keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Donna Leon: Ylimpiä ystäviä




Donna Leon: Ylimpiä ystäviä, Friends in High Places 2000, suomentanut Kristiina Rikman, Seven Otava 2015, sivumäärä 271.

Donna Leonin Ylimpiä ystäviä -teoksen tapahtumat sijoittuvat Venetsiaan, kuten kaikki muutkin Guido Brunetti teokset. Olen yrittänyt lukea ja pitää näistä, mutta en pääse oikeaan tunnelmaan lukiessani.

Tarina alkaa, kun poliisikomisario Guido Brunetin luo saapuu rakennustarkastaja Franco Rossi Ufficio Catastista. Rossi on lähettänyt edeltä kirjeen ja penää asiakirjoja lähinnä rakennuslupaa. Rossin mukaan vaikuttaa, että Brunetin asunto on laiton. Brunetit ovat asuneet toistakymmentä vuotta talossa ja talon myynyt välittäjä on kuollut. Rossi uhkaa talon purkamisella. Episodi on minusta hyvinkin kummallinen, omituisinta on minusta se, että Rossi tulee tonkimaan asiaa lauantaina. Asialle ei tapahdu aikoihin, sitten Rossi soittaa Guidolle, ja epäilee virastossa vilunkia. Guido käskee soittaa puhelinkioskilta (ei kännykästä jota voidaan kuunnella!), mutta puhelinsoittoa ei kuulu. Rossi on pudonnut rakennustelineeltä. Tapahtumapäivä on taas lauantai. Sairaalaan tuotu Rossi on kuollut. Guido Brunetti pistää pyörät pyörimään ja saa tutkimukset käyntiin (kunnon "salapoliisina" hän tutkii asiaa 24/7 yksin ja itse).

Minusta Donna Leonin teokset ovat hyvin "näsäviisaita". Brunetin pomo Patta on kuvattu epäpäteväksi. Tässä hänen poikansa on pidätetty huumekaupasta. Patta pyytää Brunettia käyttämään kontaktejaan ja poika pitää saada vapaalle jalalle. Brunetin tutkimuksissa törmätään myös yksityisiin rahanlainaajiin, joilla on yhteyksiä mafiaan (muistaakseni kyseinen  lafka toimii myös Donna Leonin synnyinmaassa USA:ssa ja Sopranos tv-sarjan Tony Sopranos asuu New Jerseyssä, missä Donna Leon on varttunut, ilmeisesti oikeasti NJ:ssä on Sopraanojen referenssit). Rahanlainaajien palveluja markkinoidaan pankkitiskeillä. Lisäksi kirjassa vihjaillaan kaikkia puheluja ja fakseja tarkkailtavan.

Tarina pyörii mielenkiinnottomasti eteenpäin. Brunetti hankkii tietoja entiseltä heilaltaan Francalta. Kotona vaimo Paola ei ole mustasukkainen, mutta oireilee keskiluokkaisesti. Lisäksi kirjassa väitetään monen Brunetin ikäisen kokeilleen huumeita nuorena. Huumeet tupruavat muutenkin monessa kohtaa, eräs arkkitehtiylioppilas on kuollut yliannostukseen.

Tämän kirjan lukeminen oli minulle miltei ylivoimaista. Vaivaista dekkaria kahlasin parisen viikkoa. Leon voisi tutkia kriittisesti myös kotimaataan. Hän kirjoittaa sivulla 210 "Hymy paljasti  tyypilliset italiaishampaat: ne oli kuoritettu kokoa lian isoiksi". Eikö Amerikassakin kaikki ole isoa? Puhelujen kuuntelemiseen vielä, NSA kuunteli puheluja sangen paljon, muistaakseni lafka toimii Leonin kotimaassa.

Brunetin kotona ei tapahdu muuta kuin pullantuoksuiset lapset Chiara ja ja Raffi kasvavat ja Paolan isä on hoitanut suhteillaan asunto-ongelman ja Brunettia harmittaa tämä asia vain silmänlumeeksi. Hän itse ei pidä koronkiskonnnasta, korruptiosta eikä ahneudesta, mutta elelee leveästi.

Lopulta leivotaan ratkaisu, missä löytyy sattumalta hullu murhaaja ja kaikki voi jatkua ennallaan. Pattan poika vapautunee taas kokailemaan ja kähminnät jatkuvat.

Donna Leon - vaikka  englanniksi kirjoittaa eikä anna kääntää näitä italiaksi - viljelee italialaisia sanoja, tämän opuksen saldo näyttää tältä:
Permesso, obitorio, telefonino, Zucchini trifolat, dottore, carabinieri, Questura, Ospedale civile, acqua alta (pienellä), piano rialzato, un'ombrasignore, signora, risi e bisi, papa, signorina, telefonino, carabinieri, riva, calle, antipatico, papa, carta d' idendita, laguna, Colpo di Sonco, ciao, cin cin, avanti, condono edilizio tästä puuttuvat enää buon giorno ja arrivederci.

Sanon tällä bloggauksella arrivederci Donna Leonille, ei ole kivaa kirjoittaa tällaisista kirjoista ilkeitä pilipalibloggauksia. Into laskee kuin Italian liiran arvo aikoinaan.

Bloggaus on umpisurkea, ja takki on tyhjä ja bloggari tyhmä. Sitä en kylläkään ymmärrä, miksi useimmat bloggarit kehuvat kaikkia "lukemiaan" kirjoja. Kirjoja on minusta hyviä ja huonoja. Oma omatuntoni ei jousta kehumaan huonoja kirjoja. Jos kehuu huonoa kirjaa, eikö se ole väärin hyvää kirjaa kohtaan?  Arrivederci!

Donna Leonin Ylimpiä ystäviä on Donnan perusdekkari ja hyvä lajissaan sarjan ystäville, tälle joskus italiaa lukeneelle junttibloggarille se oli pelkkää pitkää piinaa.
******
Donna Leon (s. 1942) on amerikkalainen New Jerseyssä syntynyt kirjailija, joka asuu nykyisin Venetsiassa ja kirjoittaa näitä dekkareita englanniksi.

10 kommenttia:

  1. Minä en ole ikinä lukenut Donna Leonia, mutta vähän tekisi mieli. Voisikohan näitä lukea ihan missä tahansa järjestyksessä, vai pitääkö aloittaa sarja alusta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dekkarisarjan voi aloittaa mistä vaan, perhetarina pyörii eteenpäin itsekseen, muistaakseni Kirsin (Kirjanurkasta) ja MarikaOksa fanittavat tätä sarjaa, eli laatusarja on kyseessä, mutta tälle bloggarille se on liikaa. En pidä tekopyhästä arvostelusta ja minusta sarjassa sitä nimeenomaan on. Tiedän kuitenkin, että ongelma on lukijassa ei tekstissä. Jotkut muutkin bloggarit ovat tosin tunnustaneet, että sarja ärsyttää heitä, eli mielipiteet menevät ristiin, joka on minusta hyvä merkki.

      Poista
  2. Heitä vaan hyvästit Donna Leonille hyvällä omallatunnolla :) Eipä nuo dekkarit / muutkaan kirjat maailmasta lopu :)

    VastaaPoista
  3. Minä olen katsonut Brunettia tv-sarjana, mutta kirjat eivät oikein kiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tv-sarja voisi ola kiinnostava miljöön ansiosta.

      Poista
  4. Aika pulmallinen kysymys - mutta oleellinen yhtä kaikki.

    Doris Lessing antoi ohjeen ettei koskaan kannata lukea kirjaa josta ei pidä, joka ei viehätä, vaan lopettaa sen lukeminen heti kun siltä tuntuu. Toisekseen hän sanoi, että jokaisella kirjalla on aikansa; joku romaani tuntuu ällöttävältä kun olet 20 vuotias ja ihanalta kun olet 50. Tai päinvastoin.

    Mutta jos lukee vain niitä, joista välittömästi tykkää, ja kirjoitetaan vain niistä, eikö se vääristä kokonaiskuvaa kirjallisuudesta ja sitä mukaa todellisuudesta? Vaikka todellisuuden kokonaiskuva ei olekaan yhden lukijan, yhden kirjoittajan päänvaiva (päinvastoin, jokainen on vastuussa vain itselleen), niin kyllähän kirjoista(kin) pitäisi saada monipuolinen käsitys (jos kirjoilla nyt jokin merkitys ylipäänsä on), jolloin myös negatiiviset tuntemukset tulisi kirjoittaa julki, mutta vaikeahan niitä on julki kirjoittaa, jos lukee vain sitä mikä viehättää.

    Joten... aikamoinen dilemma!

    Ylipäänsä en ymmärrä miksi kirjallisuudesta pitäisi hyssytellä. Kenen etu se muka on? Kauppiaidenko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Pystyn nykyisin jättämään kirjan kesken, mutta tämä oli ostokirja, eikä kirjaston.

      Poista
  5. Onneksi dekkareita löytyy moneen makuuni, ja voi siirtyä parempien kirjojen pariin jollei joku nimi nappaa. :D Kyllähän näissä Leonin kirjoissa on ihan hirveästi tiettyjen asioiden toistoa, ja jos ne häiritsevät (niin kuin tuo Patta-kuvio ja korruptoituneisuuden korostus), niin eipä näitä sitten varmaan jaksa lukea. Itsekin pidin sarjasta monta vuotta taukoa, mutta kesällä löysin Brunettin taas uudelleen.

    Tuohon Kyöstin kommenttiin on todettava, että olen havainnut itsessäni juuri tuota 'vain omaan makuun sopivien kirjojen lukemista', joista ei sitten hirmuisesti löydy lyttäämisen aihetta. Olen oppinut jättämään kirjoja kesken ilmeisen hyvin, ja olenkin miettinyt, pitäisi alkaa ruotimaan niitä blogissa - kuukauden kesken jääneet -tilitystä tms. , ettei mene ihan hymistelyksi tämä bloggaaminen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monessa kirjassa on lopulta joku juttu, kuten Kohtalokkaissa lääkkeissä. Pitkään kirjasarjaan mahtuu aina huonojakin kirjoja, mutta tämä oli minusta todella ärsyttävä.

      Poista