sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Ellery Queen: Ruumiskirstun arvoitus



Ellery Queen: Ruumiskirstun arvoitus, alkuteos The Greek Coffin Mystery, 1930, suomentanut Aulis Rantanen, Sapo 236 Wsoy 1990 sivumäärä 408.

Ruumiskirstun arvoitus -teos alkaa esipuheella, jossa kustantaja selvittää tapauksen merkitystä ja loppuvaiheessa Ellery Queenin, joka on siis salapoliisi, nerokkuutta. Tarina alkaa, kun Georg Khalkis upporikas 67-vuotias taidekauppias kuolee sydänkohtaukseen New Yorkissa. Vainajan asianajaja Miles Woodruff tajuaa, että juuri muutettu testamentti oli kadonnut hautajaisten aikana. Uuden testamentin vuoksi vanha on kumottu, joten ollaan tilanteessa, jossa vainajalta ei jäänyt testamenttia lainkaan. Poliisi ja piirisyyttäjä tutkivat perusteellisesti talossa olijat, ja Ellery Queen tajuaa, että ainoa esine, joka on viety pois talosta, on ruumiskirstu, joten testamentti on myös siellä. Khalkis on balsamoitu ja ruumisarkku on laitettu kryptaan. Kun arkku avataan, Khalkisin ruumiin päältä löytyy kuristettu nuoren miehen haiseva ruumis, mutta ei testamenttia. Johtopäätös on, että murhaaja on varastanut myös testamentin. Perintöriita laajenee murhatutkimukseksi. Dekkarissa on monia yllättäviä tapahtumia, ja käänteitä tapahtuu säännöllisesti. Sekavaan vyyhteen saadaan selvityksiä, mutta uusia rönsyjä ilmenee. Loppuratkaisu on dekkarimaailmassa varsin omintakeinen ja nerokas, mutta sen voi joku ehkä juuri ja juuri keksiä.

Poliisit alkavat tutkia murhaa, ja he selvittävät vainajan viime päivien toimintaa. Ylimääräinen ruumis tunnistetaan Albert Grimshawiksi, joka on väärentäjä ja istunut Sing Singissä petostuomiota. Ilmenee, että Grimshaw on varastanut miljoonan dollarin Leonardo da Vincin taulun, joka oli Khalkiksen hallussa, joka puolestaan oli myynyt sen rahapulassaan monimiljonääri Knoxille. Vainajan naispuolinen sihteeri Joan Brett tietää paljon, mutta "unohtelee" asioita. Vainajalla ei ole omia lapsia, hän on sokeutunut, ja haetuttanut vajaamielisen Demitrios serkkunsa Kreikasta. Khalkiksen sisar Delphina Sloane, Gilbert miehineen asuu talossa. Gilbert johtaa Khalkiksen galleriaa. Yksityisgalleriaa Nacio Suiza, matka-agentti on Jan Vreeland, jolla on muistakin pitävä vaimo Lucy. Delphinan poika Alan Cheney juopottelee ja nostaa rahansa ja katoaa. Rikoskomissario Richard Queen hoitaa käytännön  tutkimuksia, mutta piirisyyttäjä Sampson ja apulaispiirisyyttäjä Pepper koordinoivat toimintaa. Henkilöitä on vielä edellä lueteltua enemmän. Tutkimukset perustuvat loogiseen ajatusprosessiin, jossa syyllinen lavastaa vääriä johtolankoja esimerkiksi kirjeitä, teekuppeja ja muita. Ellery epäilee, että Khalkis olisi saattanut saada näkönsä takaisin, sillä häntä hoitaa englantilainen silmälääkäri tohtori Wardes. Ilmenee lisäksi, että Demitrious on ollut punavihersokea, hänen tehtävänään on valita listan mukaan Khalkiksen vaatteet. Tutkimuksissa ensin ilmenee, että Albert Grimshaw ja Knox ovat käyneet Khalkiksen luona. Gilbert Sloane osoittautuu nimettömän kirjeen mukaan Grimshawin veljeksi. Gilbert Sloane kuolee, ja teko on lavastettu itsemurhaksi ... Tarina etenee vielä monin vaihein ennenkuin dramaattinen loppu on käsillä ja Ellery Queen saa selvittää kaikki konnankoukut. Syyllistä on miltei mahdotonta päätellä ennen loppuratkaisua, jos silloinkaan, sillä tosiasioita tulee jatkuvasti ja asetelma muuttuu jatkuvasti. Kysymys on ovelasta rikollisesta, joka lavastaa tilanteita, ja kylvää vääriä todisteita, ja hävittää oikeita. Ellery Queen tajuaa tämän ja kutoo verkon, johon ryökäle tarttuu.

Ruumiskirstun arvoitus on kultakauden dekkari, ja nimeenomaan sen amerikkalaisen haaran mestariteos. Pitkästä mitastaan huolimatta teoksen lukee nopeasti loppuun, joka on nautittavan yllättävä.

Olen blogannut myös Ellery Queenin kirjasta Kymmenes rikos NÄIN.

*****
Ellery Queen -tarinoita alettiin julkaista 1928 ja ensimmäinen dekkari Silinterihatun arvoitus julkaistiin 1929, tämä Ruumiskirstun arvoitus vuodelta 1932 on mainittu yhdeksi parhaista. Kirjoissa Ellery Queen on salapoliisi, joka merkitsee seikkailunsa "ylös". Hänen isänsä on poliisi Richard Queen, joka tässä kirjassa vain mainitaan.
Ellery Queenia kirjoittivat amerikkalaiset serkukset Frederick Dannay ja Manfred Bennington Lee, ilmeisesti nimillä Daniel Nathan ja Manford Lepofsky, dekkareita on kymmeniä, ja loppuvaiheessa muut kirjoittivat loppuun tarinoita.

2 kommenttia: