keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Agatha Christie: Paddingtonista 16.50


Agatha Christie: Paddingtonista klo 16.50, alkuteos 4.50 from Paddington 1957, suomentanut Anna-Liisa Laine, WSOY 1999, sivumäärä 247.

Rouva Elspeth McGillicuddy touhuttaa juna-asemalle jouluostoksineen ja menee 16:50 lähtevään junaan. Kun kaksi junaa kohtaa, hän näkee selin olevan miehen kuristavan naisen. Hän ilmoittaa havainnostaan junassa ja viranomaisille, turhaan. Vanhojen muorien sana ei paina maailmassa nuorien. Sen sijaan Elspethin ilmoitus neiti Jane Marplelle saa aikaan vanhan neidin kiinnostuksen ja tutkimusten aloittamisen.

Dekkari Paddingtonista klo 16.50 on minusta erinomainen. Neiti Marple tekee järkevän suunnitelman selvittääkseen, mitä on tapahtunut, missä ruumis voi olla ja miten se löydetään, ketju jatkuu eli kuka voisi olla uhri, tämän jälkeen vasta selviää, kuka on tekijä. Neiti Marple ottaakin yhteyttä sisarenpoikansa Raymondin poikaan Davidiin, joka on töissä rautateillä. Murha Maalaiskylässä esiintyneen Griseldan poika Leonard taas tietää kaiken kartoista, hänkin saa postia neiti Marplelta. Neiti Marple päättelee viereisen junan reitin, ja päättelee, että ruumis on toimitettu junasta pois ja arvioi sopivan kohdan, missä "poisto" on tapahtunut.

Jane Marple palkkaa tuntemansa tehokkaan taloudenhoitaja Lucy Eyelesbarrowin ottamaan pestin Rutherford Halliin, jonka mailla Marple arvelee ruumiin olevan tai olleen. Rutherford Hallin vanha isäntä on itara ja kiukutteleva kärttyinen vanhaherra Luther Crackenthorpe, jonka vanhapiika tytär Emma Crackenthorpe asuu isänsä haukuttavana. Isä on saituudestaan huolimatta upporikas. Perheessä on poikia, jotka ovat lentäneet maailmalle, tarinan kuluessa kaikki kokoontuvat kartanoon.

Neiti Eyelesbarrow löytää ruumiin sarkofagista ja niin rikostutkimus voi alkaa. Lopulta neiti Marple ratkaisee mysteerin, motiivit ja narauttaa syyllisen, jonka murhaaja noteeraa huudahduksella:"senkin pirullinen vanha noita".

Dekkari on varsin moderni, sillä alkuasetelmassa ei ole edes ruumista, sen jälkeen ruumista ei tunnisteta, loppuun asti ruumiin todellinen henkilöllisyys on lukijalle epäselvä. Epäiltyjen piiri kasvaa, mutta kirjan myötä harvenee kahdella murhatulla. Rikoksen eräs motiivi on raha, Myös kiristyvästä verotuksesta puhutaan. Motiivi tunnetaan nimellä Ahneus.

Crackenthorpejen rapea omaisuus on peräisin keksitehtaasta. Lutherin isä on testamentannut omaisuutensa suoraan poikansa Lutherin lapsille. Lutherille, joka on ollut kiinnostunut vain taide-esineistä, on omaisuuteen vain hallintaoikeus. Tämän takia minua ihmetytti ukon loputon kitsaus, eivät olleet edes omia rahoja, mitä piilotteli.

Tarinan sankari ja ehdoton piristyspilleri on Lucy Eyelesbarrow, 32-vuotias nainen, joka on lukenut Oxfordissa matematiikkaakin. Hän on huippu taloudenhoitaja, joka saa asiat järjestymään ja tekee erinomaista ruokaa, mikä on keksi-suvun makunystyröille iloinen yllätys. Lucy tutkii paikkoja golfin peluun varjolla. Lyömällä palloja kummallisiin paikkoihin, voi tutkia erikoisia paikkoja. Lucy on reipas, älykäs, aikaansaava ja optimistinen, sellainen nainen kirjan mukaan, jonka on vaikea löytää aviomiestä. Englantilaista 1950-luvun dekkarimiestä vaivaa sama kuin suomalaista nykymiestä?

Luther Crackenthorpen reaktiot olivat sangen kyynisiä. Hän toteaa ruumiin löydyttyä, että miksi jonkun hullun naisen on tultava makaamaan siihen (Italiasta 1900-luvun alussa tuomaansa sarkofagiin) kuolleena!

Murhaajaa kuvaillaan ensimmäisen kerran kirjassa seuraavasti: kookas, ystävällisen näköinen, kursailematon käytös.

Paddingtonista 16.50 -dekkari on kerronnaltaan varsin moderni, nerokas ja viihdyttävä neiti Marple -tarina. Kuten useimmissakin Poirot-tarinoissa tämän Marple-tarinan lopussa voivat soida kahdet hääkellot, joista toiset kilkattavat Lucylle. Sodan jälkeisiä dekkareita leimaavat puheet verotuksen korkeudesta. Agatha Christie (1890 -1976) joutui oman ymmärryksensä mukaan liian korkean verotuksen piiriin, joka hidasti työtahtia.

******

TV:stä tämä tulee 19.6.2016 neiti Marplena Geraldine McEwan ja löytyy kuukauden Yle Areenasta.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

4 kommenttia:

  1. Tämä on minusta sellainen perus-Christie, ei parhaimpien tai mieleenjäävimpien joukossa mutta puoltaa paikkaansa. Ilman Lucy Eyelesbarrowia tämä olisi tosin ollut tylsempi, "toimeliaat ja älykkäät nuoret naiset" ovat Christiellä arkkityyppi mutta viihdyttävä sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että Christien yksi vakiohahmo on nuori, reipas naimaton naishahmo, joka kuitenkin löytää tarinan lopussa siipan (riipan?) itselleen.
      Tässä itse tarinasta en erityisemmin pitänyt, mutta pidin dekkarin luonteesta (näyttö kasaantui hiljalleen).

      Poista
  2. Jokke, mainiosti kirjoitat Christien kirjoista ja niiden teemoista - tästäkin!

    Kirjan alkuasetelma on kutkuttavan kinkkinen: ei ruumista, vain silminnäkijä, jonka edessä tapahtuma vilahtaa nopeasti ohi. Christie osasi tämän niin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Luin tänä vuonna kuutisenkymmentä Christien kirjaa, joten hyvät jyvät seuloutuivat. Minusta Marpleista vain Bertramin hotellissa oli tänä vuonna lukemistani hieman ponneton, tästä minä pidin.

      Poista