torstai 2. kesäkuuta 2016

Dian Fossey: Sumuisten vuorten gorillat


Dian Fossey: Sumuisten vuorten gorillat, Gorillas in the Mist 1983, suomentanut Juhani Pietiläinen, WSOY 1984, sivumäärä 275.

Amerikkalainen eläintieteilijä ja antropologi  Dian Fossey (1932 - 1985) tutki vuorigorilloja 18 vuoden ajan Afrikassa, hänet löydettiin murhattuna 27.12.1985 Ruandassa. Sumuisten vuorten gorillat -teos kertoo Dian Fosseyn tutkimuksista vuorigorillojen parissa. Fossey menee ensin vuonna 1963 tohtori Leakeyn kaivauksille ja hän saa ensikosketuksensa vuorigorilloihin. Fossey palasi kotiin askarteluterapeutin toimeen, mutta myös Jane Goodallin simpanssitutkimuksia rahoittanut Leighton A. Wilkie päätti rahoittaa myös Fosseytä, joka jättää kotimaahansa koiransa ja vanhempansa. Leighton  A. Wilkie (1900 - 1993) perusti DoAll yrityksen sahakeksintöjensä voimin, nykyisin yritys tekee työstökoneita.

Fossey suuntaa uudestaan Virungan vuorille silloisen Kongon (myöhemmin Zairen) alueelle, jonne perustaa leirin vuoden 1967 alussa, gorilloiden tutkimukset keskeytyvät heinäkuussa, jolloin Fossey pidätetään, ja hän on hengenvaarassa. Hän keplottelee itsensä Ugandaan. Hän ei voi kuitenkaan palata Zaireen, vaan suuntaa Ruandaan. Ruandassa asui 4,8 miljonaa asukasta 26 000 neliökilometrin alueella, Fossey mukaan paljon ihmisiä, mutta nykyisin heitä on jo ainakin 12 miljoonaa. Ruanda on köyhä maa, joka koki kauhean kansanmurhan vuonna 1994. Fossey perustaa Ruandaan Karisoken leirin. Paikalliset laiduntavat karjaa lähellä gorillojen aluetta, mutta pahempi ongelma ovat salametsästäjät, joiden kohteena eivät ole vain gorillat. Salametsästäjät pyytävät antilooppeja ansoilla, mutta myös gorillat putoavat ja tarttuvat ansakuoppiin. Salametsästäjistä ja heidän tavoistaan on kirjassa selityksiä. Salametsästäjät metsästävät myös norsuja ja gorilloja. Gorilloja otetaan kiinni myös elävänä ja koitetaan myydä. Kuolleelta gorillalta voidaan leikata irti kieli, korvat, kivekset ja pikkusormet. Gorilla on arka eläin. Se on kasvissyöjä, joka syö hieman (3%) hedelmiä, kasveja, ja puunkuorta (ainakin), se syö myös toukkia. Gorillan päivästä 40% kuluu lepäämiseen, 30% syömiseen ja 30% ajasta se liikkuu.



Kirjassa on monia kuvaliitteitä kuvateksteineen, gorilloilla nimet, esimerkiksi kansikuvassa on nelosryhmän johtaja Uncle Bert. Dian Fossey "sai yhteyden" ensin kuitenkin ryhmä viiteen, jota johtaa Beethoven (iäksi mainittu 47 vuotta!), lauma on aluksi 15-henkinen, mutta kutistuu kymmeneen, sillä Bartok ja Brahms nuoret urokset lähtevät ryhmästä saavuttaessaan sukukypsyyden. Beethovenilla on useita naaraita Effie ja Marchesa ja näillä poikasia. Fossey raportoi uusien poikasten syntymät, raskaudet, poikasten kuolemat ja eri ryhmien yhteenotot, jossa käytetään kulmahampaita, ja gorillat saavat syviäkin haavoja. Gorillat elävät siis 2- 20 yksilön laumoissa, jossa on yleensä yksi sukukypsä uros (yli 15-vuotias ja 170-kiloinen), jolla on kolmekin naarasta, sitten on nuorempia koiraita ja eri-ikäisiä poikasia.

Antoisin ja monesti koskettavin osa on Fosseyn kertomus gorilloista ja muista eläimistä ja niiden kohtaloista. Salametsästäjien kynsistä pelastetut Cocon ja Puckerin hän elvytti, mutta lopulta ne vietiin eläintarhaan, jossa nämä myöhemmin kuolivat. Aiemmin mainittu Beethoven kuoli ilmeisesti luonnollisesti. Peanuts nuori koiras oli ensimmäinen villi gorilla, joka otti kontaktia Fosseyhyn seitsemän kuukauden jälkeeen, "katsoi" tätä. Kahden vuoden jälkeen se jopa kosketti Fosseyta. Sukukypsänä Peanuts ajettiin pois laumastaan, ja se etsii "orpona" paikkaansa muista laumoista tai perustaa oman. Salametsästäjien kynsistä pois otettu Bonne Annee elvytetään ja yritetään ryhmäyttää vitoseen, asia ei onnistu vaan nartut ovat repiä pennun riekaleiksi. Neloseen ryhmäytys onnistui. Poikanen tosin kuoli vuoden kuluttua keuhkokuumeeseen. Salametsästäjät  yrittävät pyydystää poikasta nimeltä Kwel vitosryhmästä. Lauman johtaja puolustaa Kweliä, Uncle Bert ammutaan ja sen pää leikataan irti. Myös lauman vartija Digit keihästettiin hengiltä ja tämä tapahtui vuonna 1978 eli salametsästäjiä ei ajansaatossa saatu "kuriin". Kwelkin kuolee myöhemmin saamiinsa vammoihin. Fossey oli nähnyt ja havainnoinut Uncle Bertin tulon lauman johtajaksi vuonna 1968, jolloin vanha koiras Whinny jättäytyy laumasta ja kuolee, sillä  on vatsakalvon tulehdus, keuhkopussin tulehdus, keuhkokuume ja kenties aivokalvontulehdus. Uncle Bert siis ammuttiin ja pää leikattiin irti (luultavasti siis korvien ja kielen ja kallon vuoksi).

On siis paljon iloja, mutta enemmän isoja menetyksiä, tämä ei ole lopultakaan mukavaa luettavaa. Salametsästäjät ovat riesa. Kuka Fosseyn itsensä vuonna 1985 murhasi, on jäänyt selvittämättä. Fossey itse oli realisti. Hän tajusi Afrikan olot, korruption, paikallisten köyhyyden. Eläintensuojelu on paikallisille erilaista kuin länsimaalaisille. Köyhälle norsunluu houkuttaa ja rahasta on aina puute. Fosseyn mukaan salametsästäjät olivat puistonvartijoiden ystäviä tai ainakin niin, että vartijat eivät ottaneet heitä kiinni ja hyötyivät toiminnasta.

Fossey oli muutenkin eläinystävä, hänellä oli löytökoira, -marakatti. Leirielämää kuvataan jonkin verran, se ei ole luksusta. Fossey kävi Englannissa Cambridgessä tekemässä väitöskirjaansa. Salametsästäjien lisäksi reportterit olivat aika ajoin riesa. National Geographic on tietenkin poikkeus, sieltä oli laatuvalokuvaaja ja sieltä tuli myös rahoitusta.

Vuorigorilloja elää siis vain Virungavuorilla, jossa on  sammuneita tulivuoria, alue rajoittuu Kongon demokraattisen tasavallan, Ugandan ja Ruandan rajaseuduille. Dian Fossey on vuorigorillatutkimuksessa samassa asemassa kuin Jane Goodall simpanssitutkimuksessa.

Valokuva on otettu Helsingin Luonnontieteellisessä museosta

Osallistun tällä Evarian kirjahyllyn Apinan vuosi -haasteeseen täällä.

Vuorigorilla oli katoamassa kokonaan, eri lähteiden mukaan kanta on elpynyt ainakin Bwindin kansallispuistossa Ugandassa. WWF:n sivujen mukaan vuorigorilloja elää vielä 880, joista 480 elää Virunga tulivuoren lähellä Bwindin alueella asuu nelisensataa vuorigorillaa.

*****
Äitini oli eläessään  erilaisten gorilla- ja simpanssijärjestöjen jäsen ja lahjoittaja.Tämäkin kirja oli kotona ja olen sen aiemmin lukenut. Kotonamme oli alkuun oma lemmikkikoira, mutta myöhemmin jokusia löytökissoja, "lahjoitettuja" kaneja, ja on ollut hevosia.

Minusta villieläimille pitää turvata oma reviiri ja antaa niiden elää rauhassa. Minusta villieläimet ovat villejä, eivätkä ne kuulu ihmisten reviireille eikä pihoille.

Olen blogannut täällä Joy Adamsonin Perheeseemme kuuluu leijona, eli tässä tapauksessa leijona oli Elsa. Adamsonit kuten Fossey murhattiin. Bourgen ja Rendallin kirjasta Leijona nimeltä Christian olen blogannut täällä. Siinä pohdin luontosuhdettani ja suhdettani eläintarhoihin ja lihansyöntiin. Muiden tekemisiin en ota kantaa, ihminen on vapaa mutta vastuullinen eli mitä tekee siitä vastaa ainakin itselleen.


Yllättävä yhteensattuma, tämän viikon (22/2016) Seiskassa on kuvia ja juttu vuorigorilloista, Andy Rouse on kuvannut vuorigorilloja Ruandassa. Jutusta tulee myös ilmi, että luonnonsuojelijat ovat edelleen hengenvaarassa.


Kirjasta on tehty filmi vuonna 1988, jonka pääosissa oli Sigourney Weaver.

4 kommenttia:

  1. Jokke, kyllä villieläimet voivat kuulua luotopihoihin ja -puutarhoihin. Lueppa Riku Cajanderin Luntopiha -kirja. Lumimies aikoo omin kätösin nyt tehdä lepakoille hotellin, linnunpönttöjä meillä on useita, tammia ja kuusia on istuettu oraville, siilit syövät sekä korian kuivamuonaa, että selviävät pesistä herätessään hengissä, kunnes alkavat syödä haittaeläimiä kuten lehtokotiloita. Mietä on myös usein ilahduttanut haukka sekä kettu. Kiva asua näin luonnossa kiinni.

    En ole lukenut tätä kirjaa, mutta elokuvan ostin ja se on itketty monta kertaa läpi. Olen aina kuulunut johonkin eläinsuojelujärjstöön ja nyt Animaliaan.

    Periaatteessa eläimet tosiaankin kuuluvat luontoon eivät eläintarhoihin. Oi, klo on jo noin paljon, meidän siilit ovat tarkkoja, että ruoka on tarjottava klo 21!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filmin olen itsekin joskus nähnyt.

      Totta, että kyllä siivekkäät eläimet ovat pihapiirin piristys. Lepakot saattavat olla kesäisin ullakoilla? Lintujen laulu kuuluu kesään.

      Eli tämä osoittaa, että kirjoitin osin lööperiä ylös, mutta tarkoitin lähinnä susia, karhuja ja gorilloja ym, eli minusta niille pitää olla kunnon reviiri suojellussa metsässä ...

      Meillä (lapsuudessa) myös pihapiirissä syötettiin (tai äiti syötti siilejä ja lintuja) ja pihassa kävi supikoirakin ja mäyrä ym, nyt asun itse kaupungissa, joten vähemmän on villejä nisäkkäitä pihalla, joskin kauriit alkavat lisääntyä Turussa, kuten kettu ja rusakko ... tänään näin yhden kurjen pyörällä ajaessani, nekin ovat alkaneet tulla Turunkin seudulle, tai sitten en ole aiemmin osannut niitä nähdä ...

      Poista
  2. Hieno postaus, Jokke! Minäkin olen tämän kirjan joskus nuorempana lukenut ja koin sen aika ahdistavaksi. Mietin ottaisinko kirjan luettavaksi uudelleen nyt haasteen myötä, mutta en ole vielä osannut päättää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on kyllä hyvä,ja samojen pulmien kanssa aina vaan painitaan, mutta on tämä hirveän surullinen kirja.

      Poista