keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Colleen McCullough: Okalinnut


Colleen McCullough: Okalinnut, The Thorn Birds 1977, suomentanut Eva Sikarla, 1978 WSOY, sivumäärä 452.

Colleen McCulloughin Okalinnut on eeppinen australialainen romaani, joka kertoo päähenkilöidensä Meghann "Meg" Clearyn ja hänen perheensä sekä pappi Ralph de Bricassartin kohtaloista yli puolen vuosisadan ajan. Okalinnut on huikea rakkaustarina, jossa halut, mammonan tavoittelu, ja toteutumaton rakkaus raastavat ja repivät päähenkilöidensä sydämiä. Vaikka Okalintujen juoni on huikea, se on vain osa romaanin tenhoa, myös maiseman kuvaus on tarkkaa. Lukija voi myös pohtia runsaan henkilökatraan moraalisia valintoja. Romaani käsittelee myös naisen asemaa maskuliinisessa yhteisössä.

Juoni ja henkilöt (älä lue, jos et ole lukenut romaania tai katsonut tv-sarjaa, olen kirjoittanut tämän lähinnä itselleni muistoksi)

Okalintujen tarina alkaa vuodesta 1915, jolloin Meg Cleary täyttää Uudessa Seelannissa neljä vuotta. Meg on Padraig "Paddy" ja Fiona "Fee" Cleary lapsikatraan ainoa tytär. Paddy on irlantilaissiirtolainen, ja lampaiden keritsijä, perheessä on liuta poikia, joista vanhin on Frank, joka on Megin tuki ja turva, mutta vihaa Paddya. Clearyjen perheen elämä on jatkuvaa raatamista. Pian Paddy jää kokonaan ilman keritsemisurakoita.

Rikas leskirouva Mary Carson asuu Australiassa Droghedan tilalla. Hän himoitsee komeaa ja kaunista isä Ralphia, katolista pappia, joka on lähetetty uppiniskaisuuden vuoksi Australiaan. Mary Carson on itsekäs peluri. Hän kutsuu veljensä Paddyn perheineen tilanhoitajiksi, ja niin Clearyjen muutto Australiaan toteutuu. Ralph tapaa Clearyt ja kinnostuu pienestä punapäisestä Megistä. Ralph oleilee tilalla paljon, sillä  Carson on suuri lahjoittaja kirkolle. Ralphin ja nuoren Meggien suhde muodostuu erityiseksi. Frank vihaa Paddya, ja pestautuu ammattinyrkkeilijäksi, ja Meggie jää yksin, ja paljolti isä Ralphin neuvojen varaan. Fee Cleary on ollut rikkaan perheen lapsi, Paddy on lähtenyt Irlannista "ajolähdöllä yhden kuolleen jälkeen".

Mary Carson ei ole hyvä ihminen (kuin ei kukaan muukaan ihminen). Mary on manipuloiva. Hän ihailee Ralph de Bricassartia ja yrittää saada tätä sänkyynsä. Hän on hyvin kateellinen nuorelle Megille, koska tajuaa Ralphin rakastavan tätä. Mary Carson järjestää itselleen isot 72-vuotis syntymäpäiväjuhlat, ja tekee uuden testamentin, jonka antaa vain isä Ralphille, ja haukkuu tätä tekopyhäksi luuseriksi, jolla ei edes seiso. Yön aikana Mary Carson kuolee (lienee siis itsemurha). Ralph lukee saamansa kirjeen ja testamentin. Carson testamenttaa koko omaisuutensa 13 miljoonaa puntaa katoliselle kirkolle, omaisuus säätiöidään ja sitä valvomaan asetetaan Ralph de Bricassart. Ralphilla olisi ollut mahdollisuus hävittää testamentti ja valita Meg (eli hän olisi joutunut luopumaan pappeudestaan).

Tämä käänne tapahtuu suhteellisen aikaisessa vaiheessa kirjaa ja osoittaa Carsonin terävän älyn. Isä de Bricassart on ollut ahne, hän on ensin kärkkynyt Droghedan tilaa, mutta Meggien tultua ollut lääpällään häneen. Kukaan ei ole tiennyt, että suuren tilan lisäksi leski on omistanut yrityksiä ja osakkeita, ja omaisuus on ollut silloisen mittapuun mukaan valtava. Mary Carson on turvannut veljensä aseman tilalla. Perhe saa asua tilalla lastenlapsiin asti. He saavat irtaimiston ja palkkaa, jonka isä de Bricassart määrää. Kuten Paddy toteaa he ovat tyytyväisiä 13 miljoonaa olisi ollut liikaa rahaa. Sen sijaan Ralph tajuaa, että niin suuren omaisuuden avulla hänen maanpakonsa on ohi, ja hän pystyy raivaamaan asemat Vatikaanissa. Aiemmin kirjailija on monessa kohtaa tuonut rahan vaikutuksen kohteluun. Uudessa Seelannissa nunnat pieksivät vain köyhien lapsia, siis Clearyja, Australiassa Meg kävi luostarissa koulua, siellä kohtelu oli hyvää Mary Carsonin lahjoitusten vuoksi. Mary Carson lahjoitti Ralphille oman hevosen, ja auton -peräti Daimlerin ...

Meg kaipaa kirkon herrahissiin kadonnutta Ralphia. Kirjailija toteaa Ralphin myyneen Megin 13 miljoonasta hopearahasta, silti Ralph ikävöi Megiä. Kuivuuden jälkeen rajuilman synnyttämä tulipalo tappaa Paddyn ja villisika Stun. Luonnon olosuhteet ovat armottomat, mutta isä Ralph pääsee paikalle. Inhimillisen surun voittaa Megin vetovoima, hän antautuu suutelemaan kiihkeästi impeä, kun tämä hieroo Ralphin mustelmia. Hautajaisten jälkeen Ralph palaa paavin legaatin luo, mukanaan Megiltä saamansa ruusu.

Katastrofista ja 25 000 lampaan menetyksestä toivutaan. Bob ottaa vastuun Droghedasta ja palkkaa uutta  työvoimaa. Luke O'Neill on irlantilaistaustainen röyhkeä ja itsevarma mies, jota Meg vertaa Ralphiin. Luke onnistuu houkuttelemaan Megin tanssiaisiin ja voittaa hänet miehekkyydellään, ja naimisiin mennään. Luke riistää Megiltä tämän säästöt, suuntaa Pohjois-Queenslandiin sokeriruokoa leikkaamaan miesporukassa. Megin hän laittaa palvelijaksi saksalaisperhe Muellereille. Hellät hetket ovat Luken kanssa harvassa ja ovat Megille pelkkää tuskaa. Meg tajuaa, että Luke on ongelma. Luke rakastaa äijäelämää sokeriruokoplantaasilla, Meg kuitenkin onnistuu hankkiutumaan raskaaksi, ja synnyttää tytön, Justinen. Luke leikkaa sokeriruokoa, mutta Ralph pelmahtaa sentimentaalisesti paikalle. Megin emäntä Anne Mueller Ralphin rahoilla järjestää loman Megille Valliriutalla, jonne Anne yrittää houkutella myös Lukea, joka ei kuitenkaan lähde, eikä hän välitä tyttärestään. Sen sijaan isä-Ralph menee saarelle, ja tutustuu Megiin ja lihallisiin iloihin. Tämän jälkeen hän tekee valintansa, jos hän jatkaisi lihallisella linjalla, hän olisi kuin kuka tahansa mies, jatkamalla pappina, hän on erilainen. Meg käy tekemässä tilit selväksi Luken kanssa myös vuoteessa. Meg tietää odottavansa Ralphin lasta, poika syntyy, ja kastetaan Daneksi.

Maailma elää läpi tuskallisen maailmansodan, ja sen jälkeisen nousun.Ralph kohoaa vuonna 1952 kardinaaliksi ja käy Droghedassa, missä Meggie on ottanut yhteen äitinsä kanssa. Meggie on päässyt tasapainoon. Justine ja Dane tulevat hyvin toimeen, ja varttuvat. Fee toteaa Meggielle, että Dane on ilmetty isänsä. Meggie toteaa, että hänessä on Luken piirteitä. Äiti napauttaa tytärtään tiedolla, että on koko ajan tiennyt Ralphin ja Meggien suhteesta ja lapsen todellisesta alkuperästä ja siitä, että Meggie on manipuloinut Ralphia.

Meggie kuittaa äidilleen tietävänsä, että Frank ei ole Paddyn lapsi. Frank on vuosia aiemmin ollut katutappelussa, jossa on tappanut humalassa paljain käsin miehen, ja saanut elinkautisen vankeustuomion pakkotyöhön. Feellä on ollut salasuhde naimisissa olevan paikallisen politikon kanssa. Kun Frank on syntynyt äpäränä, on Feen vanhemmat naittaneet hänet rahasta Paddylle. Paddy on ollut kuitenkin hyvä aviomies, ja rakastanut Feetä, Paddy pitää Frankia omana lapsenaan.  Äiti sanoo, että Meggie joutuu kaikesta oveluudestaan huolimatta maksamaan hinnan suhteistaan, ja menettää Danen.

Isä Ralph tulee Droghedaan, hän on saanut Frankin vapautettua.  Hän viettää yönsä Meggien kanssa ja palaa Roomaan. Hän ei tajua Danen olevan oma poikansa. Aika kuluu ja lapset varttuvat. Justine ottaa yhteen äitinsä kanssa, hän haluaa näyttelijäksi ja muuttaa  äitinsä vastustuksesta huolimatta Englantiin. Dane aikoo papiksi, Meg vastustaa aietta, ja Fee irvii, että Meg on varastanut Danen Jumalalta. Kardinaaliksi kohonnut Ralph on Danen mentori, mutta ei ymmärrä tämän olevan oma poika.

Loppuosa kirjasta on dramaattinen. Dane kuolee Kreikassa pelastaessaan kahta hukkuvaa naista. Hautajaisissa Meggie paljastaa Ralphille Danen olleen heidän yhteinen lapsi. Ralph kuolee, ja Justine oireilee.

Kirjan viimeinen osa käsittelee Justinea, hän saa asiansa kuntoon ja avioituu Rainer Hartheimin kanssa, mutta ei välttämättä jää Droghedaan Paddyn lapsenlapsena, vaikka hänellä siihen Mary Carsonin testamentin mukaan olisikin oikeus.

Okalinnut on suurten tunteiden sukuromaani, joka on kertomus myös Australiasta. Romaani kertoo myös toisen maailmansodan ajasta, ja karjanhoidosta, kuivuudesta, ja kaniiniongelmasta sekä sen ratkaisuyrityksiä myksoomaviruksella. Meg ei juurikaan käynyt koulua, ja kouluista annetaan hyvin kyyninen kuva. Uudessa Seelannissa Clearyt kävivät nunnien pitämää koulua, joissa köyhiä eli siis Clearyja lähinnä kepitettiin ja nöyryytettiin. Australiassa Meg kävi luostarissa koulua, koska Mary Carson oli rikas, oli kohtelu asiallista. Rahan voitelevaa vaikutusta muutenkin käsitellään.

Okalintujen eräs suuri teema on naisen ongelmallinen asema. Fee on hyvin kyyninen, hän sanoo, että suurin virhe on 'syntyä naiseksi'. Toisaalta kirjan kaikki naiset Mary Carson, Fee, Meg ja Justine ovat hyvin vahvoja ja itsenäisiä ja itsepäisiäkin naisia, naisia, jotka ovat myös intohimoisia, ja kantavat vastuun tekemistäään ratkaisuista. Kirjan miehet -etenkin isä Ralph de Bricassart- ovat pehmeitä, epäluotettavia ja eivät pysty kantaamaan vastuuta. Isä Ralph on minusta myös moraalisesti rappeutunut ja sen lisäksi tekopyhä.

Kirjan nimi tulee (keksitystä?) legendasta okalinnuista, jotka laulavat kerran elämässään, ja keihästävät sen jälkeen itsensä puissa oleviin okiin. Ihmiset eivät itseään keihästä niinkään moniin okiin, vaan omiin mokiin.

Mary Carson: "Kaikki täydellisyys on sietämättömän ikävystyttävää". s. 53

*****
Australialainen Colleen McCullough (1937 - 2015) oli neurologi ja opettaja, jonka toinen romaani on Okalinnut, josta on tehty myös TV-sarja, jonka pääparia näytteli Richard Chamberlain sekä Rachel Ward. Mary Carsonia näytteli legendaarinen Barbara Stanwyck, joka oli jo mykkäelokuvissa, sekä elokuvassa Nainen ilman omatuntoa.

Tällä bloggauksella osallistun The books of my life-blogin Down Under -haasteeseen TÄÄLLÄ.

7 kommenttia:

  1. Antoisa postauksesi - vaikka teoksen lukemisesta on vierähtänyt toinenkin kotvanen - herätti hyviä lukumuistoja vieden kiintoisaan maailmankolkkaan, toiseen aikakauteen ja lampaiden keskelle Australiaan, maanläheisyyteen ja mullantuoksuun sekä vahvojen henkilöhahmojen, naisten keskelle; kiitos! Mieliinpainuva ja monikerroksinen romaani, jonka postauksesi hyvin avaa.

    VastaaPoista
  2. Kiva oli lukea tätä postaustasi, hyvin tuli tämä kauan sitten lukemani kirja mieleen. Hyviä muistoja on kirjasta ja hyviä muistoja myös lukupaikasta; luin kirjaa New Yorkin matkalla.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Jokke :)
    Pitäisi joskus lukea tämä uudestaan. Muistan tuon tv-sarjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Katsoin klippejä tv-sarjasta youtubesta en tiedä, onko musiikki lisätty myöhemmin, mutta musiikkikin on sarjassa hyvää.

      Poista
  4. Kiitos tästä postauksesta. Okalinnut on sekä kirjana että sarjana eräs nuoruuteni suosikeista eikä sen tenho ole himmennyt vieläkään. :)

    VastaaPoista