torstai 9. lokakuuta 2014

Stephen King: Carrie


Stephen King: Carrie, Tammi 5 p vuodelta 2000. ensimmäinen suomalainen painos ilmestyi 1987, alkuteos ilmestyi vuonna 1974. Suomentanut Tuula Saarikoski, sivumäärä 206.

Teos kertoo ääriuskonnollisen yksinhuoltajaäidin, eristäytyvän lesken ahtaasti kasvattamasta rankasti koulukiusatusta Carrie Whitesta, joka asuu Mainen Chamberlainissa. Äiti on eronnut lahkosta ja järjestää omia riittejään. Äidin vakaumuksen mukaan suurin piirtein kaikki on syntiä. Carriesta tulee ahtaasti kasvatettu pelokas pullukka, jota koko kylä ja koulu kiusaavat. Naiseksi kasvusta Carrie ei myöskään tiedä mitään ja lukiotyttöjen suihkuhetki päättyy ikävästi. Carriella on telekineettisiä kykyjä, jotka hän tajuaa suihkuepisodin jälkeen. Osa kouluyhteisöstä yrittää auttaa Carrieta, mutta tyhmempi ja raaempi osa ei halua. Tyhmyys tiivistyy ja veristyy ja koulutanssiaisten jälkeen koetaan todella karmaisevat karkelot. Koko juoni on wikipediassa, eli juonipaljastukset saat sieltä, mutta kirjasta saat luettua tunnelman eri palasista. Stephen King on rakentanut kerronnan  kuvitteellisten teosten lainauksiin. Teoksia ovat David R. Congress: Varjo joka räjähti, Carietta Whiten tapauksen asiakirjatiedot ja niiden nojalla tehdyt päätelmät sekä Nimeni on Susan Snell, Schuster sekä Norma Watson: Me pelastuimme mustana tanssiaisyönä, lisäksi on käytetty raporttien, todistajalausuntojen ja uutisten tietoja sekä normaalin kerronnan keinoja. Raportit ja kirjat ovat 1980-luvulta. Kammottavat mullistukset tapahtuvat toukokuussa 1979.

Teoksen teho on toisaalta sen karmivuudessa ja toisaalta arkisessa kerronnassa, joka ei hekumoi ylisanoilla. Asetelma on rankka: viaton tyttö, äiti on patahullu, joka valehtelee, aivopesee, alistaa ja eristää lastaan. Sen lisäksi koko koulu ja kylä kiusaavat. Koulukiusaamisen kuvaus on kuvottavan osuvaa. Carrieta kiusataan alkukohtauksessa. Rehtori pyytää voimistelunopettajaa puuttumaan asiaan, minkä hän tekeekin. Ojennuksen jälkeen pahimman koulukiusaajan tuomari-isä tulee vaatimaan koulua tilille ja uhkaa koulua mittavilla oikeustoimilla ja uhkailee rehtorin päätyvän ovelta ovelle myyjäksi, jos edes siihenkään käytyään oikeusmankelin läpi. Rehtori on tehnyt kotiläksynsä, hän toteaa, että tuomari-isän kultamussukka on saanut 74 jälki-istuntoa, joista 51 on jäänyt suorittamatta. Lisäksi tyttö on päässyt isän ansiosta kouluun. Aiemmassa koulussa hän on ollut myös rankka koulukiusaaja, joka on erikoistunut etenkin vammaisiin. Koulukiusaaja uhoaa, että hänen "faijansa vetää ne oikeuteen". Tempaukseen osallistunut Kenny Garsonin sanotaan tipahtaneen lukiosta 18-vuotiaana. Hän on lukutaitotestien mukaan kolmasluokkalaisen tasolla. Tämä on Suomenkin tulevaisuus, jos ei tehdä toimivia pelisääntöjä koulussa etenemisessä ja vanhempien kanssa toimimisessa.

King on sijoittanut tarinan tulevaisuuteen, sillä se tapahtuu vuonna 1979 ja raportteja ja kirjoja on lainattu 1980-luvulta, vaikka teos on kirjoitettu vuonna 1974.

Pitemmittä löpinöittä totean, että loistava kirja, ja ensimmäinen Stephen Kingiltä lukemani. Usein näissä mennään yli,  niin tässäkin.  Toisaalta ylimenot näissä on suotavia, mässäily on toisinaan mukavaa, ja tämä ei lihota. ingin tunnetuin teos on Hohto, jonka luin ja tuosta sanasta löytyy linkki bloggaukseen.

10 kommenttia:

  1. Hyvä Bloggaus. Olen kyseisen Kingin joskus aikanaan lukenut ja muistikuvat ovat aikalailla yhteneväiset tuohon luonnehdintaan. Nytkin tuossa framilla on muutama King, kunhan pääsen vauhtiin. Kingiltä on ilmestynyt suomennettunakin melkoinen määrä kirjoja, itse nostaisin parhaaksi ei yliluonnollisen kertomuksen Eksyneiden jumala. Aika viihdyttäviä ovat nämä Kingin kirjat, vaikkakin lähes kaikki yliluonnollisia juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Pitää aina toisinaan lukea Kingin tuotantoa ...

      Poista
  2. Olen iloinen, että luit ensimmäisen Kingisi, ja että myös pidit kirjasta! =D Minulla on pitkä aika Carriesta, varmaan yli viisitoista vuotta, joten itse kirjan lukemisesta ei ole paljon muistikuvia, vaikka toki tuo perustarina on niin tuttu, (vanha) leffakin on tullut ainakin pari kertaa katsottua. Carrie on aikomuksena lukea uudestaan jossain vaiheessa. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D

      Ajattelin alkaa lukea toisinaan Kingiä, Hohdon olen nähnyt filminä, joten sen juoni on tuttu. Kaveri sai pidettyä tarinan hyvin paketissa, käännöskin oli minusta varsin mukiinmenevä.

      Poista
  3. S. Kingin tuotanto oli back in the days itselläni se silta nuoruudessa aikuisten kirjallisuuteen. Shining, Pet Cemetaryja mm. The Stand suomennettuina oli oivaa rakettipolttoainetta kasvavan nuoren mielikvitukselle. Vaikka King ei ole mikään Nobel-kirjailija niin kyllä sen kirjoja löytyy meikäläisen kirjahyllystä. Viime vuonna tuli ostettua työmatkalla Arlandan lentokentältä mukaan Doctor Sleep ja tuli taas todettua että King osaa edelleen kirjoittaa loistavia kirjoja. Ja tosiaan, satunnainen piipahtaminen Kingin kirjoihin pitää mielen kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ottaa tosiaan herran kirjat lukulistalle.

      Poista
  4. Olen sivuuttanut Kingin kirjat täysin, koska en ole kauhun ystävä. Herra on tietääkseni kirjoittanut myös jonkin kirjoitusoppaan (?) joka voisi kiinnostaa minuakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en katso kauhuelokuvia. Olen silti nähnyt jotkut perusteokset kuten Hohto, Poltergeist ja Tappajahai, enkä lue kauhua. Tämä ei minusta ollut erityisen pelottava, rankinta oli viattoman Carrien kiusaamisen kuvaus. Loppuosa menee yli, mutta se selviää jo varhain, ettei tämä pääty hyvin.

      Poista
  5. Mahtavaa, että alat lukea Kingiä, seuraan innolla matkaasi :) King on suosikkikirjailijani ja hänen Musta torni -sarjansa on ihan huikea! Monissa Kingin kirjoissa on viittauksia kyseiseen sarjaan, se ikään kuin kokoaa Kingin tuotannon yhteen. Pidin itsekin Carriesta (olen lukenut sen useamman kerran aeb eli aikaan ennen blogia), huikea esikoisteos!

    VastaaPoista