torstai 22. lokakuuta 2015

Agatha Christie: Ruumis kirjastossa



Agatha Christie: Ruumis kirjastossa, The Body in the Library 1942, suomentanut Ragni Rossi, WSOY 1985, sivumäärä 188.

Ruumis kirjastossa alkaa Agatha Christien esipuheella, jossa hän kertoo halunneensa kirjoittaa "perinteisen dekkariasetelman"  eli "kirjastossa on ruumis". Kirjasto on perinteinen, mutta ruumis käsittämätön ja epätodellinen. Henkilöistä Christie tekee eräänlaisia prototyyppejä kuten raajarikko, ammattitennispelaaja, tanssija, partiotyttö, ja taiteilija. Kirja on minusta todella hyvä dekkari ja sisältää kaikki salapoliisidekkarin hyvät elementit, joskaan Lorrimer, hovimestari ei ole syyllinen.

Seuraava bloggaus kertoo jonkin verran juonesta ja henkilöistä, mutta ei paljasta syyllistä tai syyllisiä eikä motiivia.

Ruumis kirjastossa -dekkari alkaa napakasti: rouva Bantry näkee unta kukkanäyttelystä ja kilpailun voitosta, mutta hän herää uskomattomaan ilmoitukseen, että kirjastossa on ruumis. Everstimieskään ei usko tapahtunutta, vaan sisäkköä pidetään tärähtäneenä. Koska kirjastossa on kuristettu nuoren platinanvaalean kauniin naisen ruumis, rouva Bantry soittaa poliisin lisäksi ystävättärelleen neiti Marplelle ja pyytää tätä tulemaan Gossington Halliin.

St Mary Meadsissa alkavat juorut liikkua, vähäpukeinen turmeltunut nainen eversti Bantryn kirjastossa. Everstimiestä pidetään syyllisenä. "No totisesti Bantryn ukko, se vanha pukki" s.27. Tähän itse asiassa ruumiin sijoittamisella pyrittiinkin, epäilyksien siirtämisestä oikeasta kohteestaan. Patologin lausunnon mukaan tyttö oli kuitenkin terve ja koskematon. Neiti Marple luonnehtii, ettei kuollut tyttö ole todellinen.

St Mary Meadsin yleinen silmätikku on Basil Blake, joka järjestää juhlia talossaan Somerset Housessa, joissa ravaa "moraalittomia" nuoria. Epäilykset  siirtyvät Blakeen, joka poliisin huomioon aikaisesta heräämisestään toteaa: "vielä mitä, en ole vielä mennyt nukkumaan" s.26.

Ruumis tunnistetaan Ruby Keeneksi, joka on vaalea ammattitanssija, ja on ollut läheisessä Majestic-hotellissa edellisiltanakin tanssimassa parinsa Raymond Starrin kanssa. Raymondin vakiopartneri Josephine Turner on loukannut nilkkansa ja järjestelee tanssimisen sijasta bridge- ja tanssitapahtumia.

Hotellista tapahtumiin kytkeytyvät Jeffersonit. Conway Jefferson on menettänyt perheensä ja jalkansa lento-onnettomuudessa. Hän asuu yhdessä vävynsä Mark Gaskellin ja miniänsä Adelaide Jeffersonin ja tämän pojan Peter Carmodyn kanssa. Conway Jefferson tuntee eversti Bantryn, jonka etunimi on muuten Arthur ja vaimonsa Dolly.

En kuvaa raha-asioita enkä henkilöiden suhteita etten paljasta hienoa kudelmaa. Juoni etenee kuitenkin niin, että eräs partiotyttö Pamela Reeves, ruskeaverikko julistetaan kadonneeksi. Varastettu auto on palanut ja siellä on tunnistamaton ruumis, mahdollisesti Pamela Reeves.

Lopussa neiti Marple järjestää ansan ja selittää menetelmäänsä, murhan motiivit ja etenkin tosiasiat. Poliisit ovat pitäneet häntä harrastelijana, neiti Marple puolestaan on sitä mieltä, että poliisit ovat aivan liian hyväuskoisia tähän pahaan maailmaan. He uskovat mitä heille kerrotaan. "Minä en koskaan usko. Yritän aina mieluummin todistaa asian itselleni", toteaa neiti Marple ja paljastaa ensimmäisen tosiasian, joka on, että kirjastossa ollut ruumis pureskeli kynsiä ja hänellä oli ulkonevat hampaat.

Loppuhuomioita
Kuten tapana on jäljelle jääneet solmivat avioliittoja, niin käy nytkin.

Murhaajaa kuvataan kirjassa aluksi hyväksi bridgen pelaajaksi, hän ei koskaan teeskentele, hyvin mukava ihminen ja nokkela sekä lastentarhaopettajamainen. Varsinkin "ei koskaan teeskentele" oli suurta lööperiä.

Eräs hahmo auttaa poliiisin tutkimuksia, hän kehuu, että omistaa Agatha Christien, Dorothy Sayersin ja Dickson Carrin sekä H.C. Baileyn nimikirjoitukset. Bailey kirjoitti lyhyttarinoita ja Agatha Christie (1890-1976) mainitsee siis myös itsensä tässä listassa.

Tarinan kuluessa neiti Marple piipahtaa Pappilassakin ja siellä tapaa mukavan Griseldan, joka oli hänen ensimmäisessä jutussaan Murha maalaiskylässä. Griselda leikkii poikansa Davidin kanssa, joka on aikuinen jutussa Paddingtonista 16.50.

Agatha Christien Ruumis kirjastossa on erittäin hyvä dekkari, paras Marple-dekkari kenties, tämä bloggaus on raakile syystä, että en halua viedä keneltäkään lukunautintoa.
Kaikkiin Agatha Christien kirjoihin löytyy linkki TÄÄLTÄ.


Tästä on tehty TV-elokuvia. Kuvan elokuva alkaa seitsemän vuotta ennen epätodellisen ruumiin löytymistä kirjastossa.... itse ratkaisukin on sama. Tämä filmi tuli Yleltä ja lienee sama kuin MTV3:ltä  14.6.3020 tuleva filmi, jossa Geraldine McEwan näyttelee neiti Marplea ja Joanne Lumley näyttelee Dolly Bantrya.

5 kommenttia:

  1. Tästä tuli mieleen että kuinkakohan tämä asettuu oman aikakautensa perusdekkarin piiriin, tuntuu siltä että perusidea saattaa olla isompikin klisee: alkutilanne on varsin teatraalinen, mukana on viittaukset olemassaoleviin dekkarikirjailijoihin ja Marple kommentoi kuolleen tytön todellisuutta. Ja muistelen että jossain aiemmassa kirjassa on jo vilahtanut kirjan nimi, oliko rouva Oliver vai kuka kirjoittanut kirjan "Ruumis kirjastossa"...
    Christie itse ei yleensä harrastanut "kartanosta löytyy yllättäen tuntematon ruumis"-aloitusta mutta saattaa olla että moni muu on käyttänyt ja niinpä piti tehdä oma versio aiheesta...

    No, joka tapauksessa erinomainen arvoitusdekkarihan tämä on, vaikken nyt omien suosikkieni Kuolema ilmoittaa lehdessä tai Tuijottava katse tasolle nostakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on Christien vastaus (luultavasti) tähän "kliseseen, mutta varsin omintakeinen, sillä miltei kaikki on "sumutusta", ruumishan oli siirretty ja tuotu ja lisäksi "henkilöllisyydet" on vaihdettu jne.

      Samanlainen olo minulla on, kirjasin johonkin ylös näitä Oliverin "omia" dekkareita, ...

      Kuolema ilmoittaa lehdessä on monen mielestä paras Marple, hyvä se ainakin on. Tämä ei ehkä Marplena ole sen tasolla, mutta tämä on kirjoitettu "tähän formaattiin eli ruumis kirjastossa", vastaavasti KOrtit pöydällä on suljetun huoneen ongelma, ilman mitään huijausta, ja minusta onnistunut dekkari.

      Poista
    2. Oikeassa olit (tarkastin englanninkielisestä wikipediasta) eli Ariadne Oliverilla oli juuri samanniminen kirja, joka mainitaan juurikin Kortit päydällä tarinassa.

      Poista
  2. Jos oikein muistan, tämä oli muistaakseni ihan hyvä dekkari.

    Christie taisi ihan järjestelmällisesti väännellä dekkareiden kliseitä ja rikkoa niiden "sääntöjä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin Christie on rikkonut ehkä kaikki "säännöt", eli liittolaismurha, lapsi murhaajana, kertoja murhaajana, palvelijana esiintyvä henkilö murhaajana ja palvelija osallisena murhasuunnitelmassa. Minusta nämä ammattirikollisjutut esim. Neljä suurta ja Sininen juna rikkovat liikaa genreä

      Poista