Dian Fossey: Sumuisten vuorten gorillat

Dian Fossey: Sumuisten vuorten gorillat, Gorillas in the Mist 1983, suomentanut Juhani Pietiläinen, WSOY 1984, sivumäärä 275.

Amerikkalainen eläintieteilijä ja antropologi  Dian Fossey (1932 - 1985) tutki vuorigorilloja 18 vuoden ajan Afrikassa, hänet löydettiin murhattuna 27.12.1985 Ruandassa. Sumuisten vuorten gorillat -teos kertoo Dian Fosseyn tutkimuksista vuorigorillojen parissa. Fossey menee ensin vuonna 1963 tohtori Leakeyn kaivauksille ja hän saa ensikosketuksensa vuorigorilloihin. Fossey palasi kotiin askarteluterapeutin toimeen, mutta myös Jane Goodallin simpanssitutkimuksia rahoittanut Leighton A. Wilkie päätti rahoittaa myös Fosseytä, joka jättää kotimaahansa koiransa ja vanhempansa. Leighton  A. Wilkie (1900 - 1993) perusti DoAll yrityksen sahakeksintöjensä voimin, nykyisin yritys tekee työstökoneita.

Fossey suuntaa uudestaan Virungan vuorille silloisen Kongon (myöhemmin Zairen) alueelle, jonne perustaa leirin vuoden 1967 alussa, gorilloiden tutkimukset keskeytyvät heinäkuussa, jolloin Fossey pidätetään, ja hän on hengenvaarassa. Hän keplottelee itsensä Ugandaan. Hän ei voi kuitenkaan palata Zaireen, vaan suuntaa Ruandaan. Ruandassa asui 4,8 miljonaa asukasta 26 000 neliökilometrin alueella, Fossey mukaan paljon ihmisiä, mutta nykyisin heitä on jo ainakin 12 miljoonaa. Ruanda on köyhä maa, joka koki kauhean kansanmurhan vuonna 1994. Fossey perustaa Ruandaan Karisoken leirin. Paikalliset laiduntavat karjaa lähellä gorillojen aluetta, mutta pahempi ongelma ovat salametsästäjät, joiden kohteena eivät ole vain gorillat. Salametsästäjät pyytävät antilooppeja ansoilla, mutta myös gorillat putoavat ja tarttuvat ansakuoppiin. Salametsästäjistä ja heidän tavoistaan on kirjassa selityksiä. Salametsästäjät metsästävät myös norsuja ja gorilloja. Gorilloja otetaan kiinni myös elävänä ja koitetaan myydä. Kuolleelta gorillalta voidaan leikata irti kieli, korvat, kivekset ja pikkusormet. Gorilla on arka eläin. Se on kasvissyöjä, joka syö hieman (3%) hedelmiä, kasveja, ja puunkuorta (ainakin), se syö myös toukkia. Gorillan päivästä 40% kuluu lepäämiseen, 30% syömiseen ja 30% ajasta se liikkuu.

Kirjassa on monia kuvaliitteitä kuvateksteineen, gorilloilla nimet, esimerkiksi kansikuvassa on nelosryhmän johtaja Uncle Bert. Dian Fossey "sai yhteyden" ensin kuitenkin ryhmä viiteen, jota johtaa Beethoven (iäksi mainittu 47 vuotta!), lauma on aluksi 15-henkinen, mutta kutistuu kymmeneen, sillä Bartok ja Brahms nuoret urokset lähtevät ryhmästä saavuttaessaan sukukypsyyden. Beethovenilla on useita naaraita Effie ja Marchesa ja näillä poikasia. Fossey raportoi uusien poikasten syntymät, raskaudet, poikasten kuolemat ja eri ryhmien yhteenotot, jossa käytetään kulmahampaita, ja gorillat saavat syviäkin haavoja. Gorillat elävät siis 2- 20 yksilön laumoissa, jossa on yleensä yksi sukukypsä uros (yli 15-vuotias ja 170-kiloinen), jolla on kolmekin naarasta, sitten on nuorempia koiraita ja eri-ikäisiä poikasia.

Antoisin ja monesti koskettavin osa on Fosseyn kertomus gorilloista ja muista eläimistä ja niiden kohtaloista. Salametsästäjien kynsistä pelastetut Cocon ja Puckerin hän elvytti, mutta lopulta ne vietiin eläintarhaan, jossa nämä myöhemmin kuolivat. Aiemmin mainittu Beethoven kuoli ilmeisesti luonnollisesti. Peanuts nuori koiras oli ensimmäinen villi gorilla, joka otti kontaktia Fosseyhyn seitsemän kuukauden jälkeeen, "katsoi" tätä. Kahden vuoden jälkeen se jopa kosketti Fosseyta. Sukukypsänä Peanuts ajettiin pois laumastaan, ja se etsii "orpona" paikkaansa muista laumoista tai perustaa oman. Salametsästäjien kynsistä pois otettu Bonne Annee elvytetään ja yritetään ryhmäyttää vitoseen, asia ei onnistu vaan nartut ovat repiä pennun riekaleiksi. Neloseen ryhmäytys onnistui. Poikanen tosin kuoli vuoden kuluttua keuhkokuumeeseen. Salametsästäjät  yrittävät pyydystää poikasta nimeltä Kwel vitosryhmästä. Lauman johtaja puolustaa Kweliä, Uncle Bert ammutaan ja sen pää leikataan irti. Myös lauman vartija Digit keihästettiin hengiltä ja tämä tapahtui vuonna 1978 eli salametsästäjiä ei ajansaatossa saatu "kuriin". Kwelkin kuolee myöhemmin saamiinsa vammoihin. Fossey oli nähnyt ja havainnoinut Uncle Bertin tulon lauman johtajaksi vuonna 1968, jolloin vanha koiras Whinny jättäytyy laumasta ja kuolee, sillä  on vatsakalvon tulehdus, keuhkopussin tulehdus, keuhkokuume ja kenties aivokalvontulehdus. Uncle Bert siis ammuttiin ja pää leikattiin irti (luultavasti siis korvien ja kielen ja kallon vuoksi).

On siis paljon iloja, mutta enemmän isoja menetyksiä, tämä ei ole lopultakaan mukavaa luettavaa. Salametsästäjät ovat riesa. Kuka Fosseyn itsensä vuonna 1985 murhasi, on jäänyt selvittämättä. Fossey itse oli realisti. Hän tajusi Afrikan olot, korruption, paikallisten köyhyyden. Eläintensuojelu on paikallisille erilaista kuin länsimaalaisille. Köyhälle norsunluu houkuttaa ja rahasta on aina puute. Fosseyn mukaan salametsästäjät olivat puistonvartijoiden ystäviä tai ainakin niin, että vartijat eivät ottaneet heitä kiinni ja hyötyivät toiminnasta.

Fossey oli muutenkin eläinystävä, hänellä oli löytökoira, -marakatti. Leirielämää kuvataan jonkin verran, se ei ole luksusta. Fossey kävi Englannissa Cambridgessä tekemässä väitöskirjaansa. Salametsästäjien lisäksi reportterit olivat aika ajoin riesa. National Geographic on tietenkin poikkeus, sieltä oli laatuvalokuvaaja ja sieltä tuli myös rahoitusta.

Vuorigorilloja elää siis vain Virungavuorilla, jossa on  sammuneita tulivuoria, alue rajoittuu Kongon demokraattisen tasavallan, Ugandan ja Ruandan rajaseuduille. Dian Fossey on vuorigorillatutkimuksessa samassa asemassa kuin Jane Goodall simpanssitutkimuksessa.

Valokuva on otettu Helsingin Luonnontieteellisessä museosta

Osallistun tällä Evarian kirjahyllyn Apinan vuosi -haasteeseen täällä.

Vuorigorilla oli katoamassa kokonaan, eri lähteiden mukaan kanta on elpynyt ainakin Bwindin kansallispuistossa Ugandassa. WWF:n sivujen mukaan vuorigorilloja elää vielä 880, joista 480 elää Virunga tulivuoren lähellä Bwindin alueella asuu nelisensataa vuorigorillaa.

*****
Äitini oli eläessään  erilaisten gorilla- ja simpanssijärjestöjen jäsen ja lahjoittaja.Tämäkin kirja oli kotona ja olen sen aiemmin lukenut. Kotonamme oli alkuun oma lemmikkikoira, mutta myöhemmin jokusia löytökissoja, "lahjoitettuja" kaneja, ja on ollut hevosia.

Minusta villieläimille pitää turvata oma reviiri ja antaa niiden elää rauhassa. Minusta villieläimet ovat villejä, eivätkä ne kuulu ihmisten reviireille eikä pihoille.

Olen blogannut täällä Joy Adamsonin Perheeseemme kuuluu leijona, eli tässä tapauksessa leijona oli Elsa. Adamsonit kuten Fossey murhattiin. Bourgen ja Rendallin kirjasta Leijona nimeltä Christian olen blogannut täällä. Siinä pohdin luontosuhdettani ja suhdettani eläintarhoihin ja lihansyöntiin. Muiden tekemisiin en ota kantaa, ihminen on vapaa mutta vastuullinen eli mitä tekee siitä vastaa ainakin itselleen.

Yllättävä yhteensattuma, tämän viikon (22/2016) Seiskassa on kuvia ja juttu vuorigorilloista, Andy Rouse on kuvannut vuorigorilloja Ruandassa. Jutusta tulee myös ilmi, että luonnonsuojelijat ovat edelleen hengenvaarassa.

Kirjasta on tehty filmi vuonna 1988, jonka pääosissa oli Sigourney Weaver.

James Fenimore Cooper: Ruohoaavikko

James Fenimore Cooper: Ruohoaavikko, WSOY, 1965, The Prairie 1827,  sivumäärä 228. 

Ruohoaavikko on kirjoitettu vuosi Viimeisen mohikaanin jälkeen, mutta ajallisesti Ruohoaavikko on viimeinen osa James Fenimore Cooperin (1789 - 1851) kirjoittamassa viisiosaisessa Nahkasukkasarjassa ja tapahtuu viisikymmentä vuotta Viimeisen mohikaanin jälkeen.

Nahkasukka -sarja kertoo valkoisesta erämiehestä Natty Bumpposta, jota kutsutaan eri nimillä kuten Pitkä Pyssy, Hirventappaja, Opas, Polunlöytäjä, Nahkasukka ja tässä teoksessa hän on yli 80-vuotias ja kutsutaan ansapyytäjäksi. 

Ruohoaavikon tapahtuma-aika on vuosi 1804, Louisiana ostettiin Ranskalta vuonna 1803. Teoksen alussa vankkurikaravaani, jossa on Ismael Bush, vaimonsa Esther ja heidän 14 lastaan, ja muita valkoisia uudisasukkaita tapaavat Nattyn Louisianassa. Natty otetaan huonosti vastaan, Ismael  salaa jotain. Natty näyttää heille hyvän leiriytymispaikan ja poistuu. Mutta sioux-intiaanit ottavat Nattyn, uudisasukas Ellen Waden ja mehiläispyytäjä Paul Hoverin kiinni, vaikka alueet ovat pawnee-intiaanien. Intiaanit anastavat uudisasukkaiden karjat. Vankkurikaravaanissa luonnontutkija tohtori Obed Battius viestittää löydoksistään. Hahmo on varsin hupaisa ja kuuluu hyviin, joita kutsun alempana sankareiksi.

Juoni on monipolvinen ja hankala selvittää, koska suomenkielinen versio on lyhennelmä, luin teoksen lopulta Gutenbergistä englanniksi. Kapteeni Middleton etsii vaimoaan Ineziä, jonka Ismael Bushin vaimon veli Abiram White on kidnapannut. Sankarit vapauttavat Inezin vankeudesta ja pakenevat uudisasukkaita myös Ellen Wade mukanaan. Nyt Nattya, Middletonia, Hooveria, Battiusta, Elleniä ja Ineziä uhkaavat sekä uudisasukkaat että sioux-intiaanit. Siouxit sytyttävät preeriapalon, jotta sankarit savustetaan esiin. Natty sytyttää tulipalon vastaan, mutta lopulta he jäävät kiinni. Ismael rupeaa tuomaroimaan sankarien rikoksia. Pahin rikos on Ismaelin esikoisen Asan tappaminen, josta Ismael epäilee Nattya. Ilmenee, että Asan eno kidnappari Abiram White on tappanut Asan, joka kyseenalaisti kidnappauksen. Abiram tuomitaan kuolemaan, ja tuomio pannaan toimeen hirttämällä, ei siis mikään aivan "viaton nuortenkirja". Sankareiden puolella ovat pawneet, ja heidän päällikkö Kivisydän. Kivisydämen ansiota on, että aiemmassa vaiheessa Inez ja Ellen pelastuivat sioux-leiristä, heistä oli tulla vaimoja Mahtoree-päällikön "haaremiin".

Lopussa Ellen avioituu Paulin kanssa ja Middleton saa kauniin vaimonsa takaisin. Middleton on linkki teokseen Viimeinen mohikaani, hänen koko nimensä on Duncan Uncas Middleton, ja  isänsä Duncan Unkas Heyward, joka on taas majuri Duncan Heywardin ja Alice Munron lapsi. Alice Munro (siis nobelistin kaima) oli myös Nattyn ihastus, mutta hän valitsi Duncanin. Middletoneilla on puhuttu myös legendaarisesta eränkävijästä eli juuri Nattysta.

Kirjan viimeisessä luvussa Natty kuolee pawneiden luona vanhuuteen. Hän on arvostettu henkilö intiaanien keskuudessa, myös hänen uskollinen koira Hector kuolee vanhuuteen. Hector on hyvin viisas: "This is a manifest warning, Hector!" the trapper continued, dropping his voice, to the tones of caution and looking warily about him. "What is it, pup; speak plainer, dog; what is it?"

Luultavasti tämä on varsin realistinen kirja. Uudisasukkaiden toiminta hämmästyttää, eli aika vähillä varustuksilla on "valloitettu" uusia asuinsijoja, ja intiaaneja vastaan ei ole ollut muuta turvaa kuin omat aseet. Tässä tulee ilmi intiaaniheimojen "eripura", eli tuntuu että eri heimojen välillä on niin suuria ristiriitoja, että mielummin liittoudutaan valkoisten kanssa. Tässä pyydystetään biisoneita ja niitä on vielä laumoittain. Jo 1800-luvun lopussa miltei kaikki 50 miljoonaa biisonia (tai näiden jälkeläiset, biisoni elää luonnossa ehkä 25 vuotta) oli metsästetty.

James Fenimore Cooperin Ruohoaavikko on minusta lyhennettynäkin oiva teos, suosittelen kuitenkin lukemaan englanniksi koko teoksen.

*****
Osallistun tällä hdcanisin NTK-haasteeseen täällä.

Patrick White: Flaws in the Glass

Patrick White: Flaws in the Glass, A Self-Portrait, Jonathan Cape 1981, sivumäärä 260.

Kirja on varsin laadukas luotaus omaan lapsuuteen ja elämään, ilmaisu on sangen monipuolista.

Patrick White syntyi 28.5.1912 Lontoossa  ja kuoli Sydneyssä 1990.

Patrick Whiten äiti Ruth Withycompe avioitui 32-vuotiaana Victor Whiten kanssa, joka oli kymmenen vuotta vanhempi. Isä oli hyvin rauhallinen, äiti oli vilkkaampi. Patrick White oli 14.vuotiaana koulussa Englannissa, mutta kävi osan koulu-urastaan Australiassa, mutta opiskeli Cambridgessä ranskalaista ja saksalaista kirjallisuutta ja jäi opintojen jälkeen Englantiin luultavasti henkilökohtaisten syiden vuoksi. Englantilaiset olivat tuolloin arvostetumpia kuin australialaiset, mutta Patrick White palasi kuitenkin lopulta Australiaan, ja lähinnä sen ilmaston vuoksi, lopullisesti toisen maailmansodan jälkeen, jossa toimi ilmavoimissa upseerina  (Intelligence officer, ei lentäjänä).

Patrick White kertoo, että luki Shakespearea on 9-vuotiaana, ja piti etenkin sen verisyydestä,  Humiseva harju oli yksi lempikirjoista. Hänen lapsuutensa oli suojattua. Hän oli herkkä lapsi, suri koiria ja kissoja, jotka kuolivat (Humisevassa harjussa muuten lapset rääkkävät eläimiä, en ole ennen kuullut, että alle kymmenvuotiaat pojat lukisivat Humisevaa harjua, mutta nyt luin). Kirjassa on kuvia Patrick Whitesta koiran kanssa, ja lypsämässä lehmää.

Hän ei ollut kaikissa suhteissa tyypillinen englantilainen, mutta hyväksyi itse oman seksuaalisuutensa, mikä vaikuttaa suhteisiin ja hänen elämäänsä, jota myös teoksessa valotetaan. Kirjassa on asia on kerrottu hienosti eli jos kiinnostaa kannattaa teos lainata ja lukea.

Ennen toisen maailmansodan puhkeamista White oli USA:ssa, ja yritti saada pääteostaan Happy Valleytä julkaistuksi, ja se julkaistiin ja se kertoo pikkukaupungista ja sen asukkaista ja ollut jonkin verran "provokatiivinen". White viittaa monesti myös teokseensa The Aunt Story. Teoksestaan The Living and the Dead hän ei itse pitänyt.

Patrick Whiten Oma kuva eli teos Flaws in the Glass on sangen tavallinen nobelistin muistelo, mutta tämä on minusta sieltä paremmasta päästä, teksti on varsin monimutkaista, mutta asioista puhutaan riittävän suoraan, ja kauniisti.

****
Australialainen Patrick White oli kirjallisuuden nobelisti vuonna 1973

Nobel-palkinto -sivun mukaan hän olisi julkaissut myös seuraavat runoteokset

Thirteen Poems (noin vuonna 1930  salanimellä Patrick Victor Martindale)
The Ploughman and Other Poems (1935)

Patrick Whiten  The New York Timesin muistokirjoitus.

Leena Krohn: Erehdys

Leena Krohn: Erehdys, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2015, sivumäärä 155.

Leena Krohnin Erehdys kertoo nuivan tarinan väsähtäneen kirjailija E:n viimeisestä kirjailijaillasta.

Mieskirjailija E. lukee novellejaan kirjaston auditoriossa ihmisille, jotka räpläävät älylaitteitaan tai juuttuvat novellien pikkuseikkoihin tai tilittävät (tylyttävät) antipatioitaan kirjailijalle.

Kirja on tavallaan romaaniin muotoon harsittu novellikokoelma, jossa teemoina ovat muistaminen, muistot, näkeminen ja sen  ymmärtäminen.

Vainoojat -kertomuksessa Ossian Raasu elää apeassa toivottomassa tulevaisuudessa, jossa naiset eivät uskalla kävellä yksin kaduilla, joita miehittävät erilaiset ryhmät. Novelli ei kerro, miksi tilanteeseen on päädytty, ja miten se pitäisi ratkaista.

Valon kuvia -tarinassa valokuvaaja Beeda ottaa varjoista kuvia, hän on ollut valokuvaamossa töissä, mutta saanut  ihmisistä vain irvokkaat piirteet esille. Hänen luokseen tulee Luna, joka näkee kuvissaan vain miehiä vaanimassa kirveiden kanssa, ja tarkka-ampujia, mitä kuvissa Beedan mielestä ei ole. "Usko" vaikuttaa näköaistimukseen, tässäkään ei syitä eikä seurauksia kerrota.

Tarinoista  Retroterapeutti on minusta kekseliäin. Retroterapeutti muuntaa ihmisten menneisyyttä muuntamalla tämän muistoja.

Kuolematon -tarinassa Aatos Kitkalla on leukemia. Hänen ystävänsä Nikolai haluaa elää ikuisesti digitaalisena avatarina, hän skannaa itsensä nettiin ja nitistää itsensä.

Puutarhojen hiljaisuudet -tarinan Sylvia on jäänyt eläkkeelle nivereuman vuoksi ja  tekee ruukkuihin miniatyyripuutarhoja ja -asetelmia, nivelreumaisin sormin! Tätä seikkaa kovasti kummastelin, nivelreuma, joka on johtanut eläköitymiseen luultavasti estää miniatyyrien askartelut.

Muun ajan kirjailija E.  pohtii Boris Pasternakin Tohtori Zivagoa. Tarinan alku, väliosat ja loppu sisältävät kaaren, joka sekään ei pääty onnellisesti.

Erehdys -kirja on ammattitaidolla kirjoitettu lyhyt paljon sisältävä teos. Minulle se oli liian nuiva ja kuiva, enkä voi sanoa ymmärtäneeni, mitä teoksella yritettiin sanoa. Luulen, että tästä bloggaaminenkin oli erehdys, teoksen kirjoittaminen sen sijaan ei ollut, laatukirja lajissaan, kuten Paulan bloggauksesta sekä Ullan bloggauksesta voitte lukea

Matti Rönkä: Eino

Matti Rönkä: Eino, Gummerus 2015, sivumäärä 235.

Matti Rönkä (s.1959)  kertoo romaanissaan Eino sotaveteraani Eino Heikkisen kipeän tarinan paloittain. Nykyhetki on Einon vanhuuden värittämä arki ja pojanpoika Joonaksen kiinnostus Ukin valokuviin. Takaumissa Eino muistelee kotielämää sodan jälkeen Leppäkoskella vaimonsa Kertun kanssa sekä uhkarohkeaa retkeään rajan taakse Neuvostoliittoon.

Matti Rönkä on minusta liiankin sujuva kirjoittaja:
"Juna pursui miehiä. Ne haisivat helpottuneelle hielle ja kaikuivat meluisaa humalaa kaverin kanssa jaetusta pullosta". s.5
"Puitten oksilla silmut alkoivat pullistua, puhkua hehkeää vihreätään esille. Lintu luritti kaipuutaan. Kesä tulisi, väkisin" s.15
"Tehtaan savupiiput kurottelivat näkyviin joen mutkan metsätupsun takaa, kauempaa alajuoksulta". s. 28

Eino kotiutuu armeijasta ja sodan aikaisten kontaktiensa "ansiosta" hän päätyy tiedusteluretkelle itärajan taakse. Matkalla ei kaikki suju suotuisasti, mutta Eino kokee matkalla sekä kaunista että kauheaa - sellaista, jota hän muistelee loppuelämänsä jokaisena päivänä, sekä hyvässä että pahassa.

Minusta teos oli väkisin väännetty kielikukkasilla siloiteltu paloiteltu epäuskottava tai ainakin turha tarina. Samaa mieltä ei ole ollut bloggari Kaisa-Reetta T. joka on blogannut Einon näin kauniisti.

Suurin anti kirjasta oli minulle se seikka, että nyt tiedän, että veteraanijärjestöjäkin piti Suomeen perustaa useita, tässä mainitaan suurempi eli Sotaveteraaniliitto mutta myös Rintamaveteraaniliitto. Päähenkilö Eino ei osallistunut kummankaan toimintaan, koska on sitä mieltä että porukka "valittaa kuinka rivit ovat harvenneet eikä meitä kunnioiteta". Tästäkin olen varsin eri mieltä. Julkisuudessa olevat sotaveteraanit olivat reippaita sodassa ja rauhassa, ja ovat arvostettuja kansalaisia. Toisaalta Suomessa on mielipiteenvapaus, joten kunnioitetaan siis fiktiivisenkin henkilön eli Einon mielipidettä, sotaveteraanithan puolustivat myös arvojamme, joista yksi on lupa ilmaista mielipiteitä kenenkään sitä ennalta estämättä..

Matti Rönkän Levantin Kyyn olen blogannut täällä. Bloggasin myös teoksesta Uskottu mies

Erle Stanley Gardner: Perry Mason ja papukaija todistajana

Erle Stanley Gardner: Perry Mason ja papukaija todistajana, The Case of the Perjured Parrot 1939, suomentanut Reijo Kalvas, Kustannus Oy Jalava 1987, sivumäärä 159. Kirjaston poistokirja.

Perry Mason on legendaarinen puolustusasianajaja, joka esiintyi 83:ssa dekkarissa. Olen katsonut Perry Mason -tv-sarjaa (MTV3-sarjalta), jota esitettiin alunperin vuosina 1957 - 1966, jaksoja on ehkä kolmisensataa, laskin itse että 313, mutta toisaalla Raymond Burr (Perry Mason) olisi ollut vain 271 jaksossa. Perry Mason on puolustusasianajaja, jolla on sihteeri Della Street, ja häntä avustaa Paul Drake niminen etsivä. Perry Mason dekkareiden ja tv-sarjan menestyksen salaisuus on vakiokaavassa, jossa alkuesittelyjen jälkeen tapahtuu murha, ja Perry Mason puolustaa toimeksiantajaansa ja selvittää murhan. Poliisit eivät ole ilahtuneita Mason läsnäolosta eikä ilmaantumisesta paikalle, Kaikki huipentuu yleensä oikeussaliin, jossa Perry Mason osaa yllättää.

Pitkäaikainen haaveeni toteutui ja sain käsiini Perry Mason -kirjan. Se on järjestyksessään neljästoista, ja varmasti yksi parhaista, tai minusta tarina oli hyvä, jännittävä ja yllättävä.

Miljonääri Freemont C. Sabin on murhattu vuoristomajaansa. Murhapaikalla on Freemontin lemmikkipapukaija, jolla on näkemys murhaajasta.

Tapaus on varsin kimurantti, sillä ensinnäkin kuolinhetkestä riippuen Freemontin uusi aviovaimo on yksi perijöistä. Aviovaimolla on mätämuna poika. Vainajan oma poika Charles Sabin haluaa Perry Masonin selvittävän syyllisen. Charles Sabin on itsekin epäiltyjen alainen, kuten vaimo, vaimon poika, miljönäärin sihteeri. Yllättäen vuoristomajan läheltä löytyy kirjastohoitaja Helen Monteith, joka pidätetään. Syitä on useita. Papukaija hokee:"Laita ase pois Helen" (myös vaimon nimi on Helen), lisäksi majassa on naisen alusvaatteita, lisäksi Helen Monteith väittää olleensa Freemontin kanssa naimisissa, tosin Freemont olisi esiintynyt valenimellä George Wallman.

Mason selvittää ihmisten motiivit, alibit ja haarukoi kuolinhetkeä. Selvittämistä vaikeuttaa rikollisen sepittämät sadut. Eräs rikoksen ratkaisun avain on papukaija, onko se vaihdettu (papukaijalta puuttuu yksi varvas), myös puhelintietoja selvitetään, ja käsiala-asiantuntijaa tarvitaan.

Tekijä on yksi mahdollisista epäillyistä. Perry Mason selvittää ratkaisun oikeussalissa. Loppunäytöksessä on iloisia yllätyksiä, ja yllättäviä ratkaisuja.

Erle Stanley Gardnerin Perry Mason ja papukaija todistajana oli erittäin viihdyttävä dekkari.

****
Erle Stanley Gardner (1889 - 1970) oli tuottelias amerikkalainen kirjailija, alun alkaen lakimies, joka kirjoitti vielä seitsemällä eri salanimellä yksi oli Robert Parr (vrt Parrot). Perry Mason -tarinoita on yhteensä 83.
Perry Mason ja tummaverikön tapaus
Perry Mason ja piikkilanka-aita

Winston Churchill: The Second World War

Winston Churchill: The Second World War, Cassel & Company LTD, third edition 1965
Pokkaripainos sisältää kaksitoista osaa, joista minulla on vain seitsemän, kovakantisena ensimmäinen osa on julkaistu vuonna 1948. Veikkaukseni tai arvaukseni, joka saa tukea nettilähteistä, on se, että ihan joka riviä Winston Churchill ei ole itse kirjoittanut, osa on lainauksia merkkihenkilöiden puheista, välillä on lehtiartikkelien osia ja luultavasti tätä on ainakin teknisesti naputtanut joku muukin. Se ei silti vie hohtoa teossarjalta, jossa on tietty näkemys ja minusta näitä on ollut antoisa lukea. Churchill tietää varmasti toisesta maailmansodasta enemmän kuin tavallinen historioitsija, mutta osaa tietoa hän ei ole voinut julkistaa. Esipuheessa hän kertoo pidättäytyvänsä arvostelusta, paitsi jos on ollut eri mieltä asiasta ja tuonut näkemyksensä esille jo aiemmin. Hänen mukaansa tämä oli tarpeeton sota, ja se olisi ollut helppo välttää. Esipuheessa hän ei kylläkään kerro miten, itse en äkkiseltään keksinyt vastausta, mutta arvaan, että myöntyväisyyspolitiikka Saksan suhteen meni liian pitkälle. Toinen näkökulma liittyy Versailles'n rauhanehtoihin?

Churchill tyyli on analyyttinen ja suora. Huomaa, että hän on hyvähermoinen realisti. Olen selaillut näitä kirjoja aika kauan ja lukenut suurimman osan pidemmän ajan kuluessa. En ole onnistunut hankkimaan tämän enempää osia, joten bloggaan nyt näistä joitain havaintoja.

Churchill: The Second World War 1, The Gathering Storm, sivumäärä 353

Teossarjan ensimmäinen osa kattaa vuodet 1919-1938, ja osa loppuu maailmansodan aattoon syyskuun alkuun 1939. Teoksessa on 21 luku 4 käsittelee pääosin Adolf Hitleriä tai hänen nousuaan 1920-luvulla ja 1930-luvulla. Vuonna 1928 NSAD:lla oli 12 parlamenttipaikkaa ja se nousi 1930 107 paikkaan ja vuonna 1932 paikkoja oli jo 230. Lisäksi on tarkasteltu Hindenburgia (1847 - 1934) ja hänen persoonaansa sekä Weimarin tasavallan ongelmia. Teoksessa on minusta looginen eteneminen ja paljon pohditaan sudeettialueiden liittämistä Saksaan, ja Itävallan liittämistä Saksaan luvuissa The Tragedy of Munich sekä The Rape of Austria February 1938. Nimet kertovat jo Churchillin asenteen.

Kakkos osa käsittelee sodan syttymistä, ja sisältyy kuvan kovakantiseen painookseen.


Churchill: The Second World War 3, The Fall of France, sivumäärä 281.

Teossarjan kolmas pokkariosa tarkastelee ajanjaksoa toukokuusta 1940 - elokuuhun 1940. Saksahan halusi hyökätä Ranskaan ja se tapahtui Hollannin ja Belgian kustannuksella, Hollanti murtui nopeasti ja aselepo Ranskan ja Saksan välillä solmittiin 22.6.1940, ja valtaosa Ranskasta oli Saksan hallinnassa.

Churchill aloittaa kuitenkin brittien tilanteesta, hän käsittelee brittiläisen imperiumin uhrauksilla, jotka ovat olleet mittavia.  Churchill johti pääministerinä koalitiohallitusta, jossa olivat mukana kaikki puolueet: Konservatiivit, Labour ja Liberaalit.

Kolmannessa osassa on tarkasteltu Italian ja Englannin suhteita paljolti kirjeiden avulla. Myös Baltian ahdinko suhteessa Neuvostoliittoon tulee mainituksi.

Ranskan sota pöyhitään perusteellisesti läpi ja paljon on tilastoja ja karttoja, sekä valokuvia saksalaisista Pariisissa Riemukaarella ja Hitlerin riemusta. Kiinnostavaa on myös katsaus antautumisen jälkeiseen Ranskan laivaston upotukseen luvussa 11, jossa mainitaan "The War Cabinet never hesitated".Luvun nimi kertoo jo Churchillin kannan, ja hän mainitsee, että upotuksesta ei informoitu etukäteen de Gaullea, mutta kiittelee tämän asennetta, joka saa minut päättelemään, että kaikkien muiden asenne ei ole ollut Churchillin mukaan kiitettävää.

Churchill: The Second World War 7, The Onslaught of Japan
Churchill toteaa, että vuonna 1942 tilanne oli brittien kannalta hyvä, sillä rinnalla olivat vahvat liittolaiset Yhdysvallat ja Neuvostoliitto, vaikkakin hieman eri syistä. Japani oli hyökännyt 7.12.1941 Havaijille, takaiskuja tuli myös Filippiineillä ja Singaporessa ja Hong Kongissa. Australia ja jopa Uusi-Seelanti olivat nyt vaarassa. Japanilaset iskivät myös Australian pohjoisosiin. Malaya ja Singapore olivat japanilaisten hallussa vuodesta 1942 vuoteen 1945. Teoksessa on paljon kirjeitä Churchilliltä ja takaisin.
Luvussa 2 tarkastellaan Afrikan tilannetta ja Rommelin etenemistä Pohjois-Afrikassa.
Koska Britannia oli demokratia myös sodan aikana, luottamuksesta äänestettiin vuonna 1942, jonka Churchill voitti, jonka jälkeen hallitukseen tuli jonkin verran muutoksia.
Luvussa 7 tarkastellaan sukellusveneiden aiheuttamia huolia, se oli merkittävä ongelma Atlanttin ylittävissä liittoutuneiden kuljetuksissa. Asiasta on valaisevia tilastoja ja karttakuva, missä upotuksia on tapahtunut.

Teos etenee loogisesti, Maltassa saavutetaan voitto, mutta Aasiassa kärsitään tappioita.
Luvussa 19 käsitellään Molotovin vierailua Englannissa ja USA:ssa. Teoksessa on Churchillin kirje Stalinille ja Stalinin kirje Churchillille. Molemmat ovat varsin lyhyitä, mutta asiallisia, sangen eri sävyisiä kuin Churchillin ja Rooseveltin kirjeet. Luvun lopulla tarkastellaan Krimin taisteluja, Saksa vaikeuksista huolimatta saa hallintaansa Sevastopolin. Luvussa 23 käsitellään äänestystä sensuurista. Kuten aiemmin todettiin Churchill ei ollut diktaattori, kuten moni sodan aikaisista valtionpäämiehistä, vaan asioista puhuttiin ja äänestettiin.


Churchill: The Second World War 8, Victory in Africa
Rommel oli siis "edellisessä osassa" edennyt Afrikassa ja teoksen alussa koetaan Tobrukin luhistuminen, Tobruk oli tärkeä satama huoltoyhteyksien kannalta. Afrikan tilanne vaihteli koko sodan ajan tai siihen asti kun 1943 liittoutuneet voittivat Afrikassa. Kyse oli paljon joukkojen panostuksista, komentajista ja huollosta. Italialla oli siirtomaita Afrikassa, ja kun se oli julistanut sodan, se havitteli Egyptiä. Italian menestys sotimisessa oli laihaa. Myös Ranskan antautuminen vaikutti Afrikkaan.

Häviön jälkeen Churchill otti yhteyttä Valtameren toiselle puolelle. Liittoutuneet voittivat pian saksalaiset Afrikassa. Churchill kävi Kairossa ja kävi käsitykseni mukaan etulinjoillakin.

Teoksessa on paljon Churchillin kirjeenvaihtoa, myös Stalinin kanssa. Churchilli meni Moskovaan ja tapasi Stalinin. Stalin olisi halunnut toisen rintaman, eli olisi edellyttänyt maihinnousua Ranskaan, mitä Churchill ei luvannut. Churchill tajusi, että Stalin tajuaa strategisia asioita nopeasti. He puhuvat operaatio Soihdusta eli Afrikasta. Casablancan konferenssia myös käsitellään. Churchilin tavoitteena oli edetä Italiaan.

Tämän kirjan aikana Stalingradissa tapahtuu ratkaisu.

Sivulla 309: Puhutaan Neuvostoliiton asenteesta Baltian suhteen. Kappale loppuu "The Russians had refused an American offer of mediation between Finland and Soviet Union with the object of drawing the Finns out of the war". No Suomi selvisi kunniallisesti ulos sodasta, mutta maksoi rauhasta ja itsenäisyydestä  ison hinnan.

Churchill: The Second World War 9, The Invasion of Italy
Seuraavaksi tunkeudutaan Italiaan tunnetuin seurauksin, ensin Sisiliaan ja sieltä pohjoiseen, Mussolini syrjäytetään ....

Kirjassa on paljon muutakin kuin Italian tilannetta. Kun neuvostojoukot ovat olleet voitokkaita Stalingradissa, myös yhteydet (Stalin ja Chrchill) jatkuvat ja muuttuvat. Tässä osassa käsitellään lisäksi kenraali de Gaullen toimia, ja Kiinan tilannetta, ja siellä neuvottelukumppani on Chiang Kai-shek. Edellisessä osassa Churchill tapasi Stalinin kahdesti, ja myös viestejä vaihdettiin
Laskin tässä osassa olleet kirjeet (ja sähkeet).
Roosevelt lähetti viestejä Churhillille noin 22 kpl
Churchill Rooseveltille 8 kpl
Stalin Churchille 6 kpl
Churchill Stalinille 5 kpl
Stalinilta Rooseveltille ja Churchille yksi onnitteluviesti Napolin valtauksen ansiosta
Churhill lähetti yhden viestin Rooseveltille ja sitten Stalinille
Churchill lähetti paljon viestejä muille esim. kenraali Eisenhowerille.
Stalinin kirje 12.11.1943 ilmoittaa, että Molotovkaan ei tule Kairoon, mutta tulee Teheraniin hänen kanssaan.

Churchill: The Second World War 10, Assault from the Air
Tässä osassa käsitellään perinpohjaisesti Teheranin kokous. Churchill oli ensin Kairossa, jonne ei tullut Rooseveltkään, mutta sen sijaan siellä oli  Chiang Kai-shek (vaimoineen).
Teheranin kokouksessa keskusteluissa olivat sekä maihinnousu Ranskaan että sota Japania vastaan, johon sodan loppuvaiheessa osallistui myös Neuvostoliitto. Suomalaisia kiinnostava keskustelu käydään sivuilla 63-65. Presidentti Roosevelt kysyy Stalinilta, saadaanko Suomi ulos sodasta (Ruotsi olisi ehkä haluttu sotaan?). Stalinin mukaan suomalaiset pelkäävät asemansa puolesta. Eräät suomalaiset toivovat edelleen Saksan voittoa, ja osa jopa uskoo. Churchillin sympatiat ovat olleet Suomen puolella Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen 1939, mutta Saksan rinnalla taistelu on muuttanut tilannetta. Stalin ei halua Suomelta rahaa vaan 5 - 8 vuotta tavaraa kompensaationa aiheutetuista vahingoista ja Petsamon, ehkä Hangon ja Suomi pitää demobilisoida. Tämän perusteella tulkitsen, että varsinkin Roosevelt on varsin kiinnostunut saamaan Suomen ulos sodasta, myös Churchillkin.
Churhill täytti muuten 69 vuotta konferenssin aikana eli 30.11.1943. Rautainen mies myös terveydeltään, joskin hän sairasti myöhemmin kirjassa influenssan ja keuhkokuumeen. Churchillin ja Rooseveltein sähkeitä on varsin paljon. Stalinille kirjeitä ei oikeastaan läheltelty tässä vaiheessa.

Italiassa taistelut jatkuivat, ja Kreikassa. Burman tilannetta käsitellään ja Jugoslavian.
Teoksen osan nimi viittaa ilmavoimiin. Britit pommittavat Saksaa esimerkiksi Ruhrin aluetta.

Churchill: The Second World War 11, The Tide of Vicrory
Yhdennessätoista osassa tarkastellaan D-Day:tä eli 6.7.1944 alkanutta Normandian maihinnousua. Sodassa oli monia käännekohtia, mutta Stalingradin tappio Saksalle, ja Normandian maihinnousu olivat kyllä tärkeitä.
Tässäkin osassa on paljon viestejä. Churchillin viesti Stalinille 14.7.44 päättyy: "Every good wish your successes in Karelia". Stalinin hyökkäystä minusta olivat vastaanottamassa suomalaiset.
Varsovaa vapautetaan. Stalin uskoo puna-armeijaansa, Churchillilla on näkemys, että puolalaisia pitäisi hyödyntää. Puolan tulevaisuus on muutenkin auki.
Hiljalleen kaikilla rintamilla edetään Ranskassa, Italiassa, Kreikassa. De Gaulle ja Stalin neuvottelevat.
Tätä osaa luettu ja se oli irtosivuina. Viimeinen osa olisi myös kiinnostanut, mutta toisaalta nämä riittivät, näitä voin lukea jatkossakin, vaikka aikamoinen maratoni tämä oli.

 *****
Englantilainen Winston Churchill (1874 - 1965) voitti kirjallisuuden Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1953. Winston Churchill  myös aateloitiin samana vuonna. Syyt aatelointiin olivat varmastikin sekä brittien pääministerinä olo sota-aikana 1940 - 1945, vuonna 1939 hän oli meriministeri että mittavat palvelukset länsimaalaisen elämäntavan säilyttämisessä. Winston Churchill oli yksi liittoutuneiden takuumies toisessa maailmansodassa. Nimi on enne, sillä etunimessä on sana win. Churchill oli nuorena armeijassa, mutta erosi armeijan kurin vuoksi, mutta osallistui ensimmäiseen maailmansotaan.

Churchill oli vielä 1950-luvun alussa uudestaan pääministerinä.

Nobelin kirjallisuuden palkinnon perusteena sen sijaan oli Churchillin kirjallinen työ, josta yllä oleva The Second World War on muhkein.  Hän on kirjoittanut myös ensimmäisestä maailmansodasta, ja omat varhaiset muistelmat ja lisäksi paljon muuta.

Suomalaiseksi näytteeksi tässä Otavan teoksen Nobel-kirjailijat 3:sta palan My Early Life -teoksesta

Omdurmanin aatto -luvusta
Edessämme paljas hiekkatasanko nousi loivasti joen rannasta kaarevaksi harjanteeksi, jonka takana oli ratsuväkemme etuvartiot sekä - todennäköisesti - tasaisesti lähestyvä vihollinen. Tunnin kuluttua tämä amfiteatteri vilisisi hyökkäileviä dervissejä ja olisi ehkä täynnä kuolleita ja tykit jyskyisivät.

....
Taistelu alkaa näin:
Kirjavia  lippuja kohosi, kuin taikaiskusta, ja jostakin mieslaumaan ja sen ympärille ilmestyi yhtäkkiä ratsastavia emiirejä. Dervissit näyttivät olevan syvimmillään kymmenen tai kahdentoista miehen riveissä, terästä kimmeltävänä suurena harmaana massana, joka täytti kuivuneen joen uoman äärimmilleen.

Kuvailu on ehkä monivivahteisempaa jatkossa.