tiistai 3. helmikuuta 2015

Herman Koch: Illallinen


Herman Koch: Illallinen, Het Diner 2009, suomentanut Sanna van Leeuwen  Siltala 2013, sivumäärä 340.

Herman Kochin Illallinen alkaa, kun hienostoravintolaan monen ruokalajin menu'ta asettuvat syömään suosittu poliitikko Serge Lohman Babette-vaimonsa kanssa sekä Sergen veli historianopettaja Paul Claire-vaimoineen.

Jos olet aikeissa lukea kirjaa seuraava paljastaa kirjan asetelman.

Älä siis lue bloggausta, jos olet aikeissa nauttia Illallisesta ilman ennakkoasennetta.

Illallinen on tragedia ja sairaskertomus. Paul on tarinan mielenvikainen minäkertoja, Claire on vielä pahempi narsisti ja psykopaatti kuin miehensä. Kuten myöhemminkin totean, karmiva asetelma selviää vasta hiljalleen. Alkuun kaikki vaikuttaa harmittomalta.  Takakannenkin esittely johtaa pahasti harhaan, koska ei ole kysymys Paulin löytämästä videosta poikansa Michelin kännykästä vaan Paulista ja Paulin asenteista jo pidemmältä ajalta, ja mihin vanhempien narsistinen ja psykopaattinen asenne johtaa omassa käyttäytymisessä ja lastensa kasvatuksessa.

Tunnustaudun demokratian ja ihmisoikeuksien kannattajaksi. Uskon ihmissuhteissa sovitteluun, sopuun ja väkivallattomuuteen, aina se ei ole mahdollista, mutta silti ei tarvitse riidellä, voi pysytellä erossa. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, minusta myös muilla olennoilla on oikeus elää reviireillään, villieläimet villissä luonnossa ja lemmikit ihmisten kanssa.

Kirjan päähenkilö sen sijaan ei tunnustaudu ihmisoikeuksien kannattajaksi, eivätkä myöskään veljesten siipat eivätkä pariskuntien esikoiset. Ainoastaan parjattu poliitikko omaa jonkin verran henkistä selkärankaa ennen kuin se murretaan.

Kirjan puitteet on veljesten ja heidän siippojen hieno ja kallis ravintolaillallinen. Kirjassa kuitenkin luodataan Paulin pään sisälle takaumin. Alkuun Koch harhauttaa minäkertojaratkaisullaan poliitikkoveljen olevan ongelman ja Paulin olevan normaali perheenisä ja opettaja. Menemättä juoneen tai lopputulokseen sen tarkemmin voin mainita vanhempien peittelevän poikien tekemiä hirmutekoja. Tärkeintä on oma onnellinen perhe, ei ihmiselämä eikä laki.

Kerron omia -varmasti hyvin lapsellisia- mielipiteitäni lukuprosessin tiimoilta.
1. Sairauteen määrätyt lääkkeet kannattaa syödä.
2. Lapsille on asetettava rajat
3. Kun rajat asetetaan pienenä, ne on helpompi pitää
4. Moraalinen koodi opitaan pääosin vanhempien esimerkistä
5. Kasvu ja oppiminen käyvät monesti pettymysten kautta
6. Toisen vahingoittaminen on väärin
7. Kuolemanrangaistus on aina väärin
8. Olemme tasa-arvoisia
9. Jokaiselta voi oppia
10. Jokainen on arvokas

Lisäksi minusta
1. Vanhempien pitää puuttua lastensa virheisiin ja erheisiin.
2. Vanhemmilla on kasvatusvastuu
3. Väkivalta pitää tuomita, vaikka omat lapset sitä harrastaisivat
4. Teko on väärin, jos se vahingoittaa toista,
5. Rikos pitää sovittaa pyytämällä anteeksi, hyvittämällä se uhrille ja kärsiä siitä lainmukainen rangaistus. Rikosta ei saa uusia vaan pitää katua.

Kirja on omalla tavallaan mestarillinen. Pitääkö vanhempien paljastaa lapsensa rikollisuus vai suojata lasta kiinnijäämiseltä?

Kirjailijan on minusta asetuttava selkeästi väkivaltaa ja sen peittelyä vastaan, esimerkiksi rakentamalla kirjan loppu moraalisesti oikeaksi. Sadun kaava on toimiva: loppu hyvin kaikki hyvin. Tässä se loppu on onnellinen perhe, mutta loppu on onneton ja perhe sairas, ja teot ovat minusta moraalisesti ja juridisesti vääriä.

Minulta kirja saa kouluarvosanakseen neljä, sillä 
1. Juoni on täysin epärealistinen. Patahullu ihmisiä toistuvasti mukiloiva mielipuoli olisi laitettu joko vankilaan tai hoitolaitokseen, eikä hänellä olisi riittänyt rahat elämiseen. On myös ihmisiä, jotka löisivät takaisin.

2. Tässä on tarkasteltu puolinaista raskolnikovilaista asetelmaa eli rikosta ilman mitään armoa, katumusta tai hyvää henkilöä tai edes jälkiseuraamusta. "Onnellinen" perhe ei oikeuta vahingoittamaan ja murhaamaan. Tässä on vain Rikos eikä Rangaistusta. Minusta kirjailijan pitää ottaa kantaa hyvän puolesta.

Toisaalta kirja voi saada kouluarvosanaksi kymmenen, sillä kirjojen lukijat ovat älykkäitä
1. Aggressiiviset vanhemmat raivannevat tietä lapsilleen uhkailemalla seurauksilla ja väkivallalla tai sen uhalla ja laillisestikin ja hyvillä tavoilla, mutta kaikenlaisilla suhteilla ja rahalla tulevaisuudessa.

2. Kirjan kerrontaratkaisu on niin ovela. Oikeastikin on mahdoton sanoa heti, onko ihminen oikeassa vai väärässä, hyvän tai huonon asian puolella, vasta aika ja teot osoittavat, usein sitä ei ole mahdollisuutta seurata. Yksityisyys tai paremminkin yksityisyyden suoja on tehokas verho, joka asettuu joskus totuuden eteen.

Uskon, että arvioinnit kirjasta vaihtelevat ääripäästä toiseen. Kirjan kritiikit löydät parhaiten Siltalan koosteesta täältä.

Tästä ovat siis kirjoittaneet monet johtavat kirjabloggarit kuten Leena Lumi ja Järjellä ja Tunteella Susa.  Muissa käytä googlea, minä en viitsi, en tämän kirjan takia. Etoo. Kuvottavan kova kirja, mutta myös kirja joka voisi kertoa tästä maailmasta.
*****
Herman Koch (s.1953) on hollantilainen kirjailija.

10 kommenttia:

  1. Jopkke, tässä kirjassa parasta ja pahinta on se, että tämä voisi ihan helposti olla totta. Usko tai älä, niitä vanhempia riittää, joilla on näiden pariskuntien toimintamallia. Jos se jäisikin vain heihin, mutta kun lapset oppivat esimerkistä! Olen tuntenut parikin tämän kaltaista paria, paitsi murha puuttuu, mutta olemme nyt etäännyttäneet itsemme, sillä sitä ei vain kestä. Jo tämä kirja kävi aika ylivoimaiseksi, mutta silti en olisi jättänyt lukematta.

    Minäkin tunsin sympatiaa parjattua ministeriparkaa kohtaan, mutta hän oli heikko, joten muiden oli helppo vetää hänet mukaan. Koko ajan se kauhea kysymys, mitä osa lukijoista ei tunnu tajunneen: Missä on perheen adoptiopoika? Mitä hänelle tapahtui?

    Tämän juoni ei minusta ole epärealistinen, sillä tuollaisia öykkärimukiloijia hyvissä varoissa ja asemissa on oikeesti liikkeellä. Kukaan ei vain uskalla puuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)

      Minusta adoptiopoika katosi, tai murhattiin?

      Epärealistisuus on lähinnä minun toiveeni. Minusta epärealistista tässä on se, että vaikka Paul oli öykkäri, niin hän ei ehkä ollut hyvissä varoissa, muistaakseni oli eläkkeellä (luin kirjan marraskuun lopulla ja oli kirjastosta lainattu).

      Poista
  2. Pidin 'lapsellisista' kommenteista, myös voisi sanoa vanhanaikaisista. En lukenut juoniselostusta sitä ajatellen, että ehkä luen. Kommenttisi tuovat mieleen jotkut elokuvat, esim Tarantinon tai Peckinpahin, joissa olen odottanut moraalista tuomiota pahoista teoista, eikä sitä tule. Siksi olen ne lopulta nähnyt vain väkivallan ihannointina, vaikka olen tuntenut itseni tädiksi (jo nuorena) - kun elokuvia siis on niin ylistetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tämän marraskuun lopulla. Kirja oli nopealukuinen, mutta ajatuksia herättävä. Kirjoitin bloggauksen, mutta en sitten julkaisutkaan sitä. Muutin bloggausta ja julkaisin sen nyt.

      Katsoin vasta eilen muiden bloggauksia, yleisesti tästä on pidetty.

      Itse pidän tärkeänä tasa-arvoa. Moni tunnustaa tasa-arvon, mutta kokee olevansa muita tasa-arvoisempi eli kokee olevansa oikeutettu "erityiskohteluun". Nykyään minusta kaiken näköinen pienikin etuilu, etujen kalastelu on pikemminkin lisääntyvä kuin vähenevä ilmiö.

      Poista
  3. Mainio postaus! Itse en ole vielä tämän herran teoksiin perehtynyt. Ehkä olisi jo aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Lue Leenan arvio, siellä on paljon linkkejä muiden postauksiin.

      Poista
  4. Kiitos Jokke, minua etoi myös, mutta kirjailija on löytänyt tarinan, joka voi olla mahdollinen ja kirjoitetaanhan sitä kauhua ja väkivaltaakin. Kaikki kunnia kirjailijalle, joka on uskaltanut mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Sitä tuolla kirjoittamiskursseillakin painotettiin, että mitkä ovat omat rajat kirjoittamiselle.
    Olen lukenut myös Lääkärin ja kirjailija meni siinäkin yli rajojen. Molemmat kirjat kertovat perheistä, se yhdisti ja salaisuuksista perheiden sisällä.
    Listasit hienot kasvatuslistat ja -säännöt, joista Koch meni reippaasti yli.
    Nythän oli tehty Suomessa tutkimus, että mistä puolueista olevat vanhemmat eivät valitse lähikoulua, vaan sen paremman koulun jostakin muualta, että siitä se lähtee. Ei valita sitä maahanmuuttajien koulua... Omat poikani kävivät englantipainotteisen yläasteen lähikoulussa ja heidän luokalla oli suurin osa maahanmuuttajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kirjoitettu, mutta en tosiaan pidä tämäntyyppisistä kirjoista.

      Olen itse näitä erikoiskouluja vastaan. Kouluasiat koulussa ja omat harrastukset vapaa-ajalla. Itse olen käynyt "lähikoulussa" ja siellä oli kaverit ja kaverit olivat omat luokkakaverit ja koululaiset, varsin tasa-arvoista.

      Peruskoulun idea on minusta kouluttaa koko ikäluokka tasa-arvoisesti. Toisekseen lähikouluun vanhempien ei tarvitse viedä lapsiaan.

      Turussa tehdyn tutkimuksen mukaan maahanmuuttajat suhtautuvat kouluun myönteisimmin (en tarkalleen muista termiä saattoi olla kouluviihtyvyyskin, tai koulun arvostus, muistaakseni tämä oli Turussa tehty tutkimus, mutta on omiaan lujittamaan ajatusta kaikkien peruskoulusta).

      Poista
  5. Minulla on tämä ruokataukokirjanani, joten palaan tänne ajankohtana x, kun olen saanut kirjan luettua.

    VastaaPoista