Agatha Christie: Salainen vastustaja

Tämä postaus sisältää linkit tai arviot kaikkiin julkaistuihin Tommy ja Tuppence -kirjoihin


Agatha Christie: Salainen vastustaja, WSOY, 1993, toinen painos, 294 sivua, alun perin, The Secret Adversary, 1922.

Agartha Christien Salainen vastustaja on ensimmäinen Tommy ja Tuppence -tarina. Teos alkaa Lusitania matkustaja-aluksen uppoamisesta. Tämä tapahtuu ensimmäisen maailman sodan aikana 1915. Jane Finn niminen nainen saa salaiset paperit, määräyksenä viedä ne turvaan USA:n konsulaattiin. Sodan jälkeen paperit ja Jane Finn ovat kadoksissa. Englannissa taas on poliittisesti arka tilanne eräiden radikaalinen ryhmien saadessa rahoitusta vallankumoukseensa. Papereita havittelevat sekä hallituksen salainen poliisi, että sabotöörien "kätyrit", joita johtaa salainen vastustaja herra Brown.

Pääpari on siis Tommy ja Tuppence. Tommy on sodan käynyt nuori mies, oikealta nimeltään Thomas Beresford. Tuppence eli neiti Prudence Cowley voisi muistuttaa hieman Agathaa, sillä Tuppence oli sairaanhoitajana sodan aikana, eikä erityisemmin viihtynyt, moderni nainen, jonka mielestä ei ole ”säädytöntä pitää lyhyttä hametta ja polttaa” s.15. Tuppence on parin veturi, eli Tommy on sitten se raiteilla pitäjä. Tuppence ottaa aviomiehekseen Tommyn, ehkä rakkaudestakin mutta myös "pelin" vuoksi, minusta kummallinen motiivi, mutta jokainen vastaa avioliitoistaan. Tuppencella olisi toki muitakin ottajia kuin Tommy. Tuppencen nimellä leikitellään, prudence tarkoittaa varovaisuutta, Tuppence allekirjoittaa kirjeen twopence:nä, joka on viesti Tommylle, että kirjeessä on ansa, luulisin, kirjassa ei kaikkea selitetä. Tommyn setä käyttää Tuppencesta lopussa termiä "heitukka", Tuppence tajusi myöntää olevansa juuri sellainen, vaikkei olekaan :)

***

Teos on Christien alkupään tuotantoa, siinä on paljon tulevia elementtejä. Tommy on ollut Mesopotamiassa ja Egyptissä ja sivulla 54 tavataan tarkastaja Japp. Teos ei ole vielä parasta Agathaa, mutta viitteidensä takia viihdyttävää luettavaa. Minusta teoksesta tuli mieleen myös aikainen Poirot-kirja Neljä suurta. Lukunautinto meni hieman pilalle, kun arvasin pääkonnan miltei heti

***

Tommy ja Tuppence ovat minusta kuin rohkelikkokaksikko, perustavat rahapulassaan Nuoret seikkailijat yrityksen ja syöksyvät päätäpahkaa ampiaispesään, missä numeroidut konnat, vieraan vallan agentit kolauttelevat Tommylta tajua, mutta se ei intoa pienennä., kuten ei tainnutu taikakaan tehonnut Potteriin, Weasleyhyn eikä neiti Grangeriin. Juonen kuljetus on yhtä sattuman rikastamaa kuin rohkelikkojen lento Tylypahkassa. Kolmantena etsivänä touhuaa Tuppenceen ihastunut Julius, Janen serkku.  Jane Finniä siis etsitään, aluksi konnilla on peiteyrityksenä Esthonian Glassware, eli sopii hyvin Jane Finnin etsittäväksi. "Jaana Suomalaista" ei heti löydy, mutta "eestiläinen lasifirma" katoaa kuin näkymättömyysviitan nielaisemana. Tommy varjostaa ja keplottelee itsensä konnien salaiseen kokoukseen. Kokouksessa konnilla on numerot, kuin konsanaan James Bondissa (kirjoissa) noin 30 vuotta myöhemmin. Tuppence pestautuu sisäköksi erään konnattaren palvelukseen, ja hänen hotellihuoneeseen ramppaa venäläistä kreiviä, ja monta muuta vehkeilijää. Rohkelikkokaksikkoa kopautellaan päähän, kuin konsanaan tainnutustaikoja jaetaan velhomaailmassa; avadra kedavra -loitsulla pääkonna raivaa pikkukonnia tieltään. Eräs pikkukonna on vielä basiliskimainen.
Loppuun leivotaan onnellinen loppu, jossa jokainen rohkelikko saa puolison ja rahaa. Mukava kirja, jossa on myös huumoria ja hauskoja tilanteita. Kerronta menee eteenpäin vaarallisilla vesillä vain pintakarikoita kolkutellen.

Onnella, tuurilla ja innokkuudella arvoitukset ratkeavat, ja konnantyöt katkeavat.

***
Mahtoiko Agatha olla Torquayn tory? Suunnitteilla teoksessa on levottomuuksia ja bolshevikkien vallankumous. Vältän poliittisia kannanottoja blogissani, mutta tämä teema on keskeinen rikoksen motiivina. Eri konnien taustoja luetellaan. Ajankuva heijastuu tähän hyvin, sillä vallankumousta toivottiin idästä, ja teoksen mukaan rahoitettiin. "pystyisi tekemään vallankumouksen kolmessa maassa yhtaikaa, jos haluaisi", s.207  ja halusi, mutta ensimmäinenkään ei onnistunut. Tästä nimenomaisesta henkilöstä annetaan brittiläisittäin luuserin kuva "oli kurja fyysinen pelkuri" s.244 ja myöhemmin "vallanmoukselliset pidätte ihmiselämää halpa-arvoisena ... mutta ei pidä paikkaansa kun kysymys on omasta elämästä" kaveria suomitaan  sanan säilällä monestikin. Eli tämän kirjan perusteella on mahdotonta sanoa, kannattiko Agatha toryja vai whigejä.
***
Hyvin englanlantilainen teos, ja hyvin minusta isänmaallinen, luultavasti levottomuuksia ja lakkoja oli, mutta ei sen enempää. Vaikka Tommy ja Tuppence ovat köyhiä ovat he eteenpäinkatsovia, optimistisia nimeenomaan isänmaan ystäviä.
***
Teoksessa pohditaan tätä nero -- hullu -akselia, mikä on monessa James Bond teoksessa esimerkiksi Tohtori Ei:ssä.  Eräästä henkilöstä puhutaan "lainopillisena nerona, mutta inhimillisenä osterina", ja toisaalla supliikki- ja seuramiehenä eli hänen kuvailunsa on hieman ristiriitainen luultavasti osteri ei juuri puhu small talkia, johtuu siitä, että Agatha ei ole halunnut paljastaa konnaa liian aikaisin, joskin minulle selvisi henkilön luonne heti hänen toisessa esiintymisessään.
***
Kyseinen kirjan kansi on minusta karsea, mutta alla oleva kansi on hieno

Agatha Christie julkaisi Tommysta ja Tuppencesta lyhytjuttuja 1929, hauska kirja blogattu  => Rikos yhdistää

Sarja jatkui teoksella => bloggaus Salomonin tuomio 

Toiseksi viimeinen osa on  Eipä aikaakaan niin voi kauhistus. A

Ajallisesti viimeisenä kirjana on Postern of Faith suomeksi  Kohtalon portti, jossa Tommy ja Tuppence viettävät vanhuuden päiviään. Se on myös viimeinen Christien kirjoittama dekkari.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Yasunari Kawabata: Kioto

Yasunari Kawabata: Kioto, Tammen keltainen kirjasto, Helsinki 1968, alkuteos KOTO, Tokio 1962. Teoksessa on 193 sivua yhdeksässä luvussa.

Yasunari Kawabata on nobelvoittaja vuodelta 1968, joka selvisi minulle vasta takakannesta. Kirja kuten skannauksesta näkee on kanneltaan hieman kärsinyt. Kirja on käännetty japanin kielestä saksan kautta suomeksi, joten jotain on ehkä ilmaisuvoimasta menetetty, vaikka kääntäjä on ollut Eeva-Liisa Manner, eli loistava kirja. Japanilaista kirjallisuutta en ole lukenut. Japanilaista kulttuuria tunnen vain koulun historian ja uskonnon tuntien kautta, ammoisen judoharrastuksen, sumo-kulttuurin sekä lasten piirrettyjen kuten Näkymätön ystävä (puhe japaniksi) /Ystäväni Totoro (sama, mutta dubattu suomeksi) sekä Pokemonien seuraamisen kautta. Totoro piirretyissä varsinkin puut ja luonto ovat keskeisiä, kuten tässäkin teoksessa ovat setri-, kamferi- ja kirsikkapuut, ja monet pensaat ja kukat hyvin kuvattuja.

Kirja tapahtuu toisen maailman sodan jälkeen historiallisessa Kioton kaupungissa 1950-luvun lopussa tai 1960-luvun alussa. Päähenkilönä on Chieko, nuori nainen, joka on "löytölapsi". Isä Takichiro omistaa vaatetusalan yrityksen, jossa käytetään perinteisiä valmistusmenetelmiä. Teoksen alussa isä on vetäytynyt luostariin hiljentymään ja suunnittelemaan malleja. Vanhemmat ovat paljastaneet tytön alkuperän Chiekolle, joskin Chieko ei usko vaan kyselee asiaa Shigeltä. Chieko on aikuistumassa ja harkitsee avioliittoa. Yllättäen hän näkee (tai hänelle näytetään) tytön, joka on hänen kaltaisensa. Chieko näkee kaksosensa Naekon ja joutuu kohtamaan häpeän löytölapseudestaan ja kaksoisuudestaan. Juoni on tällainen vain suomalaisen ajattelun mukaan, on siis esitetty paljon enemmän sivulauseissa, hienovaraisemmin. Teoksessa on kaikkitietävä kertoja, se tarkastelee eri henkilöiden näkökulmasta kertomusta, teos sisältää kuvailua ja dialogia.

Teos on varsin lyhyt, mutta kiinnostava, siinä on paljon luonnon kuvailua, lähinnä kirsikkapuiden kukkien terälehtien kaunista liikettä "Yksi kirsikkapuu oli muita tuuheampi, se vaahtosi kukkia" s.14, aiempi kuvaus on minusta kauniimpi ...",jota heleät puut reunustavat, näkee kirsikkapuiden lumotun kevään" s.14.

Teosta on vaikeaa kuvata suomeksi suomalaiselle, sillä siinä ilmenee minusta japanilainen ajatustapa (tai minkä minä koen japanilaisuudeksi). Esimerkiksi miehen asema perheessä, nuoren ja vanhemman suhde, eräät uskonnolliset ja kulttuurilliset tavat, mutta teoksessa on nähtävissä myös ajan murros, nuorten esiinmarssi, naisen oikeus itse päätettyyn avioliittoon ja jatkaa liikettä, sekä perinteisten valmistustapojen muutos. Myös hotellit valtaavat vanhoja kortteleita ja dollari on yhä tärkeämpi. Asioita ilmaistaan varovasti, henkilöiden ja asioiden tulo "juoneen" tapahtuu yllättäen toisella tavalla, kun suomalaisessa kirjallisuudessa, ei yhtä lineaarisesti, muttei syklisestikään vaan ilmeisen japanilaisesti.

Lainauksia
Takachiro soitti Sagasta kotiin ja kysyi eikö Shige lähtisi Omuroon katsomaan puiden kukkimista ja ottaisi tytärtä mukaan. Odottamaton soitto sai äidin hämmennyksiin. aviomies ei ollut koskaan pyytänyt häntä ulos katsomaan kukkia.   ... Isä soittaa. Puhu hänen kanssaan. s.55
Tässä minusta ilmenee teokselle tyypillinen luonnon tarkkailu, mutta myös perinteinen perhemalli.

Rakastan kamferipuukujaa ja olen kauan odottanut että puutarha taas avattaisuiin. Puuthan ovat kai puolen sataa vuotta vanhoja. Olemme kuljeskelleet täällä verkkaisesti, selitti Sosuke ja kumarsi taas päätään. - Muutoin, poikani käyttäytyi tänään hyvin huonosti. s.59
Tässä ilmenee luonnon ilmiöistä keskustelu, ja perinteinen malli, että toiselle osoitetaan kunnioitusta: kumarrus ja anteeksipyyntö. Pyyntö esitetään vasta jonkin ajan kuluttua. Todellisuudessa Sosuken poika oli lähinnä ilmein ja elein paljastanut, että ei ollut pitänyt Takachiron suunnittelemasta mallista. Suomessa tuskin 1960-luvulla isät olisivat pyydelleet poikansa eleitä anteeksi, eli kulttuuriero on huomattava. Teoksessa Hideo valmistaa obin mallin mukaan, oli kuitenkin katsonut mallin, ja pyytää anteeksi huonoa käytöstään. Tämä tapahtuma on tärkeä, sillä Hideo valmistaa myös obin Naekolle ja kertoo "loukkauksesta" Chiekolle.

Ruuasta on mainintoja s.76 .." Kolmiomaisesti sidotuilla bambunlehdillä oli ensin ohut merilahnan viipale ja sen päällä riisipyörykkä. Keittona oli siivilöity papuliemi, jossa oli jokunen kangastatti".
***
Chiekon isän toimintaa tarkastellaan, ja rinnastetaan minusta löytölapsen saamiseen, suhteeseen omaan vaimoon, ja puhutaan myös ilokorttelista, ja hänelle esitellään tulevia tanssityttöjä. Seuraava lainaus on sivulta 135 "Sinun pitäisi viedä sinne joskus minutkin, sanoi äiti. _Kaoyan teetaloa ja kurtisaaaneja en ole koskaan nähnyt"

Kunnioitan vieraita kulttuureja ja uskontoja niin paljon, että jätän tulkintayritykset tekemättä. Jätän myös jokaisen itse etsimään tietoa japanilaisesta kulttuurista ja uskonnoista. Googlasin, ja  esimerkiksi suomalaisten lähetyssaarnajien sivulla on tarkasteltu japanilaista kulttuuria tietystä näkökulmasta. Etsimällä tietoja suomalaissyntyisestä Marutei Tsurusesta saattaa saada tietoja "japanilaisuudesta". Kulttuuri on kuitenkin rikas ja perinteet ovat pitkät, joten länsimaalaisen osa on yleensä pintaraapaisu ja olla ulkopuolinen. Eurosportilla muutamia vuosia sitten näytetyt sumo-painiottelut ovat vain osa "ottelua", sillä ennen ottelua on tietyt varsin varsin monivaiheiset "rituaalit", joista vain suolan heitto, ottelu ja palkinnon ojentaminen näytettiin. Youtubessa on kokonaisia otteluja.
***
Sivun 169 tekstiä ihmettelin: "..tekstiiliyhtiö teki ensimmäisen kerran jyrkän ratkaisun: kutojien työnseisaus tuli marraskuun puolimaissa ... Syitä oli monia, mutta lähinnä lakko oli taloudellista laatua... oli syntynyt liikatuotantoa ... myös rahoitusvaikeudet olivat käyneet yhä suuremmaksi ... Työnseisauksesta toivottiin hyviä tuloksia"...
Minusta kyse on tehtaan työsulusta, eikä kutojien lakosta. Kaikki viittaa siihen, isot varastot, taloudelliset vaikeudet, muutenkin puolimaissa ei ole ehkä kovinkaan napakka ilmaisu.
***
Yasunari Kawabata on syntynyt 1899 Osakassa, eli kirja ilmestyi hänen ollessaan 63-vuotias. Hän kuoli kymmenen vuotta myöhemmin. Kirjan sivukansissa on avattu juonta varsin reippaasti, mutta minusta hyvin.
***
Voin suosittaa teosta, jos teos olisi käännetty suoraan japanin kielestä, voisin suosittaa vielä enemmän.

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

Haruki Murakamin teos Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on 175 sivun mittainen kirjailijan omista juoksukokemuksista kertova kirja, ja hän sivuaa myös romaanikirjailijana olemista. Pääpaino tekstissä on juoksemisessa ja juoksemissaan maratoneissa. Tämä postaus on vain omaa tajunnanvirtaani teoksen lukemisen aikana.

***

Oma urheilutaustani on olematon, mutta olen innokkaasti harrastanut squashia, salibandya, suunnistanut, mutta nykyisin vain lenkkeilen (tai silloin kun nilkka on parempi) ja suunnistan kuntorasteilla. Joten pystyn ymmärtämään jotakin Murakamin juoksuun hurahtamisesta, omat juoksemiset ovat vain rippunen Murakamin määrien rinnalla. Murakami ei ole joukkueurheilija, hän toteaa ja jatkaa ettei ole vailla kilpailuviettiä ja on pelannut squashia. Minusta Murakamin tekstissä tulee kuitenkin ilmi epäsuorasti, että "aika" on hänelle tärkeää, ja kehitys ja se, että ylämäessä ohittelee kanssakilpailijoita.

Murakami kuuntelee juostessaan jazzia ja Red Hot Chilipeppersiä. RHC:lla on kovia biisejä, mutta niitä voisi kuunnella kotonakin, itse en kuuntele lainkaan musiikkia korvanappien kautta, en urheillessa enkä muutenkaan. Murakamilla on mahdollisuus matkustaa ympäri maailmaa ja levätä, ottaa nokosia ja palkata valmentajia, romaanikirjailija on itse itsensä ja ansioidensa herra. Murakamin tavoissa on kuitenkin jotain samaa kuin minulla. Oma painokin nousee, jos en lenkkeile. En pidä mielellään viikossa yhtä kahta vapaapäivää enempää, kun nilkka on terve. Joskin jaan yleensä viikon liikunnan salibandyyn, lenkkeihin ja talvella hiihtoon, kesällä suunnistukseen ja katukorikseen, lisäksi pyöräilen.

***

Murakami alkoi juosta joka päivä 33-vuotiaana, juokseminen on helppo harrastus aloittaa, se vaatii vaan kengät, juoksuvaatteet ja sisua juosta. Murakamikaan ei pidä venyttelystä, itsekin lähden vaan juoksemaan, tiedän, että se on väärin, mutta niin on minulle paras. Itsekin olen totuttautunut lihasta pois, syön vain kalaa. Murakami kuvaa ensimmäistä maratooniaan yksin Ateenassa. Itse en pysty maratooniin, puolikkaaseen pystyisin, mutta en ole ollut viivalla, sillä miksi maksaa siitä, että on numerolappu rinnassa. Olen ollut vain noin 10 km hölkässä firman joukkueessa, ja kilpasuunnistamassa, missä matka on monesti suhteellisen lyhyt esim. 4-6 km, mutta suoritus kestää varsin pitkään joskus jopa tunnin (minun tasollani) ja tapahtuu maastossa.

Ateenan maratooniin liittyy teoksessa hauska toteamus kreikkalaisten kohdalla. Useimmat "soolomaratoonit" jäävät juoksematta, otetaan vain kuvat ja filmit, mutta koko matkaa ei juosta, eikä ole tarkoituskaan. Murakamin maratooniaika Ateenasta on äärimmäisessä helteessä yksin juostuna hyvä 3:51, itse en haaveilisikaan alle 4.12 ajasta, tuskin pääsisin alle viiden tunnin. Murakami on mäkijuoksija. Itsekin paransin suunnistuskuntoani yksi vuosi punttisalilla, ja juoksemalla pujottelumäkeä ylös joka toinen päivä. Tulokset paranivat, mutta laskivat hiljalleen, kun lopetin harjoitukset. Tämän Murakami kirjoittaa hienommin. "Lihaskin haluaa laiskotella".

Murakami on ultrajuoksija, hän on juossut jopa sadan kilometrin kisoja, ja luonnollisesti käynyt hierojalla, itse en ole käynyt.

***

Murakami harrastaa myös triathlonia. Avovedessä uiminen nopeasti on aika iso haaste, kunnon kilpapyörän hankkiminen ja kuljetus ovat kustannuskysymyksiä, Murakamin mielestä pyöräily on ikävä laji. Itse pidän pyöräilystä, mutta nilkkavammojen aikoihin olen kuntopyöräillyt ja se on minusta tylsä laji, olen lukenut samalla, Murakamin lepopulssi on alle 50 ja juoksee hihattomassa paidassa, itsellä lepopulssi on luokkaa 46-48 päivällä, ja verenpaine on alhainen, joka johtaa että vaatteita pitää olla juostessakin...

Ehkä en avaa kirjaa enempää, sen voisi sanoa, että liikunta vie mukanaan jopa romaanikirjailijan. Säännöllisenä elämäntapana suosittelen liikuntaa. Liikahurahtaminen lienee pahasta on kyse urheilusta tai jostain muusta. Sairaana en halua harjoitella, enkä loukkantuneena.

Tajunnanvirta loppuu.
***
Kolme huomiota
1. Murakami puhuu Boston Red Socksin tappiosta. Tämä lienee tärkeä joukkue, sitä käsitellään useissa teoksissa, esimerkiksi Lostissa.
2. Murakami nostaa monesti esille F. Scott Fitzgeraldin Kultahatun, jota pitää loistavana romaanina, ja jonka kirjailija oli kirjoittanut 29-vuotiaana. Sanoo lenkkeileensä John Irvingin kanssa, joka myös teoksissaan kehuu samaa opusta.
3. Murakami toteaa "lehmät pureskelevat laiskasti heinää tien reunamilla. Juoksijat eivät kiinnosta niitä vähääkään. Niillä on liian kiire pureskella heiniään"...
Tästä olen eri mieltä, itse olen huomannut, että lehmälauma katsoo ohi meneviä ihmisiä, mutta ei aktiivisesti, eikä lauma liiku niiden suuntaan, elleivät ne tunne ihmisiä tai ihminen tuo ruokaa, tällöinkin lauman johtaja yleensä ottaa aloitteen. Se ei silti tarkoita, etteikö joku lehmä laumassa kiinnittäisi huomiota koko ajan ympärillä tapahtuvaan. Toisekseen lehmä pureskelee yleensä ruohoa tai heinää, mutta varsinkin märehtimisessä ei ole lainkaan kiirettä. Lehmä olisi tyhmä eläin, jos maratoonarin perässä juoksisi.
***
Minusta kokonaisuudessaan tyhjänpäiväinen teos, jonka ostin Akateemisesta hintaa 3,90 Hulluilta Päiviltä.

Olen omana aktiiviaikana lukenut omia ja muiden urheilublogeja, harjoituspäiväkirjoja ja raportteja kisoista. Minusta niissä on ollut enemmän tätä kokemuksellista ja asiantuntevaa juttua, intoa, yritystä, erehdystä, epätoivoa, huumoria, toiveita, kehittymistä, pettymyksiä ja elämää, tässä ei minusta ollut mitään näistä, latteaa.

Tämä oli huono kirja kuten Murakamin Lammasseikkailu, joka on sikahuono.
***

Tessalta löysin monta Murakamia, mutta en tätä, mutta tästä postauksesta on hyvä aloittaa.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä

"Seitsemän veljestä kertoo nimensä mukaisesti Jukolan veljessarjasta: Juhanista, Tuomaksesta, Aaposta, Simeonista, Timosta, Laurista ja omasta suosikistani Eerosta, koska itsekin olen kuopus.

Pojilla on monta vaihetta, ja asiat menevät monta kertaa solmuun ja sauna palaa, mutta periksi ei anneta. Kun veljekset seestyvät ja saavat asiat kuntoon, se kerrotaan niin upeasti, että teoksen viimeinen luku on minusta kaunokirjallisuutta parhaimmillaan. .. , näin kirjoitin joskus, nyt luin teoksen uudestaan ja bloggaan Aleksis Kiven päivän kunniaksi 10.10. Uusintalukukerroilla Aapo osoittautuu veljeksistä älykkäimmäksi ja kaunopuheisemmaksi.  Laurista paljastuu lukutaitomies, mutta jokainen veljes piirtyy hienosti esiin.

Yläasteella meidän piti lukea Seitsemän veljestä  Silloin en pystynyt, luin nelisenkymmentä ensimmäistä sivua ja lopun, sitten palautin kirjan. Olin silloin liian nuori niin kuin moni nykynuorikin. Tajuan nyt sen, miksi teini-iässä teos oli tervaa. 
1. Seitsemän veljestä -teoksen teksti on haastavaa: kerronta etenee seitsemän veljeksen vuoropuheluna. Puheenvuorot ovat pitkiä ja monipolvisia. Kummallista, kun veljet ovat hampputukkaisia lukutaidottomia "möllejä", mutta kuinka sivistymätön mies voi puhua noin kauniisti.
2. Joka luvun, (yhteensä neljästoista lukua) alussa on lyhyt runollinen kuvaelma. Tekstin täytyy olla runoutta, sillä V.A Koskenniemi todistaa sen alkupuheessa. Hän jos kuka vannoi mitallisen, loppusoinnullisen runouden nimiin. Teos on runollista, vaikka ei mitallista eikä loppusoinullista, välistä tosin on.
3. Veljesten itsensä etsiminen monipolvisine vuoropuheluineen on teinille ehkä vähän liikaa. Jo sanasto ja kielen rakenne antaa haastetta. Koulujen lukuohjelmassa tämä kuuluu minusta lukioon.

Vaikka Seitsemän veljestä on kansalliskirjamme, ja pidän siitä, ei sen lukemisesta liian nuorena saa kaikkia tehoja irti.

***

Veljeksistä Seitsemässä veljeksessä Juhani on äänessä eniten. Sana Juhani esiintyy teoksessa ainakin 1057 kertaa. Juhani on veljeksistä vanhin, ja esikoisen oikeudella on äänessä eniten. Tuomas on leveäharteisin, Tuomas mainitaan 301 kertaa, hänen kaksoisveljensä Aapo on kaunopuheisempi, esimerkiksi ennen rukkasiin päättyvää Venlan kosioretkeä hän ylistää emäntää seuraavasti
"Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niinkuin pilvinen päivä, ja sen perheenpöydän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta. Mutta hyvä emäntä on talon kirkas aurinko, joka valaisee ja lämmittää.—Katso: ensimmäisenä jättää hän aamulla vuoteen, sotkee taikinansa, rakentaa miehellensä suurusta pöytään, evästää heidän metsään ja siitä kiirehtii hän kiulu kourassa tarhaan, lypsämään kirjavan karjansa. Nyt hän leipoo, hyörii ja pyörii; nyt on hän pöydän ääressä, nyt keikahtaa hän tuolla peräpenkin päässä leipä kämmenillä, ja nyt hän pyrynä kohentelee uunia, joka ammentaa hohtavasta kidastansa tulta ja savua. Nyt hän, leipäin noustessa, viimein itsekin, lapsi rinnoilla, einehtii, syö kimpaleen leipää, paiste-tun silakan ja ryyppää haarikosta piimää päälle. Mutta eipä unohda hän halliakaan, talon uskollista varti-jaa portaalla, eikä kissaa, joka unisena uuninpäältä killistellen katsahtelee.—Ja nyt hän taasen hyörii ja pyörii, kääntyy ja keikkuu, sotkee vielä toisen taikinan kaukaloonsa nousemaan, leipoo sen leiväksi ja paistaa, ja virtana juoksee hiki hänen otsaltansa. Mutta katso: päivän laskiessa on hänellä leivät katossa, varras ladottuna vartaasen, joista raitis elämä liehahtaa alas. Ja silloinpa, miesten tullessa metsästä, vartoo heitä höyryävä illallinen pestyllä pöydällä. Mutta missä on emäntä itse? Tuolla hän pihalla taasen lypsää vääräsarvisia nautojansa, ja kiulussa helluu rieskan sohiseva, vahtoinen harja.—Niin hän hyörii ja pyörii, niin hän kääntyy ja keikkuu; ja vasta, koska toiset jyräävät jo sikeimmässä unessa, kallistuu hän siunaten vuoteellensa. Mutta eihän vieläkään ole työnsä ja toimensa kaikki. Tuskittelematta hän yön kuluessa nousee sijaltansa hetkettäisin, tunnittaisin, nousee viihdyttämään pienoista lastaan, joka tuossa itkee hyyrytte-lee kehdossansa.—Tämä, veljet, on oivallinen emäntä". Aika hyvin lukutaidottomalle miehen köriläälle. Puhelahjojensa vuoksi sana Aapo mainitaan 423 kertaa, eli enemmän kuin kaksoisveljensä. Aapon huomiot naisesta, emännyydestä, aviolittosta, talon onnesta ovat useat ja merkillepantavat. Aapo voi sanojen määrässä peitota veljensä. Venla mainitaan 50 kertaa (ainakin, en takaa laskujen oikeellisuutta, mutta kaikki on laskettu samalla periaatteella)

Simeoni mainitaan 314 kertaa. Kaksoisveljet Timo ja Lauri mainitaan 389 kertaa sekä 205 kertaa. Lauri oli harvasanainen ja kaipaa korpeen, mikä alussa jo ilmenee
JUHANI. Mitä sanot, Lauri, harvasanainen aina?
LAURI. Sanoisinpa jotain. Muuttakaamme metsään ja heittäkäämme hiiteen tämän maailman pauhu. Laurista sukeutuu lopussa lukumies, mutta työtä se vaatii.
Eero kuopusveli mainitaan 314 kertaa.
***
Metsästys on keskeistä sana karhu mainitaan 52 kertaa, otso viidesti ja  kontio 27 kertaa. Veljekset ovat myös viihteellä, viina mainitaan 64 kertaa, kortteli 11 kertaa on mitta, useimmiten viinan yhteydessä. Sana ryypättiin mainitaan ehkä vain 7 kertaa. Teoksessa puhutaan toki myös oluesta kolme tusinaa kertaa.
Taula-Matti, joka mainitaan 14 kertaa, on aika veijari, joka tulee seuraavassa katkelmassa esille.

TAULA-MATTI. Niin, kuinkaspa kävi? Tultiin siitä oikein moiselle aukolle, heiluvaan suohon, ja suksila sujuttiin yli tuon pöhisevän haudan. Löydettiin monta lämpöistä kurjenpesää, ammuttiin monta kirkuvaa kurkea, pullistettiin pussimme munilla ja höyhenillä, ja kurjet viskasi mies aika rykelmänä olallensa. Ja sitten me ryypättiin.— ja kyllä veljekset metsästivät ja ryyppäsivätkin, mutta ryhdistäytyivät, ja Taula-Matin tarinan jälkeistä härjien piiritystä on sivuttu runonurkan Kiven karja postauksessa täällä.

Jukola on ehkä tärkeämpi, vaikka enemmän asutaan Impivaarassa kymmenen vuotta. Jukola mainitaan ainakin 196 kertaa, kun puolestaan Impivaara 84 kertaa. Veljekset ovat Jumalaa pelkääviä, Jumala sana mainitaan 143 kertaa, joskin on ainakin kuudesti päinvastaisessa merkityksessä jumalaton.

***

Lainaukset ja 7 veljeksen laskemiset  sikseen. Osoitin vain, että teoksen hienoudesta ja monipolvisuudesta seuraa myös tekstin vaikeus ja siitä, miten ottaa hienous haltuun. Tämä lukukerta taisi olla minulle jo viides, ja joka kerta löytää upouusia kohtia, luulee lukevansa kohtaa ensimmäisen kerran.
***
Mestariteoksessa on neljätoista lukua, jotka käsittelevät seuraavia asioita ja teemoja, sama löytyy muualla netissä, joten tämä ei erityisemmin paljasta mitään. Suositan kaiken lukemista. Seitsemästä veljeksestä on selostukset juonesta loistavasti täällä. ääninäytteet, tekstin pätkät kaikki, mutta seuraavassa ydinkohdat.

JUONI, lukupäiväkirja/ Seitsemän veljestä luvuittain lyhyesti tiivistetysti

Ensimmäinen luku
Kuvaillaan Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, taustoitetaan veljesparvi, kovin ovat metsämiehiä, isä kuollut kontion kanssa painiessa, äiti myöhemmin, kuten enokin. Veljet tuottavat aapiskirjat Hämeenlinnasta.
Toinen luku
Veljekset yhtä lukuunottamatta ovat iskeneet silmänsä naapurin Venlaan, jolla "hiukset ruosteenkarvaiset", Juhani esittää "kysymysten kysymystä", mutta seurauksena on rupiset rukkaset . Toukolan pilkkalaulu saa veren kuohumaan, ja nyrkit viuhumaan. Apc-kirjasta taistellaan, verissä päin, lue, onko niin haluttu kirja!.
Kolmas luku
Veljekset lukkarin väkituvassa tavausharjoituksissa, mutta käpälämäkeen veljekset pinkovat. Rajamäen rykmentti eli Kuohari-Mikko ja Kaisa, sekä parvi lapsia tulevat vastaan. Kuppari-Kaisa ennustaa veljille kovia aikoja ja saunan paloja. Rajamäen rykmentti on muuten nurmijärveläinen suunnistusseura, joka hakee vielä voittoa Seitsemästä veljeksestä ideansa ammentavasta suunnistuksen Jukolan viestistä. Kakkossija on jo saavutettu. Miksi Venlojen viestissä on muuten neljä osuutta? Vain Simeoni ei mennyt naimisiin, eli pitäisi olla kuusi vaimoa. Muuten vain esikoisen, Aapon ja kuopuksen vaimoista on nimet, Timo ja Lauri kaksoispojat naivat Kuokkalan kaksoset, eli minusta Venlojen viestissä pitäisi olla siis kuusi osuutta, ja Venlakin oli "palleroinen", joskin suunnistuksessa tarvitaan voimaa mäkisen maaston vuoksi. Timon ja Laurin vaimot eli Kuokkalan kaksoset kuvataan ulkomuodoksi "tukevarintainen, keikkanokkainen ja ruskeanahkaiinen töpsä".
Tässä luvussa Aapo kertoo traagisen rakkaustarinan.
Neljäs luku
Toukolan tuhotyöt jatkuvat nyt lisävoimin, Jukolan saunan lämpiää liian kuumaksi. Veljekset miettivät oikeudenkäyttöä, ja lautamies Mäkelä tulee uhkailemaan jalkapuulla.Veljet vuokraavat Jukolan vuosikymmeneksi

Viides luku

Veljet muuttavat Impivaaraan.Aapo kertoo tarinan Valkean kärmeen kruunusta ja Kalvaasta immestä
Kuudes luku
Metsästystä. Veljesten pirtti valmistuu ja palaa jouluna, ja pako Jukolaan, josta loistava kansikuvakin, on Akseli Gallen-Kallelan tekemä.
Seitsemäs luku
Uusi yritys ja uusi pirtin pystytys. Taula-Matti tulee ja metsästysjutuillaan saa pojat metsästysintoon. Nautoja nassutelleen kontion kaatoon. Karhun kaato onnistuu, Lauri hakee viinaa. Viertolan härkiä tulee ...Aapo kertoo tarinan hurskaasta miehestä
Kahdeksas luku
Härkien piiritys jatkuu neljättä päivää. Lauri "saarnaa"ja Tuomas on kostonhimoisena. Taula-Matin apinointi vaati neljäkymmenen härjän hinnan.
Yhdeksäs luku
Veljekset lihoissaan eli keräävät härkien lihat, raivaavat kenttää, kiihkeä kurraottelu. Lauri uneksuu. Pilkkalauluja Rajamäen rykmentistä. Lautamies Mäkelä piipahtaa. Viertola vaatii saatavia härjistä. Veljekset pääsevät sovintoon, kaatavat metsää, kulottavat, korjaavat ja metsästävät.
Kymmenes luku
Jyvistä saadaan viinaa. Simeonin ja Eeron epäonninen kaupunkireissu, jonka seurauksena Simeoni näkee ja kuulee omiaan ... Taula-Matti avittaa veljeksiä löytämään sekaisen Simeonin. Poikien parannus. Huutokauppaan. Kolmas painierä Toukolan veljesten kanssa, ja kuka voittaa? Kannattaa lukea!
Yhdestoista luku
Haavoja rasvaillaan, veljet ruotuun (siis armeijaan) menossa, vaan nimismies toppuuttaa. Aapo virkahtaa vanhan viisauden "herroihin ei ole luottamista", vaan tässä tapauksessa on. Eero lähtee lukuoppiin, ja opettaa muille A:n, P:n, C:n T:n äffän ja Keen :)
Kahdestoista luku
Maanviljelyn aloittaminen hallan takia vaikeaa, monia halloja, ja veljekset joutuvat kärsimään nälkää. Pojat punnertavat sisulla. Pääsevät ripille.Vuosikymmen Imipivaarassa on miltei takana, ja nahkapeitturi on lähdössä etuajassa Jukolasta. Aapo puhuu vaimosta.
Kolmastoista luku
Jukolaan. Rajamäen rykmentin kanssa sovinto, kuten Toukolankin. Tupaantuliaiset, jossa Kaisa kahvista ennustelee. Juhanin ja Aapon vaimovalinnat. Kuka kosii Venlaa? Myöntyykö Männistön Muori? Kehen Venla viehtyy, lue ihmeessä!
Viimeinen luku
Jos et suomalaisesta kirjallisuutta yhtään lue, niin lue edes tämä, tässä veljekset vaimot löytää ja elämän uransa kyntää, ja sato on suomalaista sanataidetta. Suosittelen.

***
Alun kysymyksiin ymmärtää vastauksen vasta varttuneena. Tiivistyksen veljeksistä saa hyvin pilkkalaulustakin. Pilkkaa tuli Aleksis Kivelle myös alkuperäisissä kirja-arvostelussa tai -arvioinnissa, Kivi luultavasti luonnosteli hioi romaaniaan todella pitkään miltei kymmenen vuotta, joten sen lukeminenkin voi olla pitläkestoinen projekti.

Taiteessa on ja pitää olla vapauksia. Seitsemän veljestä on runoutta.

Aapon suurten salomaiden sanan sepittäjän toteamus emännättömästä isännyydestä kuuluu suuriin viisauksiin. Aapo siis nai Konkkalan Hinriikan, Juhani Männistön Venlan, Tuomas nai Härkämäen ainoan tyttären, Simeoni jäi vanhaksi pojaksi, Lauri ja Timo naivat molemmat yhden Kuokkalan kaksosista, Eero nai Seunalan Annan ja muutti Vuohenkalmaan.

Teoksen teksti hyrisee hypnoottisena, veljesten puheenporina pulppuilee, muuttaa muotoaan, ilakoitsee ilmaisuvoimaisena: Kiven Seitsemän veljestä on kansalliskirjamme, ansiostaan.

*****
Aleksis Kivi (1834 - 1872) on Suomen kansalliskirjailija. Hän sai aikanaan huonot palautteet esim. August Ahlqvistilta. Kiveä ja Ahlqvistiä olen tarkastellut täällä. Nummisuutarit on Kiven tunnetuin näytelmä.

Jussi Lähde: politiikka-suomi sanakirja

Jussi Lähde politiikan taustavaikuttaja ainakin Ahtisaaren ajalta on kirjoittanut 2009 politiikka-suomi -sanakirjan, jossa kannessa keekoilee teksti "Tuppeensahattuja ja erikoishöylättyjä ilmaisuja politiikan saralta", ja koko noin 143 sivun hienoin helmi jää lukijalta huomaamatta, ja se sisätakakannen "vastaus", joka alkaa "Kysyjä tietää, ettei esitettyyn kysymykseen ole ...", ehkä se on hauskin tai informatiivisin osa kirjasta, joskaan ei mikään uusi oivallus.

Muuten sanat ovat ennalta-arvattavia ja piinallisen pinnallisia. Vanhoja asioita on jonkin verran kirjattu, kuten Kätilöopiston juttu, Honkaliitto, Zavidovovuoto, mutta miksi siellä lukee laastari, mutta ei lahtari, tai laastarihan liittyy Ahtisaareen ja selityksiin otsalaastarista, Ahtisaari ei ole etusijalla, tuntuu, että moni asia liittyy Väyryseen esim. Jalasmökki, eli naurattaako ketään, onko joku joka ei tiedä tätä, onko se olennainen asia edes tietää. Dostojevski on siinä merkityksessä, että "Väyrynen kehaisi lukeneensa Dostojevskin tuotannon kolmessa päivässä"

D-kirjaimesta luetellaan vain kolme! sanaa Demokratiavaje, Dostojevski ja Dynamiikka, minusta parempia voisivat olla Deflaatio, Deflaatiopolitiikka, Demari, Demokratia, DeVa, Devalvaatio, Dragma ja Duuma. Dostojevski on täysin mihinkään sopimaton henkilöistä Dalai Lama lienee ehkä ainoa, jonka tapaamisesta on puhuttu, joskin pääosin tämän jälkeen.

D-kirjainta voisivat olla myös demagogi, demiltitarisointi, demilitarisoitu alue, desantti, diktatuuri, dilemma ja minusta tärkeä domino sekä dominoefekti ...

Kirjassa on niin kuluneet sanat kuin Benin talli, Turuntauti ja uuniperuna sekä sökörinki mainitaan.

Kiintoisa ja uusi yksityiskohta on se, että teoksen viimeisen termin äänten keskittäminen  mukaan Jyrki Kataisen ensimmäinen eduskuntapaikka tuli kokoomuksen ja perussuomalaisten vaaliliiton ehdokkaana.

Anthony Bourke - John Rendall: Leijona nimeltä Christian

Anthony Bourke - John Rendall: Leijona nimeltä Christian, WSOY, 1971, tämä 2. painos on vuodelta 1975, 112 sivua ja erillisiä kuvia, jotka erittäin hienoja. Kirja on tehty tv-dokumentin jälkeen.

Kirja on kertomus australialaispoikien Harrodsin tavaratalosta ostamasta eläintarhassa syntyneestä leijonasta, joka palautetaan luontoon. Opiskelijapojat pitävät leijonaa jonkin aikaa lemmikkinään, mutta sattuma tarjoaa mahdollisuuden leijonan Keniaan vientiin. Leijonan ylläpito ei ole Englannissa helppoa, palauttaminen on vaikeampaa. Leijona esimerkiksi syö lihaa esim. kaniineja, lehmän päätä, vatsalaukkua, ja se on viime kädessä petoeläin, joka kuuluu luontoon laumaansa.

Teos ei kerronnallisesti ole huipputasoa, mutta tarjoaa oivan tarkastelukehikon luonnon ja ihmisen suhteelle, villieläinten kesyttämiselle, myynnille ja luontoon palauttamiselle. Teoksessa viitataan Elsa -vapaana syntynyt -elokuvaan, jonka kertoo Elsa-leijonan tarinan. Kirja on minusta kiinnostavasti kirjoitettu, ja ongelma ratkaistaan. Haittana on se linkittyminen tv-sarjaan, jota en ole nähnyt.

Kirjassa leijonan kotouttajana toimii legendaarinen Elsan ja muiden leijonien tuntija George Adamson, joka sai Kenian valtiolta paikan minne Christian eräiden muiden leijonien tavoin "palautettiin".

Kirjassa on 112 tekstisivun lisäksi paljon valokuvia.

Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, muttei kaunokirjallisesti merkittävä.

***
En halua ruotia asiaa, mistä en mitään tiedä. 1970-luvun leijonakeskustelu on jo käyty, nyt pitää käydä uusia keskusteluja. Niitä ei tässä blogissa käydä, mutta kirjaan alle omaa "luontosuhdettani".
***
Kuljen luonnossa varsin paljon. Urbaanissa metsässä ei ole juurikaan villieläimiä, mutta löytyy rusakoissa, jäniksissä, ketuissa, hirvissä, peuroissa, supikoirissa, mäyrissä ja jo Mynämäellä susissa, näitä olen susia lukuunottamatta nähnytkin, varsinkin suunnistaessa kauriita. Minusta on ongelma, jos isot villieläimet tulevat liian lähelle kaupunkeja. Peurat ylläpitävät punkkikantaa. Puutiainen ei ole mukava. Hirvien lisääntyminen tuo mukanaan luultavasti hirvikärpästen lisäksi myös sudet, jotka kuitenkin voivat raadella myös karjaa ja koiria. Parhaat asiantuntijat ovat yleensä suhteellisen kaukana ns. tilanteesta.
Eläintarhan ideaa en ole kovinkaan hyvin tajunnut, minusta villieläimet kuuluvat luontoon ja kesyt eläimet ovat kotieläiminä. Eläintarha voi kuitenkin auttaa uhanalaisia eläimiä, ja toimia geenipankkina, en käy kuitenkaan eläintarhoissa. Eläintarhan eläimet ovat ihmisen vastuulla, niille pitää järjestää asianmukaiset olot.
Villieläimiin suhtaudutaan monesti tunteella. Itse edustan kantaa, että luonnon lintuja ei pidä ruokkia, luonto pitää huolta omistaan. Ymmärrän, että kovina talvina on syytä jonkin näköinen ruokinta ehkä järjestää. Luontoon kuuluvat villieläimet, ihmisen elinpiiriin kesyt eläimet, ei siis päinvastoin.
Kannatan luonnonsuojelua ihan käytännön tasolla. Kuljen aika paljon luonnossa, otan valokuvia, suunnistan ja retkeilen.  Luonnon tarkkailussa avainasemassa on kärsivällisyys. Tänä kesänä näin kurkiparin, joka oli tuttu jo viime kesältä. Nyt niillä oli poikanen, jota pitivät välissään. Lopulta pikku kurki oppi lentämään, ja on lentänyt pois, jäljellä on alkuperäinen pari. Tämän kaiken näin vain sen takia, että katsoin kiikarilla kurkien elämää maantien takaa. Pikku hiljaa oppi tietämään, missä kurjet ovat. Esimerkiksi heinikossa, josta jompi kumpi aikuisista nosti päätään. Pikku kurki oli aina kahden aikuisen välillä, vastaavia havaintoja olen oppinut tekemään. Tärkeää on se, että ei häiritse pesiviä villieläimiä, niillä on oma elämänsä ja reviirinsä.
Lähimetsät ovat hyviä virkistyspaikkoja. Metsään kuuluu minusta metsänhoito, eli metsää pitää uudistaa. Vaikka avohakkuut ehkä eivät ole toivottavia, myös hakkaamattomuus vanhentaa metsän.
Itse en syö tällä hetkellä lainkaan lihaa, kalaa kyllä. Elän suhteellisen vaatimatonta elämää, en matkaile, enkä omista kesämökkiä, enkä muita kulkuvälineitä kuin 12 vuotta vanhan auton ja polkupyörän.

Kenenkään luontosuhdetta en kritisoi, jokainen elää tyylillään.
***

Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja

Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja, 1974 Suuri suomalainen kirjakerho, alkuteos Het achterhuis, 1946. 253 s. (Kuva uusimmasta suomennoksesta, jossa on valokuvia).

Anne Frankin (1929-1945) Nuoren tytön päiväkirja on surullinen teos. Se on muistutus miljoonista turhista vihan uhreista, ihmisistä, jotka kuolivat natsien keskitysleireillä. Yleensä vältän tämänkaltaisia aiheita sekä lukemisessa että bloggaamisessa, mutta viha ja sorto eivät koskaan ole hyvä asia, joistain teoksista on vain kirjoitettava. Nuori tyttö, joka piilopaikastaan Hollannista kirjoitti päiväkirjan tekstit osoittaen ne ”Rakkaalle Kittylle” kuoli Bergen Belsenissä keskitysleirissä maaliskuussa 1945 luultavasti lavantautiin, muutama kuukausi ennen natsisaksan romahdusta ja häviötä. Päiväkirja kattaa ajanjakson 12.6.1942 – 1.8.1944.
***
Päiväkirja itsessään on hyvin kirjoitettu, johdonmukainen kuvaus piiloutumisesta ja piileskelystä, mutta myös dynamiikasta salaisessa siivessä, minne perhe joutuu jo muuttamaan noin kuukausi päiväkirjan aloittamisesta lukien, toinen perhe ja vielä eräs perheen isä piiloutuvat erään yrityksen yläkertaan rakennettuun tilaan.Tätä ennen saksalaismiehityksen jälkeen "juutalaisten täytyi käyttää keltaista tähteä, ... luovuttaa polkupyöränsä ... karkoitettiin raitiovaunuista  .. kiellettiin ajamasta autolla  ... sallittiin suorittaa ostokset kolmen ja viiden välillä vain kaupoista missä juliste "Juutalaisten kauppa"  ... sisällä kahdeksan jälkeen ..." ss 9-10  miltei kaikki on kiellettyä, mutta ponnin piiloutua oli "SS on lähettänyt isälle kutsun saapua kuultavaksi". s.19.... "Kaikkien juutalaisten täytyy olla poissa Saksan miehittämistä maista ennen heinäkuun alkua .... lähetetään saastaisiin teurastuslaitioksiin .... " s.76. Toisaalla ilmenee, että miehitetyn maan miehiä lähetetään joko rintamalle tai pakkotyöhön Saksaan "kaikki ylioppilaat, jotka eivät allekirjoittaneet (todistusta, että tuntevat myötätunto saksalaisia kohtaan), viedään Saksaan työleirille" s.81.
***
Piileskely päättyy runsaan kahden vuoden päästä luultavasti ilmiannon vuoksi tehdyssä etsinnässä. Kaikki pidätettiin ja vietiin, vain Annen isä selvisi takaisin. Päiväkirjat julkaistiin ja ne on jokaisen luettavissa. Pohdin, minkä takia näin myöhään annetaan ilmi henkilöitä miehittäjälle, mikä siihen on syynä, mitä ilmiannoilla voitettiin tai saavutettiin? Luultavasti tähän voi olla yksinkertainen selitys, minä en yksinkertaisena sitä ymmärrä. Päiväkirjasta ilmenevät toistuvat murrot varastoon ja eräitä muita seikkoja, kuten sodan lopputuloksen häämöttäminen, jotka voivat olla yhteydessä asiaan?.
***
Myös tämä kirja kaikessa karmeudessaan puoltaa oman puolustuskyvyn ylläpitoa. Myös maantiede määrää paljon. Saksa oli luultavasti liian lähellä Hollantia, ja maantiede tai talvi eivät olleet puolustajien puolella? Winston Churchill on sankari, ja Englannin lähetyksiä kuunnellaan. Kuten aiemminkin olen todennut, Englannin ja koko saarivaltion ja myös Normandian maihinnousun osalta Yhdysvaltojen ansioksi voi pitkälti laskea nykyisen kaltaisen kehityksen Länsi-Euroopassa. Myös Neuvostoliitolla oli oma iso rooli Saksan kukistumisessa, kuten muillakin liittoutuneilla. Kuningatar Elisabeth II mainitaan teoksessa, kuningatar on syntynyt vuonna 1926, ja on siis elänyt läpi toisen maailman sodan ajanjakson.
***
Päiväkirja tuntui aluksi liian harkiten kirjoitetulta, merkintöjä ei ole joka päivältä, välillä on yli viikko taukoa, merkinnät ovat mielenkiintoisia, arkisia, pohdiskelevia ja elämänmakuisia. Päiväkirjat on todettu aidoksi, ja sitä ne varmasti ovat. Harkinta johtunee siitä, että kesken kirjoitusprosessin Anne Frank on päättänyt julkaista materiaalin, perustelen väitettäni wikipedian tiedolla. Radiossa päiväkirjojen säästämistä pyydettiin 29.3.1944.
Toisaalta kun lukee pidemmälle teosta siinä ei kuitenkaan näy "harkintaa", paljon on jokapäiväisiä tapahtumia, sisarkateutta, kitkaa piilossa olijoiden kesken, tietoja ulkomaailmasta sekä voimia vieviä että ilonpilkahduksia. Pohdinta sotatilanteesta on voinut jalostua yhteisön keskusteluissa, myös itsensä analysointia on harrastettu. Radiolähetykset Englannista antoivat toivoa, teoksesta päättelin, että Hollannin hallitsijapari oli maanpaossa siellä. Voimia vievät kaikki tiedot kotietesinnöistä ja epäoikeudenmukaisuudet, ilonpilkahdukset olivat liittoutuneiden eteneminen, joka Annelle ja miljoonille muille oli liian hiljainen. Annen suhdetta toisen perheen poikaan Peteriin myös tarkastellaan. Anne ihastuu Peteriin, ja päiväkirjamerkinnät lisääntyvät, ja muuttavat olemustaan, mutta loppuvat pidätykseen.

Päiväkirjan kerronta saa jokaisen tajuamaan koko tilanteen täydellisen epäoikeudenmukaisuuden. Toivottavasti päiväkirja estää vastaavat tapahtumat tulevaisuudessa.
***
Ajatuksia heräsi paljonkin, wikipediassa on kuitenkin avattu Anne Frankin tarinaa, ja suositan kiinnostuneita katsomaan täältä.