Maija Poppanen, P.L Travers

Lasten Toivekirjaston sarjaa

Maija Poppanen on P.L Traversin 1934 kirjoittama teos, jolla on jatko-osia. Luin teoksen, joka on kolmas painos vuodelta 1963 Tyyni Tuulion suomentamana. Netistä katsoin, että 2010 on tullut uudistettu Maija Poppanen, jonka on suomentanut loistava potteroitsija Jaana Kapari-Jatta ja kuvat Marika Maijalan WSOY:lta 176 sivua, minun painoksessani oli joitain mustavalkokuvia ja sivuja oli 148 eli ilmeisesti kuviin on uudessa painoksessa panostettu. Maija Poppasen ykkösosa oli varsin perinteinen, kuvat ja suomennos olivat hyviä, oletan kuitenkin jatko-osien päästäneen vallalle Maija Poppasen tenhon, joka poiki myös filmin 1960-luvulla. Katsoin filmin trailerin ja kohtauksia, päättelin, että Disneyn filmi Julie Andrewsin näyttelemänä on siirappisempi ja laulavampi kuin tämä ensimmäinen kirja. Kirjassa Maija Poppanen on varsin tavanomainen lastenvahti, joka tulee itätuulen tuomana ja lähtee länsituulen mukana. Tapahtumia on kahdentoista luvun verran. Pankin nelilapsinen perhe asuu Kirsikkatie 17:ssä, isä käy tekemässä päivisin rahaa leikkaamalla sitä seteleiksi, perheellä on äiti ja lastenhoitaja, joka irtisanoutuu ja jonka tilalle Maija Poppanen tulee.
Teos ei ole looginen, eikä se esitä maailmaa sellaisena kuin se on. Minusta tämä tulee ilmi Poppasen kompassiin loihtimassa maailmanympärimatkassa, ja siinä vieraat kulttuurit esitetään stereotyyppisesti ja myös väärin, ei Pohjoisnavalla asu eskimoita.

Maija Poppanen osaa myös eläinten kieltä. Tämä on yleinen teema brittiläisissä lastenkirjoissa: Potter taitaa kärmeskielen, Tohtori Tattinen eläintenkielen, Carbonelissa ja Keskiyönkansassa kissat osaavat puhua, kuten muutkin eläimet, kuten Narniassa.

Poppasella on kavereita Tulitikkumies, jonka taulussa käyvät teeretkellä, herra Peruukki, jonka kanssa leijaillaan, naapurien koira-asiat laitetaan kerralla kuntoon, mutta lehmä ei lennä vaan tanssii. Eläintarhassa käydään ja eläimet osaavat puhua, kuten Kuussa tuulee -teoksessa. Minusta tuntuu, että näin legalisoidaan eläintarhat, minun käsitykseni mukaan villieläimet kuuluvat luontoon.
Maija Poppasella on kassissaan yllätyksiä, mutta tärkein tavara on papukaijapäinen sateenvarjo, joka lennättää Maija Poppasta. Maija Poppanen on lastenhoitajana varsin tiukka, oikeudenmukainen ja ymmärtävä. Maija Poppasen teksti on suoraa aikatasossa eteenpäin liikkuvaa kaikkitietävän kertojan kertomaa selkeää tekstiä. Vääristä tiedoista maailman tilasta huolimatta, kertomus ei ole "lässytystä lapsille" vaan luultavasti lapsille sopivaa tekstiä. Poppanen leijuttaa ja puhuu eläimille, mutta rajoistaan hän pitää kiinni, eikä avaudu taikuudestaan. Ensimmäisessä osassa Poppasen hahmo jää arvoitukseksi.

Kirjailija on wikipedian  mukaan australialainen kirjalija Pamela Lyndon Travers, (1899-1996), joka oli pankinjohtajan tytär. Uudessa suomennoksessa pääperhe Pankki on vaihdettu Lippaaksi, mikä on hyvä, sillä monet sukunimet (Kampela, Peruukki, Korinen ...) tuntuivat väkisin keksityiltä. Kirjan esittelyissä Poppasta verrataan Peppi Pitkätossuun, joka minullekin tuli tekstistä mieleen, joskin Peppi on minusta ykkönen.

Sivulla 103 alustetaan ihmisen elämän uran lähtökohta Jukka lapsi tilittää:
"Minusta ei tule sellainen kuin muut. Minä sanon, ettei tule, sanokoot nuo" ...
Maija Poppanen hymyili salaista kyllä-minä-sen-paremmin-tiedän-hymyä  ..."

jo sivulla 105
"Se on sitten siis tapahtunut   ... Maija nyökäytti päätään ... Tiesinhän, että se tapahtuu"
Näin useimmille tapahtuu, vanhemmiten muutumme, olemme monesti juuri sellaisia, joiksi emme olisi halunneet tulla. Tässä lapsi tosin menettää herkkyyden kommunikoida rastaan kanssa, useimmin lapsista tulee vain velvollisuudenpakosta "murjottavia" aikuisia, kaikkine hyveineen ja paheineen.