Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä

Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä, 1941, WSOY 1982, sivumäärä 409.

Säädyllisen murhenäytelmän kulissit ovat upeat mutta kankeat. Päähenkilöt tohtori Tauno sekä hänen vaimonsa Elisabet, joilla on kaksi poikaa Pekka (16 v) ja Leo (10 v). Tohtori toimii museonjohtajana, jonka ajatukset ovat hyvin yleviä, mutta kirjan alussa herra tiirailee kiikarilla vastapäisen talon tyttöä.

Tohtorin sisar Naimi oli avioitunut vuonna 1916 Arturin kanssa, joka oli komea metsänhoitaja. Avioliitto päättyi kolmen vuoden jälkeen, kun Artur oli alkanut hoidella myös tarjoilijaa. Murhenäytelmän alkaessa vuonna 1938 Naimi on muuttanut Italiasta, parin vuosikymmenen jälkeen Suomeen, kun hänen äitinsä oli kuollut.

Elisabet on hyvin hieno ihminen, hän puhuu korrektisti yleviä asioita, soittaa pianolla klassikoita. Tohtorilla ja Elisabetillä  on tärkeitä ystäviä. Naimi kirjoittaa taidearvosteluja lehtiin. Elisabetin ja Tohtorin suhde on hyvin ylevällä tasolla, mutta heillä on omat huoneet. Heidän hienoon kotiinsa ei voi mikään rahvaanomainen koskea. Poika Pekka on tosin hairahtua, hän kirjoittaa runoja ja vaihtaa niitä ikätoverinsa Sirkan kanssa. Kerran hän suutelee tätä valkovuokkojen keskellä. Pekalla on pahe, tupakointi, isä sopii sivistyneesti kolmen savukkeen rajasta päivässä.

Rahvaanomaisuus ryntää Elisabetin idylliin kiiman kautta. Tohtori tiirailee vastapäisen talon tyttöä Jennyä, joka on lapsen piikana. Tohtori kirjoittaa 60-sivuisen tunnustuksen tiirailustaan ja antaa vaimolleen. Elisabet on järkyttynyt, hän näyttää sitä myös Naimille. Elisabet päättää antaa anteeksi miehelleen, ja niin myös Naimi, joka hankkiutuu väleihin entisen miehensä narsistisen Arturin kanssa, joka asuu oikukkaan vanhan äitinsä kanssa kartanossa.

Tohtori siirtyy käsitteelliseltä tasolta toimintaan. Hän viettelee tytön ja kuutamon valossa puutarhassa kielletyn hedelmän tuoksu hullaannuttaa Tohtorin joka karkeloitsee Jennyn kanssa päärynäpuun alla, ja on siis "sillai".

Naimi avioituu uudestaan ja kärsii oikullista äitiä, joka vaatii rakkautta pojaltaan Arturilta. Artur rakastaa itseään ja äitiään. Artur ohjeistaa kukkeuttaan menettänyttä Naimia punaamaan huuliaan, ehostamaan itseään ja värjäämään hiuksiaan, jota hieno Elisabet kavahtaa. Elisabet kummastelee myös uudelleen avioitumista. Naimin ja Arturin suhde on myös fyysisellä tasolla.

Elisabet saa kuulla mieheltään, että on tällä ollut TEKO ja teko on saanut aikaan seurauksia. Elisabet pohtii jopa abortin mahdollisuutta, jos vaikka tämä alemman yhteiskuntaluokan nainen omaisi jonkin sairauden. Elisabet pönkittää kotinsa kulisseja, ja pitää makuuhuoneensa ovea vielä tiukemmin kiinni. Tohtori on hieman enemmän tolkuissaan, hän aikoo huolehtia lapsestaan. Hän tapaa Jennyä, joka on nyt tehtaassa töissä. Tohtori lupaa tälle rahaa, ja Jenny lopettaa työt. Lopulta Tohtorille ilmoitetaan, että lapsi syntyy. On huhtikuu, ja kevät on aluillaan. Lapsi syntyy, mutta äiti kuolee ja haudataan, ei sukuhautaan, mutta haudataan. Tohtori käy katsomassa tyttö-vauvaa, Elisabet ei suvaitse perheen ulkopuolisia tunteita, ja niin vauva otetaan perheeseen, vauva on kesäpaikassa saman päärynäpuun alla, jossa äitinsä antoi rakkauden hedelmän tohtorille, joka pohti kirjan alussa, "erotiikan noidankattilaa, josta syntyy elämä, noidankattilaa, josta on poissa kaikki ylevyys, kaikki kunniallisuus, kaikki henkinen"! s. 22. Tohtorin Jennyä kuvataan sivulla 49. "Parkinvärinen tukka peitti kuin huntu pääkuoren luita ja onnellisena tietämättömiä aivoja, joihin kulttuurin kirurgia ei ollut luonut vielä mitään käytäviä henkisyydelle."

Säädyllisen murhenäytelmän teho on sen tarkkuudessa. Perheiden tavat, antiikkiset huonekalut ja yläluokan miljöö on loistavasti kuvattu. Hyvin on pohjustettu myös hairahdus. Tohtori ei itsekään ymmärrä uskottomuutta. Tohtorin mielestä "Elisabet silitti elämää kuin se olisi ollut suuri kissa." s.17 Tätä en ihan ymmärrä, mutta Elisabet on perheen pää, hän määrää mistä puhutaan, mitä ajatellaan. Tohtorilla ei voi olla mitään, hänen tunteensa tukahtuvat. Helvi Hämäläisellä on ollut "oikeat esikuvat", jotka on mainittu wikipedian sivuilla (jota en tähän linkkaa, mutta googlehaulla löytyy). Olen lukenut Helvi Hämäläisen päiväkirjat, ja Hämäläinen muistaakseni perusteli asiaa, sillä, että hän ei voinut jättää aihetta käyttämättä. Hämäläinen ei itse kuulunut yläluokkaan, eikä hän ymmärtänyt minusta kohun suuruutta eikö sen jälkeen viileitä välejä.

Kirjassa ulkomaailmasta kantautuu Hitlerin toimista tietoja, vuonna 1938 on ostettu aikaa myönnytyksillä, mutta syyskuussa 1939, jolloin tarina päättyy, taistellaan jo Danzigin hallinnasta.

****
Helvi Hämäläinen (1907 - 1998) oli kuuluisa suomalainen kirjailija ja runoilija, joka sai Pro Finlandia mitalin vuonna 1959, ja kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 1987.

Sokeat lähteet runokirja blogattu näin