Kristin Steinsdottir: Omaa tietä

Kristin Steinsdottir: Omaa tietä, alkuteos Á eigin vegum 2006, suomentaja Marjakaisa Matthiansson, Lurra editions, Otava 2010, 191 sivua.

Kristin Steinsdottirin romaanissa omaa tietä kulkee Sigþrúður, joka kirjan alussa on hautajaisissa. Vanhemmiten seitsenkymppinen leskinainen  käy taidenäyttelyissä ja laulamassa hautajaisissa. Hän on sinut itsensä ja yhteisönsä kanssa mutta etsii vielä juuriaan.

Kirjassa eletään eri aikatasoissa. Sigþrúður on hyvin herkkä, mutta ystävällinen mutta toisaalta arka ja sielultaan haavoilla. Sigþrúður toimii nykyajassa lehdenjakajana. Hän on vaatimaton nainen, jonka koko elämä luodataan teoksessa läpi.

Juoni
Sigþrúður syntyy piian punatukkaisena äpärälapsena, hänen toinen kätensä on "epämuodostunut hylkeenevä". Sigþrúðurin äiti Petriina kuolee synnytyksessä. Talon rouva Hallfriður ottaa Sigþrúðurin omaksi lapsekseen ja rakastaa häntä. Sigþrúður kuitenkin joutuu yleisen tavan vuoksi sisäoppilaitokseen, jossa hän joutuu ulkomuotonsa takia rankasti koulukiusatuksi. Koulu päättyy konfirmaatioon, eikä jatku enää koskaan Kasvattiäiti Hallfriðurin kuoleman jälkeen Sigþrúður pestautuu sillin suolaajaksi.

Sigþrúður tapailee kotikylässään omitusta atomivoimaa ihailevaa Kjartania. Kjartan on maanisdepressiivinen romaaneja ja runoja lukeva ja kirjoittava haihatteleva turhake, joka unelmoi tiedemiehen urasta. Haihattelujen lomassa hän saattaa Sigþrúðurin raskaaksi. Raskauden ja synnytyksen Sigþrúður joutuu käymään yksin läpi. Kjartan on joutunut hoitoon ennen raskauden ilmituloa. Poikalapsi syntyy kuolleena. Sigþrúður solmii avo-ja avioliiton tasaisen Tomaksen kanssa, mutta he eivät saa lapsia. Pari elää vaatimatonta elämää ja muuttavat Reykjavikiin. Kun Tomas on kuollut, Sigþrúður alkaa etsiä juuriaan.

Islanti on pieni kansakunta. Teoksesta ilmenee, että väestötietoja on kerätty "Islendigabökiin", joka löytyy  löytyy netistä (englantilainen summary täällä), islantilaisilla on tunnukset tietokantaan, jonka esittelyssä sanotaan sen yltävän jopa 1200 vuotta taaksepäin. Tietokannassa on mahdollista tehdä hakuja eri ajanjaksolla syntyneistä ja monella muulla tavalla. Lisäksi teoksessa puhutaan Kansallisarkistosta.

Sigþrúðurin aarre on hänen kirstunsa, josta kuulee musiikkia. Laulaminen on hänelle muutenkin tärkeää ja Ranska, jossa on hänen sukujuuriaan, ja jonne hän suunnittelee matkustavansa.

Kirja vaikutti mittaansa nähden oivalta, ihmettelin hieman ranskankieltä taitamattomana toistuvaa ilmaisua "la tour d'Eiffel", netissä se on  eri muodossa eli  la tour Eiffel. (Voisiko olla muodot Eiffelin torni ja Eiffel-torni, jälkimmäinen on nykyään ehkä vakiintunein :)

Tässä kirjassa on minusta osin samaa "islantilaisuutta" ja naisen asemaa kuin Halldor Laxnessin Salka Valkassa, vaikka kertookin eri ajasta.

Omaa tietä on omassa islantilaisuudessaan kiinnostava teos, jonka päähenkilö suhtautuu hyvinkin järkevän herkästi elämään(sä). Kirja voi olla pettymys henkilöille, jotka etsivät voimakkaita vastakkainasetteluja ja keinotekoista draamaa. Omaa tietä on minusta uskottava kasvutarina, jossa koulukiusaus jättää (liian) syvät arvet. Sigþrúður selviää kuitenkin elämässään ja löytää juurensa.

Ulla on vuosi sitten blogannut kirjasta näin.
Osallistun tällä Kirjallinen retki Pohjoismaissa haasteeseen.
*****
Kristín Steinsdóttir (s. 1946) on takakannen mukaan islantilaisen kirjallisuuden kärkinimiä. Englantilaisen wikipedian ja kirjan esittelytekstin mukaan mukaan hän on myös lastenkirjailija. Islantilaisessa wikipediassa lukee: " Kristín fæddist og ólst upp á Seyðisfirðiþrjú". Toisaalla netistä löytyy, että Seyðisfjörður on kunta Islannin itärannikolla, siellä asuu noin  700 asukasta, ja se on Vantaan ystävyyskaupunki.