Ian McEwan: Makeannälkä

Ian McEwan: Makeannälkä, alkuteos Sweet Tooth 2012. Suomentanut Juhani Lindholm, Otava 2013,  Sivumäärä 395, joista tekstisivuja 385. Kirjan kansi on minusta upea.

Ian McEwanin Makeannälkä kertoo salaisen palvelun M15:n uudesta kulttuuriprojektista Makeannälästä 1970-luvulla, jonka tarkoitus on pönkittää "oikeanlaisia" (lue: oikeistolaisia) kirjailijoita heidän tietämättään.

Teoksessa ajankuva toimii, siirrytään hippiajasta 1970-luvulle, jossa öljykriisi laittoi taloudet kuralle, inflaation laukkaamaan ja katuvalojen polttoakin säännösteltiin. IRA (latinassa ira tarkoittaa vihaa, vaikka nimi tarkoittanee Irish Republican Army:a) on verisen aktiivinen ja M15 soluttautuu siihen. Kylmän sodan kolhoissa kulisseissa käydään myös kulttuurisotaa. M15 päättää laajentaa reviiriään ja päähenkilö anglikaanisen kirkon piispan tytär Serena Frome, saa tehtäväksi houkutella "lupaavan" kirjailijan Thomas Haleyn erään M15:a hallitseman säätiön palkkalistoille. Frome itse on värvätty Cambridgesta Salaiseen palveluun alemman tason rutiinitehtäviin. Hänellä on ollut suhde erään entisen M15-aktiivin profesori Canningin kanssa. Serena Frome on myös kirjoittanut yksiulotteisia kirja-arvioita oikeistohengessä opiskelijalehteen. Serena Frome on varsin tyypillinen lapsellinen näsäviisas yliopisto-opiskelija. Frome analysoi ja lukee paljon kirjoja, vaikka äitinsä vaatimuksesta opiskeleekin matematiikkaa. Juonen kannalta on olennaista eräät Serenan seksisuhteet. Serenan petipuuhat ovat paljon kerronnassa, tuntuu todella harrastelijamaiselta hääräilyltä, joka tehtävän alettua jatkuu kirjailija Tom Haleyn kanssa. Serena Frome lukee myös Haleyn novelleja ja analysoi sen kautta Haleyn persoonaa, ymmärtämättä, että se mitä ihminen kirjoittaa ja mitä hän on, ovat usein osittain tai kokonaan eri asia. Minusta novellit olivat sitä paitsi naiiveja näpertelyjä, ilman realismin häivääkään.

Makeannälkä on kuorrutettu pikku tapahtumilla ja vaikuttaa ajoittain tylsältä, mutta palkitsee lukijan viimeisessä luvussaan. Kaikki linkittyy yhteen, myös useimmat T.H Haleyn novellit, joista tarinan kannalta keskeisin on Panttilainarakkautta. Novellien tapahtumia ei voi paljastaa, sillä tämä on lopulta "tarina salaisesta palvelusta" eli kaikki ei ole kuten Serena tai lukija luulee  ja varsinkin Panttilainarakkaus tiivistää paljon, ehkä myös Mallinukkerakkaus.
***

Kirjan antama ajankuva on luultavasti oikea. Tarkastin muutamia tapahtumia ja kaikki pitivät paikkaansa: IRA:n iskut, hiilikaivoslakot ja vaalit sekä Englannin liittyminen EEC:hen (kirjassa puhutaan Euroopan yhteismarkkinoista), Myös Wolverhampton pääsi UEFA-cupin finaaliin vuonna 1972, mutta hävisi Tottenhamille, jotka olivat englantilaisina joukkueina loppuottelussa.

Mutta kuinka oikea kuva M15:a annetaan? Jos olisin britti, toivoisin, että kuva olisi väärä. Minusta toiminta vaikuttaa varsin harrastelijamaiselta pikkupuuhastelulta, jossa kitisevät pikkupojat kiukuttelevat ja vuotavat kaikkea lehtiin. Kirjassa annetaan ymmärtää, että olisi ollut epäilyksiä, että toisen maailmansodan jälkeen vuosi itään päin omilta salaisuuksia. Toiseksi kuulostaa kummalliselta, että joku nuori mies agentti (kirjassa Max Greatorex) voisi vuotaa lehdille säätiöstä ja agenteista tietoa ja että lehdet voisivat tai haluaisivat asian julkaista.

Yhden mitättömän tuntemattoman pilipalikirjailijan tukeminen on minusta Kylmän sodan kulisseissa varsin mitätön pikku asia. Varsinkin kun T.H Haleyn kirjoittajan kyvyt osoittautuvat  kummissa novelleissaan haihatteluksi, niillä ei maailmanlaajuista kylmää propagandasotaa voiteta. Jokainen varmasti ymmärtää jokaiseen rahoitukseen liittyvän joitain "odotuksia" joko näkyviä tai näkymättömiä.

Myös väkisin keksityt pääparin veljet ja siskot ovat pelkkiä puunukkeja, myös naishahmo Shirley Shilling oli varsin juttuun sopimaton, ehkä häntä käytettiin vain vertaukseen Laurel ja Hardy, Ohukainen ja Paksukainen. Valitettavasti tämä ei naurata. Samaan sarjaan minusta kuuluu kaikenlaisten kirjailijoiden nimien mainitseminen, moista listaa osaa kirjoittaa moni muukin, sen kun kirjoittaa liudan nimiä.

Sen sijaan kirjailijoiden suosion pohtiminen osui muutaman kerran naulan kantaan. Novellikokoelmia ei kukaan osta, ellei kaveri ole takonut muutamaa loistoromaania, ehkei siinäkään tapauksessa. Myös Millie Triminghamiin viitataan vain hieman ja minusta turhaan, nainen joka myöhemmin on ylennyt M15:n johtajaksi, tässä viitataan ilmeisesti todelliseen henkilöön eli Stella Rimingtoniin, laitokseen tulevaan naisjohtajaan. Minusta täysin turha viite, jos muut faktat hänestä eivät pidä kutiaan.

Ian McEwan paukuttaa tekstiään peribrittiläisellä pieteetillä. Luku-urakka kestää kauan mutta vain kirjan loppuun asti kahlaavat kokevat ahaa-elämyksen, mutta harva wow-efektiä.

*****
Makean nälkä on varsin blogattu kirja, Leena Lumin tekstissä tasan kaksi vuotta sitten on linkkejä bloggauksiin sekä tästä teoksesta että aiemmista McEwanista. Mai Laakso on blogannut parisen vuotta sitten NÄIN. Essielina on elokuussa 2013 blogannut NÄIN.

Ian McEwan (s.1948) on Booker-palkittu englantilainen kirjailija, tämä on ainakin hänen kahdestoista romaaninsa, lisäksi hän on julkaissut novellikokoelmia ja tv-käsikirjoituksia. Kahdestoista teos on vähän kuin tusinatuote, mutta brittikirjallisuutta on aina mukava lukea.