Jokken kirjanurkassa julkaisen subjektiivisen objektiivisia arviointeja. Pyrin porautumaan pintakerroksen alle paljastaen sen, joka kiinnostaa tai ärsyttää minua. Ostan kirjat, jotka luen ja arvioin. Yhteystieto: jokken.kirjanurkka -väliin(at)tietty- gmail.com
sunnuntai 7. heinäkuuta 2013
Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys, Wsoy, 2002, suomentanut Kirsti Siraste, sivumäärä 391. Loistopokkari. Olemisen sietämätön keveys -pokkari nimittäin on taidetta, joka herättää tunteita, minussa sekä kielteisiä että myönteisiä. Varoitus kirjoitin bloggauksen yhtenä rotlana lukemisen jälkeen. Tämä on sensuroimaton lukukokemus.
Olemisen sietämätön keveys -kirjassa on seitsemän osaa, jossa nimettömiä numeroituja osia, näitä lukuja on yhteensä peräti 145 kappaletta. Kirjassa on alkuun paljon määrittelyjä, pohdintaa ja henkilöiden motiivien taustoitusta. Kirja ei ole lineaarinen eikä kaikilta osin looginenkaan, se on kaunokirjallinen tuote, jossa tarkastellaan eri henkilöitä eri ajassa vuodesta 1968 alkaen.
Tapahtumapaikka ja aika
Tsekkolovakia Prahan kevään 1968 aikana ja jälkeen 1970-luvulle. Tapahtumapaikkoja ovat myös Sveitsi, Ranska, Kambodza ja USA.
Henkilöt
Tomas, lääkäri ja kirurgi, ja naisten mies (satoja naisia), eronnut vaimostaan, ja hänellä on äidin kasvattama poika Simon, jota ei ole tavannut lapsena, jonka tapaa kun poika on aikuinen. Tomasin motot ovat Einmal ist Keinmal, ja varsinkin lopussa es muss sein, josta pakosta pääsee kirjan loppuosasta. Vaikka Tomasin yksi "pakoista" on pettäminen (vieraat ja kaikenlaiset naiset), hän on varsin suoraselkäinen suhteessa Prahan kevääseen. Ei peräydy sanomistaan luopuu kirugin toimesta, ja lääkärin ammatista, ja on lopuksi maatilan osuuskunnan kuorma-autokuski. On mennyt naimisiin Teresan kanssa.
Teresa, herkkä nainen jonka äiti on julkisesti pierivä (ja on siitä ylpeä), tuhmia puhuva, paha panettelija ja manipuloija. Vaikka Teresa on rikki, hän on minusta kuitenkin hyvä hahmo. Valokuvaili tankkien tuloa Prahaan. Lähti ensin Genevestä, mutta palasi Prahaan takaisin, ja Tomas seurasi. Teresa potee huonoa omaa tuntoa, kun kerran petti miestään, omituista miehensä noin 250 naisen ja tuhansien syrjähyppyjen rinnalla.
Sabina, kitchiä vihaava taiteilija. Kitch on Kunderan eräs perusmäärittely, en avaa sitä tässä, hieman alempana vähäsen. Sabinalla on (ollut) suhde Tomasin kanssa. Emigrantti lopun elämäänsä.
Franz, sveitsiläinen intellektuelli, (minusta kaveri on varsin tyhmä), hänellä on vaimo Marie-Claude, jota pettää, 18-vuotias tytär Marie-Anne. Suhde Sabinan kanssa, jonka Sabina katkaisee samaan aikaan kun Franz heitetään kotoa, Franz nai silmälasipäisen opiskelijan. Franz osaa judoa, mutta ei riittävästi. Franzin kautta Kundera arvostelee "teatraalisia rauhaneleitäkin"
Karenin, Tomas tuo Teresalle koiran, joka on sekarotuinen narttu, jolle annetaan nimi Karenin. Teresan tullessa Prahaan hänellä on mukanaan Tolstoin Anna Karenina, joka kertoo rakkaudesta, pettämisestä, rakkauden loppumisesta ja itsemurhasta. Tässä teoksessa ei minusta tarkastella itsemurhaa.
Milan Kundera on linkittänyt teokseensa "teologista ja metafyysistä pohdintaa", lisäksi on paljon rakkauden tarkastelua. Kirjan osien nimet ovat Keveys ja paino, Sielu ja ruumis, Käsittämättömiksi jääneet sanat, Keveys ja paino, Suurmarssi, sekä lopuksi Kareninin hymy.
Kirjan alussa määritellään rakkaus yhdessä nukkumiseksi, ja fyysinen puoli erotetaan rakkaudesta, tarkastellaan sanojen merkityksiä Franzin ja Sabinan välillä, Sabinan käsityksiä kitchistä ja teeskentelystä, tekotaiteesta. Kundera ei päästä lukijaa helpolla hän saivareen tavoin porautuu syvälle, aina välillä kirjoittaa muuta ja pian jatkaa kaivautumista Lukukokemus on helposti kuvattavissa. Ajattele illallisia, jossa tuodaan 145 eri ruokalajia, ja syötetään, liharuokia, kalaruokia, pieniä annoksia, välillä pippuria, välin ripaus merisuolaa, välillä hunajaa, välillä etikkaa, salaattia, tabascoa, jälkiruokaa, eturuokaa, samoja aterioita uudestaan hieman eri lailla aseteltuna. Minulla tuli monesti sellainen olo, koska ja miten tämä loppuu, ja mihin ruokalajiin. Minusta seitsemäs osa Kareninin hymy oli kaunis ja koskettava. Ajoittaisesta ähkystä huolimatta ei tullut sanottavia vatsan väänteintä. Toinen tapa kuvata lukukokemusta ajatella vaikkapa filosofian luentoa, jossa puhuisi eri henkilöt eri asioista, ja aivan raadollisistakin, koskaan et tiedä, kuka tulee puhumaan ja mitä, ja miten se liittyy aiheeseen, mutta vastaan et voisi väittää. Olen monesta asiasta Kunderan kanssa eri mieltä, mutta otan vain yhden esimerkin,
Seitsemäs osa luku 2. Päähenkilö Tereza vie hiehoja (lehmä, joka ei ole vielä poikinut) ulos, ja Kundera pohtii lehmien ja ihmisen suhdetta.
"Ihmiskunta on lehmien loinen samalla tavalla kuin lapamato on ihmisen loinen"
Olen täysin eri mieltä. Lapamato ei majoita ihmistä navettaansa eikä ruoki sitä ja pidä siitä huolta. Lapamato imee parasiittina ravintoa. Ihminen sen sijaan on alkuhärästä kesyttänyt lehmän ja pitänyt sitä kotieläimenään lypsäen sitä, toki käyttäen sitä myös lihan lähteenä. Olen ollut heinäpellolla laittamassa heinää seipäälle, latonut heinää traktorin peräkärryyn, ja latoon ja ladosta pois, minä en näe tässä suhteessa itseäni tai ihmiskuntaa lapamatona. Lapamato ei myöskään tajua ihmistä, ihminen ei näe lapamatoa. Lehmä näkee ihmisen ja tuntee lypsyn, ja ihminen näkee, tuntee ja haistaa lehmän.
Tällaiset heitot täplittävät kirjaa monilta osin, eivätkä täplät välttämättä kestä tarkempaa tarkastelua, niitä on kitchistä, joka on teoksen avaintermejä. Kitchin Kundera määrittelee paskan kieltämisenä (lainaus on valitettavasti sanatarkka). Kundera näkee hirveästi vaivaa tälle paskateorialle, ja tahrii itsensä siihen, hän joutuu tunnustamaan, että että eri kulttuureissa on erilaiset kitchinsä ja kaikessa on kitchinsä. Paraati on teoksen mukaan kitchiä, ja se, että poliitikko taputtaa lasta, kun kamera käy. Rumuus ei ole kitchiä, mutta sen naamioiminen on. Teoksessa on kohtauksia, joissa tyhjennetään suolta ja kitchistä puhutaan liian paljon....
Olemisen sietämätön keveys, keveyttä on ainakin silloin, kun on taakasta vapaa, kuten Tomas lopussa. Luultavasti olen taakasta vapaa, jos onnistun tästä jotain julkaisemaan.
Einmal ist Keinmal liittyy pohdintaan "jos elämämme jokainen sekunti toistuisi, se olisi taakoista raskain, tähän liittyy ainaisen palautumisen ajatus". Itse olen sen verran tyhmä, että minusta aika sekä oikea, että psykologinen menee vain eteenpäin eli ei toistu samanlaisena, joku on muuttunut ainakin oma ikämme.
Teoksessa käsitellään paljon Terezan unia, niissä on varmasti paljon symboleja. Tereza on ehkä henkilöistä se, jota ymmärrän eniten. Terezan lapsuus on ollut onneton, isä on joutunut vankilaan, ja äiti on "hirviö" ja on nöyryyttänyt häntä monilla eri tavoin, ja koittaa vielä houkutella aikuisena häntä takaisin valehtelemalla, että on sairastunut syöpään. Tereza ja Tomas on pääpari, Sabina on henkilö, joka ei palannut Tsekkoslovakiaan Prahan kevään kukistamisen jälkeen ja solmii suhteen Franziin. Vaikka Franzilla on vaimo ja tytär, niin Franzilla on jatkuvasti myös rakastajattaria, Sabina on yksi niistä. Franz keksii ulkomaan matkoja. Franz on teoriaherra, ei minusta lainkaan intellektuelli. Franz arvioi ihmisiä suhteessa kommunistien hallintoon, heidän asennoitumisessaan: aktiivinen vai passiivinen vastarinta. Ulkomaisen "intellektuellin" on näennäisen helppo arvioida kun ei elä siinä maassa eikä itse ota vastuuta mistään. Itse asiassa Franzin tytärkin on vaimonsa kasvattama, samoin kuin Tomasin poika, Terezalla ja Sabinalla ei ole lasta, elämä on kevyttä, kun ei ole vastuuta toisista.
Minusta viimeisen osan lisäksi parasta teoksessa oli Prahan kevään jälkeisen talven avaaminen.
Elokuussa 1968 Prahan kevät viileni Aleksander Dubzek kirjan mukaan murtui kuudessa päivässä. Neuvostoliitto palautti panssarein kovan komennon, ja kirjan mukaan toimittajat, runoilijat, kirjailijat ja muut osallistujat kärsivät monin eri tavoin. Teoksessa on kuulustelun ja aseman menetyksen ja ihmisten asenteet tuotu hyvin esille, samoin on kuvattu koneisto, joka tarvittaessa myös Kunderan mukaan salakuvaa.
Takaumassa tuodaan esille, että kumma kyllä Tomasilla on ollut tarmoa kirurgin toimen ja naisseikkailujen lisäksi kirjoittaa Oidipus-kirjoitus mielipidekirjoituksena lehteen. Tämän jutun julkista mitätöintiä häneltä vaaditaan, ja mitä hän ei tee, mutta ei myöskään allekirjoita vastapuolen vetoomusta hallitukselle poliittisten vankien vapauttamisesta, siksi Tomas on saanut siirtoja aina alemmas ja viimein hän on terveyskeskuksessa jakamassa aspiriinia ja jossa kohtaa Oidipus-kirjoituksensa vielä kerran. Tomas ei suostu kirjoittamaan peruutuksia vaan irtisanoutuu ja on ikkunan pesijänä saaden mahdollisuuksia lemmenseikkailuihinsa ja on taakoistaan vapaa - "lomalla". Oidipus-tarina linkitetään teemaan tietämättömyyden kautta. Oidipus on tappanut isänsä, ja nainut äitinsä, koska ei ole tiennyt, mutta tietäessään on sitten puhkonut silmänsä. Tietämättömyyden merkitystä Kundera paljonkin pohtii sekä myöskin eräitä historian valintoja, "miehitystä", ja erästä tapahtumaa saksalaisella vankileirillä, sekä eräitä "teologisia" määrittelyjä. Blogin periaatteiden vuoksi en tarkastele näitä teemoja suoraan enkä välillisesti.
Kundera kirjoittaa tekstinsä lomassa, että hänen keksimät päähenkilöt kuvastavat toteutumattomia mahdollisuuksiaan, siis mitä hän ei ole voinut toteuttaa. Hän monesti määrittelee päähenkilöitään, ja yksinkertaistaa näiden motiiveja. Kuolemantapauksista Kareninin kuolemaa hän käsittelee eniten ja linkittää tähän vielä eutanasian. Teresa välittää koirasta, ja Kundera kirjoittaa, että Teresa ei yritä muuttaa koiraansa. Kundera ei viitsi mainita, että myöskään koira ei halua muuttaa ihmistä, ja hyväksyy emäntänsä sellaisena kuin hän on, siksi suhde koiraan on hyvinkin antoisa.
Kunderan Olemisen sietämätön keveys -teos on pastissi, joka ei ole sisäisesti konsistentti, ja sisältää minusta myös ulkokultaisia tekotaiteellisuuden piirteitä, sen kaikesta "keveydestä" ja hienoudesta huolimatta.Kirja on kuitenkin taidetta ja aarrearkku arviointiin: Beethoveniin on monia viittauksia, mutta on paljon johon en saanut minkäänlaista otetta, en ymmärtänyt monia unia, variksen hautaamista, en kello kuuden merkitystä, en ymmärtänyt Sabinan ja Franzin suhteen kuvausta, en knallihatun sisäistä logiikkaa (tärkeä ja arvokas vai törkeä ja irvokas), en kirahvin tarkoitusta. Minusta monesti oli kyse heitoista ja kirjoittamisen ilosta ja taiteesta. Kirjassa on varsin paljon fyysisen rakkauden kuvailua tai asian avaamista ja ihmettelen, että tämä teos on luultavasti monen naisen lempikirja, minusta moni kohta on naista alentavaa, "syrjähypyt" ovat päivittäisiä ja rakastajattaret ovat miltei aina nuorempia, ja kauniimpia, petetty vaimo kärsii kotona ja on sidottu yhteissänkyyn valheiden lakanoihin. Tomas tosin ei ole nin kovinkaan valikoiva naisten ulkonäon suhteen vaan mottona on "kaikki käy", joskin varsinkin vaihtelu vieraissakin virkistää.
****
Uuden pokkari-painoksen kansi on hieno, siinä lienee Karenin-koira.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tämä on yksi niitä lukukokemuksia, joka on jäänyt voimakkaana mieleen, mutta joita ei halua toistaa. Muut lukemani Kunderat eivät ole samalla tavalla iskeneet ja välillä on mennyt melko reippaastikin yli käsitys- ja omaksumiskyvyn.
VastaaPoistaTeresa oli minunkin ehdoton suosikkini.
Kiitos Jaana, juuri näin, voimakkaasti vaikuttava kirja, jota en varmaankaan lue uudestaan. Henkilöiden esittelystä tuli jotkut ranskalaiset filmit mieleen, eli ei anneta lukijan päätellä päähenkilöiden motiiveja, vaan ne kerrotaan.
PoistaPohdinta, filosofiset ja kulttuuriset viitteet ovat tosiaankin ominta Kunderaa. Olemisen sietämätön keveys on minule rakas kirja, Jaanan tavoin sain tästä voimakkaan lukukokemuksen. Kymmenisen vuotta sitten ahmin Kunderan teoksia ja saisin päätyä jonkinlaiseen katharsikseen. Nyt en ole lukenut miehen teoksia sitten kevään 2002. Välillä tuntuu, että pitäisi, mutta joku haraa vastaan.
VastaaPoista:)
PoistaIhailen Kunderan kykyä pitää tämä kaikki koossa, ja lopputulemahan kerrottiin moneen kertaan, ja silti homma pysyi lapasessa.
Pitkä teksti! Ja hyviä pohdintoja. Itse luin tämän hieman nuorempana ja inhosin kirjaa syvästi. En olisi voinut keksiä tylsempää luettavaa. Koska kirja kuitenkin oli yksi "pakko lukea" - kirjojani, sain sen jopa luettua loppuun! :D
VastaaPoistaOnnittelut teoksen loppuunsaattamisesta :)
PoistaItsellä hapotti pahasti sata sivua ennen loppua. Minua ärsytti eniten runsaus, ja Kunderan fundeerauksien ristiriitaisuus.
Toisaalta oli Milanillakin muutama välähdyskin :)
Olet löytänyt kirjasta monia mielenkiintoisia näkökohtia ja osaat todella lukea sen, mitä on rivien välissä. Minä luin tämän kirjan aikoinaan, kun televisiosta tuli sarja 10 kirjaa rakkaudesta. En kuitenkaan ymmärtänyt kirjasta hölkäsen pölkäystä. Olen kirjoittanut kirjasta lyhyesti askartelublogissani: http://einontytar.vuodatus.net/lue/2009/07/kymmenen-kirjaa-rakkaudesta-olemisen-sietamaton-keveys
VastaaPoistaNäin jälkeenpäin, kun mietin tuota kuolivatko Tomas ja Teresa tuli mieleeni, että ihminenhän voi kuolla sisäisesti, vaikka ulkonaisesti eläisi. Niin tai näin, niin tämä kuuluu niihin kirjoihin, joihin tuskin palaan toista kertaa.
Kiitos, kommenteista, olet blogannut kirjoista kauan, luin juttusi :)
PoistaKundera kirjoittaa luoneensa hahmonsa, ja hän ne myös "hävittää" tai voi poistaa tarinasta.
Itse koin lopun kuvauksen päivää ennen onnettomuuta, Tomas ja Tereza olivat onnellisia, sietämättömän keveitä, Tomas oli vapaa "pakostaan" ja Tereza ymmärsi, ettei Tomas ollut uhrautunut hänen puolestaan. Ennen loppua ajattelin, että Kunderan viestit (pojan kirje Sabinalle ja muistaakseni hautakirjoitus) olivat vääriä. Jos T ja T kuolivat auto-onnettomuudessa, kuolivat he Kunderan funderauksen mukaan keveinä onnellisina, ja Sabinaa lukuunottamatta kukaan ei jää kaipaamaan, koirakin oli kuollut ja Sabina pysyvästi ulkomailla.
Tämä on analyysin kultakaivos, sillä hautakirjoituksiakin voi analysoida.
Kitchin yksi lopputulemakin oli minun analyysissäni aika yllättävä (jota en kirjannut), vastenmielisin henkilö eli Teresan äiti oli ainakin osin vapaa kitchistä, koska hän oli ruma, eikä sitä naamioinut ...
Ostin eilen tuon pokkarin ihan kuvan takia. Halusin lukea puhtaan kirjan. Tuo kansihan on kirjailijan tekemä, ainakin takakannessa sanotaan näin, se on hurmaava. Hieno kirja, jonka olen lukenut useamman kerran, aina se avautuu lisää.
VastaaPoistaMinäkin pidän tuosta pokkarikannesta, enkä tiennyt sen olevan Kunderan tussikynästä.
PoistaTämä kirja on moniuloitteinen, ja jotenkin Tomasin asenteesta pidin, vaikka kaveri touhusi monella "sektorilla".