keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja


Skannasin kuvan, joka tuli vinoittain :)
Esko Valtaojan Kaiken käsikirja, Ursa 2012 on hakemistoineen 222 sivun mittainen. Jos joku ei vielä tiedä Esko Valtaoja on Turun yliopiston avaruustähtitieteen professori, ja innokas tieteen esille tuoja ja kirjoittaa kolumnejakin.

Teoksen nimi on kuvaava. Valtaoja käsittelee kymmenessä luvussa todellisuutta, lakeja, kaiken alkua, järjestyksen kasvua, elämää, ihmistä, historiaa, oikeaa ja väärää, uskoa ja tietoa sekä lopuksi henkeä. Teos sisältää kirjallisia, fysiikan, tähtitieteen ja kaikenlaisia muita viitteitä kiitettävissä määrin, yllättävää kyllä hyvin vähän itse scifiä, mutta esimerkiksi Peppi Pitkätossun pönkin etsintää.. Kirjalliset viitteet todistavat jo Valtaojan lukeneeksi ja laaja-alaiseksi mieheksi.

Kirjan alku on tyrmäävä. Siinä pohditaan onko mitään olemassa, olenko vain minä olemassa. Minusta Valtaojan johtopäätös on, että on olemassa. Lait kappale käsittelee lähinnä luonnonlakeja, sen jälkeen pohditaan alkuräjähdyksen jälkeistä tilaa ja avaruuden laajenemista, ja sen jälkeistä järjestyksen kasvua. Tässä kohtaa jo bloggaus on antanut väärän kuvan teoksesta, siinä nimittäin Valtaoja kertoo omista arkikokemuksistaan, esimerkiksi. avaruuden laajenemista hän kuvainnollistaa, että rusinat pullassa ovat paikallaan, mutta taikina venyy, sangen konkreettista. Teoksessa on yleisiä sanontoja, Valtaoja peilaa arkipäivää, mutta käyttää myös laajaa tietoaan fysiikasta, ja tähtitieteestä. Valtaoja pohtii, mitä on tapahtunut alkuräjähdyksen hetkenä, ja ilmeisesti päätyy johtopäätökseen, että sitä ei tiedetä. Joissain muissakin asioissa hän toteaa, että asiaa ei tiedetä vaan "niin vain kävi" kiplingläisittäin. Sävy minusta on kyllä, että hän tietää paremmin tämän asian kuin muut, välillä se viehätti useammin ärsytti. Tässä kirjassa oli myös pikakertaus filosofiasta ja tähtitieteestä esim. Tyko Brahe, Kepler, Galileo Galelei, Isaac Newton ja monet muut. Tieteen syntyä nykymuodossa Valtaoja korostaa, ja nostaa tässä nimeen omaan Keplerin esille.

Valtaoja paukuttaa menemään evoluutio-opin, ja selvittää ihmislajien syntyä ja joidenkin "heimojen" sammumista, oikeuksien ja velvollisuuksien yhteiskuntia. Mitään varsinaista uutta ei ole, mutta viitteitä on aivan tavattomasti, tahti on hengästyttävä. Rawlsin yhteiskuntasopimusta tarkastellaan, ja se on minunkin mielestäni hyvä peruste tukea huonompiosaisia. Valtaojan huomio siitä, että täysin rehellisten keskuudessa yksittäinen huijari pärjää loistavasti, lienee universaali, ja itsekin olen tämän havainnut (mutta en ole se ainoa mätä omena :).

Kirjan toiseksi viimeisessä luvussa Valtaoja käsittelee aihetta uskonnot. Tätä asiaa ei käsitellä tässä blogissa eikä bloggauksessa. Kuka Valtaojan ajattelua tuntee, tietää, mitä on odotettavissa. (Blogissani ei käsitellä uskontoa, ei päivän politiikkaa, eikä yksittäisten todellisten henkilöiden raha-asioita eikä sosiaalisia oloja). Joskin tässä Valtaojalla on kuitenkin sovitteleva sävy, luulisin.

Jollekin kirjan annin voi olla Esko Valtaojan ajattelu, tietyt teesit. Valtaoja minun tulkintani mukaan esittää, että eräs vaihtoehto on, että  "universumi on syntynyt tyhjästä" epätarkkuusperiaatteen vuoksi tai että universumeja on useita, eli vallitsee multiuniversumi, kuten esimerkiksi asian laita on Asimovin Itse Jumalat scifiteoksessa, josta bloggaus täällä. Siinäkin luonnonlait tai ainakin elämän määritelmä ja oleminen oli toisenlaista.

Olen lukenut joitain muita Ursan kirjoja, jonkin verran filosofiaa, fysiikkaa, biologiaa ja seurannut tähtitiedettä, mutta tunnustan, että välillä meni ohi, vaikka aika kansantajuisesti Valtaoja kirjoitti. En voi silti sanoa nauttineeni lukemastani, en löytänyt yhtään uutta ajatusta minulle, joskin olen Valtaojan kirjoituksiin laajasti tutustunutkin (ja Ursan kirjoihin). Tunnustan silti, että en ole kovinkaan perillä pimeän aineen teorioista, tiedän sitä olevan, ja se pitänee universumipakettia edes jossain kuosissa. Avaruuden loputon laajeneminen, mahdollinen uudelleen supistuminen, supernovaräjähdykset, aurinkokuntien synty, luonnonlait, kvanttimekaniikka, ja suhteellisuusteoria ovat myös tuttuja vain  HOT-tasolla, eli hauska-on-tietää. Olen lukenut jonkin verran Stephen Hawkingin teorioista. Tämä ei juuri syventänyt tietämystäni, mutta teoksen eittämätön etu on siinä, että kaikki on esitetty yksissä kansissa, suhteellisen ymmärrettävässä ja osin hauskassa muodossa. Teoksen toinen etu on kattava hakemisto, ja persoonallinen ote, ja halu kirjoittaa ja ottaa kantaa. Kolmanneksi arvostan ihmisiä, jotka argumentoiden uskaltavat sanoa mielipiteensä ja kestävät myös vasta-argumentit ja toisten mielipiteet, siitähän hedelmällinen debatti syntyy. Jonkin verran Valtaojalla on itseironiaa, hän puhuu professorista, "Jolla on Hyvin Pienet Aivot" s.159, tulee mieleen suuri filosofi Nalle Puh.

Ohjelmoin bloggaukseni päivämäärälle 12.12.12. klo 12:12 olkoon se kunnianosoitus professorille ja tieteen popularisoijalle. Itse asun tätä nykyä Turussa, eli omistuskirjoituksenkin voisin ehkä kirjaan saada. Valtaoja tiettävästi luennoi edelleen Turun yliopistossa luentonsa ovat kuulemma varsin suosittuja. Ilmeisesti suosio laskee, kun kurssit vaikeutuvat eli tähtitiede on muutakin kuin tähtitaivaan kauneuden ihailemista :).

Kirja on ostettu, hinta riippuu paikasta noin 26 euroa.
*****
31.1.2013 Esko Valtaoja oli ylen aamutv:ssä, on saanut Lauri Jäntin säätiön palkinnon 15.000 euroa, joka on jaettu Akateemisessa kirjakaupassa. Haastattelussa Valtaoja kertoo aiheen kypsyttelystä, pyrkimyksestään pitää teos riittävän ohuena, ja korosti jokaisen oman ajattelun merkitystä.

*****

Esko Valtaoja yliökirjoittaa Turun Sanomiin noin kerran kuukaudessa. Näistä ja muista kolumneista on toimitettu kuvan mukainen kirja, josta on toisen bloggarin bloggaus täällä.

Luin itsekin tämän kirjan, joka on URSA:n eli tähtietieteellisen yhdistyksen painama.

Turun Sanomien ja muiden lehtien kolumnit ovat asiantuntevia, ja niiden näkemys on piristävän toisenlainen, mutta välillä minusta provosoivakin tai ainakin ärsyttävä. Turun Sanomissa Valtaoja on kirjoittanut mayojen maailmanlopusta, joka tuli heidän osalleen jo puolivuosituhatta sitten, lisäksi hän kommentoi Fukushiman ydinonnettomuuden uhreja, joita oli nolla.
Tässä jo näkee ajattelun erilaisuuden. Minusta kaveri kuuluu selvästi älymystöön. Hän kirjoitti myös Talvivaarasta. Luonnon mittasuhteista verrattuna kaivokseen, eli ongelma oli kuitenkin varsin pieni, joskin harmillinen. Se oli vastaanhuuto siinä äänien ja niiden kaikujen kotkotuksessa, nyt kaikki ovat olleet yllättävän hiljaa. Talvivaaran tilanteesta tuskin Valtaojakaan oli oikeassa.
Minusta Valtaoja on itse kotoisin pohjoisesta luultavasti Kemistä, ja kaveri on täyttänyt jo kuusikymmentä, eli mies parhaassa iässä. Hän on ottanut kantaa myös eutanasiakeskusteluun kolumnissaan, ja erään henkilön puolesta asian tietynlaisen sallimisen puolesta, hän on perustellut asiaa perinpohjaisesti kuten muitakin kannanottojaan. Hän esiintyi myös Turku TV:n viikon viisastelijoissa muistaakseni. Hän pitää elokuvista, joissa on onnellinen loppu.
Turun yliopistolla on korkealaatuinen tähtitieteen tutkimus, ja "torni" on Tuorlassa Kaarinan Piikkiössä. Tuorlassa minusta hiottiin "peilejäkin" ja tehtiin muuta laitteistoa. Siellä on järjestetty myös lukiolaisille suunnattu Tähtitiede "olympialaiset" eräänlainen kilpailu, ainakin muutama vuosi sitten. Tähtitiede on myös datan keräämistä taivaalta, dataa kerättäneen myös tähtitornista, joka sijaitsee Kanarian saarilla. Ursan torneista voi "yleisö" katsella niitä tähtiä.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Jokken ysiluokan lukudiplomitehtävä, Sinuhe

TEHTÄVÄT 9.-LUOKKALAISILLE
Jokke heittäytyi uudestaan ysiluokkalaiseksi ja tavoittelee lukudiplomia.

Lukudiplomi ei olekaan pelkkää lukemista, vaan oheiset tehtävät pitää tehdä, joten tässä ne on. Luin teokset, kaikkea en viitsinyt laittaa nettiin, olisi materiaalia jonka joku voi suoraan kopioida oikeaan ysiluokan diplomiin. Lokki Joonatanin ja Komisario Palmun sekä Pyhiesi yhteyteen luin toistamiseen marraskuussa.

JÄNNITYSTÄ: Mika Waltari, Komisario Palmun erehdys

Pohdi, millaisista asioista rikollinen toiminta saa lähtökohtansa teoksessa. Kirjoita aiheesta.

Teoksen  rikollisen toiminnan alkusyy on se, että Bruno myrkytti Y:n, koska tiesi XX:n olevan mielisairas. Mielisairas XX  onnistui tappamaan Brunon, mutta myös muita, enempää en paljasta en viitsi pilata lukunautintoa.

Kirjoita poliisiraportti.

Hälytys: uhri Bruno Rygseck löytynyt kylpyhuoneesta, hukkunut uima-altaaseen. Kylpyhuoneen ovi runneltu ja raollaan. Valot poissa. Uhri altaassa, jonka mitat 2m*3m. Ruumis viety ambulanssilla. Hovimestari oli tyhjentänyt altaan. Lattia liukas vedestä ja saippuasta. Saippuasta jäänyt viiru lattialle. Saippua nostettu telineeseen. Uhrilla ollut kuhmu päässä. Oven mekanismista erillinen selvitys. Ruumiavaus tiedot, erillinen selvitys…..
Yksityiskohta, joku sekava mummeli ravaa ympäriinsä ja heiluu sateenvarjonsa kanssa, ja horisee tuomioista, sellainen huomio.

MUISTELMIA JA PÄIVÄKIRJOJA: Väinö Linna, Täällä Pohjantähden alla  

Kuvittele lukemasi kirjan päähenkilö yhdeksi luokkatoveriksesi. Miltä hän näyttäisi nykyaikana, mitä hän tekisi ja kuinka opiskelisi?

Juhani Koskela on roteva ja rauhallinen Hämeestä tullut tasainen mies. Hän meni koulun jälkeen armeijaan Säkylään. Hän kotiutui alikersanttina. Juhani Koskela pyrki ja pääsi Teknillisen korkeakoulun koneosastolle. Hän valmistui viidessä vuodessa ja on nyt työssä tuotekehitysinsinöörinä Parocilla. Hän on Juhani Koskelan pojan Akselin pojan Juhanin pojan poika.

Pohdi lukemasi teoksen ”totuutta” ja ”totuudellisuutta.

Tätä olen pohtinut jo postauksessani. Trilogian puitteet ja reunat ovat historialliset. Tapahtumat  ovat siis paikkaansa pitäviä, mutta kaikkea ei voi tapahtua Pentinkulman asukkaille. Tapahtumat vyöryivät ihmiset sen mukana, mielestäni asiat on esitetty varsin realistisesti.

TULEVAISUUDEN TARUJA, Isaac Asimov Toinen säätiö

Valitse kirjan kolme epärealistisinta kohtaa....

Ensimmäinen on se, että Linnunrata on niin valtava, sen kehitystä voisi kyllä ennustaa, mutta yksilön toimet, jotka ovat monessa kohtaa ovat aika merkittävät hukkuisivat.
Toinen on se, että Muuli alun alkaen sai niin suuren jalansijan Linnunradalla
Kolmas pulma liittyy edelliseen, eli kuitenkin Muuli neutraloidaan heti alussa. Kummallista on kuitenkin se, että saman aikaisesti Toisen säätiön toimien alla Ensimmäinen säätiö juuri keksii tiettyjä asioita.



FANTASIAA: Tolkien J.R.R: Hobitti, sinne ja takaisin

Hyvän ja pahan välinen taistelu on fantasiakirjallisuuden keskeistä materiaalia. Pohdi hyvän ja pahan taistelua lukemassasi kirjassa.

Tässä tarinassa örkit ja lohikäärme edustavat pahaa. Ihmiset ja hobitti ja kääpiöt edustavat hyvää, sekä Gandalf. Toiminta huipentuu lopputaisteluun…(Ilmeisesti lohikäärme on kaikkia fantasiahenkilöitä vertailtaessa varsin rikas).

Millaisia seikkailutarinan piirteitä lukemassasi kirjassa on? Erittele, ja kerro kirjallisesti tai suullisesti.

Tolkienin maailma on täysin fantasiamaailma. Se on jopa vailla mitään allegoriaa, jos puhdasta fantasiaa haluat suositan Tolkienia. Nimet keksitty, maailman tarut keksitty, olennot keksitty, kartta tehty, kieli laadittu. Väitteet, että sormus olisi esim. atomipommi ovat vailla todellisuuspohjaa, ja Tolkien itse kiistää väitteet, niin myös Jokke, TSH:n postaus täällä !


IHMISIÄ, Juhani Aho: Juha

Tutustu kirjailijan elämään. Millaisia yhtymäkohtia löydät?

Juhani Aho kirjoitti Juhan vuonna 1911 noin 50-vuotiaana. Hänellä oli omat kolmiodraamansa Vennyn ja Tillyn kanssa, eli oli sutinaa, joten tuskin Juha oli kirjailijan kuva, en tiedä oliko se Shemeikkakaan, mutta lähempänä …

Kohtaus uudesta näkökulmasta

Marja palaa, lehmät ynyää, koirat ja anoppi haukkua räksyttävät.
Lehmät lypsin, laitoin hakaan, anopille sanoin "leipäläpi kiinni, tämä on mun ja Marjan avioliitto, ei kuulu sulle, vaan mulle. Lampsi jo kotiin muori hyvä, räkäleuka".
-Marja, nyt jutellaan asiat halki. Jos tuut, tuut lopullisesti, muuten lähdet, ja lopullisesti. Se on jämpti näin. Shemeikkaa en halua nähdä, enkä kuulla, ja mulla on viisi lehmää, ja sillä vain kolme, vaikka vaimoissa mä häviän. Anoppisi mä pistin kotimatkalle, joten siltä saat olla rauhassa.


MATKALLA, Cervantes: Don Quijote

Kuvittele itsesi teoksen päähenkilön parhaaksi ystäväksi. Anna hänelle neuvoja ja ohjeita ongelmatilanteiden selvittämiseksi. Kirjoita kolme dialogikohtausta.

Olen siis Sancho Panza.
-Kuule arvoisa ritari, ei ehkä kannata rynnätä tappamaan lampaita
-Se on vihollisten lukuisa verenhimoinen sotajoukko
-Ei lampaita ne on, kuuntele sanovat mää mää, niin kuin nuoret, joilta kysytään kuka haluaa jotakin kivaa älypuhelinta tai jotain.
-Olen vääryyksien kostaja, Dulcinea Tobosolaisen armastaja
-Olet karsastaja, käy silmälääkärillä lampaita ovat.
-Hampaita?
-Lampaita
-Toisekseen Dulcinea on tavallinen maatiasneito
-Mitä petturi
-Rauhoitu ritari hyvä, leikkiä laskin, armas on hän ja kauniskin …
-Kaunein on
-Malttia, malttia kaunein on ...

Valitse kirjan kiinnostavin henkilö. Kuvaile hänen elämäänsä. Täydennä mahdolliset aukkokohdat, perustele ne kirjan tapahtumilla.

Kiinnostavin henkilö on Dulcinea Tobosolainen, varsinkin kun häntä ei tavata kertaakaan.


LUONTOTARINOITA: Bach: Lokki Joonatan

Muuta teoksen kertojaksi jokin teoksessa esiintyvistä eläinhahmoista. Kirjoita novelli teoksen tapahtumista sen näkökulmasta.


Lokki Joonatan oli jo nuorena erilainen. Hän kirmaili kuin kamikaze taivaalla, ja vanhat ja viisaat sanoivat, että hyvin ei pojalle ei käy. Eikä käynytkään, kaveri häipyi sen tien. Itsellemme kävi hyvin, löysimme uuden kaatopaikan, jossa on höyryävän hyvää jätettä nokittavaksi.
Tarina opetus on siinä, että koskaan ei kannata yrittää mitään. Luovuta ennen kuin edes mitään yrität, älä yritä, äläkä ylitä omia tavoitteitasi. Ole vain kaatopaikan massaa et enää edes erotu siitä.


Millainen on luontokuvauksen, ympäristökuvauksen merkitys lukemassasi teoksessa? Kirjoita aiheesta pieni tutkielma.
Luonto lienee normaali brittiläinen merenranta- ja ulappaympäristö, luontokuvaus ei teoksessa ole kovin merkittävä, tärkein on Lokki Joonatanin kasvukertomus....

HUUMORIA. Jari Tervo: Pyhiesi yhteyteen
Muunna joku luku asiatekstiksi (selostus, uutinen, …)
Rovaniemellä löydettiin hyvätapainen yrittäjä ja perheenisä yhteisön rakastama ja kunnioittama Marsipaani Räikkönen, kuolleena metsästä. Henkirikosta epäillään. Uhrin takaraivoon oli osunut isku. Suremaan jäivät leski, ja poika, sekä lukuisa joukko ystäviä ja tuttavia. Poliisi tutkii teon motiivia, ja mahdollisia tekijöitä. Vihjeitä vastaanottaa poliisipäällikkö ja yhteisön suuri ja humaani tukipylväs komisario Suurpää, joka on tunnettu feminismin suurena puolesta puhujana.


LYHYESTI, Asko Martinheimo: Isojalkainen poika
Millaisia näkökulmia teoksen eri novelleissa esiintyy?
Kuusi novellia: Yhdessä novellissa opettajan salkkua availlaan, koodi on bondimainen, Timo-poika järjestää toimintaa sukujuhlissa "laserkatseellaan" pannuhuoneessa tapahtuu kummia, eli näkökulma on usein "fantasianomainen"..., en avaa enempää, tämä on luultavasti peruskoulun yleisessä lukuohjelmassa. Eläimiä käsitellään, on liiallisuuksiin paisuvaa akvarioharrastusta ja Oskarilla on porsas ...

HITIT Arto Melleri   Johnny B Goethe

Kirjoita runoja ”uudestaan” (nämä runot ovat runonurkan puolella "aitoina" tai osa vain sillä tekijänoikeussyyt estävät koko runon julkaisua tässä saman verran kuin runonurkan puolella)…
    MURHE MIÄLESSÄ (Mellerillä Suru syrämessä)
    Murhe porstuasta kammariin
    hyiset jäljet jättää
    sinne tänne hyhmä jää
    lämpiää vitkaan

    USKON (Mellerillä CREDO)
    Pelastuksen henki
    tunkee biojätemädättämönkin läpi

    RENTUKKA (Mellerillä Jääruusut)
    Tien poskessa hatarassa motellissa
    vihdoinkin kahden, kahden
    sukat eri väriä, tuli kiire
    liian kiire
    eikä se ole välttämättä ohi

    *****
    Lopuksi Sinuhe ekyptiläisen analyysi:



    Kolmannen painoksen etukannen kuva (yläosa)

    Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen, 15 kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n. 1390 -1335 e.Kr on postattu täällä, tämä on hupaisa valepostaus.

    Mika Valtarin Sinuhe ekyptiläinen.
     Sinuhe oli enemän kuin hammaslääkäri, hän oli kunikaalinen kallonporaaja, hän poraili paljon kalloja. Isänsä ja äitinsä olivat löytäneet hänet kaislakorista. Kaislakori kävi pieneksi ja Sinuhe päätyi elämäntalosta kuoleman taloon, jossa tapasi mielytävän naisen empaatisen Neverneverneverin. Miksi kuolemantalosta sanottiin, etteivät halua häntä enää tavata NEVER? Sinuhe ei halua tavata häntä never-ei koskaan (lähti omat rahat), never (meni isän hautapaikka) ja never (lähti äidinkin). Siksi kurtisaanin nimi oli Nevernevernever.

    Mukava kirja, mutta miksi Baketamon teki sen huvimajan, oliko hänellä niin huvia. Haukamies Horemheb, miksi hän oli niin vihainen Sinuhelle? Oliko sillä yhdellä pyörtyilevällä kaverilla sillä faaraolla jotakin häikkää terveyden kanssa, se tais siinä delata niinkuin moni muukin.

    Oliko Sinuhella jano, kun halusi juoda Niilin vettä? Olisi ostanut enerkiajuomaa, niin olis jaksanu vähä paremmin, nyt oli vähän siipi maasa ja sillai niinku depikses.

    Tapahtumapaikka oli alussa ja lopussa Keminmaa, missä hoettiin samoja loruja jostain maailman muuttumattomuudesta. ja siitä kuinka yksin oli, olihan sillä monenlaista kaveria, olisi pitänyt niistä kiini.

    Suurin oivallus on minulle sanonta "helpompi rutista kuin rutistaa", joka ei tosin ollut kirjassa, mutta kuvaa minusta sitä.

    sunnuntai 9. joulukuuta 2012

    Isak Rantanen Suuria lääkäreitä


    Isak Rantanen: Suuria lääkäreitä, Karisto 1966, 186 sivua. .

    Teoksessa on esitetty lääketieteen historian kannalta merkittäviä lääkäreitä, menetelmien keksijiä, lääkeaineita ja eräitä tauteja. Kirjassa ei ole sisällysluetteloa eikä hakemistoa

    Ensimmäisenä esitellään lääketieteen isä Hippokrates (460 -377 eKr), jonka valan lääkärit vannovat. Hippokrates "todisti", että taudit eivät ole jumalien aiheuttamia, ja tunnisti sekä nimesi joitain tauteja. Hänen sanotaan keksineen monta yleispätevää asiaa, kuten on helpompaa ehkäistä tauti, kuin parantaa se, väsymys ilman syytä merkitsee sairautta, kuume on elimistön puolustusmekanismi sairautta vastaan. Herra on päässyt kannen pikkukuvaankin, vasemman puoleisin "yläkuva" ....

    Hippokrateen tunsin, mutta en Galenosta, hänen syntyi vuonna 131. Hän suoritti anatomian tutkimista lähinnä eläimillä, sillä uskonto esti ihmisruumiin avaamisen. Hän myös kirjoitti paljon. Galenos nimen olen ollut bongaavinani lääketieteen entisenä pääsykoekirjana.

    Avicenna mainitaan kirjallisista töistään, Paracelsus 1500-luvun lääkärinä, joka "keksikin syfiliksen parannuskeinon elohopean", en tiedä parantaako? En ole opiskellut lääketiedettä.

    Ambroise Pare luopui ampumahaavojen polttamisesta öljyllä ja keksi parempia menetelmiä, hän harrasti jo kirurgiaakin. Vesalius kehitti anatomiaa, William Harvey edisti tietämystä sydämen anatomiasta 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa.

    Lääketiede tarvitsee laitteita Antony Leewenhoek keksi tai valmisti jonkin näköisen mikroskoopin hän kuoli vuonna 1723 varttuneessa 91-vuoden iässä.

    Ignaz Semmelweis eli 1800-luvulla Budapestissa ja tutki lapsivuodekuolemien syytä. 15.5.1847 hän naulasi desinfiointimääräyksen synnytyslaitoksen oveen. Puhdistukseen Rantasen kirjan mukaan käytettiin saippuaa, kynsiharjaa ja kloorikalkkia. Takaiskuja tuli tämänkin jälkeen, sillä desinfiointi pitää suorittaa myös "elävien" potilaitten tutkimisen jälkeen, ei vain ruumiinavauksien jälkeen. Semmelweiss määräsi yleisen desinfioinnin ja siirsi tulehdussairaudet toiselle osastolle kuin "terveet synnyttäjät". Semmelweiss joutui Rantasen teoksen mukaan "savustuksen kohteeksi syntyperänsä vuoksi" ja sai kritiikkiä, ja menetti toimensa ja lopulta mielenterveytensä.

    Louis Pasteur oli kemisti ei lääkäri.  Teoksen mukaan Pasteur pohti ensin käymisen salaisuuksia. Pasteurin saavutukset olivat kiistattomat ja hän sai nauttia arvonantoa jo eläessään. Pasteur viljeli teoksen mukaan kanakolerabakteereja ja antoi niitä "heikonnettuna"  kanoille, jotka sairastuivat, mutta toipuivat, joten rokotuksen idea oli keksitty. Pasteur kehitti vesikauhurokotuksen. Pasteurin nimi elää hänen viininvalmistajilleen tekemän keksintönsä vuoksi. Kuumentamalla käynyttä viiniä, se "pastöroidaan" eli mikrobit kuolevat, tätä käytetään nykyisin maidon valmistuksessa, luultavasti ei enää viinin valmistuksessa, en ole kummankaan prosessin asiantuntija.

    Eduardo Porro kehitti keisarinleikkausmenetelmiä paremmaksi, kannen keskellä on kuva, jossa on Paul Ehrlich, joka sai Nobelin palkinnon vuonna 1908. Ehrlich oli kokeellinen tutkija, hän keksi mm. trypanosomia vastaan tehokkaan aineen, hän tajusi veressä olevan erilaisia soluja. Trypasomitutkimus johti aineen "606" olevan "tehokasta kuppatautia vastaan".

    Lääkeaineista esitellään kiniini, jota ilmeisesti on saatu puunkuoresta,  ja siis käytetty malariaan, digitaliksesta, jota saadaan sormustinkukasta ja käytettiin sydänlääkkeissä, sitten on morfiini ja oopium.

    Anestesiasta puhutaan seuraavaksi ja puhutaan naurukaasusta eli typpioksiduulista, jota joskus lienee annettu synnyttäjillekin. Puhutaan myös eetteristä ja kloroformista, paikallispuudutusta käsitellään. Kuumetta alentavista lääkkeistä, mainitaan ensimmäiseksi salisyylihappo. Antipyriini on teoksen mukaan ensimmäinen synteettinen lääke. Hepariini oli taas teoksen mukaan ensimmäinen veren hyytymistä estävä aine. Insuliini keksittiin vuonna 1922, ja sitä ennen sokeritautikuolleisuus oli suuri. Teoksessa puhutaan sulfan keksimisestä, ja tietenkin penisilliinistä, ja Alexander Fleming on kannen kuvassakin oikeimmalla. Kortisonista on oma lukunsa.

    Robert Koch löysi tuberkuloosibakteerin vasta vuonna 1882, tätä ei olisi voitu havaita ilman mikroskooppia ja aiempia keksintöjä, eli uranuurtajat myös avaavat latua seuraavalle lääkärien ja tiedemiesten airueelle, jotka tuovat maailmaan käypää hoitoa ja menetelmiä.

    Tämän jälkeen luvut käsittelevät "oireita" kuten kuumetta, joka ei siis ole itsenäinen tauti, lukuja influenssasta, tuberkuloosista, sukupuolitaudeista, lapsihalvauksesta ja kolerasta.

    Edward Jenner kehitti isorokkoon lehmänrokkorokotuksen, ja hyvä niin sillä isorokko oli tappava tauti, ja sitä oli koetettu parantaa jopa syfilispotilaiden ruvilla, eli ainakin syfilis tarttui, vaikkei suojaa isorokkoa vastaan olisi tullutkaan.

    Sukupuolitaudeille Rantanen on varannut kokonaisen luvun ja se on todella karmivaa lukemista, sillä tautien luonteen selvittämiseksi, lääkärit tartuttivat itseään sairastuneiden eritteillä. Luultiin nimittäin, että on olemassa vain yksi veneerinen tauti. Kokeet epäonnistuivat, koska lääkäri oli saanut sairaan eritteestä sekä tippurin että kupan, sillä "näytteen antajallakin" olivat molemmat. Teoksen mukaan kuppa eli syfilis on luultavasti havaittu ensimmäisen kerran "vasta" Euroopassa vuonna 1493 Kaarle VIII:n sotajoukkojen mukana Ranskasta Italiaan, eli siksi tautia lienee kutsuttu "ranskan taudiksi". Mistä tauti oli tullut ja päätynyt sotamiehiin? Syfiliksen vaiheista Rantanen toteaa oireet, taudin aiheuttajaksi hän mainitsee spirokeetat ja mainitsee penisillinilääkityksen. Tippurista eli gonorreasta Rantanen toteaa oireet ja mainitsee ilmeisesti silloin käytössä olleen lääkityksen eli sulfonamidin.

    Veren hyytymistä estävistä aineista, insuliinista, sulfasta, penisilliinistä, kortisonista kerrotaan, seuraavaksi on luku kirurgiasta, joka on 14 sivua pitkä Hippokrateen alla oleva kaveri on kirurgi, kuvateksti puuttuu, joten en tunne kaveria, mutta kirurgi. Oliko siis Isak Rantanenkin kiinnostunut kirurgiasta, mainitsee tosin olleensa yleislääkäri? Rantasen mukaan kirurgia-sanan pohjana on kreikankielen sana kheirurgia, joka merkitsee käsityötä. Jo kivikaudella tunnettiin luunmurtumien hoito ja kallonporaus. Veitsi oli pitkään "sopimaton" lääkäreille. Ennen antiseptiikkaa oli jo kirurgiaa, mutta tottakai antiseptiikan kehitys myös hyödytti kirurgiaa. Rantanen mainitsee jo luunkorjaukset "metallilla", ehkä ounastelee tekoniveliä ...

    Joseph Lister on antiseptisen haavahoidon isä, hän käytti karboolihappoa, Rantanen on ollut mestari kertomuksessaan, tämän toteamuksen jälkeen, hän kertoo siitä vastustuksesta, jota Lister on saanut kokea, niin kuin aiemmatkin uudistajat. Simpson niminen vastustaja epäili ettei mitään mikrobeja olekaan, Lister luki myös Pasteurin saavutuksista, ja kamppailua käytiin eri rintamalinjoin.

    Stewart Halsted on keksinyt kumihanskat, ...

    Voisin referoida teosta varsin paljon, mutta jossakin on raja, minkä yli ei kannata mennä, mutta lukemalla teosta nämä kaikki aukenevat, kuten umpilisäkkeen hoidon kehitys, vielä 1800-luvulla se oli tappava tauti. Sauerbach keksi alipainekammion, ...., kirurgia koko ajan kehittyy, luultavasti tämänkin jälkeen leikkausmenetelmät ovat kehittyneet, ja kamerat, optiset kuidut ja muut keksinnöt ovat mahdollistaneet tähystysleikkausten käytön, luultavasti laser on mullistanut menetelmiä, tekolonkat, tekonivelet, kaihileikkaukset ....

    Minusta loistava kirja, kirjasin enemmälti näitä henkilöitä ja tauteja, lääkkeitä, jos haluaa kirjan hankkia, sitä on nettiantikvariaateissa, ja huuto.netissä. Kirjasta puuttuvat lukujen numerointi, sisällysluettelo ja hakemisto. Minusta hyvä ja nuoria lääkärin uralle kannustava teos, eikä historia koskaan muutu, tulkinta ehkä.

    Isak Rantasesta ei anneta muita tietoja, kuin, että hän on turkulainen lääkäri, luultavasti jo edesmennyt, mutta mukava kirja.

    ***
    Suoraa lainausta ei ole juuri lainkaan, mutta referointia ehkä liian pitkälti, eli jos ongelma karsin juttua.

    tiistai 4. joulukuuta 2012

    Väinö Linna:Tuntematon Sotilas


    Väinö Linnan Tuntematon Sotilas, Wsoy 1973 kahdeskymmeneskahdeksas painos, alunperin 1954, teoksessa on runsaasti mustavalkoista kuvia filmistä, mutta joita ei ole laskettu tekstisivuihin, joita on 444 ja lukuja 16.

    Väinö Linnan Tuntematon Sotilas on jokaisen sinivalkoisen pojan luettava, vasta silloin miehuus voi alkaa. Itselleni tämä koetti armeijaan mennessä, tämä lukukerta oli vasta kolmas. Monella edeltää lukua monen itsenäisyyspäivän mittainen tv:n katsominen. Vanhemmat miehet osaavat kaikki Tuntemattoman vuorosanat jo ulkoa. Kirjan kuvat ovat Edvin Laineen filmiversiosta, joka minusta on se oikea, joskaan Mollberginkään ei ole huono.
    ***
    Tarina alkaa paloaukealta, jossa tarinan kannalta keskeinen konekiväärikomppania harjoittelee, ja pian syttyy jatkosota, ja itään lähdetään. Linnan mestarillinen kuvaus kertoo realistisesti sodasta sen tuntemattoman sotilaan näkökulmasta. Kaikkitietävä kertoja tosin vie tarinaa eteenpäin taisteluin ja vuoropuheluin, joita käyvät ne tunnetut: Hietanen, Koskela, Rokka, Susi, Lehto, Riitaoja, Määttä, Kariluoto, Lammio ja moni muu. Mitä voi kertoa teoksesta, jonka filmiversio näytetään tv:stä joka Itsenäisyyspäivä, ja jonka itsekin luen kolmatta kertaa? Paljonkin.
    ***
    Teos on minusta allegoria koko jatkosodasta. Harjoitukset paloaukealla, eteneminen, ensimmäiset taistelut, voitot, eteneminen vanhan rajan yli, itään päin Vienaan asti, asemasotavaihe, puolustusvaihe, kun naapuri rynnäköi ja aseet vaikenevat välirauhassa. Kaikki on kuvattu toiminnan tasolla ilman jälkiviisautta konekiväärikomppanian miesten kautta. Erilaiset luonteet, johtamistavat, miehet eri maakunnista, poliittisista lähtökohdista, kaikki on kuvattu samassa kirjassa.
    Tämä on klassikko.
    ***
    Juoni lyhyesti (lukupäiväkirja tiivistelmä):
    Seuraavassa juonen mukaista tekstiä, useat sanat tai sanaryppäät ovat suoraan teoksesta, mutta järjestys on toinen tai sidesanat ovat erilaiset, kehotan lukemaan vain alkuperäisen.

    Teos käynnistyy Joensuusta Paloaukealta, jossa Mäkinen -tuntematon sotilas- sai kelvata astumaan maailmanhistorian nieluun, nyytti kainalossa, naapurin tytön valokuva mukana, parhaat vaatteet yllä, kun Aatu on pannut hulinaksi. Kohjo Saksasta on lähtenyt. Rajan yli. Kariluodon pateettista isänmaallisuutta kuullaan, sitten on ensimmäinen taistelu suolla ja ensimmäiset uhrit: kapteeni Kaarna ei suota ylitä. Ei tullut paraatimarssia Uraaliin, mutta Lammiosta tuli päällikkö. Hänellä on inhottava muodollinen kieli, mutta purnausta on, mutta vielä hyväntahtoista. Asialliset hommat kyllä tehdään, mutta rautaisannokset syödään vaikka se on kiellettyä, ja vaikka kiellettyä tosin on tappaminenkin sen viidennen pykälän mukaan.

    Tavoitteena on Äänisjärvi, ja marssien edetään. Lehto, Rahikainen ja Määttä kulkevat pääosin autokyydillä, ja harrastavat vaihtokauppaa ja tuovat ruokaa komppaniaan. Pojat jäävät kiinni, ja Lammio rankaisee näitä kovennetulla, jonka aikana koetaan vihollisen ilmahyökkäys. Tämä kirjan viides luku on varsin keskeinen. Siinä Lammio avautuu kurinäkemyksistään, ja pojat kärsivät rangaistuksensa, jopa Rahikainen. Rokka Kannaksen akallinen mies esittäytyy Suentassun kanssa täyvennysmiehiksi, ja sopeutuu komppaniaan, mutta ei Lammion johtamiseen. Jopa Sarastie sanoo, että pinnata saa, mutta palaminen on kielletty. Rokka ottaa paikkansa joukoissa, ennakoi tapahtumia, ja on kova sotilas, joka käyttää joutohetketkin hyväksi. Hyökkäyksen jatkuessa lujat lujittuvat, mutta  heikot pehmenevät. Petroskoin yli Ääniselle päin ollaan menossa ja saavutaankin perille. Vietetään kasarmielämää ja tapahtuu yhteenotto Lammion ja Rokan välillä. Rahikaisella tietysti ensimmäisten joukossa nainen, myös Hietanen tutustuu kantaväestöön.

    Talvella lakoaa Lahtinen ja keväällä veijarit tai ilmeisesti Rahikainen varastaa Mäkilältä astian, jossa tehdään kiljua sokerista ja leivänpaloista ja luultavasti hiivasta. Kiljupurnukka on jonkin aikaa kaiken keskus. Sitten 4.6.1942 Marskin 75-vuotispäivänä kilju juodaan yhdessä leikatun konjakin kanssa. Tämä kuvaus on monelta osin tärkeä. Rahikainen tosin on poissa, lähtee punttikselle, Koskelan tietäessä, mutta käskee palaamaan. Sivulla 278 on lyhyesti selitetty koko Vilho Koskelan isän ja hänen tarinansa. Viina on Koskelalle rähinävettä, ja lepositeissä mies palautetaan upseerikorsusta miehistötiloihin. Tätä kiljukännittelyä on kuvattu filmissä varsin pitkälti. Jälkimainigeissa Mäkilälle selviää astiavarkaus, ja lukijalle selviää, että Hietanen on tuntenut Mäkilän ja puolustanut häntä, krapulassa Hietanen saa silakankin Mäkilältä, joka osoittaa, että talousaliupseerillakin on sydän.

    Myöhemmin alkaa asemasodan vaihe. Sotamies nuori poika Hauhia ammutaan ensimmäisellä yksin suoritetulla vartiovuorolla. Honkajoki saapui jäädäkseen ja sopeutuu hyvin porukkaan. Honkajoen kielenkäyttö ärsyttää Lammiota yli kaiken. Honkajoki on epäilemättä hyvä sotamies.

    Lammion ja Rokan yhteenotossa Rokka joutuu sotaoikeuteen asti, toisaalla hän ottaa venäläisen kapteenin vangiksi. Seuraavaksi Lammion hampaisiin ja puheille joutuu Honkajoki. Syy on aivan mitätön, mutta keskustelussa sanoo Lammio erään puolen vuosisataa myöhemmin tapahtuneen asian "kommunismi luhistuu omaan mahdottomuuteensa." ss. 346-347 eli 'tyhmäkin' on joskus oikeassa.

    Sitten pakitetaan ja lujaa, alkaa puolustautuminen ylivoimaista vihollista vastaan lopun miehistötappiot ja teloitus ovat karmivaa luettavaa. Onneksi kuitenkin lopullinen läpimurto estyi ja estettiin.

    Ihailen Linnan kykyä kirjoittaa tarina sotatilanteiden mukaan myös rytmillisesti: hyökkäys, eteneminen, asemasota, peräytyminen, ja lopuksi epätoivonen taistelu rynnäkköä vastaan, ja teos loppuu, kun aseet ovat vaienneet.
    ***
    Essee henkilösuhteista, (päähenkilöt, henkilöhahmot)
    Miesjoukko alkaa muotoutua ja aluksi Hietanen luo huumoria viisauksillaan, ja luo vastapainoa Lahtisen monesti pessimistiseen asenteeseen, ja tuo huumorin valoa tilanteeseen kuin tilanteeseen. Minusta myös Lahtinen kova kommunisti muuttuu hieman jurosta asenteestaan ryhmähengen mukana.
    Mäkilä on talousmies, saita ja nuuka mies Laihialta, tämä kaveri on komppanialle tärkeä. Kaikki tavarat ovat aina järjestyksessä, ja tasapuolisen tarkka jokaista kohtaan, hieno lisä Suomen korpisoturijoukkueelle.
    Määttä, ja Rahikainen: pojat kärsivät kovennettua, yllättäen Lehdon kanssa. Lehtohan on myös jurohko, mutta on toiminut autonapumiehenä. Lehtoa heikkous ärsyttää, ja siten myös pelokas Riitaoja, joka ei joukkoon sopeudu, mutta mukana jonkin aikaa pysyy. Lehdon kauheaa kohtaloa käsitellään usealta kannalta, luultavasti Lehdon kaatuminen on myös koskettanut syvältä koko joukkuetta, se oli tavallaan ensimmäinen kuolema, joka kohtasi ydinporukkaa. Jopa Rahikainen on syvästi järkyttynyt, jota ei huomaa keskustelussa, jonka hän käy nähtyään kaatuneen Lehdon.
    Niin siellä ei ollut ketään
    -Olihan siellä ulokumoalaisii. Eivät tuntuneet kaipaavan
    Rahikainen on sotilas, joka on hauska mies, ei monestikaan tee niitä vaikeita sotatehtäviä, mutta kuuluu komppaniaan, ja jää eloon sodasta, osin asenteensa ansiosta ja "hankkii" monet kerrat joukkueelle ruokaa ja varusteita, armoton kauppamies on kultaakin kalliimpi.
    Määttä selviää sodasta haavoittuen.Määttä ei suuta piekse, eikä jätä kivääriä.

    Vanhalalla on omaa "korpisoturihuumoria", hauska mies, kuuluu eittämättä komppanian vakiokalustoon, pääsee hiljalleen ujoudestaan, Ylen Sankiaksi Prihaksikin kutsuttu, sutjakka suustaan vaan ei vartalostaan.

    Pidän Riitaojaa lukuunottamatta kaikkia erittäin hyvinä sotilaina ja joukkuepelaajana, jopa Lehtoa. Linnan henkilökuvaus on onnistunut. Susi jää taka-alalle, mutta Antero Rokkaa on luonnehdittu niin monissa paikoissa, että totean vain, että loistava sotilas, joka ei kuvia kumartele, eikä herroja pelkää. Karjalaismurre vie eteenpäin, mutta Rokassa on toinenkin puoli, hän ennakoi tilanteet. Rokka on äänessä varsin paljon.
    -tuovat ponttooniloit
    -kuseen jouduttiin
    -Älä virka. Vettehä myö
    Lammio inhoaa Rokkaa pokkuroinnin puutteen vuoksi. Rokan ja Lammion ensimmäinen pienehkö konflikti tapahtuu jo Rokan tullessa. Konflikteja on tasaisesti, mutta pahin tulee, kun Rokka aavistaa sodan lopputuloksen, ja lampunjaloilla rahoittaa uutta kotitaloaan. Lammio simputtaa sen vuoksi  koko joukkoa Rokan rikkeen takia, tai yrittää, porukka ei pyöreitä kiviä laittele polkujen viereen, ja Lammio ottaa Rokan vielä erityispuhutteluun ja uhkaa sotaoikeudella, perusteena vartiopaikalla nikkarointi. Rokka ei tietystikään pokkuroi, eikä asetu Lammion tahtoon. Rokka esiintyy määräilevästi miesjoukossa, mutta se hyväksytään, sillä muut tajuavat, että hänen itsevarmuutensa takana on myös tekoja ja rohkeutta. Rokka on sankari joukossaankin.
    Lopun henkilöistä vaikuttavin mies on huvittava Honkajoki, joka selviytyy sodasta.
    Viirilä, joka tulee myöhemmin tarinaan, ammutaan rintamakarkurina.

    Alun vänrikit Kariluoto ja Koskela ovat mitalin eri puolet, rohkeita miehiä molemmat. Kariluoto on kiihkeän idealismin valloissa, mutta rohkea mies, Sirkkansa mies. Koskela on puolestaan talvisodan jälkeen upseerikoulun käynyt rauhallinen, loistava ampumaan "Ville-Vaitelias", uurastaja, harkitseva, laskelmoiva, saa heti miestensä kunnioituksen. Kariluotokin kehittyy sodan aikana yksiuloitteisesta karikatyyrista ja pääsee lapsellisesta intoilustaan. Juomingeissa Kariluodon ja Koskelan luonteet eroavat ja molemmat valitsevat leirinsä.

    Henkilöistä Lammio on tärkeä, hänen toimintatapojaan esitellään s 130 alkaen: Hän oli johtanut itselleen periaatteen, joka oli lähtöisin hänen typeryydestään sekä luonteenvioistaan ja tuo periaate oli kova kuri ja kaavamainen sotilallisuus ... armeijan selkä ranka on kuri .... ihanteena oli upseeri   .... valkeat käsineet kädessä.
    Lammio siis inhottu jopa vihattu mies. Hän ottaa yhteen sotilaan ja sotasankari Rokan kanssa monesti ja toistuvasti. ".. ei vapautuksia kurin suhteen .. jermumentaliteettia ei tulla sietämään ... joukko ei ole Rajamäen rykmentti..."
    Minusta Linna siis itse osoittaa jo Lammion esittelyssä inhoavansa Lammion periaatteita yli kaiken.

    Sarastie on asiallisempi ja välittömämpi, mutta majurin kiitellessään miehiä kiittelee itseään. "Majuri tunsi niinkuin useimmat sodanjohtajat, joukkojen positiiviset teot omikseen. Epäonnistumiset taas olivat pelkurien ja ylivoimaisten olosuhteiden syytä" s.203

    Perääntymisvaiheessa joudutaan hirveisiin miestappioihin, ja rintamalta pakenemiseen. Viirilä ammutaan Karjulan toimesta. Ensimmäiset teloitukset ovat vartiopaikalta poistumisesta ja sinne palaamasta kieltäytymisestä Petroskoissa, tai pitäisikö kirjoittaa teoksen mukaan Äänislinnassa. Viirilää voinee verrata TPA:n  (Täällä  Pohjantähden alla) Siukolaan, kohtalo oli sama.  Lammion esimerkiksi sanoo, että täällä ei äänestetä komppanianpäälliköstä niinkuin punakaarti, Petroskoissa paikallisen mielisairaalan asukit on päästetty vapaaksi.

    Tuntemattomat sotilaat on tehty Tuntematon sotilas kirjan teemoista ja tarkasteltu henkilöitä erikseenkin.
    ***
    Teos on minusta Linnan pääteos jopa parempi kuin Täällä Pohjantähden alla -trilogia. Lähinnä siksi, että miesjoukon, sodan ja tilanteiden kuvaus on aitoa ja realistista, ja mestarillista. Teokseen ei ole pitänyt ympätä väkisin historiallisia tapauksia, koska on tarkasteltu vain yhden konekiväärikomppanian jatkosotaa.
    Jos on Linnan ihmiskuvaus, ja sotatuokiot loistavasti kuvattu, on myös jotakin, joka hieman risookin, ja se on eräänlaiset äännähdykset kuten Hmhyy, khii khii khi, khym khym... nämä monesti eivät minusta toimi, silti nostan teoksen koko suomalaisen (mies)kirjallisuuden ykköseksi ohi jopa Kiven Seitsemän veljeksen
    ***
    Rahikainen, Sihvonen, Honkajoki ja Jalovaaran ohella Vanhala pohtii lopuksi, että Sosialistististen Neuvostotasavaltojen liitto voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni sisukas Suomi. ....
    Aika velikultia.
    ***
    Onneksi kuitenkin itsenäisyytemme säilyi.

    Kiitos veteraanit Itsenäisyytemme säilyttämisestä.
    ***

    Tuntemattoman sotilaan nimi- ja henkilölista, henkilölista
    Olen poiminut nimeltä mainitut Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan sotilaat, aliupseerit ja upseerit, monta voi puuttua ja puuttuukin..

    Ensimmäinen luku
    Mäkinen. sivu 6 eli lukemani painos alkaa sivulta 5. ”Nuori ikäluokka astui sijaan. Siinä he seisoivat rivissä … Hieman Mäkinen aristeli aluksi…. Kyllä Mäkinen tiesi, mitä hulinaksi paneminen tarkoitti. …. hän sai kelvata astumaan maailmanhistorian nieluun”. Onko tämä Mäkinen se Tuntematon sotilas?

    Rahikainen s.7, sotamies, karjalainen, hieman lusmu, mutta lupsakka. Säilyy. Kärsi kovennettua

    Jääkärikapteeni Kaarna s.8. Asiallinen kaveri, hyvä johtaja, kaatui ensimmäisessä taistelussa suolla s.58 piiskatykin osumasta.

    Luutnantti Lammio s.8, Helsingistä ei niin pidetty mies, Kaarnan tilalle, Muodollinen kieli ärsyttää jopa Kariluotoakin. Lammio lopulta majuri, säilyy, mutta haavoittuu. Maasotakoulu on tekstin mukaan lopullisesti pilannut Lammion! Ottaa yhteen sekä Rokan että Honkajoen kanssa.

    Vänrikki Vilho Koskela, s.9 Akselin poika Hämeestä. Talvisodan taistellut, sinutteli alaisiaan, jäänyt talvisodan jälkeen armeijaan. Kaatui luutnanttina teoksen lopussa. Juomistapoja voi verrata Täällä Pohjantähden alla –teokseen. Viina on hänelle rähinävettä, syö rautaa paskantaa kettinkiä. Päähenkilö. Kuolee s 413.

    Alikersantti Hietanen, s.10 varsinaissuomalainen, hengen pitäjä ja ahvena-ajattelija, yksi päähenkilöistä. Kirjan alkuosa on pitkälti Lahtisen ja Hietasen hienoa dialogia. Sokeutuu ensin ja kuolee s.378

    Alikersantti Lahtinen (Yrjö),  s.11 kommunismiin taipuvainen, ja suu auki, joskin Hietanen yrittää vesittää Lahtisen sanomisia murresutkauksin, Lahtinen on hyvä sotilas minusta, kuolee talvella 1942 lumisissa olosuhteissa, ammutaan korvan juureen. Tapausta on selvitetty pitkälti esim. s.262.

    Alikersantti Lehto s.12, siviilissä autonapumies, kapeahuulinen, hieman kireä, mutta hyvä mies, Tampereeen seudulta kotoisin. Minusta juro. Seisoi kovennettukin. Kuoli jäätyään yksin ja kamppailtuaan tuskia vastaan, lopulta oman aseen kautta kuudennessa luvussa. Lehdon lähtöä on selitetty pitkään, eräs päähenkilöistä. Ukkola viimeinen neljännestä joukkueesta myös ampui itsensä vastahyökkäysten alettua.

    Salo, sotamies s.13, haavoittuu perääntymisvaiheessa s.354.

    Mäkilä, s. 15 talousaliupseeri Laihialta, nuuka mies, joka rakastaa rätei ja lumpui, tasapuolisen tarkka. Valitettavasti kuoli hänkin. Minusta asiallinen kaveri. Linna on saanut hahmosta paljon irti. Mäkilä kuolee perääntymisvaiheessa s.359.

    Salonen s.18

    Vääpeli Korsumäki s.20, kuoli viidennessä luvussa, kun pojat kärsivät kovennettua

    sotamies Vanhala s, 31 "Vanhala oli hiljainen, lihava poika ...."

    Kapteeni Helminen s.34

    Toinen luku
    Alikersantti Mielonen s.39 Kuopion takaa

    Sotamies Riitaoja s.45, pelokas kaveri, komppanian kiviriippa, kuoli Lehdon jälkeen s.188, väärässä paikassa (ei sovi etulinjaan, hermo pettää).

    Sotamies Sihvonen s.46

    Autio, luutnantti s.54, kolmannen komppanian päällikkö, kuoli.

    Vänrikki Kariluoto s.54 on yksi päähenkilöistä ja Koskelan aisapari pitkään, Koskelaa noin kahdeksan vuotta nuorempi. Varsin toisentyyppinen kuin "Ville-Vaitelias", ihanteellinen ja yksinkertainenkin, vähin erin viisastuva. On avioitunut Sirkkansa kanssa s.361, ja kuolee sivulla 392, jossa luetellaan 21 kaatuneen nimet. Kariluodon ja Pokin nimet tulivat heidän koulujensa seinään.

    Sotamies Ukkola s.59, kuolee kuten yllä ilmenee.

    Vuorela, s.59   kuoli ensi taistelussa, sai osuman vatsaan s.61

    Kolmas luku
    Määttä, s.70 sotamies, ensi hetkinä ihmettelee Lammiota, mikä kuovi on sysätty ja uhoaa, että hänen lapa ei helpolla nouse, säilyy, yksi päähenkilöistä kovennetun kärsinyt..

    Majuri Sarastie .s.97, Kuolee s.376

    Viides luku
    s.147 Rokka, alikersantti, Antero etunimeltään, yksi päähenkilöistä, ottaa heti tilaa ja haastaa luutnanttiloi, ja vänskii. Haavoittuu "uidessaan" eli perääntymisvaiheessa tai kantaa haavoittunutta Tassua. Sekä Rokka että Tassu pääsevät autolla pois, haavoittuminen ei liene ollut paha, molemmilla jäi kotitalo Kannakselle, ja Rokalla kahteenkin kertaan.
    s.148 Sotamies Sus, eli Suentassu, siis Susi, Rokan hiljainen kumppani, josta yllä jo haavoittuminen.

    Kuudes luku s.170 Ylikersantti Sinkkonen komppanian uusi vääpeli, kasarmisielu, ei miesten mieleen.
    s.180 Vänrikki Sarkola

    Kahdeksas luku
    Petroskoissa on kännissä Kapteeni Usko Antero Lautsalo, ei merkittävä henkilö, tapahtuma kirjattu ilmeisesti vain ajankuvaksi.

    Yhdestoista luku
    s. 301 Hevosennaamainen sotamies Honkajoki, hämäläinen ikiliikkujan keksijä ja käpyjen keräilijä jousipyssymies, samaan aikaan s.302 saapuu Hauhia, jonka visiitti jäi päivän mittaiseksi, sivulla 313 liika innokkuus kostautuu, ja kotiin menevä kirje jää kesken. Asemasodan uhri.

    ***
    Henkilöitä, jotka esiintyvät vain kerran ovat ainakin Ylitalo, kuolee.  Sivulla 78 mainitaan Tyynelä ja Rekomaa.

    Kaukonen kuolee s.85, josta Lehto toteaa: Äkkiloppu, hyvä loppu. Joka on merkityksellinen tapahtuma Lehdon oman karmean lopun kannalta.

    Sotamies Kaivonen kuolee kädessään neljä ässää ja akka hai, oliko nokittanut taivasosuutensa?

    Viirilä sotamies esitellään Petroskoin porteilla 1941 sivulla, isopäinen ja avosuinen miehen rehjake. Tämä vempula oli iänkaikkkinen  upseerien harmi, rauhan aikana arestissa ... mutta sodassa mielipuolisuutta lähentelevää rohkeutta ...Viirilä lähtee rintamasta 1944 ja tokaisee lähtevänsä Inariin susia naimaan, ja Karjula ampuu hänet rintamakarkurina. s.415. Viirilä oli sitä ennen ollut raivokas vastahyökkääjä, sitten tuli mitta täyteen. Uuno Eemeli Karjula tulee tarinaan vasta s.406.

    Asumaniemi alokas, kuten hänen esittelyssään sanotaan tulee tarinaan sivulla 419 "jakautuu" eli kuolee siis pariakymmentäsivua myöhemmin viimeisessä taistelussa luultavasti viimeisenä ss 438-439.

    Rahikainen, Honkajoki, Määttä, Jalovaara, Sihvonen, Mielonen ja Vanhala säilyvät eivätkä sodan loppuessa olleet haavoittuneita. Vanhalan mukaantulo on miltei huomaamaton, vaikka hän on yksi päähenkilö. Ujo poika, josta tuli korpisissihuumorin mestari. Ylen Sankia Priha ja monta muuta, sai päättää sodan ryhmänjaohtajana.

    ***
    Lottia mainitaan. Lotta Raili Kotilainen nimeltä sivulla 96. Souvari Jalmari Lahti, evakko ojaurakka jäänyt, velkaa jäänyt, lehmän poikimisella ajatellut maksaa. Hietanen tutustuu Veraan Petroskoilaiseen opettajaan, luultavasti suhde oli platooninen.
    ***
    Nimistä eräs huomio. Marskin syntymäpäivänä oli juomingit. Lammion Helsingin muistot kaivertavat Kariluotoa Sirkka tulee mieleen, ja Kariluoto tokaisee Lammiolle: "Hiljaa ... hiljaa ... Jokke" s.283 Kariluodon nimihän on Jorma, eli tokaiseeko vain itselleen, en tiedä. 
    ***
    Tiedot perustuvat painokseen numero 28 vuodelta 1973 Wsoy 444 sivua.

    keskiviikko 28. marraskuuta 2012

    Robert Louis Stevenson: Aarresaari sekä R.L. Stevenson: Huomispäivän laulu


    Robert Louis Stevenson: Aarresaari, wsoy Nuorten toivekirjasto

    R.L Stevensonin Aarresaari (1883) on legendaarinen kirja, Jim Hawkinsin kertomus hurjasta aarteen etsinnästä, löytämisestä ja poiskuljetuksesta. Jim on tarinan päähenkilö, joka on merkinnyt 1700-luvulla tapahtuneen tarinan muistiin, kirjassa jotkut luvut ovat tohtori Liveseyn kertomia.

    Juonitiivistelmä ja henkilöt
    Nuori Jim Hawkins tutustuu perheensä Amiraali Benbow täysihoitolassa neuroottiseen merimieheen Billy Bonesiin. Jimin isä kuolee tarinan alussa ja majatalo jää Jimin ja äidin hoitoon. Billy Bones pelkää yksijalkaista merimiestä ja ihmisiä yleensäkin. Sokea mies tovereineen ilmestyykin pian tekemään tiliä.Bonesin kanssa. Musta merkki annetaan ensimmäisen kerran, se on eräänlainen haaste. Kapteeni kuolee. Aarrekartta jää kuitenkin Jim Hawkinsille. Paikallinen patruuna Trelawney varustaa Hispaniola-laivan aarteen poishakemiseksi.  Patruunan ja Jimin lisäksi laivaan tulee tohtori Livesey. Laivan kapteeniksi pestataan kapteeni Smolett, mutta merirosvoja pestautuu salaa miehistöksi. Kokiksi pestautuu mukavan oloinen puujalkainen John Silver.  John Silver on erityisen ystävällinen Jimille, ja kehuu tätä. Jimin pelot yksijalkaisesta merimiehestä unohtuvat. Laivamatkalla Jim on ruumassa ja piiloutuu omenatynnyriin. Sieltä hän kuulee kiihkeän keskustelun kapinayrityksestä, jota johtaa "mukava ja yhteistyökykyinen" John Silver. Kapina alkaa saarella, ja miehistöt hajaantuvat, mutta miehistö jakautuu kahteen osaan. Saarella on taisteluja aarteesta. Aarre ei kuitenkaan löydy kartan osoittamasta paikasta, vaan saarelle jätetty erakko Ben Gunn on sen siirtänyt. Jim tutustuu matkoillaan Ben Gunniin. Saarella on monia käänteitä, ja Jim siirtää laivan paikkaa ja joutuu väärään leiriin. Lopulta kapina kukistetaan. Kuitenkin kapinan päällikkö John Silver nöyristellen ja imarrellen pääsee laivaan paluumatkalle kokiksi, ja karkaa muutama rahapussi mukanaan. Hawkins otaksuu, että hän elää värillisen vaimonsa ja papukaijansa kapteeni Flintin kanssa.

    Kirjan on kirjoittanut Robert Louis Stevenson 1800-luvulla, eli kirja on kirjoitettu ennen Tarzania, mutta Robinson Crusoen jälkeen. Kirjan kansi on loistava, lisäksi alkulehdillä on kartta. Tarina jakaantuu VI osaan, 34:ään lukuun ja 224 sivuun. Teos voi jakaa mieleisellään tavalla: eräs tapa on ennen kapinaa ja sen jälkeen, tai maassa oloaika, laivamatka ja saarella oloaika. Kirjan kannessa on kuvattu suurin konna, kiero, lipevä liero ja paatunut petturi, jolla puheenlahjoja piisaa. Pitkä-John Silver on yksi päähahmo koko tarinassa, jossa hahmoja on runsaasti, ja osa poistuu päiviltä. Henkilöt jakautuvat kapinallisiin ja muihin.

    Lienee parasta olla kertomatta koko juonta yksityiskohtaisesti vaan keskittyä muihin asioihin.
    1. Naisia saarella ei ole. Ainoa kertomuksen nainen on Jimin äiti ja nainen josta puhutaan eli Silverin värillinen vaimo, tämä kasvaa myyttisiin mittasuhteisiin.

    2. Kirja voidaan jakaa osiin jopa juonen käänteiden osalla, eräs tärkeimmistä on Jimin omenatynnyrikuuntelu, jolloin puujalkapaten petturuus ilmeni sekä erakon ilmestyminen aarteen kanssa, Jim on päähenkilö, mutta ei muissa hahmoissa on paljon enemmän sisältöä. Jim jää seikkailuistaan huolimatta tapahtumien kertojaksi ... ,

    3. Saari. Saaren luontoa, muotoja ja erakon elämää hyödynnetään paremmin kuin Robinson CrusoessaRobinsonissa saari ei ole keskeinen.

    4. Aarteen etsintä. Kirjassa on kaikki elementit: salaisuus, varustelu, etsintä, kapina, taistelu, löytyminen ja miten sitten kävikään.

    5. Kirjassa on läsnä sekä isänmaallisuus että uskonto. Kapteeni Smolett, joka  on pedantti johtaja ottaa mukaansa saareen joukon tavaroita, ja kun ne luetellaan, mainitaan ensin Britannian lippu ja sitten Raamattu. Tässä kuvastuu hänen arvonsa. Myös lääkäri Livesey on kruunun mies, ja kaikki Jumalaa pelkääviä, paitsi tietenkin konnat.

    6. Eläimistö, erakoituminen ja yhteys
    John Silverin lemmikkinä on papukaija kuten Robinson Crusoella. Saarella on vuohia kuten Crusoen saarella. Erakoituminen vaikuttaa Ben Gunnin mieleen hajottavasti toisin kuin Robinson Crusoen. Tarzanhan taas kesti yksinäisyyttä hyvin ja pystyi kehittämään itseään yksin yksinäisyydessään. Toisaalta Robinson viihtyi yksin pisimpään, ja hän ei etsinyt seuraa, mutta tuli myöhemmin toimeen Perjantain kanssa opettaen häntä. Tarzan taas piti alkuasukasheimon aisoissa, pelasti amerikkalaiset, hyvät eurooppalaiset ja tunsi vetoa Jenkkilän Janeen.

    7. Kerronta
    Robinson Crusoessa näkökulma on Robinson Crusoen, Aarresaaressa Hawkinsin (ja tohtorin) kerrontaa ja Tarzanissa henkilön, joka on kuullut tarinan ja tarkastanut "asiakirjoja".

    8. Kritiikki
    Robinson Crusoe näkökulma on lievästi kolonialistinen ja "hieman" sovinistinen, tai nainen vain puuttuu. Aarresaaressa John Silverin vaimosta puhutaan, mutta teos ei ole sovinistinen eikä siirtomaa-asia ole mukana. Tarzanissa kolonialismi on läsnä, mutta sitä ei minusta ihannoida.

    Stevenson on laajentanut aarresaarikertomustaan novellissaan joka on julkaistu teoksessa Huomispäivän laulu, 

    Viimeisenä tarinana on Aarresaaren sankarin kapteeni Smolletin ja kapinallisen John Silverin, konnan keskustelu, kahden luvun välillä eli lukujen XXXII ja XXXIII, teoksessa on 34 lukua, eli teoksen loppuvaiheessa ennen toiseksi viimeistä lukua, missä tapahtuu eräs monista käännekohdista. Kapteeni Smollett hyvien puolelta, ja John Silver pahojen puolelta keskustelevat. Lyhyttarina aukeaa vain Aarresaaren lukeneille. Molemmat henkilöt ovat keskeisiä. Smollett on isänmaallinen ja uskonnollinen periaatteen mies, joka tekee aina velvollisuutensa. John Silver on taas koko kirjan mielenkiintoisin henkilö. Kaveri, joka juonitteluistaan ja kapinastaan huolimatta onnistui lähtemään laivalta rahapussi mukanaan, on kiinnostava myös taustaltaan. Silver oli tiettävästi ainoa, joka oli naimisissa. Hänen vaimoonsa sisältyi myyttistä ihailua, mutta myös pelokasta epäilyä, joka selviää Aarresaaren  Trelawnyen kirjeestä, missä hän kirjoittaa ennen merimatkaa. ”Hän (John Silver) jättää vaimonsa hoitamaan ravintolaa, ja koska tämä on värillinen nainen, niin on kai anteeksi annettava, jos me kaksi vanhaapoikaa otaksumme olevan yhtä paljon vaimon kuin terveydenkin syytä, että hän lähtee merille”. Itse asiassa miltei koko miehistö oli John Silverin "palkkaamaa" ja hän todella tiesi, mitä oli tekemässä, eikä syynä lähtöön  todellakaan ollut vaimo vaan aarre ja sen saaminen itselle.

    Viitteitä Silverin vaimoon teoksessa on muitakin myös lopussa. Huomattavaa on, että Silver on äärimmäisen uskollinen vaimolleen, joka puolestaan odotti miestään jossakin ennalta sovitussa paikassa, jonne kapinan johtaja rahojen kanssa tuli.



    R.L. Stevenson: Huomispäivän laulu, Satuja täysikasvuisille ; Basam books 2003 sisältää Aarresaari teoksen kirjoittajan postuumisti julkaistuja lyhyitä tarinoita, joista kaksi on faabelia. Miltei joka tarinassa on voimakkaita kannanottoja ja opetuksia. Teoksessa on 92 sivua, ja suomentajan jälkisanat. Suomentajaksi on mainittu Virpi Hämeen-Anttila.

    Nimitarina on toiseksi viimeisenä. Siinä kaunis prinsessa oppii vuosien kuluessa nauttimaan tästä hetkestä ja oppii olemaan murehtimatta turhaan huomisesta.

    Huomispäivän laulun tarinat julkaistiin vasta kirjailijan kuoleman jälkeen lähipiirin vastustuksen vuoksi. Monessa tarinassa on teemana usko, rajoittavat uskomukset ja totuus. Monessa tarinassa on kuitenkin rajuja tekoja ja armotonta moraalia. Eräässä tarinassa palomies hakkaa kirveellä sairaan autettavan, sillä tämä käskee pelastamaan vain voimakkaita. Syytä kysyttäessä sairas toteaa, että voimakkaiden pitää auttaa heikkoja. Tämän hölmöyden vuoksi palomies lyö kirveellä sairasta. (perustelut olivat siis ristiriitaisia).

    Samanlaista hölmöyden halveksimista on eräässä toisessa tarinassa. Tarinoita on yhteensä kaksikymmentä. Eldin talo -tarinassa kahleista vapautuminen vaatii rajuja toimia, ja johtaa uuteen orjuuteen, ja entistä huonompaan tilanteeseen. Uppoavan laivan kannella voi miettiä, mitä kannattaa tehdä, ja sanoma on joka päivä ajankohtainen. Kahden tulitikun syttymättömyyttä pohdiskellaan, lähetyssaarnaaja pysyy uskossaan, veljekset etsivät koitinkiveä, toinen liian pitkään.

    Kahdessa faabelissa vaunuhevoset tapaavat ratsuhevosen, ja nuijapää puhuu sammakon kanssa, joka väittää, ettei ole ollut nuijapää. Lapset luultavasti jossakin vaiheessa tajuavat, että heidän vanhempansa ovat olleet hyvinkin heidän kaltaisiaan ja tehneet samat hölmöilyt, joista he varoittelevat..

    Rumakin mies saa vaimokseen kauniin ylimyksen, kun pokka pitää. Rajuin tarina lienee silti Neljä maailmanparantajaa, jotka päätyvät varsin kyyniseen lopputulokseen.

    Loppusanojen kanssa teos kattaa sata sivua. Minusta tämä kannatti ostaa. Tosin sain tämän syntymäpäivälahjaksi, mutta oli siis mukava lahja.

    tiistai 27. marraskuuta 2012

    Anni Swan: Tottisalmen perillinen



    Anni Swan: Tottisalmen perillinen, W.S.O.Y, seitsemäs painos, 1941, ostin teoksen kirppikseltä hintaan 1,50 e, 200 sivua XII lukua.

    Swanilta olen lukenut Ollin oppivuodet, ja tämä on leivottu hyvin paljon samoista aineksista. Tuhmaa tenavaa hemmotellaan, mutta vaikeuksien jälkeen kaveri on Herran ja herran nuhteessa. Perintöjä kytätään, mutta vilunkimiehet paljastuvat, huikeita tapahtuu  ja lopussa kiitos seisoo kahdella jalalla.

    Minusta tämä oli varsin viihdyttävä ja vauhdikas kirja.

    Juoni lyhykäisyydessään, ilman loppukäänteitä
    Tottisalmen perillinen teoksen tapahtuma-aika on 1800-luvun Suomi ehkä enintään puolivälissä vuosisataa. Tottisalmen kartanoa hallinnoi rikas paroni von Sumersie, jonka oma poika on kateissa. Paronin edesmennyt tytär on mennyt naimisiin ja tuleva perillinen on hemmoteltu Klaus. Klausilla on sisko Beata. Sisarusten isä on hermoheikko leinitautinen kapteeni, joka ei halua kasvattaa lapsiaan, ja kukaan muu ei osaa eikä viitsi. Kapteenilla on ongelmallinen ruotsalaispalvelija Jonas. (Ollikin kidnapattiin juuri Ruotsiin, tämä on julkaistu vuonna 1914).

    Klaus tekee kepposia, mustepullon laittaa taskuun, kissan vetää lipputankoon ja ampiaiset päästää luokkaan.  Juonta leivotaan eteenpäin, kuriton Klaus viedään pappilaan porisemaan paremmaksi ja oppimaan ihmisten tavoille, ja pappilasta tumma nuori Yrjö-renki otetaan kartanoon. Yrjö on kuin kauan sitten kadonnut paronin poika, jota varkaaksi syytettiin, ja sekös aiheuttaa eräissä epäluuloja ja vainoharhaisutta, ja pian pikku-Yrjö on varkaussyytösten kohteena ja häätöuhan alla. Mamseli kovasti pikkupoikaa puolustaa . ....

    Pappilassa eletään Herran nuhteessa Maria yhdeksän vuoden ikäinen tekee jo ”toimistotyötä” sekä Josef ja Joel ahkeroivat. Klausille elo pappilassa tekee lopulta hyvää ja Yrjön kanssa tiet risteävät sekä kartanossa ja myöhemmin kymnaasissa, jossa Yrjö osoittautuu varsin lahjakkaaksi latinassa ja kreikassa ja hyväksi pallon lyöjäksi, kisällipoikia vastaan taistellaan, koulussa kollektiivirangaistuksia kärsitään, Yrjö opettaa asennetta myös Klausille, ja vaikka Jonas manipuloi Klausia, hän ei onnistu manipuloimaan mania itselleen...

    Maaseudulle ilmaantuu väkeä etelän mailta ...
    Veren sakeus lopussa mitataan ja asiat totuuden vaa'alla punnitaan, Kreikassakin käydään ja lopulta saadaan perillinen Tottisalmeen.
    ***
    NIPOTUSTA

    Anni Swan on taivuttanut nimeä Klaus genetiivissä Klauksen (ei sentään Klaun), kun minulle sopisi paremmin muoto Klausin. Klaus tekee maisteri Tickleniukselle kaikenlaisia kepposia, esimerkiksi kirjan alussa avaa Kreikan historian tunnilla sikarilaatikon, "jonne suurella vaivalla oli samana aamuna saanut ampiaispesän suljetuksi ... parvi ampiaisia lentää pörräsi ... ympäri huonetta.... pöristellen ja pistellen..." Siis ketä ne ampiaiset pistelivät huoneessa Klaus, Beata ja maisteri - ei heitä ainakaan, ja miten ampiaispesä, joka on paperimaista ainetta mahtuvat sikarilaatikkoon ja ampiaiset? Lapsuuden kodissani oli paljon ampiaisia kesäisin, ja pienimmät pesät ovat vain omenan kokoisia, ja niissä ei montaa ampiaista ole, enkä suosittele sen laittamista sikarilaatikkoon, eikä edes se sinne mahdu. Maassa oleva pesä tai muualla oleva iso pesä sen sijaan voi sisältää niin lukemattomia ampiaisia luultavasti tuhansia, eli en suosittele senkään laittamista edes jätesäkkiin. Ampiaisista toisaalta ei ole edes juurikaan haittaa, ellei pesä ole lasten kannalta väärässä paikassa.

    Kieli on paikoin vanhahtavaa, kiihoitus on monesti suuri ja yhtymisiä tapahtuu. Tekstiasun modernisointi pilaa ehkä jonkun tunnelman, mutta voisi voittaa uusia lukijaikäpolvia puolelleen, puhutaan Robinson Krusoesta (ei Crusoesta).
    Swanin teksti on  väkevää, ja tarinat hyviä ja ehyitä.

    Kapteenin nimi, kuten Klausin ja Beatan on Wärnehjelm, esimerkiksi sivulla 155, sivulla 119 se on muodossa Värnehjelm "Vieläkö Värnehjelmin korvia särkee?" Oli lintsannut koulusta, mutta oppi olemaan lintsaamatta :)
    ***
    Jotenkin näistä Anni Swanin romaaneista tulee mieleen nykylehtijuttujen "curlinglapset", joiden tieltä esteet kuulemma silotellaan. Äiti, isä, kummi ja mummi pyyhkivät kuulemma harjalla esteet edestä. Se, että onko nykyaikana tällaisia lapsia on minulle epäselvää, järkevät vanhemmat suojaavat pientä lasta, ja rohkaisevat isompaa asteittain ottamaan vastuuta, miten se tehdään, on minulle kuitenkin epäselvää, mutta tuntemani lapset ovat hyväkäytöksisiä.

    Anni Swanin resepti kurittomiin kultamussukoihin eli kauhukakaroihin tuntuu olevan köyhyyden ja kovien kokemusten ja työn sekä toveripiirin taika, oppikoulun tunteja ja oppikoululaisten taistelua kisällejä vastaan teoksessa tarkastellaan ja työn kautta kauhukakarasta kasvaa urhea urho, joka ottaa vastuuta perinnöstään ja alustalaisistaan.

    Suositan Tottisalmen perillinen -teosta myös aikalaiskuvauksena.

     Anni Swanin joku kirja olisi yleissivistyksenkin kannalta hyödyllinen.
    ***
    Myönnän, että en ole lukenut näitä lapsena, jos olisin pitäisin varmasti vielä enemmän.

    torstai 22. marraskuuta 2012

    Elizabeth Gaskell: Cranfordin naiset

    Elisabeth Gaskellin Cranfordin naiset on älykäs kuvaus pienen kylän naispiireistä, teos on julkaistu vuosina 1851-1853 jatkokertomuksena, alkukielisen teoksen nimi on Cranford. Otava on painanut teoksen 1963 222 sivun mittaan, ja käännös on Martta Eskelisen.

    Kirjan alku on jo paljon puhuva: Heti alkuun on sanottava, että Cranford on amatsoonien valtakunta; kaikki talot, joiden vuokra ylittää määrätyn kynnyksen ovat naisten hallinnassa. Mikäli aviopari sattuu asettumaan kaupunkiin miehinen osapuoli häviää jollakin tavalla; ... Käännös on hyvää, koska alkuperäinen gutenbergistä kuuluu näin "In the first place, Cranford is in possession of the Amazons; all the holders of houses above a certain rent are women.  If a married couple come to settle in the town, somehow the gentleman disappears;"
    Cranfordin yhteisö on siis naisvetoinen, toisten tavat tiedetään ja tunnetaan. Vierailut, vastavierailut, seurapiiripuheet ja kielletyt aiheet ovat eettinen koodi, joita valvoo muutama ikipirteä ikäneito. Näihin piireihin pääsevät myös naislesket. Koska kyse on pienestä yhteisöstä, ulkopuolinen maailma tai sen sisään heittämät henkilöt ravistelevat kulisseja, ja tapahtuu kuolemantapauksia, rakastumisia, naimiisiinmenoja, eli vanhapiika voi päästä avioliiton auvoon, toimettomia tai eläköityneitä upseereja tarvitaan, mutta myös vararikko koetaan ja paljon muuta.

    Teoksessa on runsaasti kirjallisia viitteitä: Dickensin Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit, Shakespeare ja monia muita. Jatkokertomuksena julkaisu on näkyvissä piristävällä tavalla romaanissa. Esimerkiksi luvut yksi ja kaksi muodostavat kokonaisen kertomuksen, missä esitellään Cranford, ja sen asujaimistoa. Paikalle saapuu köyhä kapteeni kahden vanhapiikatyttärensä kanssa. Kapteeni ja vanhempi sairaalloinen ikäneito kuolevat, ja nuorempi hymykuopallinen neiti purjehtii avioliiton tyyneen satamaan, ja saa vielä tytönkin. Tämä lyhyt juonikuvio on selitetty kahdessa ensimmäisessä luvussa ja noin 25 sivussa kätkeytyen vierailujen taakse, ja jännitteisen seurapiirikoodin vekkien väliin. Seuraavassa kahdessa luvussa eräs toinen ikäneito -sisarensa ja moraalinsa vartijan kuoltua- vierailee nuoruuden rakkautensa donquijotemaisen vanhapoikamaanviljelijän luona Kyseisellä Thomas Holbrookilla on 26 lehmää nimettyinä aakkosten eri kirjaimien mukaan ja, Thomasin kirjallinen tietämys sisältää Shakespearea, Byronia ja Goethea, ja jonka kirjavalinta perustuu omaan makuun, eikä klassikkoasemaan ja joka maku sisältää vain runoutta ja kauhukertomuksia . Seuraavaksi luetaan kirkkoherran ja hänen tulevan vaimonsa "rakkauskirjeitä", ja selviää, että morsian haluaa kapiot avioituakseen, ja morsiamen kirjeet "todistivat neitoiän turhamaisuuden katoamista sydämestä äidinrakkauksen tieltä".

    Minä-kertoja on kylässä vieraileva -ilmeisesti neiti-ihminen, jonka tarkkoja sulkakynän piirtoja on hauska ja viihdyttävä lukea. Kerrontatyyli on samantapainen kuin James Herriotin teoksissa, sillä kylän ihmisten tarinoissa luodataan myös menneeseen ja tulevaan, ja mukana on aito välittäminen, mutta myös tukahduttavat ennakkoluulot. Kirjan rakenteesta näkyy alkuperäinen julkaisutapa jatkokertomuksena, kirja on kuitenkin ehyt, ja varsin ohut, mutta tiivis hieno klassikkoteos.

    Yhteisön jäseniä ovat neiti Pole ("napa"), kirkkoherran ikäneidot Deborah ja Matilda Jenkyns, joilla on kadonnut veli Peter, kapteeni Brown ja hänen ikäneitotyttärensä, ja Jessietytär, kapteeni on köyhähkö kuten rouva Forrester, mutta rouva Jamieson on varoisssaan, kuten lady Glenmirekin ja leskirouva Fidz-Adams, Thomas Holbrook on poikamies, ja Mattyn heila nuoruusvuosilta, Majuri Gordon, lääkäri Hoggins, neiti Pole, ja kertoja, jonka nimi mainitaan kerran on Mary Smith, jonka isä on asianajaja ….
    ***

    Vanhoissa kirjeissä viitataan Napoleon Bonaparten aiheuttamaan pelkoon, ja valmistaudutaan Napoleonin maihinnousuun. Pariisin matkaa paheksutaan, lisäksi varkaat leimataan ehkä ranskalaisiksi. Romaanissa on vain latinankielisiä lainauksia, joita ei ole käännetty. "BB non videt omnia" on luultavasti klassikkojen ahmijoille tuttu, mutta ei ehkä kaikille. Itse en osaa ranskaa lainkaan, mutta tämän osasin, lienee "BB ei näe kaikkea". Eräs kirkkoherra kirjoittaa vaimolleen kirjeissä korkealentoista tekstiä pääosin latinaksi, jota vaimo luulee hepreaksi, mutta osaa kyllä teurastaa sian kun mies palajaa kotiinsa.

    ***
    Lopuksi hieno oivallus heti kirjan alusta... pitkähkö lainaus sallittaneen
    Rouva Forrester piti kutsut nukketalon kokoisessa asunnossaan... (on siis köyhä ja palvelija on hieman taitamaton)... ellei hänen emäntänsä olisi auttanut kulissien takana, emännästä joka nyt istui juhlallisena muka tietämättä millaisia kakkuja saisimme teen kera, vaikka hän tiesi ja me tiesimme, että hän tiesi meidän tietävän ja me tiesimme että hän tiesi meidän tietävän, että hänellä oli ollut kiire aamupäivä, kun hän oli leiponut teeleipää ja sokerikakkua.

    Sama alkukielisenä

    "if she had not been assisted in private by her mistress, who now sat in state, pretending not to know what cakes were sent up, though she knew, and we knew, and she knew that we knew, and we knew that she knew that we knew, she had been busy all the morning making tea-bread and sponge-cakes".

    Tätä verbaalia ilotulitusta on hieno lukea, kiitos Elizbeth Gaskell sekä myös suomentaja Martta Eskelinen.
    ***
    Wikipediassa on selostus kirjan pohjalta tehdystä tv-sarjasta, joka on ollut ilmeisen hyvin tehty ja suosittu, itse en ole nähnyt sarjaa. Kirja on kulkeutunut meille, eikä sitä oltu luettu kertaakaan, nyt on.

    *******