keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Agatha Christie: Neiti Marplen viimeinen juttu


Agatha Christie: Neiti Marplen viimeinen juttu, WSOY, 1977, Sleeping Murder, 1976 suomentanut Anna-Liisa LaineSuuri suomalainen kirjakerho, 1977. Sivumäärä 227 ja sisällys lukuja 25.

Neiti Marplen viimeinen juttu ilmestyi Agatha Christien kuoleman jälkeen vuonna 1976. Oletettavasti se on kirjoitettu joskus 1940-luvulla, mutta sitä on ehkä korjailtu. Jane Marple on herttainen vanhapiika St. Mary Meadin kylästä. Hänen terävä älynsä ratkoo murhia yhteensä viidessätoista dekkarissa ja joissain lyhytjutuissa, olen postannut teoksesta Kuolema ilmoittaa lehdessä vuodelta 1950.

Giles Reed ja Gwenda Halliday menevät naimisiin. Molemmat ovat orpoja ja ainakin Gwenda luulee muuttavansa ensimmäistä kertaa Englantiin Uudesta Seelannista. Gwenda ostaa talon Dillmouthista ja kokee kummia tuntemuksia. Onko joku kuollut talossa?  Gwenda piipahtaa Lontoossa, missä tapaa neiti Marplen. Selviää, että Gwenda on asunut Englannissa. Hän pohtii, onko murha tapahtunut menneisyydessä. Kuka on Helen, jonka hän luulee kuristetun? Mitkä ovat hänen muistamansa apinankourat. Yllä oleva kansikuva liittyy siis Gwendan muistoihin traumaattisesta näystä.

Neiti Marple yrittää saada Reedejä luopumaan murhan tonkimisesta. Ei pidä herättää nukkuvaa murhaa ja siten murhaajaa, mihin kirjan englanninkielinen nimikin viittaa. Giles ja Gwenda kuitenkin tonkivat menneisyyttä. Neiti Marple matkaa St. Mary Meadista perässä Dillmouthiin. Selviää, että Intiassa leskeksi jäänyt Gwendan isä Kelvin Halliday on mennyt naimisiin Helen Spenlove Kennedyn kanssa. Aikansa kun tongitaan, saadaan selville Helenin entiset jätetyt sulhaset ja lääkäriveli sekä Gwendan isän harhaiset viimemuistot. Pöyhintä tuo mutaa pintaan, ja entinen sisäkkö kuristetaan, seuraavaksi tapahtuu myrkytysyritys, ja lopulta Gwenda kohtaa apinankädet.

Neiti Marple on vaivihkaan taustalla, hänen ansiotaan on Helenin ruumiin löytyminen ja Gwendan pelastuminen. Syyllinen jää siis kiinni. Jälkinäytös tapahtuu Torquayssa, paikassa mistä Agatha Christie oli itse kotoisin.

Neiti Marplen tosiviisautta osoittaa seuraava lainaus
-Te uskoitte mitä hän sanoi. On todella vaarallista uskoa ihmisiä. Minä en ole uskonut vuosikausiin.

Neiti Marplen viimeinen juttu on varsin arvattava dekkarina. Arvasin syyllisen heti käytösmuutoksena. Ystävällisyydelläkin on usein tekosyynsä.

Tämä on kuitenkin paljon parempi sarjan lopetus kuin moraalisesti arveluttava Esirippu, Hercule Poirotin viimeinen juttu, jonka loppunäytös oli minusta irvokas, tämä loppu oli sen sijaan arvokas.

***

Lukemattoman kirjan välissä oli kirjakerhon postisiirtolomake ilman kenenkään henkilötietoja, kirjan hinnan päättelin olleen vuonna 1977 postikuluineen 27 markkaa.
*****
Neiti Marple jutut
Murha maalaiskylässä 1930, blogattu 11.11.2014
Kolmetoista 1932, novelleista koostuva kertomus, blogattu 18.9.2015
Ruumis kirjastossa 1942 blogattu 22.10.2015
Syyttävä sormi 1943, blogattu 13.8.2014
Kuolema ilmoittaa lehdessä 1950, blogattu 6.4.2012
Neiti Marplea ei petetä 1952, blogattu 8.9.2015
Salaperäiset rukiinjyvät 1953, blogattu 5.11.2015
Paddingtonista 16.50 1957, blogattu 16.9.2015
Lomahotellin murhat 1964,  blogattu 9,12,2014
Bertramin hotellissa 1965, blogattu 17.11.2015
Neiti Marple koston jumalattarena, 1971,  blogattu 9,12,2014
Neiti Marplen viimeinen juttu , 1976 blogattu 19.2.2014

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

6 kommenttia:

  1. Muistan myös keksineeni syyllisen hyvissä ajoin, mutta sympaattinen kirja tämä kuitenkin oli. Esiripun lukemisesta on on niin pitkä aika että siitä en muista oikein mitään muuta kuin lopun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sympaattinen on hyvä sana, vaikka murhajutusta on kyse, paha saa vielä palkkansa.

      Poista
  2. Minä pidän neiti Marple -jutuista. Tämän olen lukenut pariinkiin kertaan, enkä ensimmäisellä kerralla muista keksineeni syyllistä heti. Jostain syystä en pidä televisiossa esitetyistä neiti Marple -jutuista yhtä paljon kuin Poirot-versioista. Minusta niiden neiti Marplet eivät ole ihan sellaisia, kuin miksi minä Marplen kuvittelen. Suchet sitä vastoin on loistava Poirotina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, Suchet on loistava, ja sen Esirippu filmatisoinnin luin nämä kaksi "viimeistä" tarinaa, ja tämä oli kuten hdcanis kiteytti sympaattinen. Lapsena en ymmärtänyt neiti Marplea lainkaan, mutta nyt hän on suosikkini. Luultavasti (tai toivottavasti) luen joskus kaikki Marplejutut :)

      Poista
  3. Tämä on yksi Christie-suosikeistani. Jos en ihan väärin muista, niin tästä on tehty elokuva tai tv-sarjan jakso, jonka näin lapsena. Loppuratkaisua en tarkalleen muista, mutta mieleeni on jäänyt ettei se mikään hirveän jännittävä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filmiä en ole nähnyt, mutta kirjan loppuratkaisu tai se kohtaus, missä konna otetaan kiinni on sangen jännittävä, onneksi naisäly on miestä terävämpi :)

      Poista