Minusta (joka en katsonut elokuvaa kokonaan, ainakin loppu oli erilainen).
*****