Kirja on kertomus australialaispoikien Harrodsin tavaratalosta ostamasta eläintarhassa syntyneestä leijonasta, joka palautetaan luontoon. Opiskelijapojat pitävät leijonaa jonkin aikaa lemmikkinään, mutta sattuma tarjoaa mahdollisuuden leijonan Keniaan vientiin. Leijonan ylläpito ei ole Englannissa helppoa, palauttaminen on vaikeampaa. Leijona esimerkiksi syö lihaa esim. kaniineja, lehmän päätä, vatsalaukkua, ja se on viime kädessä petoeläin, joka kuuluu luontoon laumaansa.
Teos ei kerronnallisesti ole huipputasoa, mutta tarjoaa oivan tarkastelukehikon luonnon ja ihmisen suhteelle, villieläinten kesyttämiselle, myynnille ja luontoon palauttamiselle. Teoksessa viitataan Elsa -vapaana syntynyt -elokuvaan, jonka kertoo Elsa-leijonan tarinan. Kirja on minusta kiinnostavasti kirjoitettu, ja ongelma ratkaistaan. Haittana on se linkittyminen tv-sarjaan, jota en ole nähnyt.
Kirjassa leijonan kotouttajana toimii legendaarinen Elsan ja muiden leijonien tuntija George Adamson, joka sai Kenian valtiolta paikan minne Christian eräiden muiden leijonien tavoin "palautettiin".
Kirjassa on 112 tekstisivun lisäksi paljon valokuvia.
Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, muttei kaunokirjallisesti merkittävä.
***
En halua ruotia asiaa, mistä en mitään tiedä. 1970-luvun leijonakeskustelu on jo käyty, nyt pitää käydä uusia keskusteluja. Niitä ei tässä blogissa käydä, mutta kirjaan alle omaa "luontosuhdettani".
***
Kuljen luonnossa varsin paljon. Urbaanissa metsässä ei ole juurikaan villieläimiä, mutta löytyy rusakoissa, jäniksissä, ketuissa, hirvissä, peuroissa, supikoirissa, mäyrissä ja jo Mynämäellä susissa, näitä olen susia lukuunottamatta nähnytkin, varsinkin suunnistaessa kauriita. Minusta on ongelma, jos isot villieläimet tulevat liian lähelle kaupunkeja. Peurat ylläpitävät punkkikantaa. Puutiainen ei ole mukava. Hirvien lisääntyminen tuo mukanaan luultavasti hirvikärpästen lisäksi myös sudet, jotka kuitenkin voivat raadella myös karjaa ja koiria. Parhaat asiantuntijat ovat yleensä suhteellisen kaukana ns. tilanteesta.
Eläintarhan ideaa en ole kovinkaan hyvin tajunnut, minusta villieläimet kuuluvat luontoon ja kesyt eläimet ovat kotieläiminä. Eläintarha voi kuitenkin auttaa uhanalaisia eläimiä, ja toimia geenipankkina, en käy kuitenkaan eläintarhoissa. Eläintarhan eläimet ovat ihmisen vastuulla, niille pitää järjestää asianmukaiset olot.
Villieläimiin suhtaudutaan monesti tunteella. Itse edustan kantaa, että luonnon lintuja ei pidä ruokkia, luonto pitää huolta omistaan. Ymmärrän, että kovina talvina on syytä jonkin näköinen ruokinta ehkä järjestää. Luontoon kuuluvat villieläimet, ihmisen elinpiiriin kesyt eläimet, ei siis päinvastoin.
Kannatan luonnonsuojelua ihan käytännön tasolla. Kuljen aika paljon luonnossa, otan valokuvia, suunnistan ja retkeilen. Luonnon tarkkailussa avainasemassa on kärsivällisyys. Tänä kesänä näin kurkiparin, joka oli tuttu jo viime kesältä. Nyt niillä oli poikanen, jota pitivät välissään. Lopulta pikku kurki oppi lentämään, ja on lentänyt pois, jäljellä on alkuperäinen pari. Tämän kaiken näin vain sen takia, että katsoin kiikarilla kurkien elämää maantien takaa. Pikku hiljaa oppi tietämään, missä kurjet ovat. Esimerkiksi heinikossa, josta jompi kumpi aikuisista nosti päätään. Pikku kurki oli aina kahden aikuisen välillä, vastaavia havaintoja olen oppinut tekemään. Tärkeää on se, että ei häiritse pesiviä villieläimiä, niillä on oma elämänsä ja reviirinsä.
Lähimetsät ovat hyviä virkistyspaikkoja. Metsään kuuluu minusta metsänhoito, eli metsää pitää uudistaa. Vaikka avohakkuut ehkä eivät ole toivottavia, myös hakkaamattomuus vanhentaa metsän.
Itse en syö tällä hetkellä lainkaan lihaa, kalaa kyllä. Elän suhteellisen vaatimatonta elämää, en matkaile, enkä omista kesämökkiä, enkä muita kulkuvälineitä kuin 12 vuotta vanhan auton ja polkupyörän.
Kenenkään luontosuhdetta en kritisoi, jokainen elää tyylillään.
***
Sain tämän kirjan lahjaksi noin 12-vuotiaana. Muistan lukeneeni sitä lapsen innolla että miten leijonanpentua kasvatetaan.Innostuin lainaamaan kirjastosta George Adamsonin kirjat, Jane Goodalin Simpanssien valtakunta, Dian Fosseyn Sumuisten vuorten gorillat. Harmi vain että on ilmeisesti myynyt tuon Leijona nimeltä Christian kirppisekselä tai sitten se on hyvässä tallessa vanhempieni luona. Menikin sitten lähes kymmenisen vuotta kun seuraavan kerran tartuin muuhun kuin koirakirjaan. Jim Brandenburgin Veljemme Susi - unohdettu lupaus oli vaikuttava teos jo upeine valokuvineen. Tuon kirjan kyllä haluaisin vielä hankkia itselleni. Nyt voisikin jälleen lukea muitan eläinaiheisia kirjoja kuin noita koirakirjoja joita olen kerännyt useampia kymmeniä ja varsinkin lempikoirarodustani labradorinnoutajasta.
VastaaPoistaMukava kommentti.
VastaaPoistaToivottavasti kirja löytyy. Labradorin noutajat ovat mukavia koiria :)