sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty


Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty. Otava 2005, tämä Seven 2010, sivumäärä 221.

Anna-Leena Härkönen jatkaa henkilökohtaisten asioiden käsittelyä romaanissaan Loppuunkäsitelty. Kirjan lähtökohtana on hänen Killi-siskonsa, joka on tarkoituksella hypännyt parvekkeelta alas eli tehnyt itsemurhan. Jäähyväiskirjeessä pyydetään antamaan anteeksi. Killi on kokenut, ettei jaksa tehdä töitä. Sairaslomalle jäänti on ollut rankkaa.

Kirja tarkastelee kirjoittajan tuntoja, taustoittaa tragediaa. Blogissani ei käsitellä ihmisten henkilötietoja, joten en voi kovin tarkasti kuvata, mitä kirjassa tapahtuu. Killin itsemurhan syytä pohditaan, oliko se keskimmäisen lapsen "syndrooma", eli  kiltti ja sopeutuvainen lapsi. Killi luki itsensä filosofian opettajaksi, hän oli monessa mukana ja tutki ihmisoikeusasioita ja hänen kirjansa Kunniallisen naisen taakka julkaistiin postuumisti. Päiväkirjassa oli kirjan mukaan merkintä "Tänään on hyvä päivä. Voi olla, että elän vielä vuoden", tähän kirjailija toteaa "olit väärässä". s.142

Anna-Leena Härkösen kirjallisiin hyveisiin kuuluvat helposti luettava teksti ja ilmaisun ymmärrettävyys. Suruprosessin edetessä kuvataan hautajaiset, Killin kämpän tyhjennys, lisäksi on otteita Killin päiväkirjasta. Itsemurhalle eivät varmaankaan läheiset voineet mitään. Taustalla oli mielenterveyshäiriö, johon liittyi itseinhoa ja jopa vihaa itseä kohtaan. Elämä on raskasta, joillekin liian raskasta. Jäljelle jäävät tarpovat eteenpäin, selviävät kuka kirjoittamalla, kuka soittamalla. Elämä jatkuu ja arki. Kirjoittajan taustalla on mies, ja poika, liuskoja naputellaan, tilaisuuksissa käydään ja paljon on aikaa ja rahaa matkailla, mutta suru on koko ajan matkaseurana.

Kirjan päätös on kuitenkin haikean toiveikas.

Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty on rankka kirja, rankasta aiheesta. Elämä on joillekin liian rankkaa, tämän kirjan lukeminen ei minusta niinkään, sillä kuitenkin elämä jatkuu, vaikka jokainen itsemurha on liikaa.

Nostan lopuksi vain yhden lainauksen: "Minä en osaa olla hurja oikeassa elämässäni, elän vain aanelosella". s. 55. Juuri tätä olen ounastellut, pätee moneen muuhun runoratsuun ja kynäniekkaan ehkä jopa tähän bloggariin. Mutta pitääkö olla hurja omassa elämässä, tai edes paperilla?

10 kommenttia:

  1. Minulle ainakin hurjuuden tavoittelu omassa elämässä toi vain ongelmia ja olen tyytyväinen nykyiseen lähes flegmaattiseen elämääni. (; Kiitos kirjavinkistä!

    VastaaPoista
  2. Tämä on Anna-Leenan Härkösen parhaimpia kirjoja. Melkein kaikista on tehty elokuva, näytelmiä, tv-sarjoja ym. sillä hänellä on näyttelijäkoulutus ja taito kirjoittaa tekstiä, joka sopii hyvin esitettäväksi.
    Hän on ollut aika paljon esillä. Koska hän on tunnettu, hänen on lähdettävä muualle, että pystyy kirjoittamaan rauhassa. Sitähän taiteilijat ovat vuosisatoja tehneet, matkustaneet muualle, jotta pääsevät irti arjen painolastista.
    Olen lukenut melkein kaikki Härkösen kirjat, myös Loppuunkäsitellyn. Ei ole helppoa katsoa vierestä kenenkään mielenterveysongelmia. En ole saanut yhteyttä omaan ystävääni puoleen vuoteen. Sitä edellisellä sairauskerralla meni vuosi. Huoli painaa mieltä. Voin vain kuvitella miten raskasta aikaa kirjailijalla oli seurata siskon elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä oli hyvä kirja. On surullista, kun ihmiset joutuvat esim. masennuksen pyörteeseen.

      Poista
  3. Luin tämän Härkösen kirjan aika kauan aikaa sitten. Minulla on samantapaisia kokemuksia, veljeni lähti aikoinaan myös oman päätöksen myötä. Se mikä kosketti Härkösen sisaren tapauksessa eniten on se, että "hyvinvointiyhteiskunnassamme" niin moni jää ilman kunnollista hoitoa, koska ei ole "tarpeeksi sairas". Tai sitten pitäisi olla niin varakas, että voisi itse maksaa hoidon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta pahalta tuntuu sekä yhteiskunnan kyvyttömyys hoitaa ongelmissa olevia, ja nämä läheisten omat ratkaisut.
      Minusta kirja kirjoittaminen asiasta voi palvella, että tietoisuus kasvaa, ja siksikin bloggasin tästä lyhyesti.

      Poista
  4. Luin tämän kirjan keväällä. Ihailen Härkösen rehellisyyttä, hän kertoo suoraan tunneskaalastaan. Päällimmäisenä itselläkin on jäänyt mieleen pöyristys hoidon tasosta. Ei ole oikein, että apua hakeva käännytetään pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggauksesi oli minusta kyllä kirjan apeassa ytimessä. Pidän myös Härkösen suoruutta.

      Poista
  5. Hyvä kirja! Tietoisuuden kasvattaminen, vertaistuki toisille samaa kokeville tai kokeneille, selkeä kerronta, omakohtaisuus.

    Härkönen on hyvä sekä kevyissä että vakavissa aiheissa.

    VastaaPoista