perjantai 21. marraskuuta 2014

Isaac Asimov: Säätiö


Isaac Asimov: Säätiö. Alkuteos ilmestynyt 1940-luvulla jatkokertomuksena ja kirjana Foundation, vuonna 1951, suomentanut Tuulikki Lahti   wsoy-pokkari 3 p, ensimmäinen suomenkielinen painos 1976, sivumäärä 337.

Säätiö -trilogian ykköskirjan olen kirjoista lukenut useimmin, jos ei lasketa sarjakuvakirjoja. Siinä on ollut jotain sellaista, joka on kiehtonut minua pikkupojasta lähtien. Bloggaus kuitenkin käsittää koko alkuperäisen Säätiö-trilogian. Jokainen kirja on jaettu osiin ensimmäinen viiteen.

Varo mahdollisia juonipaljastuksia, eli mahdollisuus lopettaa tähän.

Psykohistorioitsijat aloittaa trilogian ykkösosan. Eletään 12 000-luvulla Imperiumin ajanlaskua. Linnunradan imperiumi, joka sisältää miljoonia aurinkokuntia ja triljoonia ihmisiä, on mahtavimmillaan. Psykohistorioitsija Hari Seldon (11988 - 12 069) on kehittänyt uuden ihmismassojen liikkeitä analysoivan tieteen eli psykohistorian, se käsittelee ihmisjoukkojen reaktioita yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin virikkeisiin. Malli ei ole julkinen, eikä ennustettava ihmisjoukko saa tietää mallista. Hari Seldonin malli ennustaa varmasti, että Imperiumi tulee tuhoutumaan ja edessä on 30 000 vuoden kaaos. Teoksen alussa uusi matemaatikko Gaal Dormick tulee Seldonin projektiin Imperiumin keskusplaneetalle Trantorille. Trantor on  40 miljardin asukkaan kaupunki, joka levittäytyy koko jättiläisplaneetalle, suurin osa planeetoista on kuvun ja maankin alla. Näennäisestä suuruudestaan huolimatta Seldon ennustaa, että Trantor ja koko Imperiumi tuhoutuu, koko ajan on  lisää kapinoita ja salamurhia, "syynä olivat lisääntyvä virkavaltaisuus, aloitekyvyn väheneminen, luokkajaon jähmettyminen, tiedonhalun tukahtuminen  ja sadat muut tekijät" s.43. Tämä rappeutumismalli on luultavasti peräisin (Länsi-) Rooman rappiosta ja nopeasta tuhosta. Asimov tai Seldon siis näkee historian tapahtumat isojen aaltojen aiheuttamina. Kirjoissa kuitenkin tapahtumat nähdään yksittäisten sankarien kautta. Hari Seldon on alkuperäisen trilogian yksi sankareista, mutta sankarin viitta kiertää, eli keskeisiä henkilöitä on monia. Antiikkiin Roomaan on muitakin viittauksia, Imperiumissa on ollut Pax Imperium aikanaan 2000 vuotta, asimovilainen rauhan jakso oli kymmenkertainen roomalaiseen verrattuna.
Hari Seldonin pidetään vaarallisena kansankiihottajana ja häntä vastaan nostetaan oikeudenkäynti. Kuulusteluja on aikansa ja Hari Seldon hyväksyy maanpaon kaukaiselle Terminus-planeetalle. Mukaan hän haluaa joukon tiedemiehiä tekemään ensyklopediaa. Kun Imperiumi hajoaa, kirjastot tuhotaan, kirjat katoavat ja tiede rappeutuu. Keräämällä tieto yhteen paikkaan ja kopioimalla sitä rappiosta tulee lyhyempi. Alkaa Säätiön aika

Ensyklopedistit -osassa tarkastellaan tiedemiesyhteisön elämää ensyklopedian parissa. Säätiön 50-vuotispäivänä aukeaa Hari Seldonin Aikaholvi. Hari Seldonin hologrammi ilmestyy aikaholviin, se paljastaa että ensyklopedia oli pelkkää huijausta ja keino harhauttaa nyt jo reunoilta rapautunutta Imperiumia sallimaan sadantuhannen ihmisen muuton Terminukselle. Terminuksen tie on viitoitettu, se joutuu kriiseihin ja niistä on vain yksi ulospääsytie. Lisäksi paljastuu, että Toinen Säätiö on perustettu Tähdenpäässä. Myöhemmin selviää, että ilmoitus on osittain huijausta. Toinen säätiö perustuu ajatusten muovaamiseen ja mentaalisiin kykyihin ja sen pääpaikka on Trantorissa. Seldon oli suunnitellut Säätiön taipaleen. Aika ajoin ne joutuvat Seldonin kriisiin, josta on yksi ulospääsytie. Terminus Säätiön kotiplaneetta on metalliton köyhä planeetta, seikka jolla on paljon merkitystä. Tässä kriisissä se on Anakreonin saartama. Anakreonin aateliset haluavat maata Terminuksesta ja perustaa sotilastukikohdan. Säätiön sisällä käydään poliittista kädenvääntöä jonka voittaa ovela Salvor Hardin. Salvor Hardin on peluri. Hän on kolmannen osan Pormestarit päähenkilö. Ratkaisuunsa Salvor Hardin käyttää aikaa ja oveluutta. Koska Terminus on köyhä planeetta, siellä ei ole metalleja, jonka vuoksi koko Säätiön kehittää teknologiaa. Sillä on ainoana enää ydinvoimaa, Hardin on niin ovela, että hän ei luovuta teknologista tietoaan muille planeetoille vaan ydinvoima on näennäisesti pappien pyörittämää. Muista maista tulee koulutukseen ihmisiä, mutta parhaat voimat jäävät Terminukseen. Ulospääsytie ensimmäisestä kriisistä on siis teknologis-uskonnollinen, joka teema toistuu myös viimeisessä kirjassa Säätiö ja Maa. Teknologia ratkoo asimovilaisessa imperiumissa ongelmat, ja uskonto on hölynpölyä. Missään vaiheessa ei tarkoin avata, mikä osuus Toisen säätiön ajatuksia muovaavalla toiminnalla on, mutta luultavasti työ on käynnissä muuallakin kuin Trantorissa, jossa Toinen Säätiö pitää majaansa, mikä selviää vasta päättöosassa ja laajennusosissa. Tarina jatkuu ja Säätiön 80-vuotis hologrammiesitys kertoo ratkaisun olleen uskonnollinen. Säätiö on verhonnut uskonnon galaktisen hengen huiputukseen, ja Hari Seldonin sen tulkitsijana. Taantumista on tapahtunut ympäröivien maailmojen teknologia rapautuu voimalat sammuvat ja  ydinvoimalat uhkaavat pysähtyä. Anakreon yrittää saada pommitetuksi Säätiön, mutta valtionvierailulla kruunajaisissa oleva Hardin on suunnitellut kaiken. Anakreonin energiahanat suljetaan, pommituksia pyhää Säätiötä vastaan ei tehdä. Hardin neutraloi sijaishallitsija Wienis'n atomiaseiden suihkut, jotka tappavat lopulta Wienis'n. Seldon viittaa uusiin ongelmiin, joita ei enää ratkota uskonnollisena höpinällä. Neljännessä ja viidessä osassa Kauppiaat ja Kaupparuhtinaat käsitellään tähtien välistä kauppaa. Säätiö on metallittomana planeettana kehittänyt pieniä tavaroita ja henkilökohtaisia generaattoreita. Kauppiaat toimivat Säätiön ylivallan edelläkävijöinä. Uskonnollinen valta muuntuu rahavallaksi. Smyrnolainen Hober Mallow, kaupparuhtinas, jonka uskonto on raha, tajuaa seuraavan laajenemiskeinon eli vapaakaupan, joka hyödyttää ja sitoo aurinkokuntia Säätiön liittoon. Hober Mallowia vastaan vehkeillään, mutta hän perii lopulta voiton.

Säätiö tunkeutuu yhä lähemmäs Imperiumin alueita, yhteenottoja on odotettavissa.


Isaac Asimov: Säätiö ja Imperiumi. Wsoy 2012. Alkuteos ilmestynyt 1940-luvulla jatkokertomuksena ja kirjana Foundation and Empire, vuonna 1952, suomentanut Tuulikki Lahti   wsoy-pokkari 3 p, ensimmäinen suomenkielinen painos 1977, sivumäärä 284 ja sisällys.

Alkuperäiseen Säätiö-trilogiaan kuuluu toisena teoksena Säätiö ja Imperiumi, kirja alkaa Imperiumin kenraali Ben Riosen tiedustelumatkasta, häntä kiinnostavat avaruuden taikurit ja säätiöläisten pikku generaattorit. Keisari Cleo II:n käskystä Bel Riose aloittaa sotatoimet aikeena kukistaa säätiö tai säätiöt.  Sota-alukset lähestyvät Säätiötä. Lathan Devers ja siwennalainen ylimys Durann Barr pakenevat vankeudesta Trantoriin. Trantor on taantumassa ja korruptoitunut ja byrokraattinen. Keisari lopettaa sodan, sillä hän pelkää omaa kenraaliaan. Useimmat keisarit ovat joutuneet vallankumouksen tai salamurhan uhriksi. Säätiö tuudittautuu asioiden sujumiseen "Seldonin kuolleen käden" (vertaa Adam Smithin näkymätön käsi)  ohjaamana. Aika kuluu ja Säätiön pormestarin virka muuttuu perinnölliseksi, tuloerot kasvavat ja tulee yhteiskunnallista kuohuntaa. Tapahtumia seurataan nuoren avioparin Toranin ja Baytan kanssa, joista Bayta on vaimo. He ovat häämatkalla Kalganilla, jossa törmäävät ilveilijä Magnificioon, joka väittää olevansa Muulin uhri. Muuli on kuuluisa sotapäällikkö, joka sai haltuunsa Kalganin taisteluitta. Tämä on käänne koko Seldonin suunnitelmassa. Muulilla on mentaalisia voimia, jolla hän pystyy kontrolloimaan muita ja lopettamaan vastarinnan. Säätiössä on käsillä viides Hari Seldon -kriisi. Hologrammi selittää kumouksellisista voimista. Säätiö on itsevaltaistunut ja yritteliäisyys vähenee. Todellisuudessa Muuli on vallannut verettömästi Säätiön päästen kiinni sen atomiteknologiaan. Seldonin kuollut käsi näyttää olevan todella kuollut. Loppuosa kirjasta seurataan kumouksellisia sekä Bayta, Torania, Magnificiota ja psykologi Ebeling Mis'ä, joka koittaa selvittää Toisen Säätiön sijaintia. Kerronta on äärimmäisen jännittävää ja huipentuu lopussa. Toinen Säätiö jää piiloon, mutta Muuli hallitsee suurta osaa galaksia. Trantorissa käydään useasti. Se on tuhoutunut Suuressa ryöstössä. Planeetan kuori on purettu ja siellä harjoitetaan maanviljelystä. Yliopistoalue on rauhoitettu. Tämä on hyvin merkityksellistä.




Isaac Asimov: Toinen säätiö, Wsoy 1977 1.p, alkuteos Second Foundation 1953, suomentanut Tuulikki lahti 284 sivua ja sisällys.
Toinen Säätiö -kirja on jaettu kahteen osaan. Ensin etsii Toista Säätiötä Muuli sitten Säätiö. Molemmat luulevat sen löytävänsä, mutta luulo ei ole tiedon väärti. Muuli kesytetään ovelalla juonella. Muulin kesyyntyminen paljastaa epäsuorasti Toisen Säätiön vaikutuksen , joka toimii kuten Muuli ajatuksia muuntelemalla. Ensimmäinen Säätiö aikoo tuhota toisen Säätiön ja luulee onnistuvansa. Toinen Säätiö jää kuitenkin pääpaikkaansa tuhoutuneeseen Trantoriin harhautettuaan Ensimmäistä Säätiötä.

Säätiö-sarjassa tapahtumat koetaan yksilöiden kautta. Loppuosan sankari on Arcadia "Arcady" Darrell, Bayta Darrellin lapsenlapsi vuosi on osapuilleen 377 S.a . Isoäitinsä Bayta Darrell esti Muulia saamasta selville Toisen Säätiön sijaintia. Hän on ensimmäinen nainen Säätiön tarinassa. Hänen lapsenlapsensa Arcady on vasta toinen nainen, joka osallistuu tapahtumien keskiöön. Muulin kukistumisesta on kulunut viitisenkymmentä vuotta ja Seldonin suunnitelma on pian 400 vuotta vanha. Toinen Säätiö on pahoissa ongelmissa, sillä Muulin aiheuttamat poikkeamat ovat huomattavia. Isompi ja vakavampi ongelma on se, että Säätiö sai vihiä Toisen Säätiön luonteesta ja heidän kyvystään kontrolloida ajatuksia. Linnunradan asukas ei ole valmis tällaiseen toimintaan. Ensimmäinen Säätiö haluaa tuhota toisen, Toinen Säätiö haluaa vakauttaa suunnitelman ja häivyttää itsensä näkymättömäksi ja palauttaa rohkeuden Ensimmäiselle Säätiölle.

Trantorilainen maanviljelijä Preem "Pappa" Palver on myös keskiössä, hän on, kuten lopussa selviää, Ensimmäinen puhuja, jonka tehtävä on vaalia Seldonin suunnitelmaa. Kuolonuhreilta ei kirjassa vältytä, jo psykopaattinen Muuli tappoi miljoonia, mutta lisäuhreja tulee. Yksilöt siis toteuttavat historian suuret linjat, linjoihin sortuu vainajia.

Säätiö-sarjassa kuolleet kuitataan ilmoituksina sivulauseessa ja niitä lukemattomissa sodissa tulee. Kauppiaat ovat monesti keskiössä, he ovat rohkeita ja yrittävät pysytellä poissa ammusten tieltä. Linnunradan talous perustuu tekniseen osaamisen ja pienuuden ylistämiseen, mutta toisaalta atomivoimaan, jota ei määritellä, mutta tuskin on enää fissiota. Ihmiset kaiken kaikkiaan toimivat sangen rationaalisesti, aivan kuten järkevät ihmiset nyt. 1940-luvun alussa on hahmoteltu tietokoneita, puheella toimiva kirjoitusjärjestelmä, kirjafilmit ja televisori. Muuli pystyy säätelemään jopa tunteita alieetterissä, muut pystyvät lähettämään viestejä planeetalta toiselle. Avaruusmatkailu perustuu avaruuden rakenteen ymmärtämiseen ja hyppyihin avaruusaluksilla hyperavaruuden läpi". Ihmiset elävät varsin terveesti, viinaa ei juoda, mutta useimmat polttavat tupakkaa tai sikaria.

Seldonin suunnitelmassa on merkittävää aika. Aikaa on aina riittävästi. Salvor Hardinkin odotti 30 vuotta. Muulin kukistamista suunniteltiin viisi vuotta. Itse asiassa kirja esittelee Toisen Säätiön toiminnan. Seldon on tallentanut suunnitelman perusradianttiin (myöhemmin käännetty perussäteilijäksi), siinä pystytään käsittelemään malleja ja yhteiskunnallisia virtauksia, jotka ovat mahdollisia. Malliin tehdään korjauksia tapahtuneiden tosiasioiden mukaan. Tulevaisuudessa on aina useita vaihtoehtoja ja näille todennäköisyyksiä. Malli elää jatkuvasti ja sitä työstetään. Minusta on lapsellista puhua mallin derivoinnista. Derivaatta lähinnä kertoo muutosvauhdin, muutossuunnan tai ääriarvot. Jos koko Linnunradan maailmoja koskeva malli todella voisi olla olemassa, sitä ei voisi tai kannattaisi derivoida. Varsin lapsellista. Derivaatasta on sekä puhetta ykkös- että kolmososassa. esim. Osa I s.26 "Sillä ehdolla, että saan myöhemmin tarkastaa funktion derivaatan. (Ole hyvä vain :)

Pidin kirjoista edelleen paljon. Välillä tarina imee. Seldonin suunnitelma tosin on lapsellinen. Aikuisella iällä ymmärtää, että Seldonin suunnitelma ei ole lopultakaan hyvä. Jos yhteiskunnan rauha perustuu Toisen Säätiön kaltaiseen ajatuksia kontrolloivaan eliittiryhmään, tai teknologiaan perustuvaan Ensimmäiseen Säätiöön, voisiko olla joku kolmas linja. Tätä tarinaa käsitellään Säätiön laajennuksissa.


Säätiön laajennukset
Asimov laajensi trilogiaansa molemmista päistä kahdella teoksella. Alkupäähän kertovat teokset Säätiön alkusoitto ja Kohti Säätiötä murtavat myyttiä Hari Seldonin psykohistoriasta. Suunnitelmassa on monin tavoin mukana Teräsluolissa ja Alastomassa auringossa esiintynyt auroralainen robotti R. Daneel Olivaw. Lisäksi sattumalla on paljon osuutta asiassa. Säätiö-trilogian loppuun kirjoitetut Säätiö veitsenterällä ja Säätiö ja Maa, joista alla lisää.

Isaac Asimov: Säätiö veitsenterällä, Foundation Edge, 1982, suomentanut Pekka Markkula, 453 sivua.

Säätiön kohtalo määrätään trilogian loppuun kirjoitetussa Säätiö veitsenterällä -teoksessa.

Säätiöllä on pian puolivuosituhat-juhlat ja vuonna 498 S.a (Säätiön aikaa) on ollut Seldonin kriisi ja Hari Seldonin hologrammi on ilmestynyt kertomaan, että 92,5% todennäköisyydellä Säätiön pääkaupungiksi on jäänyt Terminus City, minkä puolesta naispormestari Harla Branno on taistellut. Valtuutettujen joukossa on epäilijä Golan Trevize, jonka mukaan suunnitelmassa on jotain kummaa, kaikki menee aivan lian hyvin. Harla Branno syyttää häntä maanpetoksesta, mutta lähettää etsimään Toista Säätiötä. Toiminta naamioidaan ihmisen alkukodin Maan etsimiseksi. Matkalle Kaukotähti -nimisen aluksen kanssa lähtee vanha tiedemies Janov Pelorat.

Ensimmäinen Säätiö kuplii, ja niin myös Toinen. Quindor Shandess on 25:s puhemies, Seldonin suunnitelma etenee ja Toisen säätiön 40 000 jäsentä ahertavat Trantorissa, Linnunradassa asuttuja aurinkokuntia on 30 miljoonaa. Minusta tässä eivät mittasuhteet toimi, eikä matemaattinen mallikaan.

Toinen Säätiö pohtii paljon Seldonin suunnitelmaa, sen yhtälöitä ja poikkeamia, joista suurin on Muulin aiheuttama. Nuoret ovat radikaaleja Terminuksessa Golan Trevize ja Trantorissa Stor Gendibal, jonka mielestä Seldonin suunnitelma etenee liian hyvin. Muulin aiheuttamat poikkeamat ovat korjautuneet liian hyvin. Gendibalin päätelmä on, että on olemassa joku taho, joka harmonisoi suunnitelmaa. Gendibal joutuu ovelan väijytyksen kohteeksi, josta syyttää Toisen Säätiön johtoon haluavaa naista Delora Delormia. Gendibal joutuu syytteeseen huonosta käytöksestä ja uhkana on karkoitus. Aikaa valtataisteluun ei ole, koska Gendibal tajuaa ensimmäisen säätiön Trevizen pahimmaksi suunnitelman ja Toisen Säätiön uhkaksi. Hyökkäys ei ole tullut sisältä vaan ulkoa Gaiasta. Gaia on asettanut maalaisnaisen Sura Novin ansaksi. Gaia on planeetta, jonka idea on sulauttaa kaikki toimimaan yhdessä samalla idealla kuin Avatarissa. Gaia on sidottu robotiikan pääsääntöihin.

Kaikki haahuilevat pimeässä, kunnes päädytään kolmoiskohtaamiseen jossa Ensimmäinen Säätiön tekninen voima vastaan Toisen Säätiön mentaalinen voima ja kolmas ja voimakkain tekijä on Gaia, jonka päätöksenteko kykyä haittaa robotiikan ensimmäinen pääsääntö, eli ei voi tehdä Linnunradan elämän puolesta haitallista päätöstä. Linnunradan puolesta päätöksen joutuukin tekemään arvaamaton Golan Trevize.

Kirja on hyvä tai huono, riippuu mistä näkökulmasta sitä katsotaan. Moni asia selviää tai selitetään. Minusta selitykset ontuvat (tai kulkevat kuten Hari Seldon vanhana rullatuolilla). Muulin väitetään olleen steriili karkulainen Gaiasta. Monia muita uskomattomia asioita selviää tai selvitetään. Kirja on sujuvasti kirjoitettu, mutta auttamattomasti liian pitkä jaarittelu ja sisältää alkuperäisen trilogian ja robotit sarjojen loputonta kertausta ja uudelleen määrittelyä (kuten myös tämäkin bloggaus). Naiset nousevat kirjan juonessa enemmän esille ja tupakan tupruttelu jää vähemmälle.

Kaikella kunnioituksella, minusta tämän jatko-osan julkaiseminen oli virhe.

Isaac Asimov: Säätiö ja Maa, WSOY 1991, alkuteos Foundation and Earth, 1986, suomentanut Pekka Markkula, sivumäärä 490.

Säätiö ja Maa (erillinen bloggaus nimen alla) päättää Säätiö-sarjan ajallisesti, vaikka matkataan eri planeettojen kautta Maahan. Golan Trevizen päätös hylätä psykohistoria ja molemmat säätiöt pysyy ja koko tarina loppuu radioaktiiviseksi muuttuneen Maan Kuuhun, jossa R.Daneel Olivaw tunnustaa ohjailevansa hyperavaruuden yli ajatuksia, ja olevansa sekä psykohistorian että GAIA:n takana, minusta todella outo loppu.

Säätiö ja Maa -kirja sen sijaan on minusta itsenäinen kirja ja yhdistää tämän Robotit-sarjaan. Siinä käsitellään universaaleja teemoja, kuten vanhenemista, lähestyvää kuolemaa. erilaisia yhteiskuntien tai ekosysteemien häiriötiloja.

Säätiö-trilogian kannalta jatko-osat ovat minusta "huiputusta". Koko ajanhan alkuperäisen trilogian aikana on lainauksia Ensyklopediasta, ikäänkuin se oli valmis esim. Säätiö -kirjassa viitataan Galaktisen ensyklopedian painokseen 1020 S.a eli yli tuhat vuotta Säätiön jälkeen. Tässä annetaan voimakkaasti ymmärtää, että Säätiön synnytys onnistui ja Linnunrata saatiin niin vakautettua. Miksi siis Isaac Asimov hylkäsi psykohistorian ja synnytti GAIA:n, se jää arvoitukseksi.

Ensimmäisen osan (sivulla 39) Hari Seldonin kuuluisteluissa on seuraava kysymys ja vastaus.
K: Toimitteko jonkun toisen henkilön asiamiehenä
V: En ole kenenkään palveluksessa
Myöhemmin kirjoitettujen teosten mukaan siis oli R Daneel Olivawin palveluksessa!

Alkuperäinen Säätiö-sarja oli jännittävä scifi-seikkailu, josta pidin edelleen. Säätiön idea joko teknokraattisena vallantaisteluna tai ajatuksia kontrolloivana salaseurana tai näiden yhdistelmänä ei ole länsimaisen ihmisoikeus- ja demokratia -käsityksen mukainen, eli ehkä tämä kuvaa myös Asimovin ajatusten muutosta. Kuinka syvällisiä tai harkittuja  oli alkuperäiset ajatukset toisen maailman sodan aikaisessa jatkokertomuksessa?

*****
Luultavasti jok'ikinen bloggauksen silmäilijä on uupunut matkalle, mutta osallistun tällä Jonnan Kirjakaapin avain -blogin Nostalgiset nuorten kirjat -haasteeseen. Alkuperäistä Säätiötä nuorena usein luin.

4 kommenttia:

  1. Hei Jokke, haastoin sinut, mutta älä ota paineita vastata siihen :). Käy katsomassa blogistani!

    VastaaPoista
  2. Ohho, tässäpä on nyt sellainen genre ja sellainen kirjasarja, johon en ole törmännyt enkä näin ollen tutustunut... Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa...

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä alkuperäinen trilogia ja ainakin Säätiö veitsenterällä ovat julkaistu pokkareina. Alkuperäiset kovakantiset Säätiön alkusoitto ja Kohti Säätiötä ovat varsin kalliissa hintaluokassa. Olen onnistunut saamaan vain Toisen säätiön alkuperäisen kappaleen ja ollut osin kirjaston varassa.

      Tietyissä scifi-piireissä Asimov ja säätiösarja ovat suosittuja ja joskus löysin valtavia webbisivustojakin selittämään henkilöitä ja tapahtumia. Nyt en enää löytänyt googlehaulla (lähinnä wikipediaa), mutta kaveri on scifi-genren keskeisiä vaikuttajia,

      Poista