sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Mark Twain: Tom Sawyerin seikkailut

Mark Twain: Tom Sawyerin seikkailut, suomentanut Yrjö Kivimies, neljäs painos, WSOY, 1949. 34 lukua, sivumäärä 312.

Tekijän alkusanoissa vuodelta 1876 Twain antaa ymmärtää, että Tom Sawyer olisi yhdistelmä kolmesta eri pojasta, ja että osa tapahtumista olisi omia kokemuksia. Alkusanoista voi lisäksi päätellä, että tapahtumat ajoittuvat 1830- tai 1840-luvulle. Tämä on kirja, jonka olen lukenut monesti, ja luin sen vielä kerran.

Thomas Tom Sawyer on poikakirjojen perussankari, kekseliäs, uskalias, ei kovinkaan hyvä koulussa, ei tee mitä huoltajansa Polly-täti käskee, mutta Tom on rohkea, ja selviytyy. Hän on lyöttäytynyt kylän hampparin pojan Huckleberry Finnin kanssa yhteen. Tom asuu yhdessä Polly-tädin ja Sidin kanssa. Sid on hänen velipuolensa. Polly-tädin taustaa ei avata, mutta ei ole ainakaan Tomin äiti, eikä ehkä Sidinkään. Pollylla on isohko talo ja navetta ja tontti on aidattu puuaidalla. Pollylla on ainakin Jim -niminen musta orja. Tomin asuu pienessä kauppalassa nimeltään St Petersburg, joka on Mississipin rannalla. Tom ei käyttäydy aina mallikkaasti, ja Polly ja Tom käyvät useasti henkien taisteluja. Perheeseen kuuluu Mary-niminen luultavasti palvelijatar, joka on varsin uskonnollinen. Polly on twainimaisen hurahtanut terveyslehtiin ja uskoo patenttilääkkeisiin, joita yrittää syöttää Tomille, mutta Tom antaa annoksensa Kivun surmaa kissalle tai lattian raolle. Muutenkin Tomin kiinnostus eläimiä kohtaan on huomattavaa, hänellä on milloin punkki, milloin pureva koppakuoriainen, milloin rotan raato.

Legendaarinen aidan maalaus tapahtuu jo toisessa luvussa. Tom on Pollyn rautaisessa valvonnassa, mutta haluton maalaamaan aitaa, joka on hänelle rangaistus. Lopulta Tom keksii, että tekee aidan maalaamisesta tavoiteltavaa luksusta, jota kaikki pojat haluavat tehdä. Päivän päätteeksi hän on rikas, omistaa pikkupoikien aarteita sekä aita on kolmeen kertaan maalattu. Aidan mitat ovat 30 yardia pituutta ja yhdeksän jalkaa korkeutta, eli 27,4 m x 2,74 m = 75 neliömetriä maalattavaa pinta-alaa, jos aita maalataan vain toiselta puolen, aidan laudat maalataan yleensä myös ala- ja yläpinnalta.

Tom Sawyerin seikkailut -kirjasta ei tee legendaarista teoksen tapahtumat, vaan nimeenomaan Twainin kaikkitietävä, poikia ymmärtävä ja kunnioittava kerronta, joka paljastaa niin Tomissa kuin kauppalan silmää tekevissä heidän motiiviensa raadollisuuden ja suurtenkin ihmisten pienuuden. Itse asiassa kirjan alkuhan on varsin tylsää. Tom jää kiinni kepposista, joutuu maalaamaan aitaa, pyörii tuomari Thatcherin talolla, jotta näkisi uuden tytön palmikot ja siniset silmät, lisäksi pyhäkoulun Raamatun hankintaa ja jumalanpalvelusta kuvataan varsin laveasti, mutta myös hauskasti ja osuvasti. Pyhäkoulutarina on enemmän tarinaan ympätty kuten myös jumalanpalveluskuvaus. Pyhäkoulukuvauksessa Tom ostaa erivärisiä kortteja, joita saa Raamatun värssyjen osaamisesta. Raamatun ansaitsee, kun osaa kaksituhatta värssyä. Poika menee lunastamaan palkinnon kaikkien ihmetykseksi, mutta vastaa ensimmäisten opetuslasten olleen David ja Goljat. Jumalanpalveluksessa ollaan myös kun pojat tulevat karkumatkalta Missippi-Missourin joella olevalta Jacksonin saarelta. Joe Harper, Huck ja Tom karkaavat huolten vuoksi, tai Joe ja Tom, Huck tulee vain mukaan ajan vietteeksi. Pojille tulee pian vapaudessa koti-ikävä. Tom kuitenkin keksii vakoiluretkensä jälkeen saapua omaan muistojumalanpalvelukseensa.

Tom on varsin taikauskoinen, tämä tulee miltei joka luvussa esiin. He menevät poistamaan käsniä (miksei känsiä) hautausmaalle Huckin kanssa, kun he joutuvat todistamaan murhaa. Intiaani-Joe viiden vuoden takaisten nöyryytysten (saanut tekosistaan asianmukaisen seuraamuksen) jälkeen murhaa veitsellä lääkäri Robinsonin, ja vierittää syyn Muff Potterin niskoille. Tuleva oikeudenkäynti Muff Potteria vastaan on mielenkiintoinen, sillä ihmisten verenhimo on aikamoinen. Twainilla on tässä kehikko ihmisten ennakkoluulojen ja raadollisuuden tarkastelulle. Twain ei minusta ole lainkaan rasisti vaan realisti, orjia ja mustia hän minusta arvostaa, mutta ennakkoluulot tulevat ilmi ehkä Intiaani-Joen hahmossa, hän on läpeensä paha, ja hänen puoliverisyyttään korostetaan. Tom todistaa kaikkien suureksi yllätykseksi oikeudenkäynnissä Muffin puolesta Intiaani-Joeta vastaan, Intiaani-Joe karkaa oikeudenkäynnistä, mutta palaa espanjalaisen kuuro-mykän hahmossa kauppalaan, ja hänellä on aarre mukanaan ja janoaa kostoa ainakin leskirouva Douglasille, jonka mies on hänet tuominnut, ja suunnittelee rouvan kasvojen viiltelyä.

Tom Sawyerin seikkailut -kirjassa on lisäksi toisin kuin poikakirjoissa yleensä myös Tomin ihastumista Becky Thatcheriin ja myös edeltävää ihastumista Amy Lawrenceen käsitellään. Yllättäen Tomin toiminnan motiiveista puolet selittyvät ihastumisella Beckyyn tai huolilla, että Becky ei ole ihastunut häneen. Loppuosa toiminnasta selittyy pätemisellä tai häpeän välttämisellä: Tom haluaa olla "kuuluisa". Tom lähtee Jacksonin saarellekin osin rakkaushuolten vaivaamana osin koska kokee olevansa väärin ymmärretty, vaikka kuten Twain kirjoittaa "nuoruuden kimmoinen sydän ei kauan olla puristettu ahdistavaan muottiin". Becky ei "näe" häntä, koska Tom on ollut ihastunut myös Amy Lawrenceen ja ollut kihloissa, kuten on Beckyn kanssa. Twainin analyysi nuorten suhteista on minusta hyvä, vaikka ei olekaan perinteinen poikakirja-asia. Tomin ensimmäinen repliikki Beckylle on muuten "pidätkö sinä rotista ... tarkoitan kuolleista, joita langasta heilutetaan pään ympäri", eli niin erilaisia ovat poikien ja tyttöjen maailmat olleet silloin ja nyt, vaikka he käyvätkin tässäkin jo samaa koulua ja luokalla on 25 oppilasta: tyttöjä ja poikia. Kuri koulussa on kova, ja rikkeestä saa vitsaa tai karttakepistä. Oppilailla on paripulpetit ja rihvelitaulut. Opettaja on virkaheitto lääkärinhaaveet poisheittänyt köyhä Dobbins, joka on sangen kiintynyt ihmisen anatomiasta kertovaan kuvakirjaansa. Becky katsoo alastonta ihmistä, kun Tom tulee luokkaan, ja sivu repeytyy, mistä Tom saa syyttömänä kaikkien aikojen pieksäjäiset, uhrautuu Beckyn puolesta. Tapahtuma on merkittävä minusta Tomin ja Beckyn suhteen kannalta, ottaen huomioon kuvan ja sen luonteen ja myöhemmän uhrautumisen.

Huckleberry Finnin seikkailussa ei ihastumisia ole, eikä se kerro muusta kuin Huckin havainnoista. Twainin tekstin erinomaisuutta vesittääTom Sawyerin seikkailut -teoksessa vain se, että Tom ja Becky ovat varsin nuoria suukkoihin ja kihloihin menoon. Becky Thatcherin kanssa Tom kokee kirjan lopussa luolaseikkailun, joka on päättyä ikävästi, kun he ajautuvat liian syvälle onkaloihin ja josta luolasta Tom pääsee leijanarun avulla ulos ja pääsee takaisin Beckyn luo, he olivat ainakin kolme vuorokautta luolassa. Rakkausteemaa vahvistaa  pelastaminen ja luolassa syöty "hääkakku".

Lopussa sinetöityy Intiaani-Joen kohtalo kun luolan suuaukko tukitaan. Intiaani-Joen hahmoon ja kohtaloon liittyy paljon twainilaista pohdintaa. Intiaani-Joe kuoli tippukiviluolaan nälkään ja janoon, ja kohtalo on traaginen, joka Tomia (ja siis myös Twainia) liikuttaa. Sen sijaan kertoja (siis Twain) kummeksuu laajaa armonanomusta, joka oli tehty Intiaani-Joen armahtamiseksi ja joka raukesi hänen kuoltua. Oikeudenkäyntiä eikä lainvoimaista tuomiota edes ollut, ja rikollisen tilillä oli ainakin viiden ihmisen murha, ja useita uhkailuja, ja leskirouva Douglasin silvonta-aie. Muff Potter sen sijaan olisi haluttu lynkata, vaikka hän oli kirjassa syytön.

Aarrekin poikakirjojen tapaan löydetään. Aarre painoi 50 naulaa, eli runsaat 20 kiloa, sen arvo oli yli 12 000 $, ja se sijoitettiin 6%:n korolla eli tuotot Huckille ja Tomille, olivat vuodessa yli 360 $, siis enemmän kuin teoksessa mainitut dollari arkipäivältä ja puolikas sunnuntailta. Tähän Twain linkittää papin palkan, joka on yhtä suuri , mutta jota hän ei pystynyt perimään.

Teoksen lopussa Huckleberry Finnin toimintaa kuvataan paljonkin, hän pelastaa leskirouva Douglasin, löytää aarteen Tomin kanssa ja joutuu mukautumaan leskirouvan kasvatukseen. Varsin yleistä on kuitenkin poikien karkaaminen kotoa yöllä tai muuten. Joe Harper kuuluu Tomin kavereihin, velipuoltaan Sidiä sen sijaan Tom inhoaa. Sid esitetään kirjassa ulkokultaiseksi kielikelloksi, ja kaikesta kantelijaksi

Toisin kuin Huckleberryn Finnin seikkailuissa, kerronta on Tom Sawyerin seikkailut -teoksessa kaikkitietävää. Myös tapahtumien luonne selvitetään. Huckleberry Finnin seikkailuissa Huck on kertoja, ja tapahtumista saadaan vain hänen tulkintansa.

Tom Sawyerin seikkailut on suhteellisen perinteinen poikakirja, joka kuitenkin on taittunut huonosti esimerkiksi elokuvaksi johtuen siitä, että tapahtumat eivät ole mullistavan erikoisia vaan niiden kerrontatyyli. Teoksen mitta voi olla pojille haastava, ja hyvin esitetyt ihastumiset eivät ehkä uppoa poikiin, toisaalta pikkupoikia lämmittää varmasti vieläkin reipas leirielämä, roistojen toimien tutkiminen, aarteen etsiminen ja varsinkin löytäminen. Itse pidän kirjaa korkeatasoisena etenkin Twainin kielen ja huomioiden vuoksi, mutta myöskin siksi, että Tomin motiivit ja luonne esitetään myös kaikkine heikkouksineen, mikä miestä motivoisi, jos ei nainen ja pätemisen tarve, kunnia, raha sekä itsensä toteuttaminen ja omana herrana oleminen.
***
Käännös on sujuvaa, ihmettelin tosin George Washingtonin kirvestarinan kääntämistä YRJÖ Washingtonin kirvestotuudeksi, kyseessä lienee myytti George Washingtonin kaatamasta isän kirsikkapuusta pienellä kirveellä.
Toinen asia, joka askarruttaa, on Tomin isä ja äiti. Huckleberry Finnin seikkailuissa   Sally ja Silas Phelpsin lapset ovat Tomin serkkuja, eli Silas on ollut äidin veli tai Sally on ollut äidin tai isän sisko.

14 kommenttia:

  1. Kuuntelin tämän taannoin äänikirjaversiona, toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa. Tämä voi tosin toimia aika hyvin äänikirjana, ja kirja on monelta osin varsin kesäinen, eli sopii kesäkirjaksikin.

      Poista
  2. Olen joskus lukenut tämän, mutta en muista enää kovinkaan paljon, muistelisin kuitenkin tunteneeni väristyksiä, mitä tulee intiaani-Joehen ja muutamiin tapahtumiin. Twainin kirjoissa taitaa olla aika paljon ironiaa. George-nimi yleisesti muuten suomennetaan Yrjöksi, vrt esim. Englannin kuninkaat. Tuo vanha kulunut kirjankansi on upean nostalginen ja paljon puhuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Intiaani-Joe herättää tuntemuksia.

      Samaa kansitaidetta on Huckleberry Finnin seikkailuissa, josta bloggaan 3.7 ja teos yhdessä tämän teoksen kanssa muodostaa poikakirjojen selkärangan. Twainin ironia puhkeaa todelliseen kukkaan vasta Huckleberry Finnin seikkailussa, jossa sitä on todella paljon.

      Poista
  3. Nämä Twainin kaksi klassista poikakirjaa olen ostanut aikuisena kirjahyllyyni, koska arvostan niitä. Luin ne tietysti lapsena muutamaan kertaan. Tytöthän lukevat poikakirjoja, kuten tiedämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä klassikkokirjoja, joista varsinkin Huckleberry Finnin seikkailut on minulle henkilökohtaisesti tärkeä.
      Luulen, että tytöt lukevat enemmän poikakirjoja kuin pojat tyttökirjoja :)

      Poista
  4. Tuo aitakohtaus on kyllä klassinen! Hyvä huomio Margitilta. En lapsena mitenkään ajatellut, että olisi edes olemassa "poikakirjoja", oli vain kirjoja.

    VastaaPoista
  5. Tämän luin vasta muutama vuosi sitten vaikka moni kohta olikin tuttu (aitakohta on kuuluisa, ja olen tainnut nähdä tästä kanssa jonkun tv-sarjan joskus).
    Huckleberry Finnin taas luin pienenä ja tuntuu siltä että olisi ehkä hyvä lukea se uudestaan, siitä varmaan huomaa kaikenlaista uutta aikuisemmilla silmillä...

    VastaaPoista
  6. Olipas mainio ja informatiivinen kirjoitus, kiitos! Luin tämän ensimmäisen kerran jo eilen, mutta piti makustella lukemaani. En ole tätä kirjaa lukenut, mutta minulla on se hyllyssä enkuksi. Lukeminen on jäänyt niinkin tyhmästä syystä kuin että fontti on niin pieni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en itsekään pidä pienifonttisista kirjoista. Luen Steinbeckin erästä teosta, joka painettu 1967 siinä on varsin pieni fontti ja sivut on täyteen ahdettu eikä lukijenkaan tai kappaleiden välillä ole väliä, se vähentää lukunautintoa, mutta teksti on toisaalta nautittavaa.

      Poista
  7. Hei Jokke, luin nyt nämä kirjoituksesi Mark Twainin Tom Sawayerin ja Huckleberry Finnin seikkailuista ja yritin palauttaa mieliini kirjoja. Siis ihan varmasti olen lapsena lukenut ainakin Tom Sawayerista, ja Hucleberry Finnin kansikuvakin on niin tuttu. Olen lukenut Nuorten toivekirjastosarjan julkaisemana Tom Sawayerin seikkailuista. Ihmettelin tuota sivumäärää, koska se on Toivekirjaston kirjana melkein sata sivua lyhyempi. Jäin miettimään, onko sitä lyhennelty vai onko tuossa sinun kirjassasi jotenkin suurempi fontti, pienemmät sivut yms.?

    Olen ajatellut, että pitäisi joskus taas palata poikakirjojen pariin uudestaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jos löydän Toivekirjaston painoksen vertaan, mutta luulen, että sitä on lyhennetty, sillä tässä vuoden 1949 painoksessa teksti on tiiviisti eikä lukujen välissä ole tyhjää, jo lukumäärästä voi tehdä vertailuja tässä on 34 lukua. Kuten olemme huomanneet monia kirjoja on lyhennetty niin tyttökirjoja kuin poikakirjoja, esim. Dumasin Kolme muskettisoturia on minulla noin 500 sivuisena, mutta siinä lukee, että lyhentäen suomennettu, myös Peter Pan on lyhennetty monin eri versioin, kuten Robinson Crusoe (olen blogannut yhdestä lyhennetystä ja kaikista tarinoista)

      Poista