Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies

Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies, WSOY 1995, Suuren Suomalaisen kirjakerhon painos, 320 sivua.

Eeva Joenpellon romaani Tuomari Müller, hieno mies voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 1994.

Helsingin Kruunuhaassa asuva tuomari Gösta Müllerin leski Meeri Müller on alkanut saada postia entisestä kotikaupungistaan. Ahneet pikkukaupungin nokkamiehet haluavat ostaa loputkin Meeri Müllerin maat, sillä kertaalleen hylätty nummimaa on olennainen osa kunnan suuria suunnitelmia. Kaupunginjohtajan mukana leskeä tulevat pehmittämään pankinjohtaja Svante Marjanen ja puutarhuri Martti Tulus. Meeri Müllerin sisällä alkaa myllertää, ja hän käy läpi vanhoja kaunoja. Koska Meeri on tuomarin toinen vaimo, käydään tuomari Müllerin, lapsuus, nuoruus ja avioliitot läpi lyhykäisesti. Välillä Meeri ja muut märehtivät menneitä.

Teos on saanut hyvät arvioinnit, ja Finlandia-palkinnonkin. Minusta tämä on varsin kankeasti kerrottu ulkokohtainen tarina, jota on turhaan pätkitetty ja pitkitetty. Kerronta on minusta tahmeaa välillä jopa passiivissa, tympeä teos, ehkä kuvaa hyvin pikku kunnan pyrkyrimäistä sisäpiiriä. Viimeisimmän vedätyksen tarkoituksena on saada jätteiden hävityslaitos saastuttamaan kunnan jo ennestäänkin tunkkaista ilmaa.

Tuomari Mülleriä väitetään kirjan nimessä hienoksi mieheksi. Hän on minusta varsin tavallinen suomalainen mies, käy koulunsa, tekee työnsä, maksaa veronsa ja elättää perheensä. Ujous vaivaa, eikä hän halua vapaa-aikana kähmiä (suhteita eikä naisia) tai koplata kunnan kauppoja. Avioliitot ovat onnettomia, ensimmäinen vaimo lähtee selittämättä tosin keskenmenon ja masennuksen jälkeen, eikä elo luonnista toisenkaan vaimon kanssa, vaikka yhteinen lapsikin on. Gösta Müllerin isä oli rikastunut pirtukaupoilla. Göstan isoveli Magnus on lääkärin takista huolimatta täydellinen huijari ja mätämuna, ehkä huijarilääkärin tytärkin on saanut moraalittomat geenit. Gösta ja Meeri joutuvat hankaluuksin Magnuksen perikunnan kanssa. Gösta on ylipäätään suomalaisen miehen tavoin liian kiltti ja periksi antavainen, ei mitenkään hieno. Vaatimukset eivät periksi antamalla koskaan vähene vaan aina lisääntyvät.

Meeri Müller on entinen totinen talousopettaja. Kirjassa käsitellään paljonkin lesken katkeruutta Göstan kohtalosta, vaikka Göstan kuolinsyy oli selkeästi pitkäaikainen sydänvika: "Kun Gösta käveli Martin, lapsuuden ystävänsä  rinnalla, aina jokin kirottu pilleripurkki kalisi taskussa" s. 208. Itseäni kummastutti lesken tunteettomuus, oman lapsen kuoleman luulisi olleen isompi murhenäytelmä. Miehen sydäntauti ja potkut pankista eivät olleet kuntalaisten syytä. Meeri ehkä suuntaa kaunansa ulospäin. Kunnan delegaatiosta Martti oli Meerin kuolleen lapsen kummi!

Minusta kirjassa on paljon epäloogisuuksia, kummallisuuksia, selvittämättömiä asioita ja turhia sivuhenkilöitä, kuten lähes ventovieras Pentti Siikanen, jolle Meeri vie matkalaukullisen rahaa! Miksi?

Minusta Tuomari Müller oli tavallinen mies, ei hieno, kuten kirjakin oli tasapaksu, ei hieno, mutta kuitenkin tasapaksuudessaan ja vähäeleisyydessään tämä voi olla suomalainen sielun tulkitsija, me olemme tällaisia arjen tallaajia.

*****
Eeva Joenpelto (1921 - 2004) oli tuottelias kirjailija, ja tällä teoksella hän saavutti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Olen blogannut Eeva Joenpellon Vesissä toinen silmä -teoksesta NÄIN.

Camilo José Cela: Masurkka kahdelle kuolemalle

Camilo José Cela: Masurkka kahdelle kuolemalle, Mazurca para dos muertos 1983, Suomentanut Sanna Pernu, Otava 1986, sivumäärä 304.

Camilo José Celan Masurkka kahdelle kuolemalle on uskomaton romaani, se on yhtä lukua. Loppuun luettuna romaani on alun sekamelskasta huolimatta hyvin palkitseva. Masurkka koostuu neljästä "säkeistöstä" ja tässäkin on mahdollista erottaa eri osia, joista kaksi viimeistä sulkevat kerronnan.

Kirjan takakansi jättää minusta kertomatta olennaisen mutta takakansi viittaa erikoisiin hahmoihin ja heidän vielä erikoisempiin tekemisiin. Masurkan alussa kaikki pyörii, samat tapahtumat kerrotaan hieman eri sanoin, samat henkilöt esiintyvät eri kulmasta tarkasteltuina Kerronta on jatkuvaa pyörrettä kylästä, jossa kaikki paitsi yksi perhe (Carroupot) on sukua toisilleen. Kirja on rivo. Jatkuvasti kirjoitetaan intiimejä yksityiskohtia tai toimia tai on mainintoja eritteistä. Koska tämä on internet, joudun käyttämään asioista kiertoilmauksia, mitä kirjassa ei siis ole tehty, laitan kiertoilmaukseni 'merkkien sisälle'.

Kerrotaan toistuvasti  murhista, alkuun mainitaan Lazaro Codesalin murhasta, kymmenillä toistoilla selviää, että  'hän oli harrastanut jotain itsekseen'. Puhutaan myös itsemurhista, hukuttautumisista, lapsiin ja eläimiin 'väärällä tavalla suhtautumisesta', ilotaloista ja näiden asukkaista ja sokeasta ovimiehestä, joka saa 'tiettyjä ilmaispalveluita talossa työskenteleviltä'. Kylän naiset ja varsinkin luku- ja kirjoitustaidottomat naiset ovat sangen aktiivisia 'tietyissä puuhissa', ja varsinkin heidän yläruumiinsa tiettyjä ulokkeita ja niiden tiettyjä osia verrataan kastanjoihin. Eräs hullu nainen näyttää jatkuvasti edellä mainitussa virkkeessä kuvailtuja 'ulokkeitaan'. Ja kekkuloi ilman vaatteita.

Vastaavasti miesten fyysisten mittojen vertailu on jatkuva kirjoituksen aihe. Yllä mainitusta kuvailusta huolimatta sävy on kummallisen kepeä ja hyväksyvä, kaikella on tarkoitus, ja se on elämä itsessään.

Cleto-eno desinfioi alkoholilla itseään ja on bakteerikammoinen, mutta ei vaihda alusvaatteitaan, hän oksentelee säännöllisesti, monia muita erikoisuuksia esitellään. Tapahtumapaikka on siis Galicia 1900-luvulla. Meno on hulvatonta,  papit käyvät  'tapaamassa' joko vaimoja tai yleisiä naisia. Eräälle papille on varustuksen vuoksi jonokin ja on mainintoja, että hän esittelee tuotettaan pöydällä, Cela käytti sanaa tuote, joten tätä sanaa ei pitänyt kiertää. Tässä on murto-osa 'kaikesta'. Pieneliöistä kirja kuvailee satiaisesiintymiä ja mainitsee yhden tippuritartunnan. Naiset muuttuvat avioitumiseen jälkeen piereskeleviksi akoiksi. Suurin osa naimattomista naisista eivät osaa lukea, ja ovat avoimia miehille ja nauttivat elämästä. Celan teksti tekee rumasta kaunista, sillä se ei tuomitse vaan toistaa ja toistaa, rumuus ja rujous ovat lopulta monenkirjossaan äärettömän kaunista ja vapautunutta. Tämä on hyvin yllättävää. Masurkassa kahdelle kuolemalle pyörii samat tarinat ja samat henkilöt jatkuvasti. Yleensä jos kuvaillaan säätä, sataa tihuuttaa, kuten kaiketi tapahtuukin Galiciassa, joka on Portugalista pohjoiseen Atlantin rannikolla.

Adega lienee kirjan päähenkilö tai yksi heistä. Adega on Benician äiti, sokea Gaudicio on hänen veljensä. Adega on myös tapetun Lazaro Codesalin täti. Mutta kaksi yllä mainittua kuolemaa ovat nimeomaan Cidran Segaden ja Uljaksen, joita ammuttiin selkään. Jos luet kirja tajuat, että henkilökatrasta ei ole helppoa hahmottaa.

Tanis Gamuzo on tärkeä tai hänen kolme mastiffiaan. Carroupot ovat muualta tulleita, joka kerta korostetaan, että heillä on karkean siannahan punerrus otsallaan.

Gaudencio soittaa ilotalon ulkopuolella, erään kuvauksen yhteydessä todetaan, että masurkka on oma juhlamessunsa, joka vaatii oman hetkensä.

Lainaus sivuilta 149 - 150
"    , Benicia on kiimainen narttu, ja hän osaa laulaa yhtä hyvin kuin tikli, Benicialla on pienet ti??it ja isot n?nnit, eikä hän ole moksiskaan kun Bucinosin Pyhän Mikaelin pappi hyppää hänen päälleen, pappi jota ympäröivät kärpäset ja joka on aivan niitten peitossa; ehkä hän kasvattaa niitä kaapunsa alla.
-Puskekaa vain aivan rauhassa don Merexildo, sillä palveluksessanne oleva pi??u on sitä parasta laatua, joten pitäkää lystiä.
Cidran Segade, Adegan miesvainaa eli siis Benician isä, jouduttiin tappamaan salaa takaapäin, päin naamaa ne eivät olisi uskaltaneet".
Eli asiasta seuraavaan siirrytään ilman mitään aasinsiltaa ja näitä tarinoita kyllä on ainakin riittävästi.

Sitten kaikki muuttuu ja viittaukset ovat selvästi Sisällissodasta (17.7.1936 - 1.4.1939).

Radiossa ilmoitetaan, että kapina on ollut vääjäämätön riemuvoitto
Madridissa ei ole enää hallitusta  ... käytännössä se on luovuttanut vallan kommunisteille
Me kansalliset ollaan vallattu Badajoz
Everstiluutnantti don Manuel Quiroja Macia maakunnan siviilikuvernööri 
Raimundo värväytyi Galician jalkaväkeen   s.181
La Corunan kaupungin pormestari don Alfredo Suarez Ferrin teloitetaan
Täällä tullaan tekemään monia rikoksia ...
Espanja -Parka!
keskikertaiset ihmiset eivät anna anteeksi ja ne naamioi 
.. saatetaan mennä kehityksessä taaksepäin sata vuotta 
...s.183


Toisaalta ihmiset eivät kaikki aio värväytyä ja toteavat, että maa on maa ja kotitienoo on kotitienoo, mitäs se meitä heiluttaa, elämä ja lihalliset ilot jatkuvat ja jatkuvat.

Galicia oli "Francon aluetta" koko sisällissodan aikana, kuten Espanjan Marokkokin, jossa kaiketi Lazaro Codesal kuoli, mutta jäi epäselväksi kuoliko sisällissodassa. Sodan aikana ilotalot jatkavat toimintaansa,
Lakimiehet, sanomalehtimiehet, propagandamiehet, sotapakolaiset osaavat järjestää asiansa ja sen sijaan, että lähtisivät huoriin ne istuvat ja miettivät päivät pitkät asioita, joista voi koitua hyötyä.

"Neljännessä osassa" sota on loppu, ja elämä ja aistillisuus palaavat hiljalleen uomiinsa. Toisaalta masurkan pyörteissä ollaan kiinnostuneita, kuka on tappanut kaksi ihmistä.

Kuolema lopulta kostetaan ja varsin erikoisella tavalla.

Camilo José Celan Masurkka kahdelle kuolemalle on hyvin haastava ja moderni romaani. Se kuvaa yhden kylän elämän virtaa. Sisällissotakaan ei pysty kokonaan tukahduttamaan elämän viettejä. Tämä kirja ei prameile, vaan osoittaa elämän pyörteisyyden.

****
Camilo José Cela (1916 - 2002) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1989. Hän taisteli Espanjan sisällissodassa toisin kuin kirjailijat yleensä Francon puolella. Hän julkaisi esikoisteoksensa La Familia de Pascual Duarte vuonna 1942, Celan pääteos Mehiläispesä ilmestyi Argentiinassa vuonna 1951. Luin bloggauksia Mehiläispesästä, tämä lienee vielä estottomampi ja humoristisempi ja porautuu myös sisällissotaan. Cela osallistui sisällissotaan ja "Francon puolella", minkä ymmärtää hyvin tämän luettuaan. Tämä oli kaikesta huolimatta uskonnollista seutua, ja Galicia oli tasavaltaa tai paremmin kommunisteja vastaan varmasti riippumatta Francon persoonasta.

Tänään 11.5.2016 on kulunut sata vuotta Celan syntymästä.

William Faulkner: New Orleansin tarinoita

William Faulkner: New Orleansin tarinoita, suomentanut Kristiina Drews, Aviador 2016, sivumäärä 260.

Kirja sisältää nobelisti William Faulknerin The Times-Picayunessa New Orleansissa ilmestyneitä lehtijuttuja sekä esseen Sherwood Andersonista. Kirjan avaa pitkä Carvel Collinsin katsaus William Faulknerin New Orleansin aikoihin. Faulkner oli irtisanoutunut lokakuun lopussa 1924 Minnesotan yliopiston postinhoitajan toimesta, ja tuli New Orleansiin lähteäkseen laivalla Englantiin. Hän kuitenkin alkoi kirjoitella lehtiin ja jäi kaupunkiin. Aiemmin Faulkner oli kirjoittanut vain runoja.

William Faulknerin (1897 - 1962) esikoisteos Kun tein kuolemaa ilmestyi 1930. Nobelin kirjallisuuden palkinnon hän sai vuonna 1949.

New Orleans - tarinassa Faulkner katsoo kaupunkia ja maailmaa eri hahmojen silmin, varakkaan juutalaisen, papin, Frankien ja Johnnien, merimiehen, suutarin, satamajätkän, poliisin, kerjäläisen, taiteilijan, Magdalenin  ja turistin silmin. Kun tein kuolemaa -teoksessa kertojan viittaa kiertää eri henkilöiden välillä. Tässä novellissa ei tarkastella samaa tilannetta.

Muutkin tarinat ovat tuokiokuvia. Mustasukkaisuutta -tarina on kertoo miehen perusteettomasta mustasukkaisuudesta, joka purkautuu lopulta välttelystä huolimatta veritekoon. Monen tarinan nimi on uskonnollinen, kuten  Suoraan Nasaretista, Taivasten valtakunta ja Rukousnauha. Nämä ovat kuitenkin vain tuokiokuvia esimerkiksi Rukousnauha on tarinaan liittyvä sävelmä. Taivasten valtakunta -tarinassa ollaan murtokeikalla ja rikollisen vajaamielinen veli on poiminut narsissin, joka rusentuu. Poliisien tullessa velikin jää kiinni, hän pitää huolta veljestään ja koittaa "ehjätä" kukkaa.

En lähde referoimaan uutuuskirjan tarinoita, ne ovat kaikkien luettavissa, itse lainasin kirjan kirjastosta.

Teoksen päättää William Faulknerin essee Sherwood Andersonista (1876 - 1941), joka oli kuulu romaaneistaan ja myös novellisti, joka vaikutti Faulknerin, Steinbeckin ja Hemingwayn kirjallisuuteen, kolmikko sai kukin vuorollaan Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuosina 1949, 1954 ja 1962, Anderson ei saanut Nobelin palkintoa. Faulknerin mukaan novellikokoelma Horse and Men (1923) on loistava ja I'm a Fool on Amerikan paras novelli, se on täällä. Andersonin novellit eivät ole pitkäpiimäisiä. Kiinnosti, ja luin Andersonin  I'm a Fool -novellin, päähenkilö 19-vuotias kilparadoilla hengaileva hevosmies kertoo maailmastaan, joka lopulta on hyvin epävarma ja ristiriitainen, enkä sen luettuani usko päähenkilön nousevan siivilleen. Kielenkäyttö on katujätkän, ja päähenkilö, vaikka halveksiikin koulutusta, arvostaa "kunnollista kielenkäyttöä". "She was the nicest girl I’ve ever seen in my life. She wasn’t stuck on herself and she could talk proper grammar without being like a school teacher or something like that " Päähenkilöllä on ystävä Burt, jota kertoja pitää kilttinä, ja Burt on opettanut monta tapaa hoitaa hevosia. Kuitenkin hän käyttää Burtista nimitystä "ni??er", jota sanaa käyttää yhdeksän kertaa, Burtin nimen hän mainitsee 15 kertaa.

William Faulknerin New Orleansin tarinoita on suunnattu Faulknerin tuotannon taitajalle. Esipuhe on varsin kattava ja esittelee monia amerikkalaisia kirjallisia kuuluisuuksia, joista en ollut tiennytkään. Häpeäkseni tunnustan, että vasta nyt tutustuin Sherwood Andersoniinkin.

Wladyslaw Reymont: Talonpoikia

Wladyslaw Reymont: Talonpoikia, alkuteos Chlopi 1904-1909, suomentanut Reino Silvanto, WSOY 1977, sivumäärä 355.

Nobelin kirjallisuuden palkinto vuonna 1924  myönnettiin puolalaiselle Wladyslaw Reymontille, kansalliseepoksestaan Talonpoikia, jonka ensimmäinen suomenkielinen nide on kuvassa ja sisältää osat Syksy ja Talvi. Kirja kuvaa aidosti ja rehevästi puolalaista maaseutua etenkin  Lipcen kyläyhteisöä, teoksen alussa kylän papin silmin, kun hän katselee paikallisia eukkoja ja päiväläisiä, jotka nostavat perunoita. Kerjäläiseukko Agata häädetään talosta, kun hänen kerjäämänsä rahat on kulutettu ja ruuat syöty. Kirjassa on vastaavia kuvauksia kaalisaadon keräämisestä, pidoista, markkinoista ja kyläläisten keskinäisistä suhteista, sekä kartanon ja kyläläisten hiertävistä väleistä.

Kirjan päähenkilö on kuitenkin 58-vuotias Maciej Boryna, äveriäs leskimies, jolla on aatelittomista suurin tila ja myös kotieläimiä. Borynan paras lehmä joudutaan hätäteurastamaan, kun se loukkaantui, kun kartanon metsän vartijat ajoivat sen metsästä pois. Tosin Boryna pieksää paimenpojan, mutta tapahtuma lisää entisestään kaunaa kartanoa kohtaan.  Maciej Boryna joutuu myös vastaamaan käräjillä erään naikkoisen isyyskanteeseen. Juttu on valhetta, Maciejin katkera vävy kylän ylimielinen seppä tekee kiusaa apelleen liian pienten myötäjäisten vuoksi. Maciej Borynalla on perillisinä nuori Jozka, sepänvaimo Magda, armeijassa oleva Grzela ja perheellinen Antek.

Vanha herra on aikeissa avioitua kolmannen kerran. Tällä kertaa kiikarissa on vaalea, sinisilmäinen ronski miehiin menevä Jagna Dominikowa. Jagnaa myös katsoo himoiten Borynan oma poika Antek, jolla tosin on jo vaimo Hanka ja jälkikasvua. Myös Jagna tuntee himoa Antekia kohtaan, he lähtevät yöhön yhdessä Jagnan kihlajaisten jälkeen.

Antekin välit isäänsä ovat kireät. Hän kokee raatavansa turhaan isänsä hyväksi.
-Vaikka raataa kuin juhta, ei saa hyvää sanaa kuulla.
-Maailmalla on helpompi, ei tarvitse tehdä työtä ja kaikki annetaan ilmaiseksi
-Varmaan siellä on parempi
-Mene ja maista sitten
Morsiamen äiti himoaa Borynan maita ja saakin lahjakirjalla 6 auran alaa, se ja Antekin tuntema kiima Jagnaa kohtaan johtaa tappeluun isää vastaan. Ikkunat pirstoutuvat ja veri lentää. Antek perheineen poistuvat isän talosta. Pitkälti ja hienosti kuvatuissa häissä astuu Jagna talon emännäksi.

Toinen osa eli Talvi alkaa pitkällä kuvauksella talven tulosta, lunta kuvataan seuraavin sanoin: "Lumi, jota toisinaan hieman tuprutteli, oli kellertävän kiuhtavaa syksyistä höytylunta". Myöhemmin lumessa piehtaroidaan, ja siitä tehdään lumiukkoja ja kelkkaillaan.
Antek on ahdistunut, hän joutuu vieraalle töihin, sahalle. Jagna ei unohda, eikä Jagna unohda. Kiima on liian kova, ja rakkaus roihuaa, ja pian myös Borynan auma. Antek ajautuu erilleen perheestään ja vierailee Jagnan "aitassa".

Kauna kartanoa kohtaan kasvaa, kun kartanon väki ampuu metsästämässä olleen kyläläisen. Boryna häviää käräjillä jutun lehmästään kartanon herraa vastaan, kun toinen kartanoherra on tuomarina, Boryna joutuu maksamaan kaiken päälle oikeudenkäyntikulut. Nuoret haluavat maata. Kun kartanossa aletaan hakata metsää, niin "metsä huokaili, valitteli, kuoli, maa vapisi, kirveet iskivät" s.350. Kyläläisten pakko marssia estämään aikeet. Kaameassa välien selvittelyssä Boryna lyödään tajuttomasti ja Antek tekee isänsä kanssa sovinnon.

Tämä on puolalaisten oma "Täällä Pohjantähden alla" Kartanoa ei juuri käsitellä, mutta "maaton ihminen on kuin jalaton olento" eli maan omistus on kuitenkin tärkeää  Vielä 1921 Puolassa suurmaanomistajilla oli hallussaan maasta 27%, kuin Suomessa lukema oli 1910 vain 8,7% ja lähde on täällä. Kirjassa tulee paljon perinteisiä juhlia, kihlajaiset, häät ja paljon maataloustöitä, karjan hoitoa, kaalin nostoa, perunan nostoa ja villan kehräystä sekä pellavan loukutusta

Kirjassa on yksi toistuva, minua ärsyttänyt piirre, joka kuitenkin on varmasti ollut kyseiselle ajankohdalle tyypillinen piirre, eli maininnat juutalaisista. jotka lievimmällään ovat "tuo viinaa ja purtavaa, ei tässä mitään juutalaisia olla", "niistäkin tinkivät kuin juutalaiset" tai "istuu kuin juutalainen kirjojen kimpussa" ja lopuksi ensimmäisen niteen s.265 "vain juutalainen ottaisi maksua vedestä ja lämmöstä" . Tämä sama nuiva ja minusta väärä asenne, on eräs teema Singerin loistavassa teoksessa Moskatin suku. Kun tietää, mihin tämä johti, surettaa. Moskatin suvussa tarkastellaan niitä, joihin sorto ja ylenkatse kohdistui.

Wladyslaw Reymont: Talonpoikia III-IV, alkuteos Chlopi 1904-1909, suomentanut Reino Silvanto, WSOY 1949, sivumäärä 347.

Lainasin kirjastosta vielä Talonpojat III-IV, missä on osat Kevät ja Kesä.

Kolmas osa alkaa taas kerjäläiseukko Agatan havainnoin. Miehet ovat poissa. Vain peruna ja pellava on kylvetty. Kapinan jälkeen kylään on tullut viranomaisia, miehet on vangittu ja tuomittu, kylvötyöt ovat olleet naisten vastuulla. Rzpkin kylästä miehet tulevat tekemään loput kylvöt, sillä muuallakin on katkeruutta kartanovaltaa vastaan.

Maciej Boryna vetelee viimeisiään, ja Antekin vaimo Hanka on taloudessa pitämässä puoliaan, kun Maciej sitten kuolee, Hanka heittää Jagnan pois taloudesta. Jagna vavahtaa aina, kun näkee urkurin pojan Jasion, joka on tullut pappiskoulusta käymään kylään. Lopulta miehet alkavat virrata kylään vankilasta, myös Antek, joka ei joutunutkaan Siperiaan. Antek "karkeloi" taas Jagnan kanssa oikeastaan puoliväkisin, ja haluaa lähteä Amerikkaan. Jagna ei suostu, kylällä häntä muutenkin kositaan, mutta hän ei päästä miehiä pesälle. Agatan kuoleman jälkeen Jasio ja Jagna halaavat (vaatteet päällä) ja urkurin vaimo kehittää Jagnasta irstailijan, ja koko kylän voimin häntä nöyryytetään, riisutaan alasti, hakataan, ja heitetään kylästä. Kylässä on kummaa porukkaa, varsinkin kun Jasio oli täysin korrektisti Jagnan kanssa.

Tässä jälkimmäisessä osassa hiertävänä tekijänä näyttäytyvät kartano ja maanjako, sekä venäläiset. En osaa tarkasti ajoittaa tapahtumia, mutta joka tapauksessa Tammikuun kansannousun jälkeen 1800-luvun lopulla. Lipceen perustetaan myös koulu, ilmeisesti venäjänkielinen. Lisäksi kasakat "kovasti kaipaavat erästä kyläläistä", jonka olinpaikkaa ei paljasteta. Rupla on rahana, vaikka osa tavaroiden hinnoista mitataan zloteina.

Wladyslaw Reymontin Talonpoikia on varsin laadukas teos ja luotaa Puolan lähihistoriaa kaunokirjallisen melankolisesti. Kirjassa on paljon uskonnollisia tapoja ja erikoisuuksiakin, eräässä kohdin lehmille syötetään öylättiä! Kansa on uskonnollista ja kirkossa käydään, kylässä on kapakka ja viinaa mielellään juodaan ja tietyissä juhlissa tarjotaan.

*****
Wladyslaw Reymont (7.5.1867 - 5.12. 1925) oli puolalainen kirjailija oikealta nimeltään Wladyslaw Stanislaw Reyment. Tänään on hänen syntymäpäivänsä.

Toinen hänen pääteoksistaan on Luvattu maa,  jonka on suomentanut Reino Silvanti teokseen siitä on pala teoksessa Nobel-kirjailijoita 2, Otava 1977.

Teos sijoittuu Lodziin, joka teollistuu. Siellä vaikuttaa kapitalismi sen kaikessa karmeudessa (tai komeudessa, jos on se voittaja), romaanin esittelyssä puhutaan tuhopoltoista, järjestetyistä tulipaloista.

Keskushahmo on Karel Borowiek, jonka moraali rappeutuu, halu rikastua on niin suuri. Karel perustaa kehräämön. Avajaisjuhlien aikana herra Zucker vaatii Karolia tilille, sillä hänellä on suhde tämän vaimoon. Karol kistää, mutta lukijalle on selvää, että Karol valehtelee. Rouva Zucker on raskaana Karolille. Hän vannoo jopa Madonnan kuvan kautta, että suhdetta ei ole. Seuraavaksi vaimo tulee kertomaan Karolille miehensä tuoneen hänelle safiirikoruja ...

Dorothy L. Sayers: Yksi kuudesta

Dorothy L. Sayers: Yksi kuudesta, alkuteos Five Red Herrings 1931, suomentanut Hilkka Pekkanen, WSOY Sapo 295, sivumäärä 368.

Skotlannin Gallowayssa vierailee vain joko kalastajia tai taiteilijoita. Lordi Peter Wimsey on perhokalastamassa. Kukkoileva skottilainen maisemamaalari Sandy Campbell löytyy ensimmäisen luvun jälkeen kuolleena. Onnettomuus olisi mahdollinen, mutta Campbell on riidellyt kuuden taiteilijan kanssa. Wimsey tajuaa, että putoamispaikka on lavastettu maalauspaikaksi, sillä putoamispaikalla on keskeneräinen taulu ja maali on märkää. Ruumis on ollut ennen löytöhetkeä yli kuusi tuntia kuolleena mahdollisesti jopa 13 tuntia.  Campbell maalaa öljyväreillä, mutta käyttää palettiveistä, ei siveltimellä, joka on kannessa. Wimsey tajuaa, että Campbellin tavaroista puuttuu jotakin, joka ei kuitenkaan ole kannessa oleva esine eli sivellin (puuttuva esine paljastetaan lopussa). Epäilyt lankeavat kuuden taidemaalarin päälle, koska toisen maalaustyyliä ei voi jäljitellä kuin toinen taidemaalari.

Epäillyt on ovat taidemaalarit: Michael Waters, Hugh Farran, Matthew Gowan, Jock Graham, Henry Strachan sekä John Ferguson. Campbell on ollut jokaisen kanssa riidoissa. Minusta riidan aiheet ovat sangen pieniä, kukkoilua pubissa, vinoilua golfista, ja Campbell ajanut autolla naapurin kivimuuriin. Toisaalta taiteilijoista kolme on naimisissa, ja Campbell on vieraillut erään vaimon luona? Kyseisen vaimon taidemaalariaviomies on lisäksi häipynyt.

Tapahtumapaikka  on Skotlannin lounaisrannikolla Kirkcudbrightin seutuvilla. Kuva on google-kartasta ja paikka on punaisen nuolen alla, löytyy haulla Kirkcudbright tai Dumfries ja Galloway ja googlessa on katunäkymämahdollisuuskin. Seudulla on kirjassa vain kalastajia ja taidemaalareita, sekä hotellinpitäjiä ja poliiseja.

Ylietsivä Dalziel ja poliisipäällikkö sir Maxwell Jamiesson tutkivat poliisista murhaa. Lontoossakin käydään etsimässä erästä epäiltyä ja saadaan virka-apua Scotland Yardin Parkerilta. Sir Peter Wimsey on paikalla vuosittain kalastamassa taimenia, Wimsey asuu yhdessä miespalvelijansa Bunterin kanssa vuokraamassaan ateljeessa, ei tänä vuonna hotellissa. Juuri sir Peter Wimsey paneutuu tarmoikkaimmin asiaan ja hän  porhaltaa Daimlerillaan eri verukkein jututtamassa ihmisiä. Tämä kirja on hyvä juuri siksi, että tässä on vain Wimsey ei muita, Bunterkin on vain muutamassa kohtauksessa.

Epäillyt ovat kateissa, yksi  lienee mennyt junalla Glaskow'hun, yksi Lontooseen. Paikalla on pyörän jälkiä,ja lisäksi selvitetään muita junamatkustajia, jos tekijä onkin ulkopuolinen. Joku on saattanut livahtaa lautalla Irlantiin. Vaimojen luona on ollut vieraita. Näistä yksittäisistä asioista nousevat väärät vainut, lisäksi golf-kentällä tapelleen taiteilijan silmä on murhayönä mustunut, useimmat epäilyksen alaiset ovat lähteneet lipettiin. Oikeastaan kukin kuudesta olisi voinut tehdä sen. Campbell on itse ollut ilkeä riidanhaastaja, eli häntä ei juuri paikkakunnalla surra.

Suomalainen nimi Yksi kuudesta viittaa kuuteen epäilyyn, alkuperäinen nimi Five Red Herrings ei liity niinkään kalastukseen eikä savustukseen. Red Herring liittyy vääriin jälkiin, joita on tehty 1800-luvun lopulla savusilleillä, eli viisi epäilyistä on aiheettomia. Loppu on nerokas, poliisit esittävät teoriansa, mutta Wimsey uudelleen rakentaa murhan, ajomatkan autolla, pyörällä ja junalla, kaikkine oveline harhautuksineen. Tässä jälkien tekeminen ja kaikki ovelat lavastukset on viety nautittavan pitkälle.

Tämä on dekkariksi varsin pitkä, mutta minä pidin tästä. Seutu on kuvattu hyvin ja ihmiset. Campbellin ruumiin vatsasta löytyi vain whiskyä (asiaa ei mitenkään alleviivattu). Skotit eivät varmaankaan rakasta herroja eikä englantilaisia, mutta Wimseytä he sietävät, sillä Wimsey ei halveksi koskaan muita ihmisiä ja on oma itsensä. Tässä Wimseyn, poliisin ja paikkakunnallisten suhteista on mukava lukea. Monia vanhoja tapoja on esitelty, portit kesken tien, villan kehräys kotona ja junalippujen tarkastus, niputus ja lähettäminen tarkastettavaksi.

*****
Dorothy L.Sayers (1893 - 1957) on tunnettu Peter Wimsey -dekkareistaan, joista tämä on seitsemäs.

Dorothy L. Sayers ottaa tässä teoksessa kantaa käytettyjen autojen kauppiaiden moraaliin sivulla 230, viittauksen mukaan käytettyjen autojen kauppiaat käyttivät  orjatyövoimaa, eli kyyniset ja tuimat miehet ajavat ostettuja autoja vuorokaudet ympäri, ja jättävät nopeasti asiakkaille, ja liukenevat paikalta, ennen kuin asiakkaat ehtivät tehdä harmillisia havaintoja. Lainaus ei sanatarkka, mutta sisältö on suurinpiirtein näin, 1930-luvulla kuluttajan mahdollisuudet reklamoida ja purkaa kauppa olivat varmasti pienempiä kuin nyt.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928

Lordi Peter katsastaa ruumiin  1928 –novellikokoelma

Myrkkyä  1930

Yksi kuudesta 1931

Kas tässä teille ruumis 1932

Mainosmurha 1933

Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma

Kuolema kirkkomaalla 1934

Juhlailta 1935

Kuolema häämatkalla, 1937

In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma

Striding Folly, 1972 –novellikokoelma

W. G. Sebald: Merkintöjä Korsikasta

W. G. Sebald: Merkintöjä Korsikasta, alkuteos Campo Santo  2002, suomentanut Oili Suominen, Tammi, 2016, sivumäärä 71.

Winfred Georg Sebald (1944 - 2001) oli saksalaissyntyinen kirjailija, joka muutti Englantiin ja toimi siellä professorina, hän menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 2001. Merkintöjä Korsikasta -teos lienee kesken jäänyt kokoelma ja se koostuu neljästä tarinasta eli Pieni retki Ajaccioon, Campo Santo, Alpit meressä sekä Cour de l'ancienne école.

Korsika on Välimeressä Ranskalle kuuluva saari, jossa puhutaan korsikan kieltä. Asukkaita on nykyisin noin 300 000, kuuluisin korsikalainen lienee Napoleon Bonaparte, joka teki itsensä tunnetuksi Euroopassa 1800-luvun alussa. Korsikan pääkaupunki on Ajaccio, joka on saaren länsirannalla, Bastia ja Porto Vecchio ovat itärannalla, saaren keskiosassa on Corten kaupunki.

Pieni retki Ajaccioon luotaa saaren nykyisyyteen ja historiaan. Napoleon Bonaparte syntyi saarella vuonna 1769, Napoleonin lapsuuden perhe oli suuri, ja Napoleonilla oli  monia sisaruksia. Teoksessa mainitaan Napoleonin äiti Letizia Bonaparte (s.8). Minusta Napoleonin alkuperäinen sukunimi oli Buonaparte ei Bonaparte, jota muotoa kyllä on alettu käyttää! Sebald pohtii teorioita Napoleonista, erään teorian mukaan hänet myrkytettiin arsenikilla rakkausseikkailujen vuoksi, Napoleon kuoli vuonna 1821. Toisen huhun mukaan Napoleon olisi ollut punavihersokea, eikä nähnyt verta taistelutantereen ruoholla. Aika on pysähtynyt, sillä Casa Bonapartessa on museo ja se on samassa tilassa kuin Flaubertin kuvaamana.

Campo Santo -tarinassa kuvataan saaren luontoa ja ympäristöä kuten vihreää pensaikkoa vuorten rinteillä, serpentiiniteitä, ja paljon hautajaisrituaaleja, hautajaisia ja vainajien muistamista. Lopuksi pohditaan laajemminkin muistojen merkitystä ja vainajien muistamista (tai muistamattomuutta), nykyajan suurkaupungeissa, vainajat tupataan äkkiä unohtamaan.

Alpit meressä
"Oli kerran aika, jolloin Korsika oli kauttaaltaan metsän peitossa". s.51. Metsät on vuosisatojen aikana huvenneet. Metsästys on ollut suosittu "harrastus", esimerkiksi tyrrhenanpunahirvi on kuollut sukupuuttoon, metsästys jatkuu, mutta saaliit ovat usein niukkoja.

Kirjan päättää tarina La cour de l'ancienne école, joka tarkoittanee vanhan koulun pihaa ja se kertoo muistoja 1930-luvulta, Seraphine Aquaviva kävi Porto Vecchion vanhaa koulua, ja soiden vuoksi malariakuume oli vitsaus, joka vaivasi. Lapset kuitenkin oppivat perustaidot koulussa.

W. G. Sebaldin kokoelma Merkintöjä Korsikasta on kirjana raakile, ja on julkaistu postuumisti Sebaldin muiden teosten vuoksi, joista keskeisin oli Austerlitz, joka julkaistiin vuonna 2001.

Yllättäen Korsikasta antaa paremman kuvan hauskemmin teos Asterix Korsikassa. Sarjakuva-albumi ainakin luo samanlaisia mielikuvia, saarella on ylpeää väkeä, suku on tärkeä, paljon pensaita.

Sebaldin teoksen ensimmäisessä jutussa erään hotellin lähellä räjähtää. Myös Asterix Korsikassa -albumissa viitataan räjähdykseen hotellin liepeillä. Saaren metsiä ja pensaikkoa, ja elintapoja on kuvattu osuvasti albumissa.

Ralliajaja Henri Toivosen traaginen rallionnettomuus sattui 30 vuotta sitten Korsikan MM-rallissa. Henri Toivonen oli avannut kautensa lupaavasti ja olisi luultavasti ajanut maailmanmestaruuteen. Myös hänen kartturinsa amerikanitalialainen Sergio Cresto menehtyi. Rauha heidän muistolleen.

Ivo Andric: Neiti

Ivo Andric: Neiti, Gospodjica 1945, suomentanut Aarno Peromies, 1961, Tammi Keltainen kirjasto 39, sivumäärä 242.

Ivo Andricin Neiti -kirja kertoo samalla kaksi tarinaa: kitsaan vanhanpiian kohtalon jota kehystää Balkanin niemimaan historia 1900-luvun alussa. Neidin tarinan yhteydessä Ivo Andric luotaa siis Serbian, Bosnian, Itävalta-Unkarin ja jopa ensimmäisen maailmansodan syntyhistoriaa.

Kirja alkaa, kun vanhapiika neiti Rajka Radakovits kuolee helmikuussa 1935 Belgradissa Stig-katu 16A:ssa sydänkohtaukseen. Vanha neiti on viimeisinä vuosinaan elänyt mottonaan: "Parsi ja kärsi" tai paremminkin, parsi ja kärsi valittamatta. Vanhoilla sijoituksillaan neiti tuli kuitenkin  toimeen, mutta pihistely on toinen luonto. Teoksessa nousee jännite, mikä on neidin menneisyys. Kuollessaan hän on ainoastaan 45-vuotias.

Laskin, että Rajka Radakovits on syntynyt vuoden 1890 kiepeillä Sarajevossa ja asunut  15 vuotta Belgradissa. Neidin muistelut alkavat, kun hän 15-vuotias (noin vuonna 1905). Isä on Sarajevon serbialaisia nimeltään Obren Radakovits, joka on päätynyt hyviin naimisiin Radojkan kanssa. Isällä on turkisten tukkukauppa, vaimo ja Rajka pitävät isää Olympon jumalana, mutta kauppahuone menee nurin, mutta isä pitää velvoitteistaan kiinni ja maksaa kaikille, joille jää velkaa. Isä puhuu tyttärelleen, varo imartelijoita, panettelijat kertovat, että olet oikealla tiellä, pidä menot kurissa, kuoleta sekä sääli että anteliaisuus. Tästä kahden päivän kuluttua isä kuolee. Miksi? Päättelin, että samaan kuin neiti eli sydänsairauteen ja sydänkohtaukseen ja vielä yhtä vanhana eli 45-vuotiaana, kuolinsyy on minun tulkintani tai pikemminkin arvaukseni.

Vaikka Rajka on alaikäinen ja tyttö, hän ottaa perheen asiat hoitoonsa. Rajka raapii omaisuuden rippeet ja sijoittaa ne. Jäljelle jääneen puodin hän laittaa pyörimään, ja omat vakuutusrahat hän sijoittaa. Äiti on täysin saamaton. Rajka myy perheen hevosen ja lehmän, erottaa rengin, ja alentaa kotipiian palkkaa (joka lähtee pois ja seuraaja tulee alemmalla palkalla). Rajka kokee (kuten isäkin) että ihmiset ovat pettäneet heidät, ja sääli on sairautta. Sukulaismies Mihailo katsoo vierestä liiketoimia. Hänen oma lahjakas poikansa on muuttanut Belgradiin ja kuluttaa siellä aikaa. Rajka puhuu Mihailolle ja saa itsestään täysikäisen jo 18-vuotiaana. Menot laitetaan minimiin, eli keräjäisiä ei ruokita, mutta isän ottaman henkivakuutuksen rahat Rajka sijoittaa viisaasti. Neiti alkaa lainata rahaa ja keinotella. Kun sota uhkaa ja syttyy, keinottelu jatkuu tai yltyy. Neiti on armottomin kaikista. Sodan lopputulos muuttaa kaiken, ja nationalismi ajaa hänet Belgradiin. Neidille on vain yksi ystävä ja se on raha. Häntä sosialistit syyttävät Shylockiksi

Belgradissa Neiti hankkii Stig-kadun asuntonsa ja kokee isän kohtalon tosin omasta halustaan. Neitiä huijaa kiero kaksilahkeinen,  huijattuna neiti käpertyy omaan tuskaansa ja kääntää maailmalle lopullisesti selkänsä. Tapahtumaketju on toki pidempi, mutta jätän sen jokaisen itse luettavaksi.

Historian siivet havisevat. Neiti näkee jonon autoja 28.6.1914. Myöhemmin kuulee, että arkkiherttua ja vaimo ovat kuolleet eli murhattu, kuten historiasta tiedämme Frans Ferdinandin ja hänen vaimonsa tappoi Gavrilo Princip mutta tätä ennen oli ilmeisesti samana päivänä ollut jo attentaatti.

Rajka varttui Sarajevossa, jota kuvataan kolmannen luvun alussa sivulla 53: "Sarajevo vuonna 1906! Kaupunki, jossa virtaukset risteytyvät, kulttuuritasot sekoittuvat ja erilaiset elämäntavat ja vastakkaiset käsitykset törmäävät toisiinsa.  Kuvaus jatkuu, mitä eri vaikutteita yli sata vuotta oli Sarajevossa. Vastaavasti kuudennessa luvussa kuvataan ensimmäisen maailmansodan jälkeistä Belgradia. Luvun keskivaiheilla sivulla 168: "Belgradiin muutti ihmisiä, jotka halusivat päästä pinnalle tai kätkeytyä". Tämän on monen suurkaupungin ominaisuus.

Ivo Andricin Neiti on traaginen kuvaus siitä, kuinka liian nuorena otettu taloudellinen taakka sekoittaa nuoren neidin pään, ja rahasta ja korosta tulevat kaksi tärkeintä elämän peruspilaria. Raha on kuitenkin tehty vain kerättäväksi ja neidille käy kuin isälleen, hän tulee huijatuksi.

*****
Ivo Andric (1892 - 1975), serbian-kielinen (joidenkin lähteiden mukaan myös kroatian-kielinen, onko eri kieli, ilmeisesti nykyisin on) kirjailija sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon 1961, Ivo Andric on syntynyt nykyisen Bosnian alueella. Olen bloggauksessa pitäytynyt huomioissa kirjan tekstiin ja suomenkielisiin historian kirjoihin ja lähteisiin. Alue on kokenut kaksikymmentä vuotta sitten hyvin traumaattisen Jugoslavian hajoamisprosessin.
Ivo Andrić toimi diplomaattina vuosina 1924 - 1941, ja toisen maailmansodan alkaessa Berliinissä.