Anja Kauranen: Ihon aika

Anja Kauranen: Ihon aika, 1993 WSOY Best Seller 1999, 153 sivua.

Anja Kauranen (s. 1954, tunnettu myös nimellä Anja Snellman) palaa teoksissaan tyttären ja äidin suhteeseen. Kaurasen esikoisromaani käy läpi Sonja O:n kipeää perhekuviota, missä perheen edelliset polvet ovat asuneet Viipurissa. Sonja O:lla on vammainen veli Leo. Perheen isä on päihdeongelmainen vaimon hakkaaja.

Ihon ajan lähtökohta on päähenkilön äidin sairaalan saattohoito. Kroonikko-osastolle kokoontuu omaisia, naisia eli saattosiskoja, jotka pesevät vanhuksia, pitävät kädestä äitejään, he antavat saattohoitoa kuolemaan. Kerronta, toisin kuin Sonja O:ssa, on harmonista, kaunista ja -vaikka aikatasot vaihtelevat- helppolukuista. Äidin kuoleman myötä tyttärelle selviää, että äidillä on ollut elämä ennen isää. Äidillä on ollut lapsi, tytär Orvokki, jonka on antanut häpeän vuoksi adoptioon ja äiti on paennut menneisyyttä pakoon Viipuriin, missä oletti aloittavansa uuden elämän  ilman taakkaa. Rintamalla katkeroituneelle aviomiehelle (ja kertojan isälle) on äidin adoptioon annettu avioton lapsi selvinnyt, kun lapsen tietoja on lähetetty Viipuriin. Isän katkeruus ja mustasukkaisuus ovat puhjenneet juovuksissa eli hyvin usein. Perheen äiti ja tyttäret ovat piilotelleet keittokomerossa, mutta isän viha on aina nyrkin iskuin murtanut puolustuksen ja äidin nenän. Lapsilta on isosisko salattu. Päähenkilö etsii isosisartaan äidin kuoleman jälkeen, mutta hän on kuollut 34-vuotiaana, eikä hänen elämäänsä ole avattu teoksessa, mutta takaumissa on valaistu äidin suhdetta hellään rakastajaan, joka vaikeuksien tullen teki kun miehet yleensä tekevät, poistuvat paikalta. Tyttö annettiin pois, mutta kirjassa kysytään, olisiko poika annettu?

Tämä on lukemistani Anja Kaurasen (Snellmanin) kirjoista ehdottomasti paras ja feministisin. Saattoväkenä ei ole poikia, on vain naisia. Naisia, jotka käyvät töissä, pyörittävät arkea ja saattavat äitejään. Kirja on myös lyyrinen ja kaunis, vaikka puhutaan tekohampaista, oksennuksesta, nenämahaletkusta, säärihaavoista, perheväkivallasta ja naiseen kohdistuvasta suorasta ja välillisestä väkivallasta. Koskelan kroonikko-osastoa johtavat miehet, mutta naiset siellä työskentelevät, nuoria miehiä piipahtaa kylvettäjinä ja apuhoitajina.

Perheen isä on väkivaltainen sovinisti-sika, joka ei pysty kohtaamaan maailmaa ilman viinaa. Viinapäissään hän lyö perheen naisia. Krapulapäissään hän itkee kuin pieni lapsi ja haluaa vaimonsa "paijausta". Isänkin tausta on ongelmainen, hän on äpärä, jonka ovat kasvattaneet isovanhemmat. Hänellä on rakkautta ja vihaa äitiään ja vaimoaan kohtaan. Kirjassa ilmenee myös perheen esikoistyttären suulakihalkio, josta Anja on kirjoittanut 2013 Snellman-nimellä teoksen Pääoma. Sonja O.  kertoo tyttären rikkinäisestä nuoruudesta ja sukupolvien rasituksesta. Yleensä väkivaltaan vastataan aina väkivallalla, ja näin kirjassakin tapahtuu, ja kertomuksen päähenkilö itsenäistyy ja muuttaa omilleen.

Kirjan tapahtuma-aika on 1930-luvun loppu, 1940-luvun Viipuri sekä 1980- ja 1990-luvun Helsinki. Kirja on omistettu Orvokki Vienontyttärelle, josta voi päätellä, miksi äiti (Vieno) keräsi aina kesäisin villiorvokkeja.

Kirja on kaunis ja osoittaa takaumissaan vaiettujen tabujen häpeän. Lapset joutuvat kohtaamaan perheväkivaltaa syistä, joita he eivät ymmärrä.

Lainauksia:
Teos kauneudestaan huolimatta sisältää minusta erikoisia kielikuvia:
Rääkkäsin ruumistani, runkkasin sieluani. s.60
Ja omituisia ajatuksia:
Meidän äitiemme olisi pitänyt nussia enemmän s. 63
Minusta Vieno nimeenomaan nussi liikaa tai ainakin liian aikaisin.
Sivulla 13 "Olemme äidin kanssa nostamassa opintolainan ensimmäistä erää", eli ennen opinnot rahoitettiin opintolainalla.

Nimi Ihon aika juontuu seuraavasta lainauksesta:
"Nämä kolme vuotta ihon aikaa minun elämässäni, paljon enemmän kuin jotkin taakse jääneet kiihkeiden rakkaussuhteiden vuodet. Minä seuraan kuin ihmettä kuoleman mielekästä, usein oikullista työskentelyä äidissäni. Äidin iholla".

Anja Kaurasen Ihon aika on minusta loistava, kaunis kirja rankasta aiheesta, se on feministinen teos ja lukemistani Anjan teoksista selkeästi paras. Kirjailija palaa tähän aiheeseen teoksessa Pääoma vuonna 2013 Snellmanina. Vanhempien nimet ovat Ruslan ja Ludmila (Pushkinin runon mukaan), suulakihalkioinen isosisko on Maru, jonka elämästä ja kuolemasta kirjoitetaan ja siinä sivussa, mitä kirjailijalla sattuu mieleen juolahtamaan. Äidin salatun tyttären nimi on Ulpukka, joka on tehnyt itsemurhan 34-vuotiaana tehnyt itsemurhan, lapset ovat hänet löytäneet. Kirjoittaako Kauranen uudestaan tätä samaa tarinaa.