tiistai 27. elokuuta 2013

Hermann Hesse: Arosusi



Hermann Hesse: Arosusi, 1927, Der Steppenwolf, suomentanut Eeva-Liisa Manner, 1974, sivumäärä 277.

Arosusi-romaani alkaa Harry Hallerin eli Arosuden esittelyllä, sitä seuraa Harry Hallerin muistiinpanot kahdessa osaa huomautuksella  "Ainoastaan hulluille", muistiinpanojen välissä on "kaikkitietävän kertojan" selitystä ihmisen sielun kaksi- tai useampi jakoisuudesta otsikolla "Kirja Arosudesta", sekin on luonnollisesti  viitteellä"Ainoastaan hulluille".

Arosusi-romaani on varsin vaikealukuinen teos ja muistuttaa rakenteeltaan ja teemoiltaankin etäisesti Bulgakovin teosta Saatana saapuu Moskovaan, varsinkin teoksen loppuosan unenomainen osuus, jossa verikin lainehtii ja pyssyt paukkuvat.

Kirja alkaa "Julkaisijan esipuheella" , jossa täyshoitolan "poika" kirjoittaa "Tämä kirja sisältää erään miehen muistiinpanot, miehen jota nimitimme Arosudeksi samoin kuin hän itsekin nimitti". Julkaisija elää porvarillista elämää käy säntillisesti töissä ja pidättäytyy väkijuomista. Arosusi sen sijaan juo viiniä, ja vaikuttaa vieraantuneelta, ja yksinäiseltä. Hän ei käy toimessa eikä hänen elämässä ole porvarillisia rutiineja. Arosusi vaikuttaa kokeneelta ja älykkäältä, mutta hän halveksii kulttuurifilosofeja ja auktoriteetteja, mutta inho ja viha kohdistuu häneen itseensä. Julkaisija päättelee, että hän elää erakkona, ja kärsii eri aikakausien taitekohdassa, ja viittaa Nietzshen kaltaisen luonteen kärsimyksiin. Arosudella on huoneessaan lukuisia kirjoja: Dostojevskiä muun muassa, ja mahatma Gandhin kirjoituksia. Haller on liki viisikymppinen hieman kivulloinen ja leinin runtelema mies.

Kirja Arosudesta
Seuraavaksi alkavat Harry Hallerin muistiinpanot jonka katkaisee Kirja Arosudesta kolmekymmentäviisisivuinen selitys Harry Hallerin ja Arosuden persoonien taistelusta Harryn ruumiissa. Minusta tämä osa teoksesta tuntuu tekofilosofoinnilta, missä ensin selitetään, että kaksi persoonaa riehuu Harryssa, mutta tämän jälkeen laajennetaan, että persoonia on lukemattomasti. Lisäksi Kirja Arosudesta sisältää naiivia vinkumista kuten "mikään ei pöyristyttävämpää kuin hoitaa jotakin virkaa", tilanteessa, missä kaveri huinii ja kippaa viiniä. Kvasifilosofointina pidän myös valitusta siitä että "yksinäisyys ja riippumattomuus on ollut hänen toivonsa, mutta nyt hänen tuomionsa". Ikävintä tässä osiossa on huomiot itsemurhasta. Harry kuuluu itsemurhaajien luokaan, ja puhutaan, että "heittäisi hyvästit kaikille vaivoilleen - todennäköisesti partaveitsen välityksellä". Ennen tätä on puhuttu tusina- ja laumaihmisten tekemistä vastaavista teoista ja  pikkuporvarillisuudesta, koko kirja itse asiassa ruoskii porvarillisuutta ja sen synnyttämää elintapaa. Nerojen kuulemma tarvitsee vain ilmaista totuus, niin enemmistö sulkee heidät hourulaan. Tekstissä väitetään, että koko psykologia vaatii jonkun ilmiön ymmärtämiseksi apukeinoja, teorioita, valehtelua (valehtelu ei minusta kyllä pidä paikkaansa), ja jatkaa, että kirjailijan täytyy esityksen päätteeksi selvittää valheensa. Koko teos päättyy unenomaiseen kohtaukseen Maagillisessa teatterissa. Hesse ei selitä tätä hallusinaatiota mitenkään. Muutenkin "teoria" Harry Hallerin ja Arosuden kahtalaispersoonasta on sekava ja päättyy julistukseen sen pätemättömyydestä : "Harryn pako arosusikuvitelmiin on yhtä kummastuttava kuin  .. raukkamainen kätketty mieltymys porvarillisuuteen". Sitten tehdään päätelmiä monipersoonaisuudesta. Esitys on siis häilyvä ja minusta huono, mutta kirjoitettu erittäin hyvin ja teos on klassikko, itse en vain satu pitämään tällaisesta ristiriitaisesta kuvauksesta, tämä on minusta yhden ihmisen sekava näky - ei yleistys mistään.

Harry Hallerin muistiinpanot
Muistiinpanot alkavat päivittäisten rutiinien kuvauksella. HH vihaa poroporvarien tyytyväisyyttä, optimismia ja keskenkertaisuutta, kokien itse masennuskohtauksia. Hän kummastelee, mitä ihmiset etsivät täyteen ahdetuista raitiovaunuista, osaamatta vastata. Minä ehkä osaan. Raitiovaunu on minusta kulkuväline, ehkä "poroporvarit" tai paremminkin työläiset menevät vain töihin. Huiniessaan kaupungilla HH näkee hallusinaationomaiset kirjaimet "Maagillinen teatteri sisäänpääsy ainoastaan hulluille". HH:llä on nihilistisiä ajatuksia ja hän pohtii itsemurhaa: uskonto, isänmaa, valtio, perhe eivät merkitse hänelle mitään ja hän inhoaa kaiken lopuksi raadollista sovinnaisuutta. Tähän viitekehykseen sopii huonosti maininta siitä, että HH on ollut pasifisti, ja hän ennustaa uutta sotaa. Vielä huonommin se sopii  Maagillisessa teatterissa suorittamiinsa veritekoihin, jotka luultavasti ovat HH:n hallusinaatioita.

Seuraavaksi HH tapaa tytön nimeltä Hermine Mustassa kotkassa, joka on ravintola. Hermine opettaa HH:n tanssimaan, ja uusi maailma on auennut. Tanssi, viini ja naisseura tuovat arosutta "normaaliin maailmaan". Herminen suunnitelmat ovat kuitenkin toiset. Hän tutustuttaa HH:n Maria-nimiseen nuoreen naiseen, jonka kanssa HH viettää öitään. Maria on maksullinen nainen, jolla on muitakin miehiä, yksi heistä on jazz-soittaja saksofonisti Pablo, jolla lienee suhde myös Herminen kanssa. Jätän paljon asioita kirjaamatta ... mutta meno muuttuu yhä kaoottisemmaksi: Pablon bileissä käytetään aisteja laajentavia aineita kuten ooppiumia ja välin kokaiinia, Marian kanssa makaa milloin Pablo, milloin HH, milloin joku muu. Marian itsensä myymisestä tehdään jotenkin kaunista. Vanha arosusi HH:n sisällä sen sijaan nukahtaa, ja itsetuhoajatukset lientyvät. Ennen "Maagilliseen teatteriin" menoa HH tarrautuu villisti Mariaan, ja "harhailee vielä kerran kiihkoissaan ja himokkaasti hänen ilotarhansa kaikki polut ja tiheiköt ..."

Kirja huipentuu bulgakovilaisiin karkeloihin Maagillisessa teatterissa, jossa sekavia tapahtumia riittää. Teatterin ohjelmistoa en avaa, mutta hahmoina, on koulukaveria, entisiä rakastettuja, Hermine ja Pablo, kun puolensataa sivua on karkeloitu, on jo selittämätön loppu käsillä.

Hessen tekstiä aiemmasta osasta (Kirja Arosudesta):
"mikä kerran on syösty olemisen likaiseen virtaan, se ei pysty enää koskaan, ei koskaan nousemaan vastavirtaan, palaamaan olemisen alkulähteille. Viattomuuteen, olemattomuuteen siis Jumalan luo johtava tie ei viittaa taaksepäin vaan eteenpäin" ...
"Jälleen-yhtyminen kaikkeuteen oman yksilöllisyyden hävittäminen ja jumaluuden tavoittaminen edellyttää sielun laventamista siinä mitassa, että se uudelleen pystyy käsittämään kaikkeuden".
En ota tähän kantaa enkä kommentoi, mutta huomautan, että Maagillisessa teatterissa meno oli varsin hurmeista ja osin kiimaista, joten näen ison ristiriidan tässä, joskin HH palasi teatterista elävänä.
Pidättäydyn kuitenkin lisäkommenteista ja jatkoanalyysistä.

Lukukokemuksesta voin todeta, että lienen sitten poroporvari, ja ikävä ihminen, joka elää näennäistodellisuudessa (vaikka olin luullut toista :). Mutta en kaipaa tällaisia huveja. Lisäksi minusta työssäkäynnissä, perhe-elämässä eli keskinkertaisuudessa ei ole mitään moitittavaa. Demokratia, todellinen tasa-arvo (myös laumaihmiset ovat arvokkaita) ja  ihmisoikeudet ovat minusta arvoja, joita pitää puolustaa, en siksi usko pelkkään pasifismiin ja panetteluun. Laumaihminen termin Hesse on repinyt luultavasti Nietzscheltä. Friedrich Nietzsche teoksessaan Hyvän ja pahan tuolla puolen toistuvasti irvailee laumaihmistä ja demokratiasta, ja pitää neroja laumaihmisiä parempina. Nietzsche puhuu laumaihmisistä yhä uudestaan ja uudestaan esimerkiksi kirjan teesissä 203
 "Demokraattinen liike ei vain poliittinen rappiomuoto, vaan ihmisten rappio ...  heidän ihanteenaan ihmisen rappeutuminen täydelliseksi laumaeläimeksi. Tai kuten he sanovat vapaan yhteiskunnan ihmiseksi".

Toki tämä on taidetta, ja kirjoitettu eri aikana, Nietzsche 1800-luvulla, tämä Arosusi vuonna 1927, mutta silti, on olemassa joku raja, minkä yli ei ole syytä mennä. Kirja teknisenä suorituksena on hyvä, kieli on rikasta ja juonen käänteet ovat ennalta arvaamattomia. Teos vaikuttaa varsin voimakkaasti, mutta koin lähinnä turhautumisen tunteita johtuen ristiriitaisuuksista ja heitoista ilmaan, joita ei otettu kiinni vaan unohdettiin. Vähäisestä sivumäärästä huolimatta luin teosta varsin pitkään.

Arosusi aukeaa hitaasti ja sen lukeminen vaatii hengen ponnistuksia, kuten sen ymmärtäminen tai selittäminen. Toisaalta ei unta tai taidetta voi kovinkaan helposti selittää.

***
Saksalainen (saksalais-sveitsiläinen) Hermann Hesse (1877 - 1962)  voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1946, Arosusi on kirjoitettu 1920-luvulla ja on mainittu osin omaelämäkerralliseksi. Harry Hallerin nimikirjaimet ovat ainakin H.H. ja H.H:n julistus on varsin raju ja meno varsin "monivivahteista".

18 kommenttia:

  1. Hieno postaus. Siitä on aikaa, kun olen lukenut viimeksi Hesseä. Pitäisi joskus lukea jälleen ajan ja ajatusten kanssa.

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut ehkä Hesseltä kaiken mikä on suomennettu ja niistä Arosusi oli ensimmäinen. Luin kirjan teiniangstin vuosina monasti ja niin teki moni muukin.

    Saatana saapuu Moskovaan ei ole yhtään minun kirjani, mutta Arosusi oli. Pakko sanoa imperfektissä, sillä on aikaa kun luin kirjan viimeksi.

    Btw: Muistan vuodet, jolloin nuoret pojat olivat sitä mieltä, että 'tyttö ei edes huomaa sinua ellet osaa siteraata jotain Arosudesta ulkoa!' Oi noita aikoja;)

    Hieno arvio jälleen sinulta ja hyvin paneutunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, mikä on nyt siteerauspuolella "kuumaa".

      Kaunokirjallisesti teos on loistava, mutta oheisajatuksia "hieman" kummastelin.

      Poista
  3. Tässä on paljon pätevää asiaa Hessen Arosudesta -- Hessen teoksia en ole toistaiseksi nähnyt blogattavan (mutta olenkin seuraunnut näitä vain vasta hyvin lyhyen aikaa), hyvä että nostat häntä esille & katsopa huviksesi tämä postaukseni:
    http://elamankrestomatia.blogspot.fi/2013/05/firenze-la-bella.html
    Luin lähestulkoon kaikki Hesset opiskeluaikojeni alussa Tübingenissä -- siellä oli myös torin varrella vanha kirjakauppa, jossa Hesse oli aikoinaan harjoittelijana. Hesse on monin paikoin oikeasti vaikeatajuinen ja usein hämärä mutta itse rakastan erityisesti hänen kieltään. Toisinaan vaikeatajuisuus saattaa johtua käännöksestä -- jos/kun olen lukenut kirjoja saksaksi, saatan huomata että suomenkielisen käännöksen lukeneet ihmettelevät mielestäni erikoisia juttuja. Kerran luin käännöstä alunperin saksalaisesta kirjasta (yhdeltä lempikirjailijoistani) enkä pitänyt kirjasta lainkaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiinnostava linkki, jossa kannattaa käydä.

      (Olen lukenut italian kieltä, mutta en ole käynyt italiassa, mutta tiedän jonkin verran sen maantiedosta, ja historiasta, mutta liian vähän, olen lukenut jonkin verran myös latinaa, joten myös roomalainen historia on jotenkin tuutua, mutta en ole historioitsija enkä latinisti, sen sijaan, saksaa olen lukenut lähinnä vain alkeet eli pari vuotta)

      Hesse on vaikeaselkoinen, mutta luettuani Nietzscheä tajusin monet viitteet. Minusta teos olisi ollut ilman Nietzsche-viitteitä parempi - laumaihmis-analyysi on Nietzscheltä. Hesse tai Arosusi oli valitettavasti oikeassa tuli sotakin.

      Poista
    2. Hesse on vissiin maininnut saaneensa vaikutteita Nietzschen lisäksi myös Platonilta, Spinozalta ja Schopenhauerilta... Kaikkea tulisi lukea ja tuntea että ymmärtäisi Hesseä :). Minun täytyy tunnustaa, etten ole juurikaan lukenut filosofeja. Hesse ihaili Jakob Burckhardtia, sitäkin olen vasta aloittelemassa...

      Poista
    3. Ahaa, varmasti totta :)

      Luin Nietscheä juurikin, ja hän viittaa itsekin monesti juuri Platoniin, Sokratekseen ja Schopenhaueriin, lisäksi Kant, johon itse olen tutustunut paljonkin, esiintyy Nietzschellä usein tekstissä.

      (Schopenhauer on minulle tuntematon :)

      Poista
  4. Teininä pidin kirjasta kovasti ja taisin lukea sen useampaan kertaan. Lasihelmipeliä aloitin, enkä saanut luettua loppuun. Siddharthasta en pitänyt yhtä paljon kuin Arosudesta. Sen jälkeen olen vältellyt Hesseä, etteivät muistot menisi pilalle. Tekstisi perusteella se on ollut ihan järkevää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on vain minun arvioini, ja kritisoin vain Hessen sekavaa filosofia ja psykologia -osioita, jotka rasittavat lukijaa ja uskottavuutta. Sen sijaan Hesse saa pidettyä paketin hyvin kasassa, ja Arosuden elävänä teatterista.

      Poista
  5. Minäkin luin Arosuden lukioaikana, ja tykkäsin kovasti. Aivan kuten rakastan Mestaria ja Margheritaa vai mikä SSM:n oikea nimi nyt onkaan, sen tosin luin jo parikymppisenä yliopisto-opiskelijana. En tiedä mitä tykkäisin Arosudesta nyt, jääköön sinne "teki vaikituksen" luokkaan, vaikka lopputulokseen ikäni saattoikin vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minusta lukutapa ratkaisee, kaunokirjallisesti ok, filosofisesti ehkä ei, tai se on vain minun mielipide.

      Mestari ja Margherita on kai alkuperäinen nimi Bulkagovin mestariteokselle.

      Poista
  6. Arosusi on yksi hienoimpia lukemiani kirjoja, mutta kuten muutama edellä kommentoinut luin sen ensimmäisen kerran teini-ikäisenä. Olen lukenut sen myöhemminkin ja pidän sitä edelleen loistavana.

    Kuten Leena, olen lukenut lähes kaiken Hesseltä suomennetun. Ainoastaan Lasihelmipelistä en ole pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen selvästi vähemmistöä, en ole lukenut tätä teini-iässä, enkä nyt pitänyt kuten muut. Luultavasti kommentoijat ovat naisia, itse en ole, luultavasti kommentoijat ovat oikeammassa, eli suositan bloggauksen lukijoille, lukekaa kirja Arosudesta.

      Luultavasti luen tämän itsekin joskus uudestaan.

      Kun luin eilen tätä postausta, jonka kirjoitin jo heinäkuussa, liitin siihen Nietzsche-viitteen joka on J A Hollon kääntämää, minua harmitti, että en heti tajunnut sitä (heinäkuussa), eli jos joku filosofi postaa tästä, tätä voi minusta suoraan verrata siihen mitä Nietzsche sanoo tai kirjoittaa.

      Poista
  7. Arosusi on ollut minulla pitkään lukulistalla, mutta toteutukseen asti ei ole päässyt, kun se ei ikinä tunnu olevan kirjastossa hyllyssä kun muistan katsoa. Kerran oli ja aloitinkin, mutta huomasin alusta puuttuvan yhden sivun, ja ajattelin, että maltan kyllä odottaa ihan kokonaistakin kirjaa.

    Sinun bloggauksesi kertoi mukavasti, mitä on odotettavissa, kiitokset siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten ongelma, kirja josta puuttuu sivuja, itselleni tämä tuli esille esim. Pelurien kanssa, kirja oli irtolehtinä, ja lopulta oli kaikki kirjan sivut, mutta vastavassa tapauksessa Tarzanissa ei ollut, joten piti hankkia toinen kirja.

      Poista
  8. En olekaan ennen löytänyt Hesseä blogeista. Kiinnostavasti kirjoitat. Luin Arosuden jokunen vuosi sitten uudelleen. Hieman ihmettelin itseäni. Olen kirjoittajan nostanut jalustalle, joten olkoon siellä. Itse asiassa löysin viikonloppuna oudon Hessen, jota minulla ei ole. Voihan se sisältyä johonkin paloina tai kokonaan. En tiedä, mutta minun on saatava se. Saanhan siitä sitten luetun nobelin haasteeseen. En lähtisi bloggaamaan Arosutta, se oli tylsää luettavaa, kun vain kehuisin ilman kritiikkiä. Muuhun minusta ei ole Hessen kanssa tai ainakaan Arosuden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin en tiedä lopultakaan olenko onnistunut Arosuden kanssa. Minulle oli eduksi, että olin juuri lukenut Nietzschen Hyvän ja pahan tuolla puolen, jossa käsiteltiin paljon näitä laumasielun ja "demokratian" kysymyksiä.

      Arosusi on tavallaan tyypillinen nobelistin teos minusta, lyhyt mutta haastava. Oma arviointi perustuu, mikä ilmenee yllä, siihen etten pidä Hessen "julistusta" yhtäpitävänä julistuksen itsensä kanssa.

      Minulle oli myös yllätys, että teos jollakin tavalla sivusi myös Bulgakovin Mestaria ja Margareetaa.

      Poista