Erkki Rekimies: Näkymätön intiaani

Erkki Rekimies: Näkymätön intiaani, WSOY TaskuSet 1975, sivumäärä  120.

Erkki Rekimiehen Näkymätön intiaani on perinteinen nuorten villin lännen intiaaniseikkailu.

Postivaunut vievät postia ja ihmisiä Denveriin. Vaunuja seuraa yksinäinen intiaani Tomolo yhdessä kesyttämänsä suden Lobon kanssa. Tomolo on menettänyt vanhempansa 3-vuotiaana Arapahojen tapettua nämä. Tomolon isä on ollut valkoinen ja äiti intiaani. Tomolon on kasvattanut Kojootinhäntä niminen intiaani. Nyt Tomolo etsii vastauksia vanhemmistaan.

Vaunuista näkyy myös sata sotaisaa arapaho-intiaania. Virtaa ylittäessä vaunujen pyörä irtoaa ja vaunujen ajajat ja matkustajat joutuvat yhteistyöhön. Matkustajia on Isä Tonio, pappi, joka on kastanut Tomolon, kauppias Waterbottom, hänen kaunis tyttärensä Dolores, entinen seriffi Wilson, ja hänen mukanaan on vanki Mac. Intiaanit vaativat hevosia ja Dolores'ta. Arapahojen päällikkö on Culpalan. Wilson ei suostu vaatimukseen. Intiaanit haluavat myös Waterbottomin, joka on huijannut myymällä käyttökelvottomia aseita intiaaneille, yhdessä Ben Finmarkin kanssa, jonka intiaanit ovat jo tappaneet. Finnmark oli Tomolon isä. Vaunuja ajavat Hank ja Joe, lisäksi Waterbottomin orjana tai palvelijana on musta mies, jota sanotaan Aleksanteri Suureksi.

Juoni on itse asiassa hyvin perusteltu, ja jännite kohoaa. Tomolo joutuu kärsimään siitä, että on intiaani, ja hän joutuu kauppa-asemalla valkoisten kynsiin. Tomolo pääsee suden avulla pakoon. Häntä kuitenkin auttaa myös yksi valkoisista ja kertoo, ketkä olivat hänen vanhempansa. Äiti on ollut sosonien päällikön tytär.

Toisaalla intiaanien piiritys laukeaa väkivaltaan ...

Kirjan nimi viittaa Tomolon saamaan korpin sulkaan, jonka hän uskoo tekevän hänet näkymättömäksi. Jouduttuaan valkoisten väijytykseen, hän tajuaa, että taika ei auta valkoisten maailmassa. Itse asiassa sekä Mac että isä Tonio on hyötynyt Tomolon antamasta kullasta, valkoinen mies ei tässä ole puhdas omaltatunnoltaan. Tomolo suuntaa sosonien maille ja aikoo opettaa heille taikuuttakin suurempaa, valkoisen miehen kirjainten salaisuuden.

*****
Erkki Rekimies (1923 - 1995) oli laadukas seikkailukertomuksia kirjoittanut lehtimies, olen blogannut hänen kirjoittamistaan teoksista  Susi-Rolf, Martti ja minä ja  Laatokan lentäjät.

Leena Lehtolainen: Turmanluoti

Leena Lehtolainen: Turmanluoti, ilmestymispäivä 23.4.2018 Kirjan ja Ruusun päivänä, sivumäärä 128.

Leena Lehtolaisen Turmanluodissa lähtökohta on herkullinen. Maria Kallion "pasifisti ja sivarimies" Antti Sarkela on täysin perheeltään salaa hankkinut aseenkantoluvan, alkanut ampua, ja hankkinut metsästäjän tutkinnon. Parin täysi-ikäisyyttä lähestyvät lapset Iida ja Taneli pohtivat mistä liha lautaselle tulee, ja kotimaista luomua pitävät vähiten huonona vaihtoehtona. Taneli harrastaa siis pariluistelua, ja Iida toimii Amnestyn feissarina. Antin motiivi metsästää on liikkua luonnossa ja päästä irti työstä. Metsästys on hyvä harrastus, mutta suunnistus voisi matemaatikolle sopia paremmin, varsinkin kun Antin motiivi sivariin menolle oli se, että hän ei siedä ryhmäkuria, asiaa, jota jahtiporukassa varmasti tarvitaan.

Lokakuun puolessa välissä sivari Sarkela lähtee ensimmäisen kerran hirvijahtiin, mutta jahdissa ei saada luomulihaa, ohi kun ammutaan. Harrastus jatkuu ja marraskuussa jahdin aikana saa surmansa toinen hirvestäjä Harry Sonntag. Onko turmanluoti lähtenyt Antin aseesta? Asia tuntuu raukeavan, mutta sitten Antti joutuu pinteeseen, ja epäillyksi, niin kuin Marian Kallion sarjan alussakin. Maria Kallio katsoo tutkimuksia sivussa eri yksikössä kun on, mutta Maria alka tutkia asiaan ja tekee lopullisen pidätyksen.

Tämä oli minusta kelpo kirja, ja päivitetty nykyaikaan. Maria Kallio käy työpaikallaan lasten ja nuorten problematiikkaa rikosoikeudellisesti läpi, on nettikiusaamista, itsemurhaan ajamista, ja lasten ahdistelua ja kuvamateriaalia. Antin kautta nousee tutkijakoulutuksen ongelmatiikka esille.

Kirja on nykyajassa, sillä Antilla on oranssinvärisiä jahtitamineita, ja Turun tragedia mainitaan.

Leena Lehtosen Turmanluoti on hyvä  Kirjan ja Ruusun päivän kylkiäiskirja, jonka sai ostamalla yli 15 eurolla kirjoja, itse ostin vain Kitty Fergusonin Stephen Hawking Elämä -teoksen Turun Akateemisesta.
****
Leena Lehtolainen (s.1964) on reipas suomalainen kirjailija, joka suuri yleisö tunnistaa parhaiten tosiaan Maria Kallion 'äitinä'. Maria Kallio -sarjasta olen blogannut Ensimmäisestä murhastani ja Harmin paikasta täällä, sekä Veren vimmasta täällä. Olen lukenut myös Henkivartija -sarjaa ja Tappavan säteen. Maria Kallio on oma suosikkini Lehtolaisen tuotannosta, ja se toimi myös tv-sarjana. Lehtolaisen Tappava säde -kirjassa esiintyy myös Maria Kallio.

Kirjan ja ruusun päivän kirjoina ovat olleet
2017: Roope Lipasti, Karoliina Korhonen: Elovena tyttö
2016: Ronja Salmi ja Jami Nurminen: Onks noloo?
2015: Kari Hotakainen Kantaja
2014: Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito
2013: Jari Tervon Jarrusukka
2012: Tuomas Kyrön Miniä

Isaac Bashevis Singer: Vihassa ja rakkaudessa

Isaac Bashevis Singer: Vihassa ja rakkaudessa, Sonim di Geshichte fun a Liebe, Jukka Kemppisen suomennos englanninkielisestä teoksesta Enemies, A Love Story. Tammi 1991, sivumäärä 280.

Isaac Bashevis Singerin Vihassa ja rakkaudessa on asetelmaltaan, teemoiltaan ja näkökulmiltaan ainutlaatuinen romaani.

Lähtökohta ja henkilöt
Hermann Broder on tarinan "sankari" tai oikeastaan "konna". Hermann on selviytynyt Puolasta natsien vainoista. Perheen palvelijatar Jadwiga on piilottanut Hermannin heinälatoon (ja välillä kellariin). Hermann on kuullut sodan jälkeen, että hänen lapsensa on tapettu, ja vaimonsa Tamara ammuttu. Hermann ja Jadwiga ovat olleet pakolaisleirillä vuoden ja saaneet viisumin Amerikkaan, jossa he asuvat Coney Islandilla Brooklynissä. Herman ja Jadwiga ovat ottaneet siviilivihkimyksen. Jadwiga on aito ja välittävä nainen, mutta lukutaidoton, Hermann on kiertävä kirjamyyjä ja paljon poissa kotoa. Jadwiga nauttii, kuten Hermann Amerikan mukavuuksista, mutta Jadwigaa kärsii yksinäisyydestä ja eristäytyy Hermanninkin kannustamana asuntoonsa.

Hermann ei suinkaan ole kirjamyyjä vaan tekee kirjoitustöitä rabbiini Lambertille (tai tämän nimissä). Hermannilla on suhde keskitysleiriltä pelastuneen Mashan kanssa. Matkoilla hän on Brooklynissä Mashan luona, ei suinkaan myymässä kirjoja Philadelphiassa.

Hermann tuntee huonoa omaatuntoa vaimostaan Tamarasta, jonka kanssa hän ajautui naimisiin opiskeluaikana Tamaran tultua raskaaksi. Parilla oli lopulta kaksi lasta, tyttö ja poika, jotka kuolivat natsien vainoissa. Hermann on lähdössä Mashan kanssa lomalle, kun hän saa tietää, että hänen vaimonsa Tamara on selviytynyt ampumisesta, neuvostoliittolaiselta vankileirltä ja on saapunut Amerikkaan.

Hermann on kolmen naisen loukussa ja kun Masha väittää olevansa raskaana, Hermann ja Masha hankkivat rabbiinin siunauksen liitolleen.

Arviointia
Kirja on hyvin inhimillinen, se nimittäin osoittaa ihmiset inhimillisen raadollisina, iloineen, pelkoineen aitoina, ja syntisinäkin. Kirjassa ei kuitenkaan ole humoristisia aineksia, mutta sen luki mielellään, joskin kirjan lukemisesta jäi apea olo.

Kirja on ehkä saanut ristiriitaisen vastaanoton, sillä kirjassa on nostettu esille asioita, joista yleensä vaietaan:
Hermann on ajautunut naimisiin Puolassa Tamaran kanssa, koska Tamara on tullut raskaaksi, eikä hän halua ottaa aborttia. Hermann on ottanut siviilivihkimyksen Jadwigan kanssa. Jadwiga on kristitty, Hermann siis juutalainen. Hermann tuntee ulkopuolisuutta, eikä pysty puhumaan kenellekään totta. Hän ei pysty lukemaan keskitysleirien kauhuista, hänen on pakko sulkea aistinsa, kun ei kykene tekemään itsemurhaa. Masha on sisäisesti rikki keskitysleirikokemustensa vuoksi. Vaikka hän asuu Amerikassa, kauhut ovat läsnä painajaisissa. Mashan mies on "tohtori", ilmenee, että todellisuudessa, hän ei ole. Hän on katkera ihminen.  Myöskään Hermannin työnantaja ei kirjoita tekstejään itse. Keskitysleirien kuolonuhrit nostavat epäuskon tuntemuksia useassakin henkilössä. Hermann, joka elää valheessa tyhjän päällä, on menettänyt uskonsa myös itseensä, hän on "hedonisti, joka viettää aikaansa itsemurhaa ennakoivassa synkkyydessä", hän selviää kuolettamalla tietoisuutensa.

Selvinneillä on erityisen vaikeaa, kauhut eivät ehkä koskaan lopu. Hermann kärsii uutisista, joissa on uusia sotia, uusia kauheuksia, uutisista, jossa "pikku natsit", joita on kirjan mukaan miljoona, on "armahdettu". Tamara on ollut neuvostoleirillä, missä hän on kokenut kauhuja, joita ei enää koettelemusten jälkeen edes muista, hän on sisäisesti kuollut. Sodan jälkeen kaikki on toisin, mutta ei paremmin, ja öisin kauhut jatkuvat.

Juoni kulkee yllätyksellisesti ja kiinnostavasti. Hermann ja muut pohtivat Jumalan olemassa oloa, ja keskitysleirejä, ja uutta aikaa, jossa  kauheudet jatkuvat.

Masha on naisista oikullisin, ja hänen menneisyytensä on miehien värittämä, ja tarinat ovat satua kuten Hermanninkin. Jadwiga  on hyvä, kiltti, ja uskoo pitkään Hermannin tarinoihin. Jadwiga kääntyy juutalaiseksi ja käy synagogassa. Tamara ei tuomitse Hermannia, eikä muitakaan.

Kirja ei mässäille natsien keskitysleirien eikä neuvostoleirien kauheuksilla, vaan toteaa ne. Leireiltä selvinneet ovat rikkinäisiä ihmisiä, muut ovat hyviä ja pahoja.

Isaac Bashevis Singerin Vihassa ja rakkaudessa on korkeatasoinen romaani juoneltaan, teemoiltaan ja kerronnaltaan.  Suomalaisena en pysty sitä ymmärtämään syvällisesti, mutta näinkin se oli vaikuttava teos.

*****
Isaac Bashevis Singer (1902 - 1991) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1978. Singer syntyi ja varttui Varsovassa, mutta muutti Yhdysvaltoihin 1935 Euroopan juutalaistilanteen vuoksi.
Vaikka tätä arvotetaan erilailla Singerin teoksissa, niin
Moskatin suvusta olen blogannut NÄIN.
Lublinin taikurista  bloggaus 10.6.2018.
Kaikissa näissä ihmiset esitetään vikoineen ja hyveineen, on kiistoja, mutta lopulta pidetään yhtä kuten tässäkin. Teoksissa joku päähenkilöistä on kadottanut yhteytensä Jumalaan ja "uskoonsa".

Anna-Leena Härkönen: Akvaariorakkautta

Anna-Leena Härkönen: Akvaariorakkautta, Otava 1990, Seven-pokkari 2012, sivumäärä 190.

Anna-Leena Härkösen toisen romaanin  Akvaariorakkautta päähenkilö on tamperelaistunut 23-vuotias Rosson tarjoilija Saara, joka herää kapakkaillan jälkeen Jounin luota lakanoista. Mitään ei ole yöllä tapahtunut, sillä Saara on sitä ennen sammunut. Myöhemmin Saara  ja Jouni touhuavat sitten senkin edestä. Koko kirja käsittelee Saaran kipuilua siitä, ettei pääse touhuilessaan loppuun asti. Kun Saara antaa asiasta suoraa palautetta Jounille, on kaksi kipuilijaa. Kirja on mielestäni todella rivo, mutta suora ja rehellisen tuntuinen.

Henkisesti Saara eikä hänen orhinsa Jouni Lampi kasva lainkaan, Saara tosin pääsee lukemaan kirjallisuutta Tampereen yliopistoon. Saara asuu Pispalassa kommuunissa, jota ei juurikaan kuvata, muuta kuin naisten välisin keskusteluin miesten kanssa touhuilemisesta. Saara näkee riettaita unia, ja muistelee elämänsä touhuttelukumppanit ja sänkytouhuilut, joista ensimmäinen tapahtui rippileirillä.

Anna-Leena Härkönen tuottaa sujuvasti tekstiä, mutta minusta tämä ei päädy mihinkään, eikä ratkaise yhtään ongelmaa, ehkä tämä siksi on elämänmakuinen opus, mutta en henkilökohtaisesti pidä tästä.

Oma elämäni on ilmeisesti niin normitylsää, etten ymmärtänyt Jounia lainkaan. Vaikka Jouni on toimittaja, hän vaikuttaa nautinnonhaluiselta itsetunnottomalta pikkupojalta. Saaran ja Jounin suhteessa ei ole lainkaan henkisyyttä. Kaikki pyörii omien alapäitten ympärillä. En tiedä mitään naisen nahkoissa olemisesta, mutta ihmettelin silti Saaran lausuntoa Jounille sivulla 139 ( seuraavassa tekstissä ? = l) "ei pi??uun työnnetä sormea kuin puurokatti?aan". En kyllä ole koskaan kuullut, että joku työntäisi sormen puurokattilaan! Tämä on sieltä kevyimmästä päästä tekstiä. kuten Saaran oma luonnehdinta itsestään sivulla 145: "Herkkuperseinen hermoraunio".

Kirjan nimi tai akvaario mainitaan sivulla 147: "Mä tunnen olevani ku pieni kala joka kurkistelee akvaarion lasin takaa ulos; vesi on väljehtinyttä ja mädäntyneet kasvit huojuu pohjalla ja tarrautuu muhun kiinni, ja mä työnnän kasvojani lasia vasten ja odotan, että joku tulis ja päästäisi mut ulos, kuka tahansa särkis akvaarion ja antais veden roiskahtaa maahan, mutta kukaan ei tule". Ei tule, eikä Saarakaan tule (edes järkiinsä).

******
Anna-Leena Härkösen (s.1965) kirjoista olen blogannut aiemmin seitsemästä
Häräntappoase (1984, esikoisromaani)
Heikosti positiivinen (2001)
Loppuunkäsitelty (2005)
Ei kiitos (2008)
Onnen tunti (2011)
Kaikki oikein (2014)
Valomerkki (2017)

Kolumnikokoelmat
Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia (2013)
Takana puhumisen taito (2014)

Akvaariorakkautta on filmattu, TV:ssä se näytettiin viimeksi 23.1.2019. Pääpari on Tiina Lymi ja Nicke Lignell. Tämän pokkaripainoksen kannessa pääpari on läheisissä tunnelmissa, kuten myös filmissä, ja usein sangen vähäpukeisina.

Sempe - Goscinny: Nikke ja kaverit

Sempe - Goscinny: Nikke ja kaverit alkuteos Le petit Nicolas et les copains 1963, WSOY 1965, sivumäärä 118.

Nikke ja kaverit on loistava kirja, jota voi suositella Goscinnyn huumorin ystäville. Goscinnyn eri teokset ovat kuuluneet lapsuuteeni.  Nikke-kirjojen päähenkilö ja minäkertoja on Nikke, joka käy poikakoulua. Samalla koululuokalla ovat Niken kaverit eli hurjan vahva Henri, poliisin poika Ruffe, pitkäkinttuinen Paul, lihava Simon, Jokkis ja Jori. Jorin isä on upporikas. Jori on rikkaudestaan huolimatta minusta ihan reilu ja mukava kaveri. Albert on luokan priimus ja lellivauva ja hänellä on silmälasit, Kloku on luokan huonoin. Koulussa on rehtori, välituntivalvoja Soppa. Nikellä on naisopettaja. Kirjat koostuvat lyhyistä kuvitetuista jutuista, jotka ovat hauskoja.

Klokulla on silmälasit
Kloku on saanut silmälasit, ja hänen vanhempansa ovat vakuuttuneita, että Klokun huonous koulussa johtuu huonosta näöstä. Albert on poissa  tolaltaan, hän pelkää menettävänsä asemansa priimuksena. Huoli on turha, lisäksi pojat lainailevat  Klokun silmälaseja.

Värikynät
Nikke saa postissa mummilta värikynäpaketin. Isä huomauttaa, että mummin lahjoista on odotettavissa harmia, ja alkaa perheriita, ja Niken värikynät tippuvat lattialle. Nikke vie värikynät kouluun, jossa  niitä puhalletaan, ja niitä katoaa ja katkeilee. Lopulta vain keltainen on häviksissä. Kun Nikke tulee kotiin, isä on ollut oikeassa, värikynistä tuli harmia, mutta sitä isä ei tiennyt, että suurin harmi kohdistui häneen, hän kaatui lattialla olevaan keltaiseen värikynään.

Telttailijat
Pojat leikkivät kaatopaikalla, ja leikkivät pressulla telttailua. Huvittavaa tai erikoista on se, että pojat haluavat leikkiä intiaania, ja Jokkis väittää, että intiaanit eivät telttaile. No eivät, mutta asuivat kylläkin teltassa.

Me puhuttiin radiossa
Radiosta tultiin nauhoittamaan ohjelmaa. Luonnollisesti Niken luokassa asiasta muodostuu absurdi kaaos, primus Albert ei saa sanaa suustaan vaan alkaa itkeä. Pedantit ihmiset joskus jännittävät. Koko suku on kokoontunut Niken luo radio-ohjelmaa kuuntelemaan, mutta kas kummaa  eetterissä soitetaan vain musiikkia. 

Shakkipeli
Nikke menee Simonin luo. Simonin isä opettaa pojille shakkia, joka äityy nappuloiden viskelyyn.

Ann-Marie
Poikia ja naapurissa asuva Ann-Marie on kutsuttu Niken luo. Kloku, Jori, Ruffe ja Simon kummastelevat, miksi tyttö on kutsuttu. Ann-Marie  kehuu Simonin syömistä ja pian pojat kilpailevat. Sama toistuu kuperkeikkojen ja käsillä kävelyn suhteen. Simon jopa syöttää Ann-Marien nukkea.

Ann-Marien syntymäpäivät
Nikke on kutsuttu Ann-Marien syntymäpäiville, tähän juttuun päättyy teos, mutta käsitellään se nyt tässä. Ann-Marien luona on monta tyttöä ja Nikke joutuu pyörimään piirissä pianon tahdissa. Nikke käyttäytyy hyvin, ja hän selviytyy, mutta pillahtaa itkuun kotona, ja isä vie pojan cowboy elokuvaan, missä pyssyt paukkuvat. Nikke-kirjoissa pojat ovat poikia ja tytöt tyttöjä.

Filatelia
Ruffella on postimerkkikokoelma, jossa on yksi postimerkki. Pojat aloittavat postimerkkiharrastuksen ja arvata saattaa mitä tapahtuu, syntyy soppa. 

Opettajat kannustavat keräilyyn, koska siinä oppii historiaa ja maantietoa. Niken isäkin repii kirjeistä postimerkkejä. Hän ei ole ehkä tyytyväinen, kun Nikke tulee kotiin tyytyväisenä, hän on vaihtanut postimerkit marmorikuuliin.


Paul Taikuri 
Paul on saanut taikurin välineet, mutta Nikkelle ja kavereille ei kannata vakavasti mitään taikatemppuja näyttää :)

Lääkärit
Pojat joutuvat keuhkoröntgeniin. Huhut, mitä lääkäribussissa tapahtuu, aiheuttaa tappelua, ja Albertin hermoromahduksen. Simon syö, joten ...juttu symppaa myös koululääkäreitä.

Uusi kirjakauppa
Pojat tutustuvat uuteen kirjakauppaan, jota pitää herra Escarbille. Poikien lisäksi on yksi asiakas, joka kyselee kirjaa Länsimaiden kansantaloudellis yhteiskuntatieteelliset ongelmat. Simon on ostamassa vihkoa, mutta hänellä ei ole rahaa, mutta rasvaiset kädet ...

Ruffe on sairaana
Ruffe sairastuu tuhkarokkoon, myös toinen valvoja herra Forte saa tuhkarokon, jota vastaan ei 1960-luvulla rokotettu.


Urheilijat
Pojat menevät kaatopaikalle, ja alkavat urheilla, vai alkavatko?

Salakieli
Jori on keksinyt salakielen, jossa kirjaimet viittoillaan ja irvistellään, sitä ei luokassa kannattaisi kokeilla. Opettaja saattaa huomata.

Sade
Koulussa pojat saavat olla luokassa, kun sataa. Kaikki ei suju aivan kuten opettaja tai rehtori haluaisi.

Nikke ja kaverit on mukava teos, mutta ei minusta yllä Nikke ja nenä -teoksen tasolle. Koko kirjan paras ja myös erilainen tarina on Vänkä siemaus raitista ilmaa -juttu, joka kertoo minusta paljon nykyaikaisesta perhe-elämästä.

Niken perhe on kutsuttu Bongrammien luo maalle. Bongramm, joka on isän yrityksen kirjanpitäjä, on hankkinut mökin maalta missä saadaan vänkä siemaus raitista ilmaa. Talo on kaukana, mutta ei maalla, ja sijaitsee voimalinjan alla, ruohikko on istutettu ja postimerkin kokoinen, luumupuu on kaatunut. Talo on ostettu velaksi, takana näkyy kerrostalo.  Isä vahtii ruohikkoa kuin haukka, perheen poika ei saa astua ruohikolle, eikä liikkua tontilla, äidin pitää ahertaa alkeellisessa keittiössä. Mökissä on vain puuhella, joka jättää lihan sisältä raa'aksi ja polttaa sen pinnalta. Kuten Nikke sanoo: talo ei ole kovin iso, mutta vänkä.
Tämä juttu kertoo meidän elintavastamme paljon. Mökin idea on poistaa pojan ja äidin stressiä, mutta toimii luonnollisesti toisin päin. Mökki ei todellisuudessa ole vänkä, eikä kellään edes vierailla ole vänkää. Monet ihmiset ovat lapsuudessaan kärsineet yhden ihmisen toiminnasta, jonka hän luulee olevan vänkä. Mökki ei ole myöskään ekologinen, vaan näin toteutettuna turhake.

Tämä vänkä bloggaus osallistuu Oksan hyllyltä blogin lukuvinkki tempaukseen.

Nikestä ja nenästä olen blogannut TÄÄLLÄ. Pikku Nikestä olen blogannut näin.

Rene Goscinny (1926 -1977) oli legendaarinen tekstittäjä Uderzon piirtämiin Asterixiin  ja Umpahpahiin, Tabaryn piirtämään Ahmed Ahneen sekä Morrisin luomaan Lucky Lukeen.
Jean Jacques Sempe (s. 1932) on piirrostaituri, sillä mustavalkopiirustuksilla hän elävöittää Nikke-kirjojen tekstit. Isät kuvataan alkuun hymyileviksi tärkeilijöiksi, heillä on jo vatsaa, poikien kuvat ja touhut on myös loistavasti kuvattu.

Reijo Mäki: Huhtikuun tytöt

Reijo Mäki: Huhtikuun tytöt. Otava 2004, sivumäärä 336.

Reijo Mäen Huhtikuun tytöt kertoo huhtikuussa 1983 kadonneiden tyttöjen Aino Aaltosen, Kirsti Valasrannan sekä Teresa Sundinin kohtalon. Mysteeri on jäänyt poliisilta ratkaisematta, ja iltapäivälehti maksaa Varekselle tutkimuksista toimittaja Ruuhion kirjoittaessa tarinaa murhista.

Vares-kirjojen tyyliin juoneen ymppäytyy paljon muutakin. Turun katuja tallataan, omia mielipiteitä esitetään, lieveilmiöitä lätkitään ja peruspuujalkavitsejä väännetään vakioporukan kanssa. Huhtikuun tytöt onkin varma ja taattu vakio-Vares, mutta minusta sieltä paremmasta päästä. Kyypakkaus, toimittaja Ruuhio, pastori Alanen, dekkaristi Oxbacka ja novellikirjailija Luusalmi hortoilevat mukana ja ensin sännätään Tammivalkamaan Anonyymien Erotomaanien kokoukseen, jossa Vares ottaa vakiovarvit paikalle tulleen Sirkku Aaltosen kanssa. Alkutahdit otetaan lehmusten alla, vahinko vain, että todellisessa Tammivalkamassa ei ole lehmuksia, on vain lehtipuista tammia, vaahteroita, koivuja, pähkinäpensaita, koivuja, haapoja mutta ei kylläkään lainkaan lehmuksia. Lehmukset voisi ainakin kaupunkien katujen varsilta poistaa, kirvojen makeita ulosteita on kadut ja autot täynnä.

Vares on muuttanut Puolalan puiston pohjoisrinteeseen, ja saa seurakseen asunnon entisen omistajan kissan (rouva Barck on kuollut palvelutalossa). Vares antaa kissalle nimen "Jeesus", josta revitään sopimatonta huumoria. Kissa näyttelee ratkaisuhetkillä suurtakin roolia. Samassa talossa asuu vanha merikapteeni Gunnar Anttila, Vareksen perässä on erään vosun määräyksestä konnakaksikko Giancarlo ja Karvanoppa.

Vareksissa on usein mysteerimies, joka touhuaa omituisia, mutta astuu ratkaisuhetkellä toimintaan, tällä kertaa se on muukalaislegionassa oleillut konna valenimeltään Tristan Leopoldo da Canha, joka tulee kostamaan Suomeen ja on loppukahinoissa mukana. Mies tekee selvää  kapakasta poimimastaan miehestä, ja muuttaa asumaan tämän asuntoon.... mysteerimies niittää tuonen viljaa, ruumiita tulee.

Vareksissa on usein sosiaalisesti arvostettu konna, joka usein asuu Hirvensalossa, niin tässäkin Kurt Metto, jolla on dobermanni Spartacus, hänen lähipiiriinsä kuuluu kansanedustaja ja entinen ministeri Anne Airismaa, jonka menneisyys on mielenkiintoinen.

Jussi Vares ajelehtii Uuden apteekin väen jorinoissa, ja muiden aiheuttamissa seikkaluissa, ja lopulta kissaa etsiessä selviää Huhtikuun tyttöjen arvoitus. Uudessa Apteekissa juodaan loppumaljat, ja sinne tulee myös Vareksen ainoa sukulainen Valtteri-setä.

Mäen Varesten taso vaihtelee, mutta tämä Huhtikuun tytöt on rosoisessa lajityypissään hyvä.

***
Reijo Mäki (s. 1958) on uuttera kirjailija, jonka Vares-sarjan ovat Suomen kansan syvät lukevat rivit ottaneet teholukuun. Mäki on kunnon kansalainen, maksaa isot verot, eikä rutise, vaikka ei saa julkisia apurahoja. Mäellä on loppuun suoritettu korkeakoulututkinto, ja hän on ollut myös oikeissa töissä.

Reijo Mäen esikoisteos on Enkelipölyä.

Luettelo Reijo Mäen Vareksista, ja tarinaa Varesten maisemista on täällä.

Mäki on kirjoittanut muutakin:

Mäellä on myös Roivas-sarja.
1. Kruunun vasikan TÄÄLLÄ
2. Liian kauniin tytön TÄÄLLÄ
3. Slussenin TÄÄLLÄ.
Rahan kääntöpiiri TÄÄLLÄ

Reijon Mäen scifi: Tatuoitu taivas, 1996

Pierre Boulle: Kwai-joen silta

Pierre Boulle: Kwai-joen silta, alkuteos Le Pont de la rivière Kwai, suomentanut Anna Louhivuori, Otava Tähtikirja 1961, sivumäärä 260.

Pierre Boullen romaani Kwai-joen silta kertoo brittiläisistä sotavangeista toisessa maailmansodassa Burmassa, japanilaisten vankina heidän pitää rakentaa rautatiesilta yli Kwai-joen. Kwai-joen silta on tärkeä osa Thaimaan ja Burman välistä junarataa, ja japanilaisille tärkeä huoltoreitti.

Vankileiriä viidakossa johtaa eversti Saito, joka vihaa brittejä, ja asettaa keisarillisen tavoitteen valmistaa silta määräajassa. Kaikkien on osallistuttava työhön, myös upseerien ja sairaiden. Pakoyrityksistä teloitetaan. Brittivankeja johtaa pedantti eversti Nicholson, joka on päättänyt pitää armeijan säännöistä kiinni, sekä sodan pelisäännöistä.

Romaanin yksi tarkkailijoista on lääkintäupseeri Clipton. Kirjan ydin on eversti Saiton ja eversti Nicholsonin kaksintaistelu. Kulttuuri on miehillä erilainen, mutta pohjimmiltaan heissä on samankaltaisuutta. Saito vaatii upseereja töihin, Nicholson kieltäytyy. Nicholsonia ruoskitaan ja pidetään kopissa, mutta hän ei taivu. Silta ei etene, joten Saito taipuu.

Vangit ottavat ongelman ratkaistavakseen. Everstin esikuntana toimivat majuri Hughes, insinöörikapteeni Reeves  Brittiupseerit tajuavat, että silta on väärässä paikassa, työ on huonosti organisoitu ja johdettu. Siirtomaaherrat ottavat työt hallintaansa, ja Saito katsoo "voimattomana" vierestä. Reeves tekee laskelmat, piirtää kuvat, valitsee materiaalit. Brittivankeja komentavat brittiupseerit, jotka eivät tee työtä. Näin sotilaat kokevat olevansa sotavankeja, ei orjia.
Eversti Nicholsonin motiivina on se, että hän haluaa näyttää ylemmyyttä brittiosaamisella.  Japanilaisista hän ajattelee, että se on "alkeellinen, vielä lapsuutta elävä kansa, joka on saanut liian nopeasti sivistyksen pintakiillon". s.97. Nicholsonille sillan valmistumisesta tulee pakkomielle, joka saa yllättäviä piirteitä...

***
Sodassa huoltoreitit ovat tärkeitä. Eletään ajanjaksoa 1942-1943. Brittien yksikkö 316 Kalkuttassa alkaa suunnitella radan sabotointia. Majuri Shears, ja itämaisten kielten professori Warden ja Joyce hyppäävät laskuvarjolla Thaimaan viidakkoon ja alkavat valmistella sabotaasi-iskua, jolla pyritään halvaannuttamaan rata...

Lopulta sillan ja ihmisten kohtalon ratkaisevat pakkomielle onnistumisesta ja kunnioitus hierarkioihin.

Kirjana Kwai-joen silta on minusta upea kuvaus Nicholsonin pakkomielteestä, joka hautaa miehen isänmaallisuudenkin.

Kwai-joen silta on filmattu vuonna 1957, ja se minusta päättyy hieman toisin kuin kirjaversio, ja juonessa on erilaisuutta. Filmi sai seitsemän Oscaria. Se valittiin parhaaksi elokuvaksi, musiikista jaettiin Oscar, David Lean sai Oscarin ohjauksesta, Alec Guinness sai pääosa-oscarin Nicholsonin osasta. Lisäksi kuvaus, leikkaus ja käsikirjoitus saivat Oscar-patsaan. Pääosissa näyttelivät myös Jack Hawkins, Sessue Hayakawa, ja William Holden. Elokuvan erikoisuus on se, että elokuvan todelliset käsikirjoittajat Carl Foreman ja Michael Wilson saivat Oscarinsa postuumista vasta vuonna 1984. Heitä epäiltiin 1950-luvulla kommunistisympatioista. Oscarin sai jakohetkellä kirjailija Boulle. Elokuvan vihellysteema Colonel Bogey -marssi oli aikanaan suosittu.

*****
Pierre-François-Marie-Louis Boulle (1912 - 1994) oli ranskalainen kirjailija. Hänen vielä tunnetumpi teoksensa on Apinoiden planeetta. Kirjailijalla oli kumiplantaasi nykyisessä Malesiassa, ja hän toimi vastarintaliikkeessä toisen maailmansodan aikana.

Timo T. A. Mikkonen: Takana loistava tulevaisuus

Timo T. A. Mikkonen: Takana loistava tulevaisuus. Tosikertomus kuvaruudun herroista ja narreista. WSOY, 1982, sivumäärä 337.

Lukemalla kirjan ehkä ymmärtää miksi Timo T. A. Mikkosella oli Takana loistava tulevaisuus. Kirja päättyy vuoden 1982 alkuun, jolloin kirjan mukaan "ohjelmajohtaja Tauno Äijälä oli ilmoittanut, ettei Timo T.A. Mikkonen -niminen henkilö enää koskaan esiintyisi Mainos-TV:n ohjelmissa".  s.336.

Tämä kirja on Timo T.A:n subjektiivinen näkemys Mikkosen siihenastisesta urasta ja MTV:n johdosta. Suoraan tekstistä voi päätellä, että Mikkosella on ollut oma näkemys, joka isossa talossa johtaa aina hankauksiin.

Timo Mikkonen oli 8-vuotias, kun TV-lähetykset Suomessa Tesvision toimesta alkoivat. Myöhemmin alkoivat Yleisradion tv-lähetykset ja MTV. Eikä TV-vastaanottimiakaan ollut monessakaan taloudessa. Alkuun 11-vuotias Timo katseli televisiota kanttorin luona. Kun Timo oli 16-vuotias hankittiin TV-vastaanotin Timon isovanhempien luo, joiden luona Timo asui.

Vuonna 1965 Timo Mikkonen on seuraamassa Pasilassa Jetsonien (The Jetsons, piirretty usalainen sarja) lähetystä, kommelluksena oli, että tekstit eivät olleet kyseisen jakson, ja Liisa Keravuori joutui kääntämään jaksoa suomeksi 'dupaten'.

Ensimmäinen kuukävely 1969 oli iso tapahtuma, Mikkosen mukaan Neil Armstrong valittaa  pölystä ennen laskeutumistaan kuun kamaralle, jossa hän astui niitä ihmiskunnalle merkityksellisiä askelia.

Kirja jatkuu lyhyin luvuin, päähenkilö valmistuu, ylioppilaaksi, käy varusmiespalveluksen ja  saa nimeensä kirjaimet T.A, sillä Timo Mikkosia oli RUK:ssa monta. Mikkonen valmistuu 22-vuotiaana valtiotieteen maisteriksi, ja gradunsa pohjalta tekee Kriisi ’60 - ohjelmasarjan

Timo T.A. Mikkosen M-show oli Suomen ensimmäinen talk-show. Lähetyksiä oli vuosina 1971 - 1974, alkuun tiistaisin, myöhemmin myös lauantaisin. Ohjelma oli MTV:n, mutta tuli Ylen kanavalta. Ensimmäisessä lähetyksessä vieraina olivat vieraina Pekka Tiilikainen ja Jukka Kuoppamäki, myöhemmin jopa Kari Suomalainen. Ohjelmaformaattiin kuului sekin, että Timo T.A. myös lauloi vieraiden kanssa. Ohjelman lähtökohdasta Timo T.A kirjoittaa: "Vuonna 1971 oltiin jo kyllästyneitä  villapaidassa röhöttäviin partaisiin, pitkätukkaisiin 'radikaaleihin'". s.107 sekä "Suomen kansa tarvitsi uuden miehen olohuoneisiinsa ihmeteltäväksi ja taivasteltavaksi. Ja sellaisen se myös sai. Timo T.A. Mikkosen"   s.107. Ohjelma oli siis suosittu, mutta ilmeisesti  Danny Kayen vierailu ei ollut kaikkein onnistunein. "Timo T.A:ta hirvitti antautua Kayen armoille tämä leikitellessä kaikkea ympärillä olevaa ja liikkuvaa ."  s.130 sekä "Mestaus alkoi. Ja se jatkui samaan aikaan viikkoa myöhemmin. Timo T.A. oli sekä hämmästynyt että harmissaan". s.131. Gunnar Bärlundin eli GeeBeen suora haastattelu oli ollut GeeBeen kannalta 'nolo', ja Mikkosen mukaan Äijälä kielsi suorat lähetykset. M-Show lopetettiin vuonna 1974, ja lähetyksiä oli 75.

Vastoinkäymisiä on jokaisella, sensaatiolehdet halusivat Mikkosen mukaan hyötyä Mikkosesta, lähinnä Hymy ja Nyrkkiposti, joka Mikkosen mukaan oli epäonnistuneiden lehti, eräs epäonnistunut ryhmä on "maastamuuttajat", tämän luokittelua en enää ymmärrä, miksi maastamuuttaja on luuseri, minusta ei ole eikä maahanmuuttajakaan.

Timo T.A oli tuottamassa  Miss Skandinavia -kilpailua, mutta seuraava työ oli palkitsevien ja ehkä palkituin eli U.S Media. Siinä Mikkonen oli USA:ssa kuvaamassa. Hänelle John F. Kennedyn traaginen salamurha oli musertava uutinen, jonka kirjan mukaan luki TV:ssä Heikki Kahila, joka sai tiedon kesken lähetystä. Mikkonen tonki U.S Median yhteydessä salamurhatutkimuksia ja salaliittoteorioita. Hän näki Dallasissa kuvatun Nixin filmin, jossa väitetään olevan "ylimääräisiä" hahmoja, joiden väitetään osallistuneen ampumiseen. Nykyisin tämä video on ainakin jossain muodossa Youtubessa, kuten muitakin kaitafilmivideointeja ampumistilanteesta. 1970-luvulla Timo T.A. näki niitä kaitafilmeinä ja valokuvasuurennoksina. Kirjassa lainataan filmien "analysoijaa", jonka mukaan Lee Harvey Osvald (1939 - 1963) olisi ollut koulukirjavaraston ovella, kun laukauksia tuli, eli "liian aikaisin".

Ylen Elävässä arkistossa, linkki avautuu toiseen ikkunaan TÄNNE Timo T.A. Mikkonen haastattelee "Floridan amerikansuomalaisia vuonna 1982. Vuoden 1970 Miss Suomi Ursula Rainio kertoo Floridan olevan kuin Peyton Place sanan varsinaisessa merkityksessä. "Täällä tiedetään toisten tekemiset ja tekemättä jättämiset paremmin kuin nämä asianomaiset itse", toteaa Rainio". Aiemmin Mikkonen on pitänyt Peyton Placea mullistavana sarjana.

Maikkarilla Mikkosen viimeiseksi suureksi tuotannoksi jäi Vuosikymmenen käännekohdat, 5-osainen sarja, jonka hän tuotti, olivat kuvaamassa esimerkiksi Bagdadissa ja Kirkukissa.

Mainos-tv alkoi touhuta omia uutisiaan, Mikkonen jäi sivuraiteille ja kuvaa prosessia, matkalaskunipotuksineen ja juttujen hyllytyksineen, Kymmenen uutiset alkoivat syyskuussa 1981 ja jatkuvat edelleen ilman Mikkosta. Timo T.A. Mikkonen sen sijaan  juonsi myöhemmin Ylen hittimittaria, Elävästä arkistosta löytyy artikkeli ja jaksojakin TÄÄLTÄ.

Timo T. A. Mikkosen Takana loistava tulevaisuus -kirjan kerrontatekniikka on minusta kankea, mikä ilmenee yllä olevista lainauksista, kolmas persoona on minusta varsin huono tyylikeino, lukija etäännytetään asioista liiaksi, eivätkä omakohtaiset tunteet välity. Kirjassa on kuitenkin pioneerihenki, ja optimistinen ote, ja paljon yksityiskohtia television "historiasta".

*****
Timo T. A. Mikkonen (1947 - 2017) oli, kuten yllä ilmenee, kiistelty mediapersoona, jolla takana oli varmastikin loistava tulevaisuus. Koska Timo T.A. Mikkonen  vaikutti tv:n alkuaikoina, en ole tutustunut M-show'hun tai  kuunnellut myöhemmin hänen radio-ohjelmiaan. Mikkosten maailma sen sijaan on tuttu ohjelma, kuten Illan päätteeksi Timo T. A. Mikkonen.




Jokken kirjanurkka on 7-vuotias. Kiitos lukijoille ja kommentoijille. Seitsemään vuoteen mahtuu paljon elämää. Varsinkin työelämässä on ollut viime vuosina vaikeaa, ja koko ajan on vain vaikeampaa. Kirjabloggaus on hyvää vastapainoa sille stressille ja epävarmuudelle. Onnekkaita ovat kuitenkin ne, joilla on edes jonkunlainen työpaikka, perhe tai ihmissuhteita, koti, ja yhteiskunnan turvaverkostot, eli Suomessa ovat asiat minusta erityisen hyvin ja maa on turvallinen ja vakaa.