torstai 9. heinäkuuta 2015

Hergé: Castafioren korut


Hergé: Castafioren korut, Tintin seikkailut 13, Otava, 1991, ensimmäinen suomalainen laitos 1974, alkuteos on 21:s Tintti, ja ilmestyi vuonna 1963 nimellä Les Bijoux de la Castafiore, suomentaneet Heikki ja Soile Kaukoranta, sivumäärä 63.

Castafioren korut on minusta kertakaikkiaan loistava kirja, ja minusta paras Tintti. Sen nerokkuus tosin ilmenee vain suhteessa muihin albumeihin. Tässä teoksessa ei tapahdu mitään dramaattista, vaikka suuren oopperadiivan Bianca Castafioren kallisarvoinen smaragdi häviää, mutta löytyy lopulta. Albumi on täynnä epäilyttäviä tapahtumia ja epäilyksiä, mutta ne ovat paljon melua tyhjästä. Albumi tapahtuu kokonaan Moulinsartin linnassa ja sen mailla.

Kertomus alkaa, kun Tintti ja Haddock tapaavat mustalaisia majoittuneina kaatopaikan viereen. Haddock kutsuu syrjityt linnansa maille. Kapteenille ennustetaan  onnettomuutta, ulkomaisen naisen saapumisen ja että hänen jalokivensä katoavat. Alku on samantyyppinen kuin Seitsemässä kristallipallossa. Eli ennustuksella luodaan jännitettä. Koko albumin ajan luodaan lisää epäilyksiä. Linnan ympärillä nuuskivat miehet eivät ole gangstereita vaan kilpailevien lehtien toimittajia.

Romanileiri saa tuntea ympäristön ennakkoluulot.  Heitä epäillään myöhemmin smaragdin katoamisesta, myös lukija voi epäillä heitä, sillä Miarka-lapsi leikkii Irman kultaisilla saksilla. Albumissa smaragdin ja kultasaksien varkauteen löytyy syyllinen jo albumin ensimmäisestä kuvasta eli harakka.

Linnut  ovat albumin keskiössä. Castafiorea kutsutaan Milanon satakieleksi, talon ullakolle on pesiytynyt pöllö tai paremminkin huuhkaja, joka herättää pelkoa huhuilullaan ja öisillä äänillään. Castafiore tuo kapteenille lahjaksi Cocon, puhuvan papukaijan, joka aiheuttaa hämmennystä huutamalla välirepliikkejä varsinkin puhelimeen ja tuomalla paljon eloa talon arkeen kommentillaan "Taivas koruni". Eräässä kuvassa on jopa vihertikka, (sivun 16 neljäs kuvaruutu). Harakka on albumin konna, varasteleva, kuten oopperan nimikin La  Gazza Ladra kertoo. Tintin koira Miloukin sanoo kissalle, että ihmiset lörpöttelevät kuin harakat.

Kapteenia kohtaa albumissa kaksi katastrofia linnan neljäs rappu on rikki (albumissa puhutaan kolmannesta askelmasta, mutta kuvassa se on alhaalta päin neljäs askelma) ja oopperalaulaja Bianca Castafiore tulee vierailulle. Castafiore tuo mukanaan Irman seuraneitinsä, sekä säestäjänsä Igor Wagnerin. Castafiore on vaativa ja impulsiivinen esimies, kaiken pitää olla niin kuin hän milloinkin haluaa. Wagnerilla on selvästi jotain salattavaa. Tintti seurailee häntä ja pääsee perille salaperäisistä retkistä. Castafiore tuo flyygelin paikalle, Wagnerilla on valmiiksi nauhoitettua sormiharjoitusta, ja menee nauhan ajaksi kylälle lyömään vetoa, ja kiipeää aina huoneeseen tikapuilla. Tintti narauttaa Wagnerin tästä. Castafiore tulee huoneeseen mutta ei tajua, että soitto tulee nauhalta. Tintti ei tietenkään paljasta Wagnerin huijausta.

Castafiore on aina kiinnostunyt särmikkäästä Haddockista, jonka nimeä ei koskaan lausu oikein. Kapteeni on lähdössä naista karkuun, mutta Castafiore saapuu ensin. Lisäksi Haddockille sattuu onnettomuus ja nilkkavamman takia hän on ajoittain rullatuolissa.

Castafioren nimi viittaa italiaan, mutta hänen suhteensa Tempo del Romaan on tulehtuneet. Lehden toimittajat ottavat hänestä salakuvan papukaijan kanssa. Diiva tulistuu kuvasta ja jutusta. Sen sijaan Paris Flashin perättömän jutun hänen ja kapteeni Haddockin avioaikeista hän ottaa nauraen vastaan. Juttuun löytyy syy professori Tuhatkaunosta. Professori Tuhatkauno on pohjattomasti rakastunut Castafioreen. Hän on muuten ainoa, joka ei kuule kuuroutensa vuoksi diivan laulua ja luulee tätä taidemaalariksi. Tuhatkauno kehittää salassa valkoista ruusulajia Castafiorelle. Bianca tarkoittaakin valkoista. Loppuvaiheissa Tuhatkauno lahjoittaa ensimmäisen kimpun valkoisia ruusuja idolilleen, jonka luulee siis olevan kuvataiteilija. Paris Flashin toimittajat tulkitsevat väärin keskustelun Tuhatkaunon kanssa ja aviohuhut saavat "vahvistuksen", joka johtaa Biancan nauruun ja tukkuun onnittelusähkeitä kapteenille ja paikallisten onnittelukonserttiin.



Moulinsartin linnan rappusten porras on rikki. Kapteeni Haddock yrittää epätoivoisesti saada herra Boullua korjaamaan vikaa. Milloin puhelu ei mene Sanzotin lihakauppaan, vastaa herra Boullu tai hänen vaimonsa, ja korjauslupauksia tulee, mutta paikalle asti ei päästä. Boullu vaikuttaa puhelimessa varsin kuivalta tyypiltä, mutta hän on kuitenkin onnitteluseurueessa soittamassa trumpettia, ja humaltuu Castafiren tarjoamasta samppanjasta. Ilmeisesti passiivisuus kuuluu vain miehen työminään. Vasen yläkuva on siirretty toisesta kohtaa albumia. Eli Boullu puhelimessa kuva on "väärässä" yhteydessä. En ole erikseen pyytänyt lupaa kuvasitaattiin, mutta katson, että tämä on korrekti lainaus. En ole nimittäin aiemmin tajunnut Boullun riehakkuutta pikku hiprakassa. Hergé on nero.

Albumi on erittäin värikäs ja äänekäs. Väritelevisiokuvaruudut ovat kokeellisia, ja aika on jonkin verran ajanut niiden ohi, mutta muuten median toiminta on esitetty hyvin.

Albumin aikana Bianca Castafiore sanoo Haddockia Kappockiksi, Kaddackiksi, Kasackiksi, Hoklockiksi, Hablockiksi, Maggockiksi ja Kapstockiksi. Bianca Castafiorella on varsin värikkäitä pukuja, myös kukallinen puku, jossa on valkoisia ruusuja. Tuhatkauno lopulta katkaisee kapteenin pinnan kuulemalla smaragdi sanan marmeladiksi.

Albumi lopulta päättyy katastrofiin eli vasta korjattu porras, hajoaa uudestaan. Viimeisellä rivillä nähdään myös linnut ja viimeisessä kuvassa ovat  harakka ja papukaija, joka toteaa "Loppu  tuli turskatti"

****
Belgialainen Tintin isä Hergé (1907–1983) oli ristimänimeltään Georges Rémi.

Dokumentin Tintti ja minä mukaan tässä albumissa edellisen albumin Tintti Tiibetissä dramaattinen asetelma on poissa, ja tässä on musiikkia ja huumoria. Ohjelmassa Hergé viittaa vaimonsa kukkaharrastukseen ja kesämökkiinsä, jonne oli tullut humalainen soittokunta, Hergé nauraa tapahtumalle. Tintti Tiibetissä albumi liittyy asiantuntijoiden mukaan psykoanalyysiin, jota Hergé kävi avioeronsa vuoksi. Tässä hän on hyväksynyt "syntinsä" ja päässyt partiopoikamaisesta hyveellisyydestään tai on sinut itsensä kanssa ja onnellinen.

Tämä albumi on esitelty Ylen ohjelmassa 10 kirjaa lapsuudestani. Itse tv-lähetyksessä puhuivat asiasta juontaja Anna Laineen kanssa räppäri Paleface ja kirjailija Sirpa Kähkönen. Olin vaikuttunut Palefacen omistamien albumien määrästä. Kähkönen puolestaan keskittyi paljon väreihin, ääniin  ja lintujen psykoanalyyttisiin tulkintoihin. Olin vaikuttunut molempien vieraiden tietämyksestä. Ylen sivuilla asiasta lisää täällä.

10 kommenttia:

  1. Loistava kertomus ja viehättävät kuvat. En ole yleensä ollut Tinteistä kiinnostunut, mutta eräs ranskalainen ystäväni lainasi tuon minulle. Sain lukea sen alkuperäiskielellä :)

    VastaaPoista
  2. Mahtava kirjoitus! Nauroin välillä itsekseni ääneen täällä. Juopunutta herra Boullua en ollut edes huomannut, vaikka osaan tarinan muuten suunnilleen ulkoa. Perheessämme "sormiharjoituksista" on tullut kaikenlaista ikävää mutta pakollista rutiinihommaa tarkoittava sana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      MInäkin huomasin herra Boullun humalan vasta tällä lukemisella.

      Poista
  3. Jostain syystä poikani eivät ole innostuneet Tinteistä -- yhden ostin (Tintti Kuun kamaralla?) ja se osoittautui esikoiselle ehkä liian jännittäväksi tms., joka tapauksessa näitä ei ole hankittu eikä edes kirjastosta lainattu. Itse luin koululaisena paljonkin ja nyt harmittaa kun en ole päässyt "uusintakierrokselle" sillä tekosyyllä, että olisi pitänyt lukea pojille ääneen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päämääränä Kuu ja Tintti Kuun kamaralla ovat albumeja missä on aikapaljon tekstejä. Varsinkin Päämääränä Kuu albumissa on paljon teknistä tietoa, ja paljon kaavkuvia, se ei ehkä lapsia kiehdo. Tintti Kuun kamaralla seikkailu on aika raaka. Wolf on tehnyt pelivelkoja ja on kiristettävänä. Tintti ja kumppanit on tarkoitus jättää avaruuteen. Lopulta Wolf tekee parannuksen, mutta jää happitilanteesta ja omasta häpeästään avaruuteen (=tekee itsemurhan), Kapteeni kännipäissään yrittää tehdä aiemmin saman,. Ajattelin joskus lukea ja analysoida albumit.

      Aika on ajanut Kuu-matkailusta ohi. Minusta nämä albumit aukenivat paremmin aikuisena, sama pätee tähän Castafioren koruihin en ymmärtänyt siitä pikku poikana oikein mitään.

      Poista
    2. Minä luin kaikki Tintit parin ensimmäisen kouluvuoden aikana. Meillä oli ne kotona hyllyssä. Taisin olla toisella luokalla, kun piti merkitä lukupuuhun, mitä kukakin oli lukenut, sellaiselle lehdenmuotoiselle paperille. Minä olin juuri lukennut Tintti Kuun kamaralla, ja vasta tehdessäni siitä selkoa opettajalle rupesin miettimään, että ei se ehkä mikään lasten sarjakuva ollut. Juuri tämä insinööri Wolfin itsemurha yms. En kyllä muista mitenkään järkyttyneeni tarinasta, mutta tuli sellainen epämääräisen syyllinen olo, että taisi tulla luettua jotain aikuisille tarkoitettua. Avaruudesta olin tuolloin muutenkin kovasti kiinnostunut.

      Yksi hieno puoli Tinteissä on, että lapsena niitä lukee tarinan vuoksi ja aikuisena myös filosofisen puolen ja kaikkien yksityiskohtien.

      Poista
    3. Totta, näissä on useita eri tasoja, ja kuvat kaikissa albumeissa ovat hienoja.

      Poista
  4. Minähän aloin arvostaa Tinttejä toden teolla vasta aikuisena, kyllä niitä lapsenakin luki mutta eivät niin hyvä olleet kuin moni muu, mutta nyt niiden hienous jatkaa paljastumista...
    Samassa mielessä omaksi suosikikseni on nyttemmin noussut Tintti ja Picarot, vaikka oikeasti sen hienous tuleekin useamman albumin aikana kertyneestä momentista, mm. tästä.

    (Pienenä suosikkini oli Salaperäinen tähti, joka paikka paikoin vetää ihan kauhun puolelle)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Tintti ja Picarot on hyvä albumi, vaikka jotkut (asiantuntijat) suhtautuvat siihen nihkeästi. Totta myös sekin, että Särkyneestä korvasta alkaen olisi hyvä lukea näitä albumeja ja myös Ottokarin valtikka, jonka piirrosasu on uskomattoman kaunis.

      Salaperäinen tähti on minustakin hyvä, ja se on varsin eri tyylinen kuin muut, ja Tintin saariseikkailu on ahdistava ja samoin albumin alku.

      Poista