perjantai 4. joulukuuta 2020

Asko Sahlberg: Paluu pimeään



Asko Sahlberg: Paluu pimeään, ensi painos 2006, yhteisniteessä Pimeys Like 2014.

Asko Sahlbergin (s, 1964)  Paluu pimeään päättää Pimeys-trilogian jossa yksinäinen suomalaismies käy loputonta eksistentiaalista taisteluaan Göteborgissa. Minä muodossa kerrottu tarina solmii yhteen myös tarinoita edellisistä osista Pimeän ääni ja Hämärän jäljet

Romaanin alussa ei olla pimeässä vaan pikemminkin valossa, sillä kertoja on paljon puheissa ihmisten kanssa, ja monissa ystävyysverkostoissa mukana. Pimeä vaanii taustalla:

"Yöllä, pimeässä, kaupunki kääntyy ... Minä olen yö olen kaupunki. Pimeässä minusta tulee koominen ja hellämielinen, pimeässä olen tosi". s. 466

Tarvitsin surullisia kohtaloita, katveiden pikku tragedioita. Minun täytyy päästä haaskalle. Onneksi taivas jo tummui s. 474

Pala palalta kertojan siteet katkeavat.

Pimeän äänen iloluontoinen Karen, tanskalainen nainen, joka avausosassa antoi kertojalle vierihoitoa, palaa Götegorgiin, mutta löytää  naiskumppanin, Karen kirpoaa ulottumattomiin. Kertoja muistelee myös tunisialaista Nadyaa. Jakobsson, pimeitä töitä organsoiva suomalaismies, lähenee entisestään kertojaa, mutta kokee ennen aikaisen kuoleman. Ennenaikaisen kuoleman kokee myös naapurissa asuva juoppo herra Pettersson, jonka surutyössä kertoja on mukana. Rouva Petterssoninkin asuinpaikka vaihtuu kirjan loppusivuilla. Jessica naisystävä viillettää muualle, ja Sorrento-kuppila häipyy taakse. Työt freelance-toimittajana ja hoitolaitoksessa häivytettän taustalle, joka muuttuu pimeäksi. Kertojalla on tuntu että häntä seurataan, ja tämäkin asia loppuunkalutaan, ja pohditaan kertojan olemusta.

Kirjan anti on kertojan huomiot Göteborgin alamaailmasta, suomalaissiirtolaisista, ja Ruotsin kansankodista. Asko Sahlbergin kirjoittamaa tekstiä on vaikea kuvata, mutta helppo lukea.

Alla olevat huomiot eivät ole minun, eikä Sahlberg arvota niitä, mutta ne ovat kirjassa (eivät ole aivan suoria lainauksia):
Kertoja pitää itseään kotimaansa hylänneenä ja jonka nykyinen asuinmaa on pysyvästi vieras. Hänen mukaansa suomalaissiirtolaiset 1960-luvulla ovat muuttaneet tullakseen vauraiksi, ja tulevaisuutta varten, mutta jääneetkin elämään menneisyyteen. He elävät Suomi-suhteessaankin pysähtyneisyyden aikaa. Kertoja ei haluaisi tehdä juttua suomenkielen asemasta Ruotsista, koska ei koe sen olevan ongelma, eikä leimaudu suomalaisiin, hän ei halua tyrkyttää omia näkemyksiään, eikä halua vaivata vaikeuksillaan muita.
-Muukalaisvihaa, ja rasismia pohditaan. Kertoja toteaa, että avointa rasismia ei sallita, mutta tällöin haava ei parane, se oireilee. Kirjassa on lainaus, joka ehkä käsittelee tätä: "Vanhoja kunnon filmejä, joissa John Wayne harrastaa intiaaneja kohtaan ruotsalaista integraatiopolitiikkaa". s. 506.

4 kommenttia:

  1. Asko Sahlbergilta olen lukenut teoksen "Yö nielee päivät" ja tykästyin oitis tähän "Jaakopsoniin".

    Sahlberg kuten päähenkilönsä Jakobsson tekee teemansa mukaisesti sen, mikä miehen on tehtävä.

    Kirjailija kutoo monenkirjavista langoista möyheän villapaidan, joka ei kutita eikä kikkanoi, viljelee estoitta, sivistys- ja slangisanoja sekä onnistuu luomaan proosaromaanin, joka ei ylly pompöösiksi, vaan herättää sympatiota. Saman mielikuvan sain "Pimeydestä" esittelysi pohjalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jakobsson on ilmeisesti monessa Sahlbergin kirjassa. Luin tämän Pimeys-trilogian, on kyllä omanlainen kirjailija, ja hänen tuotantonsa on laajaa ja laadukasta.

      Poista
  2. juuri tätä en lukenut, kuunnellut Asko Sahlbergiä Gteborgs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sahlbergin Göteborg on varsin tumman oloinen, mutta on oiva kirjailija.

      Poista