Jokken kirjanurkassa julkaisen subjektiivisen objektiivisia arviointeja. Pyrin porautumaan pintakerroksen alle paljastaen sen, joka kiinnostaa tai ärsyttää minua. Ostan kirjat, jotka luen ja arvioin. Yhteystieto: jokken.kirjanurkka -väliin(at)tietty- gmail.com
tiistai 8. marraskuuta 2016
Anja Kauranen: Kultasuu
Anja Kauranen: Kultasuu, WSOY 1985, Bestseller painos 2000, sivumäärä 111.
Kultasuu on Anja Kaurasen (s. 1954 nykyisin kirjoittaa nimellä Anja Snellman) kolmas romaani. Kultasuu on stadin slangilla kirjoitettu tekijänsä mielestä varmasti hyvä ja vitsikäs kuvaus kaikkia rajoja rikkovasta nuoresta naisesta.
Teos alkaa: "Aika siskokultia, joo, aika siskokultia me oltiin ja sivumennen sanoen jos Jim Davidov nyt olis tässä niin mä en ehtis alottaa kertoon tätä juttua tään pidemmälle ku se jo ryystäs esiin ekat soinnut siitä ihme muulinnaurustaan joka panis taas kerran jyväjemmarit putoileen satulasta takuulla Andalusiassa saakka" ... ensimmäinen piste tulee runsaan kahden sivun päästä, pilkkuihin ei aina ole tuhlattu mustetta. Tämähän on luonnollisesti Kaurasen mielestä varmaan hyvinkin hauskaa, kuten kaikki lukijat tietävät Aika velikultia-lausahdus päättää Tuntemattoman sotilaan, ja siinä vaiheessa äänessä ovat Vanhala, Rahikainen, Sihvonen, Honkajoki ja Jalovaara, he jäivät joukosta henkiin.
Tässä siskokultia edustavat Blondi, Saldo, Lepakko ja päähenkilö (Kultasuu) ja teksti on minusta yliampuvaa, lapsellista ja loukkaavaa, tai mitä pidät lainauksesta "Saldosta arrogantti psykiatri, siinä et se mullistais vihdoinki koko suomalaisen dorkalasysteemin, tyyliin dillet kartsalle ja kaviaaria köpöille, maakuntiin pikku sekoilukeskuksia än äs kylähulluille sotavetskuille, boltsinsa räjäyttäneille exhipeille, narunpätkä SOL:in luentokansiossa hiippaleville stallarideekuille ...." lista jatkuu ja osoittaa minusta joko täydellistä tietämättömyyttä, välinpitämättömyyttä tai totaalista ylimielisyyttä aika siskokullilta. Siskokullat puuhaavat miesten kanssa 'sitä', Kultasuukin Saldon pikkuveljen ja isän kanssa, puuhataan toistensa kanssa ja itsekseen ryhmässä. Mielipiteitä on siis sotavetskuista ja aiemmin jyväjemmareista. Minusta maanviljelyssä on ollut pitkään maamme selkäranka, sotaveteraanit pelastivat maamme, tuskin tätä olisi punalipun alla kirjoitettu. Sotavetskujen ansiosta meillä on sananvapaus, minun mielestäni jyväjemmareiden skutseista tulevat paperit kaikenlaisten kaurasten kirjoihin.
Jim Davidov tuntuu fiktiiviseltä hahmolta, kunnes sankari pääsee petipuuhiin Kultasuun kanssa Enkelikaupungissa (Los Angelesissa?) kirjan loppuvaiheissa ennen kuin Jimin kytkin nousee tuhannen tempun tytön luota.
Kirja minusta on minusta kertomus nuoren naisen rikkinäisyydestä. Kerronnassa samat tapahtumat toistuvat, useasti on mainittu samaan aikaan Blondin kanssa otetut abbikset, jota yritetään keventää toteamuksella, että oltiin taas yksikössä. Luultavasti Kultasuun hedelmöitys oli Saldon pikkuveljen tekoa. Teoksessa vilisevät satiaiset, on mooniksia, ja miesten eritteitä eritellään ja tahkoillaan mm. valokuviin. Valokuvien avulla muistellaan myös siskokultien Lepakkoa, jonka hautajaiset on kirjan yksi päätepisteistä ja monesti käsitelty tapahtuma. Saldolla kai menee hyvin ja Blondi on naimisissa ja on lapsikin. Lepakko oli runoilija, jolla oli anoreksia. Hänen problematiikkaansa ei juuri avata.
Kirja on monella tavoin minusta moraaliton. Tyttökullat ryöstävät pultsareilta, huumeita vedetään ja minusta kirjassa toistuvasti käytetään rienaavia ilmaisuja, joita en tähän kirjaa.
Kaiken räävittömyyden tekstin sisällä on tarinaa myös Kultasuun omasta perheestä. Äiti on ketjupolttaja, isä on juoppo. Itse hän sanoo äidin olevan moralistin ja isän pluralistin ja Kultasuu on kehdannut kertoa himasta vain Jim Davidoville. Perhe on ortodoksinen. Isä on usein juovuksissa. Kultasuu lepyttelee isää öisin ja ilmoittaa komeroihin, koska paha henki on sammunut. Tämä kuvio toistuu kirjailijan teoksista niin Pääomassa kuin Ihon ajassa (kertoo äidin kuolemasta ja on Anjan teoksista minusta paras). Kultasuu -kirja on osoitettu varsinkin Marulle ja tästä siskosta kerrotaan enemmän Anja Snellmanin teoksessa Pääoma. Sisarestaan Kultasuu toteaa: "Mun skidiaikojen yks suurista mysteereistä oli oma systeri, et mikä helvetti sitä vaivas". sekä "Ku mä kysyin syrralta jotain kuulumisii, se vaan nosti koukkusella etusormella rillejä nenällä ja kurnutti lisää ja mä tajusin hitaasti et mä en enää saanu selkoo sen puheesta, mä oli hukannu sen koodin". s.25. Seuraavalla sivulla ilmenee, että äiti ja isä häpesivät siskoa. Sisar kävi töissä ja osteli rahoillaan eläinkirjoja, joissa kauniita kuvia. Kirjan viimeisellä sivulla sisaresta kirjoitetaan näin: "ja syrra, syrra darras jossain hikisessä duunimestassa ruoto kumaralla just niin kuuromykän olosena ettei mikään ihme ettei kukaan niinä tulevina vuosina uskaltais kysyä siltä ees kelloo!" s.111
Anja Kaurasen Sonja O kävi täällä kirjan bloggaus on TÄÄLLÄ. Tämän kirjan tyyli on lähellä sitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi ei, minä luulin, että Maru esiintyy vain ja ainoastaan Pääomassa ja että Snellman häpesi siskoaan niin, että salasi tämän siihen asti. Minulle Pääoma on Snellmanin romaaneista mieluisin, paitsi nimi on siinä huono.
VastaaPoistaItsellenikin tämä oli yllätys, luin ensin Ihon ajan ja sitten Pääoman, ja sitten vasta tämän Kultasuun. Tämä Maru-kuvio tuli tässä esille. Täytyy tietenkin muistaa, että nämä kaikki ovat kuitenkin romaanimuodossa kirjoitettu, mutta tämä tietty kuvio nousee aina esille. Olen tyytyväinen, että luin tämänkin, vaikka en tästä uho-osasta pidäkään.
PoistaJames Joyce ei tuhlannut pisteitä eikä pilkkuja, ei ainakaan viimeisessä kappaleessa.
VastaaPoista:)
PoistaJoycea pitäisi alkaa lukea. Kaurasen kirjat ovat yllättävän lyhyitä, ja Kaurasen kirjoissa samat asiat käsitellään uudestaan, eikö Joycen tajunnanvirta etene. Joskus vielä luen Joycelta jotain muutakin kuin runoja, mutta pitää lukea muutamia kirjoja alta pois, mutta ehkä joku kesä.
joycea ei tartte lukee tarkkaan - ne "tylsät" kohdat voi lukee nopeemmin....
VastaaPoistaOK
Poista