tiistai 26. heinäkuuta 2011

Jussila Osmo: Suomen historian suuret myytit, Pirkko Lindberg: SOS Tuvalu, Hätähuuto paratiisista

Sain Suomen historian suuret myytit, sekä SOS Tuvalun muuttokuormassa (toisten ylijäämä kirjoja), mutta molemmat olivat erittäin hyödyllisiä ja laadukkaita kirjoja, joissa ensin mainitussa kirjassa on kansikuva jo hieno, lisäksi kirjassa mustavalkokuvia, SOS Tuvalussa on jonkin verran väörivalokuvia.

Jussila Osmo: Suomen historian suuret myytit
Osmo Jussila on poliittisen historian emeritusprofessori. Hän käsittelee myyttejä Suomen historiassa. Kirja on tarkoitettu historiaa tunteville ja hieman eri tasoisille ihmisille kuin minä, mutta ymmärsin kirjasta kuitenkin aika paljon ja vielä enemmän se herätti ajatuksia.


Kukin maa kirjoittaa oman historiansa
Ruotsi-Suomi käsite on tunnettu vain jälkimmäisessä maassa, tutkikaa onko ensimainitussa maassa käytetty kaksiosaista termiä!
Porvoon valtiopäivät on tärkeä välietappi valtiomyytissä

Eniten minua kiinnostaa kolme asiaa Suomen historiassa.
a)      miksi vapaussota syntyi? Koko totuus. Ketkä olivat vastuullisia?
b)      Jatkosota. Mitä olisi tapahtunut, jos Suomi olisi jäänyt ulkopuolelle?  mitä olisi voinut tapahtua? Ajopuuteoria ei välttämättä selitä monia irtonaisia asioita.

Jussila tarkastelee myös sortovuosia ja asiaa jääkäriliike ja vapaussota, mutta myös kysymystä
punaisten itsenäisyysmyytistä, oliko se Leninin lahja.

Minustakin on selvää, että riippuen sitä käyttääkö 1918 tapahtumista nimitystä punakapina, kansalaissota tai vapaussota, saavat tapahtumat jo nimessään eri merkityksen.

Jääkärien merkitys minulle on selvinnyt, mutta saksalaisten ja venäläisten rooli ei minulle ole ihan lopullisesti selvinnyt eikä kuningas Väinö I asia.
--
Pirkko Lindberg: SOS Tuvalu. Hätähuuto paratiisista

Kirjan minä-matkailee Lontoosta Panaman kautta Tyynen meren saarille. Koko kirjan tausta-ajatuksena on havainto siitä, että meriveden korkeus ja lämpötila nousevat, alavat Tyynenmeren saaret jäävät hiljalleen veden alle, hirmumyrskyt ehkä lisääntyvät ja korallit tuhoutuvat. Kaiken oletetaan johtuvan hiilidioksidimäärän kasvusta, joka nostaa kasvihuoneilmiön voimistumisen vuoksi ilmakehän lämpötilaa. Näitä asioita ei kirjoiteta auki, mutta ne ovat läsnä, ja niistä keskustellaan. Kioton sopimus myös mainitaan, ja myös se, että kaikki maat eivät ole sitä ratifioinut. (Netissä on listoja mitkä maat tuottavat eniten hillidioksidia totaalisesti ja henkeä kohti, jonkin verran on ollut kiistaa, millä tavoin ja miksi lämpötila nousee ja paljonko se voi nousta …)

Ilmastomuutoskeskustelua, mutta arkitasolla, siis käydään matkalla, jossa käydään Uudessa Seelannissa, Australiassa, Tuvalussa, Kiribatissa ja Naurussa nyt ainakin. Selvää on tietenkin, että kaikki ovat samaa mieltä, sama asia, kun Suomessa, aina ennen oli paremmin kaikki, jos kysytään, oliko ennen paremmin. Entä ne objektiiviset faktat. Minä kertoo, että myös saarien jätemäärä on ainakin hirmuinen ja vesikin on noussut, jätevedet johdetaan saarten laguuneihin ja autoja ja moottoripyöriä tuodaan saarille. Saaret eivät ole niiden pienuuden ja liikenneolojen vuoksi turistipaikkoja, mutta saarilla on jonkin verran eurooppalaisia.

Kirjassa on hyvää juuri olosuhteiden kuvaus ja tarinat, ja ihmisten kuvaus. Historiaa on joillain saarilla näytelty Japanin ja USA:n ottaessa yhteen. Naisten asema on heikko, saarilla on otettu käyttöön oman elämäntavan lisäksi länsimaiset ruokailutottumukset ja diabetes ja liikalihavuus ovat suuria ongelmia. Asukkaita on vähän, että heidät voitaisiin sijoittaa muuallekin, mutta asiaa pitää tarkastella siltä kannalta, että symbolitasolla jonkun isänmaan hukkuminen on peruuttamaton muutos. Saarilla on itseaiheutettua saastumistakin ja liikakansoitusta, mutta merenpinnan korkeuteen saaret eivät voi omilla toimillaan vaikuttaa.

Naurulla on nauru kaukana. Saaren tilanne oli kuvauksen mukaan varsin lohduton. Väestöä ei paljon, mutta fosfaatit on louhittu, ja …

Kirjassa kuvataan myös rahtilaivaelämää ja pakolaisongelmia

Tämän kirjan ymmärsin, ja tämäkin herätti ajatuksia, mutta erilaisia kuin Jussila. Kiintoisa kirja, jossa minä matkailen, ja minä kerron, eli näkemys ei ole tieteellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti